Sovintoa vai puoskarointia

Norjalainen teologi, informaatikko ja psykologi Gunnar Elstad on määritellyt sielunhoidon varsinaisen tarkoituksen olevan avun antamista ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan.
Elstadin mukaan tärkeintä kuitenkin on, että sielunhoito auttaa ihmistä pääsemään osalliseksi ikuisesta elämästä. Sielunhoidon ja terapian suhteesta Elstad toteaa, että ne voivat yhdistyä, mutta ne ovat eri asioita. Hän varoittaa asioiden sekoittamisesta ja rajojen häivyttämisestä.

Elämän suhteen sovinnon riittävyyden määrittelee ihminen, Jumalan suhteen Jumalan sana. Kristillinen sielunhoitokenttä on tällä hetkellä vyyhti erilaisia ihmiskäsityksiä, uskonnollisuutta, (vaihtoehto)terveydenhuoltoa ja terapiaa. On puoskareiden markkinat. Aiemmin ainakin äärilaidat saattoi erottaa: toisessa olivat kaiken maallisen hengellistäjät, toisessa kaiken hengellisen maallistajat. Nyt pakka on sekaisin ja vielä enemmän ihmiset.
Lue lisää Vähäsarjaa.
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sovintoa-vai-puoskarointia/
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sovintoon pääseminen Jumalan ja elämän kanssa on vaihtunut psykologisoimiseen, menestysteologiaan ja sisäiseen parantumiseen. Viimemainitun juuret löytyvät synkretistisestä uskonnollisuudesta. Outoa on, että monissa seurakunnissa ei enää kyseenalaisteta uusimpien villitysten, kuten Mindfulnessin ja joogan käyttöä tai edes yritetä peitellä niiden uskonnollisia taustoja. Sillä ei ole enää väliä. Raamatun asema ja raamatullinen ihmiskuva on jo siinä määrin murtunut.

Jumalan sana on silti edelleen sama. Sen mukaan ihminen ennen taivasta on parantumattomasti vajavainen ja syntinen. Täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala, Jeesus Kristus, pelasti hänet taivaaseen ristinkuoleman hinnalla. Ihmisestä ei vielä tule eheää eikä synnitöntä, eikä hän löydä jumaluutta sisimmästään, vaikka kuinka kaivaisi. On aika palata utopioista reaalimaailmaan. Kristinuskon järisyttävä sanoma on, että Jeesus rakastaa syntisiä, etsii heitä kuin Paimen lampaitaan ja kutsuu luokseen, nostaa olalleen ja kantaa kodin lämpöön. Mitä heikompi ihminen, sitä hellemmin hän sitä kohtelee. Hän peittää syntimme, pukee puhtauteensa ja ottaa päälleen likaisuutemme. Joskus hän parantaa ja aina hän on läsnä vaivassa, silloinkin, kun emme saa tuntuvaa apua – kaikki on hänellä hyvin hallussa.

Äänestä
  • Kunnia Herralle.

    Äänestä

  • amen.

    Äänestä

  • Lukaiskaapas.

    Äänestä

  • Liikaa asiaa, ei kelpaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YksinJeesus kirjoitti:

Norjalainen teologi, informaatikko ja psykologi Gunnar Elstad on määritellyt sielunhoidon varsinaisen tarkoituksen olevan avun antamista ihmiselle, jotta hän pääsisi hyvään ja oikeaan suhteeseen Jumalaan, lähimmäisiinsä, itseensä ja luomakuntaan.
Elstadin mukaan tärkeintä kuitenkin on, että sielunhoito auttaa ihmistä pääsemään osalliseksi ikuisesta elämästä. Sielunhoidon ja terapian suhteesta Elstad toteaa, että ne voivat yhdistyä, mutta ne ovat eri asioita. Hän varoittaa asioiden sekoittamisesta ja rajojen häivyttämisestä.

Elämän suhteen sovinnon riittävyyden määrittelee ihminen, Jumalan suhteen Jumalan sana. Kristillinen sielunhoitokenttä on tällä hetkellä vyyhti erilaisia ihmiskäsityksiä, uskonnollisuutta, (vaihtoehto)terveydenhuoltoa ja terapiaa. On puoskareiden markkinat. Aiemmin ainakin äärilaidat saattoi erottaa: toisessa olivat kaiken maallisen hengellistäjät, toisessa kaiken hengellisen maallistajat. Nyt pakka on sekaisin ja vielä enemmän ihmiset.
Lue lisää Vähäsarjaa.
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sovintoa-vai-puoskarointia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu