Kok. & PS järjesti USA:n tappajasotilaat Suomeen.

Kongressin puhemies on korkein vieras USA:sta, joka on käynyt Suomessa yli viiteen vuoteen. Presidentti Niinistö, Soini, Lohela ja muutamat muut tapasivat hänet viime kesäkuun lopulla. Kun vierailusta oli kulunut reilut kuukausi, alkoi Irakista vyöryä suurina massoina pakolaisia joiden taustoista "viranomaisilla ei ole mitään tietoa". ...Ja HUPSISTA, aina kun joku Irakin pakolainen nousee parrasvaloihin rikoksesta tai muusta syystä, on joku muu media kuin Kokoomus-YLE paljastanut, että kyseessä on yhä uudelleen ja uudelleen, aina vain entinen USA:n armeijan palkkasotilas. TIETENKIN on, koska kymmenet tuhanneet sotilaat Irakissa saivat viime heinäkuun alussa tiedon, että USA on järjestänyt heille turva-/piilopaikan Suomeen, ja että täällä otetan vastaan ja elätetään ilmaiseksi.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka tämä kansa on vielä hölmömpää kuin Hölmölän hölmöt. Sitä saa kusettaa vaikka miten räikeästi ja näkyvästi, niin se aina vain haluaa uskoa kusettajien valehtelut uudelleen ja uudelleen, jotta ei tarvisisi nähdä totuutta ja joutua myöntämään itselleen, että on tullut äänestettyä valtaan mätäpäisiä valehtelevia rikollisisia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1435541054031
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aivan, PetosjytkyKokoomusKepujen äärioikeistolainen EK-Veroparatiisihallitus, käyttää Jenkkien Irak-sotilaita, murhaamaan oman kansamme toisinajattelijoita. Käyttävät kansalaisten "yksittäisiä" murhia pelotteena ja hätistelynä jenkkien hyökkäysliiton edistämiseen. Varokaa ihmiset, teitä viedään nyt ja lujaa.

http://yle.fi/uutiset/suomalaistaustainen_hakkeri_ylelle_pelkaan_luovutusta_yhdysvaltoihin/9162701

Suomen kansalaisen henkeä uhkaavat jenkit, eivät saa suomalaista kidutettavaksi ja nitistettäväksi - Suomen päättäjien on haettava Lauri Love takaisin Suomeen.

Äänestä

Ryssiä ketuttaa.

Äänestä
  • Vetääkö Risikko tulpan irti veneestä?



    Suomi ei ole hakemassa jatkoa lokakuussa umpeutuvalle rajasopimukselle Venäjän kanssa, kertoi sisäministeri Paula Risikko hiljattain. En ymmärrä Risikon ajattelua ja perusteita sen paremmin kuin rajasopimuksesta irtautumisen merkitystä vähättelevien tutkijoidenkaan vastaavia.



    Minusta keväällä solmittu sopimus oli hallitukselta hieno saavutus. Muistaakseni ennen sopimukseen pääsyä ehdittiin jo puhua, että Suomesta voisi tulla uusi Kreikka, joka tähän asti on ollut suurimpien pakolaisvirtojen portti Eurooppaan ja siksi helisemässä. Edelleen muistelen, että vielä sopimuksen tultua voimaan Suomessa jännitettiin, pitääkö tulppa itärajan tukossa. Pitihän se.



    Euroopan pakolaiskriisi ei ole ohi, vaan pakolaisia lähialueittemme kriisipesäkkeistä on liikkeellä miljoonittain. Vielä useampi hakee Euroopasta lähtömaataan parempaa elintasoa ja vakautta.



    Siirtolaisvirrat etsivät koko ajan uusia reittejä, ja kun yksi tukitaan, seuraava avautuu jostain heikosta kohdasta uudestaan. Tuollainen heikko kohta saattaa olla esimerkiksi Suomen itäraja, jos Venäjä alkaa jälleen päästää ulkomaalaisia turvapaikanhakijoita rajan yli.



