Itämeri - Ruotsin meri?

Turhaan ei Baltianmerta (Baltiskoje more, the Baltic Sea) kutsuta Itämereksi (Östersjön). Juuri sitä se on Ruotsin määritelmän mukaan Ruotsille.

Mahdollinen Venäjän hyökkäys esimerkiksi Latviaan toisi venäläisjoukot Ruotsia vastapäätä olevan meren rannalle, ja Ruotsi katsoo olevansa velvoitettu tuolloin reagoimaan hyökkäykseen. Toisihan se hyökkääjän samalle merelle, jolla Ruotsin Gotlanti sijaitsee.


http://yle.fi/uutiset/baltian_puolustuksessa_suomi_ja_ruotsi_ovat_eri_teilla/8845891

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1473387826776


Ihan kuin ruotsalaisilta olisi unohtunut,että Neuvostoliiton aikana Latviakin kuului Neuvostoliittoon ja Gotlanti oli silloin lähinnä sitä oleva ruotsalainen alue.

Ruotsalaisille olisi ilmeinen painajainen omistaa toista tuhatta kilometriä pitkä yhteinen maaraja Venäjän kanssa kuten Suomella on.

Ja vaikka Suomen ja Viron välillä onkin Suomenlahti, ei sitä Suomessa ole ymmärretty perusteeksi sille, että sen molemmat rannat olisivat Suomen maaperää. Tämäntapainen kiistahan velloo Persianlahdella, jonka nimeä Iran pitää perusteena myös meren etelärannalla sijaitsevien saarien kuulumiselle Iraniin. Saudi-Arabian puolella Persianlahtea kutsutaan Arabianlahdeksi - aina poliittisesti korrektit amerikkalaiset kiertävät ongelman kutsumalla lahtea nimellä "The Gulf" .
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itämeri on NATO:n meri.

Peruste: NATO on suurin sotilaallinen voima Itämerellä. Ryssä vaan vikisee ja saa itkupotkuraivareita.

Lisäksi myös Ruotsi ja Suomi on NATO:n kyljessä kiinni joten kyllä ryssä on pahassa kiipelissä uhopolitiikkansa kanssa.

MISSÄÄN NIMESSÄ Itämeri ei ole Venäjän meri!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiNatoaEiPaskaa kirjoitti:

Turhaan ei Baltianmerta (Baltiskoje more, the Baltic Sea) kutsuta Itämereksi (Östersjön). Juuri sitä se on Ruotsin määritelmän mukaan Ruotsille.

Mahdollinen Venäjän hyökkäys esimerkiksi Latviaan toisi venäläisjoukot Ruotsia vastapäätä olevan meren rannalle, ja Ruotsi katsoo olevansa velvoitettu tuolloin reagoimaan hyökkäykseen. Toisihan se hyökkääjän samalle merelle, jolla Ruotsin Gotlanti sijaitsee.


http://yle.fi/uutiset/baltian_puolustuksessa_suomi_ja_ruotsi_ovat_eri_teilla/8845891

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1473387826776


Ihan kuin ruotsalaisilta olisi unohtunut,että Neuvostoliiton aikana Latviakin kuului Neuvostoliittoon ja Gotlanti oli silloin lähinnä sitä oleva ruotsalainen alue.

Ruotsalaisille olisi ilmeinen painajainen omistaa toista tuhatta kilometriä pitkä yhteinen maaraja Venäjän kanssa kuten Suomella on.

Ja vaikka Suomen ja Viron välillä onkin Suomenlahti, ei sitä Suomessa ole ymmärretty perusteeksi sille, että sen molemmat rannat olisivat Suomen maaperää. Tämäntapainen kiistahan velloo Persianlahdella, jonka nimeä Iran pitää perusteena myös meren etelärannalla sijaitsevien saarien kuulumiselle Iraniin. Saudi-Arabian puolella Persianlahtea kutsutaan Arabianlahdeksi - aina poliittisesti korrektit amerikkalaiset kiertävät ongelman kutsumalla lahtea nimellä "The Gulf" .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu