Eduskunta hyväksyi uuden EU-Suomen perustuslain. Astui voimaan 1.3.2000.
Vapaan Suomen Liitto ja maamme EU:sta irtaantumista haluavat laajat kansalaispiirit saavuttivat merkittävän voiton pelkällä olemassaolollaan jo ennen eduskuntavaaleja, vaikka niillä ei ole ainoatakaan edustajaa maamme EU-jäsenyyttä kannattavassa nykyisessä eduskunnassa.
Vastoin aikaisempaa suunnitelmaa maininta EU-jäsenyydestä maamme täysivaltaisuuden rajoittajana jätettiin pois uudesta perustuslaista. Näin sen vuoksi, että sen mainitseminen aiheuttaisi ongelmia tilanteessa, jossa Suomi haluaa erota EU:sta. Kun mainintaa EU-jäsenyydestä ei sisällytetä perustuslakiin, Unionista irtaantuminen voi tapahtua eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä. Jos jäsenyys mainittaisiin perustuslaissa, irtaantumiseen tarvittaisiin perustuslain mukaan 5/6:n enemmistö.
Uudessakin perustuslaissa todetaan vastoin nykyistä todellista, EU:n ylimpään määräysvaltaan perustuvaa tilannetta, että Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa korkein valta, valtiovalta kuuluu kansalle.
Tämä velvoittaa kansalaisia toimimaan perustuslain mukaisen tilanteen toteuttamiseksi käytännössä eli perustuslain vastaisesti toteutetun maamme EU:hun liittämisen purkamiseksi ja maamme itsenäisyyden palauttamiseksi.
-On tosin vaara, että uusi, valittava eduskunta pyrkisi lisäämään nyt hyväksyttyyn perustuslakiin maininnan EU-jäsenyydestä. Se olisi mahdollista 5/6:n enemmistöllä. Sen estämiseen tarvitaan 34 ja EU:sta eroamiseen 100 kansanedustajaa.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vain neljä kansanedustajaa puolusti markkaa
Eduskunta hyväksyi 12.2.1999 uuden perustuslain äänin 170 - 4. Alkuperäiseen perustuslakiin sisältyvä maininta, jonka mukaan "Suomen rahayksikkö on markka", poistettiin mainitun äänestyksen tuloksena perustuslaista. Omalla rahallamme oli siis kansanedustajien joukossa lopulta vain neljä puolustajaa. Kuitenkin maatamme EU:hun liitettäessä kaikki johtavat poliitikot presidentistä alkaen lupasivat, että omasta rahasta ei tulla luopumaan.
Mainittu äänestys poisti maamme perustuslaista myös säädöksen, jonka mukaan sotaväen komentokielenä on suomi ja koulutuskielinä suomi ja ruotsi. Uuden perustuslain voimaantulon jälkeen armeijan komento- ja koulutuskielestä päätetään eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä hyväksymällä lailla. Tämä helpottaa olennaisesti komennus- ja koulutuskielen muuttamista esim. saksaksi tai englanniksi. Alkuperäisen perustuslain mukaan tällaiseen muutokseen olisi tarvittu eduskunnassa 5/6:n enemmistö.
VSL puolustaa Suomen markkaa ja suomenkieltä
-VSL ei hyväksynyt Suomen markan sen enempää kuin sotaväen komento- ja koulutuskielen poistamista perustuslaista. Tehdyillä päätöksillä valmistellaan suomalaisten viemistä vieraille sotakentille. Oikeudenmukaisen perustuslain ja valtiosäännön kaatajat ja hallinnon hajottajat syyllistyvät vieraista sodista koituviin uhreihin ja syyllistyvät suurimpaan rikokseen mikä ylipäänsä on ihmiselle mahdollinen.
Voidaan pitää arveluttavana myös uuteen perustuslakiin sisällytettyä säädöstä, jonka mukaan ministeriöille eli käytännössä niitä johtaville ministereille myönnetään oikeus kansalaisten elämää säätelevien asetusten antamiseen.
Tämä lienee tarkoitettu helpottamaan ja nopeuttamaan EU:n mielivaltaisten määräysten voimaansaattamista maassamme.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se e.u on jo lahoamassa eihän tuommoinen organisaatio tule kestämään harmittaa vaan kun olen jo senverran iäkäs,etä en pääse mukaan tappelemaan siitä irti,mutta hengessä olen mukana ei se kestänyt neukkukaan ikuisesti!!!
JOS tuo EU:n uusi perustuslaki hyväksytään, kumoaako se Suomen perustuslain....tuon pykälän/kohdan josta mainitsit? Toivottavasti EI!!!? Onko sinulla tietoa asiasta ?
Tarkoitushan on tehdä EUsta liittovaltio, jonka jäsenvaltioiden rajat siis ovat jo auki, mutta joka yhdistyy ajan myötä yhdeksi valtioksi, kuten esim. USA on...
...voi olla kuitenkin että jos USA iskee Iraniin...ja josta seuraa isompi kärhämä, tulee se myös riipimään EUta hajalle ainakin poliittisilta mielipiteiltään, en tiedä!
Olisi poliittisesti hyvä jos Venäjä liittyisi EUhun mahdollisimman nopeasti.
kansalaispiirit, eikä edustusta Eduskunnassa. Jompi kumpi väite ei pidä paikkaansa.
Kyllä: kyseessä ovat laajat kansalaispiirit ja tosiasioihin perustuva mielipide, josta vaietaan. Myös eduskuntapuolueiden kannattajissa on hyvinvoinnin ja vapauden puolustajia, jotka alkavat herätä median luomasta harhakuvasta, sillä köyhyys ja pahoinvointi ei miksikään Eu-suomessa muuta selittämällä katoa. Vallapitäjät pelkäävät virheidensä ilmituloa ja piilottelevat perustuslain merkitystä...koettavat uskotella ä'änestäjilleen asiat toisin. Ei kai mikän voi olla loputtomiin piilossa, kuten ei itäblokin toisinajattelijoiden kahlittu suuri joukko silloin ennen...