    Venäjällä on miljoonia paperittomia ihmistä. Lisäksi Venäjältä löytynee toimijoita, joita kiinnostaa näiden ihmisten järjestäminen Suomen rajalle esimerkiksi sopivaa korvausta vastaan. Tässä valossa minun on hyvin vaikea tajuta, miksi sopimukselle ei haeta aktiivisesti jatkoa, vaan sen sijaan kiskaistaan hyvin pelittänyt tulppa irti veneen pohjasta.

    http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222645-vetaako-risikko-tulpan-irti-veneesta?ref=poiminnat

    Äänestä

  • Se fakta ketuttaa, että elätämme rikkaita USA:n armeijan palkkatappajia. Ja meille valehdellaan, että he ovat sodan uhreja ja pakolaisia.

    Äänestä

Ketjun aloittaja ei suvaitse sitä, että USA tappaa terroristeja ja muita roistoja? Tyypillisen suvakin merkki!

Äänestä
  • Yhdysvaltojen sotainen menneisyys ja nykyisyys

    Yhdysvaltojen lähihistoria on lähes kokoaikaista sotaa.Tämän artikkelin tarkoitus on valottaa Yhdysvaltojen toimintaa ja selkeyttää kuvaa jonka vuosikausia kestänyt propaganda on aikaansaanut. Tämä ei ole puolustuspuhe muiden valtioiden hirmuteoille. Hirmuteot ovat hirmutekoja vaikka joku tekisin vielä hirmuisempia tekoja.


    Jotkin uutiset eivät saa millään julkisuutta. Yksi tällainen uutinen on eräs sotarikostuomio. Äskettäin Malesiassa toimiva Kuala Lumpur War Crimes Commission nimittäin tuomitsi Bush Jr:n ja hänen lähipiirinsä sotarikoksista.

    Päivän vähän tunnettu fakta: Yhdysvaltojen viimeisen sadan vuoden aikaisista presidenteistä moni saattaisi saada jopa kuolemantuomion kansainvälisessä sotaoikeudessa jos Yhdysvallat noudattaisi kansainvälistä lakia. Esimerkiksi molemmat Bushit ja Clinton ovat merkittäviä sotarikollisia. Tai olisivat jos oikeus olisi sama kaikille. Moniko tiesi?

    Suurin osa ihmisistä tuskin on koskaan kuullutkaan ja reagoinee tähän välittömästi pitämällä tällaista väitettäkin naurettavana ja väitteen esittäjää salaliittoteoreetikkona. Valitettavasti kyseessä ei ole oikeastaan mielipide, vaan hyvin faktojen tukema tosiasia, joka on jäänyt mediassa huomattavan vähälle huomiolle. Puhutaan hieman sotarikoksista.

    Yhdysvallat on käynyt toisen maailmansodan jälkeen useampia sotia kuin yksikään muu länsivaltio ja sen kontolla oleva ruumispino alkaa voittaa kirkkaasti vuosisadan suurimmiksi hirviöiksi kutsutut diktaattorit. Yksin viimeisin Irakin sota on tuottanut reilut satatuhatta uhria. Mielenkiintoisesti sotia katsottaessa huomataan, ettei Yhdysvaltojen historiassa ole montaakaan rauhan vuotta, ja myös 1900-luku on ollut Yhdysvalloille käyntiä sodasta toiseen. Tämän lisäksi Yhdysvaltojen sotamäärä kasvaa räjähdysmäisesti jos lukuun vielä lasketaan mukaan Yhdysvaltojen tukemat sodat, eli konfliktit joissa Yhdysvaltojen antama tuki - materiaalinen tai poliittinen - oli merkityksellistä sodan jatkumiselle ja raakuudelle.

