Reserviläiset: ”Ruotsin asia on meidän”
"Reserviläisten liitto ilmoittaa, että se on valmis tarjoamaan Ruotsille apua sotilaskoulutuksessa. Ruotsissa harkitaan valikoivan asevelvollisuuden käyttöön ottamista 2019."
"Reserviläisten liiton puheenjohtaja Mikko Savola, joka on keskustan kansanedustaja, muistuttaa, että Suomella oli tärkeä rooli Viron puolustuskyvyn parantamisessa maan saatua takaisin itsenäisyytensä. Nyt voitaisiin hänen mukaansa tarjota vastaavaa apua Ruotsille.
-Menee useita vuosia ennen kuin Ruotsilla on jälleen merkittävää puolustuskykyä. Siinä mielessä tilanne muistuttaa vastaavaa Virossa, joka joutui rakentamaan puolustuksensa aika pitkälle nollasta 1990-luvulla, sanoo Savola.
"Hän uskoo että liiton jäsenet olisivat mielellään mukana kehittämässä Ruotsin puolustusvalmiutta.”
(”Reservister: Sveriges sak är vår”, HBL 12.9. 2016)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomi näyttää olevan Pohjolan sotilaallinen suurvalta: sekä Viro että Ruotsi nojaavat puolustuksensa Suomeen ja sen asevelvollisarmeijaan.
Myös NATO on kiinnostunut, voisiko Suomen asevelvolliset ottaa sen puolesta vastatakseen koko Pohjois- ja Itä-Euroopasta.
"Suomi näyttää olevan Pohjolan sotilaallinen suurvalta: sekä Viro että Ruotsi nojaavat puolustuksensa Suomeen ja sen asevelvollisarmeijaan."
Ei todellakaan. Viro on Naton jäsen ja Ruotsilla kaksinkertainen puolustusbudjetti Suomeen verraten. Sillä on kouluttajia omiin tarpeisiinsa.
"Myös NATO on kiinnostunut, voisiko Suomen asevelvolliset ottaa sen puolesta vastatakseen koko Pohjois- ja Itä-Euroopasta."
Ei ole. Natoa kiinnosta vain Suomen kyky puolustaa omaa aluettaan.
Pysytään asiassa: Ruotsi haluaa tukeutua suomalaisten panokseen maansa puolustuksessa.
Ennen kuin lähdetään talkoisiin mukaan, on hyvä kysyä mitä Ruotsi vastavuoroisesti antaisi?
Minulla on lyhempi matka mennä Sortavalan suuntaan avuksi.