    Yhdysvallat on kuitenkin ainutlaatuisen aktiivinen sotija. Sen ylivoimainen sotateknologia, massiiviset resurssit ja muihin supervaltoihin suhteellisen etäinen sijainti on antanut sille vapauksia joita muilla ei ole ollut. Näitä vapauksia on käytetty ahkerasti.

    Erikoista Yhdysvaltojen käymissä sodissa viimeisen vuosisadan aikana on se, että lähes kaikki niistä ovat sotia joissa Yhdysvallat nimenomaisesti hyökkää huomattavasti pienemmän ja heikomman valtion kimppuun jollain yleensä hyvin huteralla syyllä. Jos katsomme mitä tahansa Yhdysvaltojen sotaa viimeisen sadan vuoden aikana, lähes kaikki ovat konflikteja joissa Yhdysvallat on aloittaja ja siis iskee ensimmäisenä ja toisen osapuolen uhka Yhdysvalloille on ollut hyvin kyseenalainen (Irak lienee kaikkien muistissa, mutta ei ole ainoa). Toki Yhdysvallat on keksinyt hienoja syitä näille iskuilleen, mutta Japanin iskua Pearl Harboriin lukuun ottamatta*, Yhdysvallat on jokaisessa ollut ensimmäinen iskijä, eikä oikeastaan yksikään hyökkäyksen kohteena oleva maa olisi kyennyt edes iskeä Yhdysvaltoja vastaan. Erikseen voidaan myös korostaa sitä mielenkiintoista piirrettä, että yksikään vihollinen ei vuosisataan ole iskenyt Yhdysvaltoja vastaan Yhdysvaltojen maaperällä toista maailmansotaa lukuunottamatta.

    Syyt ovat monesti Manilan laukauksilta kuulostavia. Jokin terroristiryhmä jossain suunnittelee jotain kauheaa! Joku on ihan varmasti hyökkäämässä jonnekin muualle! Jokin terroristi piileskelee jossain valtiossa! Jos ei hyökätä, niin ihan varmasti se kärpäsen kokoinen valtio kohta hyökkää meidän kimppuumme!

    Yhdysvallat tarvitsee sodilleen aina jonkin tekosyyn osittain kansainvälisen lain ja osittain oman lainsäädäntönsä takia. Tämän syyn ei valitettavasti tarvitse olla erityisen hyvä tai uskottava, sillä kukaan ei hyvästä syystä uskalla haastaa kulman kovimman tappelupukarin perusteluja. Yhdysvallat perustelee hyökkäyssotiaan esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa turvallisuusperusteilla, eli käytännössä sanoo sotien olevan ennakoivaa itsepuolustusta. Totuus on ettei kansainvälinen oikeuskäytäntö ole asiassa samaa mieltä, eikä pitäisi kenenkään muunkaan olla.

    Sodan perusteeksi ei nimittäin käy ennakoiva itsepuolustus, "hyökkäämme ennen kuin nuo hyökkäävät" joka on Yhdysvaltojen nykyisen sotakoneiston tärkeimpiä sloganeita. Ennaltaehkäisevä puolustus on itseasiassa ollut lähes jokaisen modernimman sodan oikeutus, jota esimerkiksi toisen maailmansodan aikaan käyttivät esimerkiksi japanilaiset ja natsit ja Neuvostoliitto useasti. Kun neuvostopanssarit vyöryivät Suomeen 1939, heidänkin perustelunsa olivat suomalaisten "laukaukset" ja tarve puolustaa itseään suomalaisten "invaasiota" vastaan. Perustelu oli jokseenkin sama kuin mitä Yhdysvallat käyttää jatkuvasti: "toi ois hyökänny ihan kohta!"

    Äänestä

  • Terroristien tekemät iskut Yhdysvaltoja vastaan eivät ole vettä pitävä perustelu. Miltä esimerkiksi kuulostaisi että jokin Suomalainen Karjala Takaisin-liike tekee pienen pommi-iskun Venäjällä ja Venäjä pommittaa sitä perusteena käyttäen jokaisen Suomen kaupungin pois kartalta? Kansainvälisen oikeuskäytännön näkökulmasta Yhdysvaltojen toimet hyökkäyssodissaan ovat tuomittavia. Toisekseen niissä on se ongelma, että jos yksittäisten kansalaisten tekemät vakavatkin rikokset ovat perusteltu syy sodalle, on Yhdysvallat melkoisessa pulassa: sen kansalaiset ovat syyllistyneet terrori-iskuihin, varsinkin Etelä-Amerikassa. Yhdysvaltalaiset ihmiset ja järjestöt ovat tukeneet terrorismia ja auttaneet tai osallistuneet terroritekoihin vuosisadan aikana lukemattomia kertoja.

    Yksittäisten kansalaisten lisäksi myös Yhdysvallat on itse syyllistynyt huomattaviin terroristisiin tekoihin maailmalla, mutta kukaan ei vakavalla naamallakaan ehdota, että niiden takia Yhdysvaltoihin pitäisi hyökätä. Myöskään kansainvälinen oikeuskäytäntö ei pidä sodan oikeutuksena yksittäisten tahojen terrori-iskuja, tai muuten esimerkiksi Pakistanilla ja Vietnamilla olisi täysi oikeus iskeä Yhdysvaltoihin. Ainakin Yhdysvaltojen omien käytäntöjen mukaan. Esimerkiksi Pakistaniin on Obaman virkakauden aikana kertynyt melkoinen pino viattomia ruumiita Yhdysvaltojen puolivillaisesti tehtyjen miehittämättömien lentokoneiden iskuista, mutta missä viipyy Pakistanin hyökkäys Yhdysvaltojen maaperälle kostona?

    Demokratian levittäminen ja puolustaminen on myös peruste joka ei historiallisten todisteiden perusteella pidä paikkaansa. Yhdysvallat on nostanut valtaan niin monta diktatuuria ja kaatanut niin monta demokraattista hallintoa, ettei sillä ole mitään mandaattia väittää toimivansa demokratian edistäjänä. Yhdysvallat tukee tälläkin hetkellä useita diktaattoreita, eli tästäkään ilmiöstä ei voi edes puhua menneessä aikamuodossa. Retoriikka ja kauniit puheet eivät ole sama kuin teot.

    Kaikenkaikkiaan Yhdysvallat on retoriikallaan aina rauhan asialla, mutta käytännössä aloittaa enemmän sotia kuin yksikään muu valtio maailmassa. Yhdysvallat on ollut sodassa lähes taukoamatta viimeiset vuosikymmenet ja käytännössä aina hyökkääjänä, ei koskaan itsensä puolustajana. Syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001 olivat äärettömän harvinainen poikkeus jossa joku onnistuneesti iski Yhdysvaltoja vastaan, mutta tätä tekoa lukuunottamatta Yhdysvallat ei ole ollut minkään hyökkäyksen kohde sitten toisen maailmansodan, eikä voi käyttää oikeuksenaan itsepuolustusta. Ja 9/11 kaltainen terrori-isku on kaukana sodan julistuksesta kun verrataan ihmiskärsimyksen määrää.

    Hyökkääminen toista valtiota vastaan (varsinkin ilman YK:n mandaattia) on suoraan sodanlietsontaa. Sodanlietsonta on rikos josta toisen maailmansodan jälkeen tuomittiin ja jopa teloitettiin siihen syyllisiksi katsottuja saksalaisia. Sodanlietsontaa on käytännössä kaikki mikä ajaa sotaan ja tietysti jokainen hyökkäyssota jossa ei puolustauduta suoraan kimppuusi hyökkäävää vihollista vastaan on sodanlietsonnan pahin muoto. Erityisen pahan rikoksen sodanlietsonnasta tekee se, että sodanlietsonnasta vastuussa olevaa voidaan syyttää kaikista sodan rikoksista ja vahingoista.

    Lyhyesti: Yhdysvaltojen sodilla ei ole oikeutusta.

    Kansainvälisen oikeuden perspektiivistä sotien oikeutukset ovat legalistinen viidakko johon ei voi pureutua riittävällä pieteetillä kirjoittamatta kokonaista kirjaa. Pureudumme näihin kuitenkin hieman. Tämä on siksi oleellista, sillä sen lisäksi, että Yhdysvallat katsoo olevansa oikeutettu sotimaan missä vain tahtoo, se myös rikkoo jatkuvasti kansainvälisiä sodankäynnin sääntöjä ja lakeja joiden noudattamista se toki muilta vaatii. Tarkastellaan konkreettisemmin muutamia käytännön esimerkeistä Yhdysvaltojen selvistä sotarikoksista. Selkeitä esimerkkejä rikoksista löytyy kun tarkastelemme sodankäynnin keinoja joita Yhdysvallat noudattaa. Yhdysvallat ei nimittäin enää katso tarpeelliseksi huomioida Geneven sopimuksen määrityksiä sodankäynnin keinoista.

    Sotavankien ja siviilien kohtelu on yksi esimerkki sotarikoksesta. Irakissa oli käynnissä sota, mutta kiinni otetut eivät olleet kuitenkaan vihollisen sotilaita, vaan vihollistaistelijoita. Tällä uudella määritelmällä voitiin kiertää Geneven sopimuksen säännöt sotavankien kohtelusta ja päädyttiin esimerkiksi Abu Ghraibin ja Guantanamo Bayn tilanteisiin. Kidutus oli yhtäkkiä sallittua (kunhan sitä ei kutsuttu kidutukseksi).

    On käsittämätöntä miten vinksahtaneeseen mielentilaan amerikkalaissotilaat on saatu, että he oikeasti kykenevät kidutuksen kaltaiseen rikokseen ihmisyyttä kohtaan. Heille "vihollinen" on niin demonisoitu että häntä voi kohdella miten tahansa. Äskettäinen video amerikkalaissotilaista häpäisemässä Taliban-taistelijoiden ruumiita kertoo kylmäävää tarinaa tästä mentaliteetista.

    Äänestä

  • Ihmisoikeuksia väheksyvä käytös näkyy toki muuallakin. Muistetaan myös, että Yhdysvallat on myös käyttänyt YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan esimerkiksi vuonna 1988 estääkseen Israelia joutumasta kohtelemaan Palestiinalaisia Geneven sopimuksen vaatimien ihmisoikeuksien mukaisesti. Yhdysvallat esti päätöslauselman, jonka mukaan sen liittolaisen (Israelin) pitäisi kohdella ihmisiä ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tätä vetoa Yhdysvallat on Israelin apuna käyttänyt lukemattomia kertoja ja ihmisoikeuksien kunnioitus on näistä toimista kaukana.

    Toinen esimerkki sotarikoksista tulee lääkintää ja sairaanhoitoa koskevista pykälistä. Yhdysvallat on toistuvasti hyökännyt sairaaloita ja terveyskeskuksia kohtaan, aiheuttaen suurta kärsimystä. Näitä hyökkäyksiä on perusteltu kertomalla miten kyseisissä tiloissa piileskelee vihollistaistelijoita, mutta useammassa tapauksessa todisteet väitteiden puolesta ovat olleet hataria. Todisteiden voima ei erityisemmin itseasiassa edes merkitse, sillä sairaalaan hyökkääminen on yksiselitteisesti sotarikos, piileskeli siellä vihollistaistelijoita tai ei.

    Omaisuuden tarpeeton tuhoaminen on kolmas esimerkki. Irakin sodan aikana useita kaupunkeja moukaroitiin tykistötulella ja pommituksella muutamien vihollistaistelijoiden häätämiseksi. Konkreettinen esimerkki on Fallujahin kaupunki, joka tuhottiin hyvin perusteellisesti ja tarpeettomasti. Fallujahin tuho on eritäysen julma ja sitä ei voi mitenkään perustella kun otetaan huomioon, että Irak-operaation tarkoitus oli ensin etsiä joukkotuhoaseita ja kun niitä ei löytynyt, muuttui retoriikka demokratian levittämiseksi. Näin levitetään demokratiaa.

    Nämä tuoreet hirvittävyydet eivät pääse lähelläkään sitä tuhoamisen määrää mitä Yhdysvaltojen sodat Kaukoidässä ovat saaneet aikaan. Siviilien silmitön murhaaminen ja maan pommittaminen myrkylliseksi ovat asioita joita Yhdysvallat ei ole koskaan välttänyt siviiliuhreista ja tämä näkyy kaikkein selkeimmin esimerkiksi Laosin kohtelua tarkasteltaessa: Yhdysvallat pommitti Laosia vuosia, käyttäen Laosin pommittamiseen enemmän räjähteitä kuin koko toiseen maailmansotaan! Ja nyt puhutaan pitkälti siviiliväestöön kohdistuneista tuhoisista iskuista, sillä Laosissa ei välitetty mitä pommitetaan, kaikki pistettiin maan tasalle ja maa kärsii seurauksista edelleen tänä päivänä.

    Ja muistetaan myös että maailmassa on vain yksi valtio joka on hyökännyt toisen maan siviiliväestön kimppuun täydellä ydiniskulla, itseasiassa kahdesti. Yksikään muu valtio, ei edes Islamistinen Pakistan, ole tehnyt samaa. Jos katsomme historiaa ja ennakoimme tulevaa sen perusteella, on vain yksi ydinvaltio joka on osoittanut olevansa valmis käyttämään ydinaseita - ja on muistuttanut aikovansa edelleen käyttää niitä "ennakoiviin iskuihin". Tämä ei rajoitu George W. Bushiin, vaan jopa rauhankyyhkynä pidetty Obama on uhitellut näillä ydintuhon välineillä.

    Yhdysvallat on toimillaan osoittanut kerta toisensa jälkeen, että se ei välitä siviilien hengistä eikä yritä estää siviilien kuolemia sotatoimissaan millään muilla tavoin, kuin retoriikassa. Käytäntö puhuu kylmää kieltä täydellisestä piittaamattomuudesta.

    Tässä on hyvä muistuttaa, että Yhdysvaltojen allekirjoittama Geneven sopimus suoraan kieltää tarpeettoman siviiliomaisuuden tuhoamisen. Kokonaisen kaupungin (tai kokonaisen maan) raunioittaminen ja elinkelvottomaksi ei ole mitään muuta kuin täydellistä piittaamattomuutta Geneven sopimuksesta. Mielenkiintoisesti Yhdysvallat on torjunut YK:n turvallisuusneuvostossa esimerkiksi lauselman, jossa vaadittiin jäsenvaltioita noudattamaan jo hyväksymäänsä Geneven sopimusta. Yhdysvallat on avoimesti siis ilmaissut olevansa haluton noudattamaan pelisääntöjä joita se kyllä muilta vaatii.

    Pienenä lisänä, Yhdysvallat on osoittanut miten vähän se välittää muistakin Geneven sopimuksen säännöistä sodankäynnille. Sääntöjä voi kiertää muuttamalla asioiden nimiä ja esimerkiksi Irakin konfliktin aikana, Irakilaiset sotilaat eivät olleet sotilaita, vaan "vihollistaistelijoita", minkä ansiosta heitä ei tarvinnut kohdella sotavankeja koskevien sääntöjen mukaan. He eivät kuitenkaan ole myöskään siviileitä, vaan jotain joka tipahtaa lainsäädännön mustaan aukkoon ja ei enää ole ongelma.

    Äänestä

  • Vihollistaistelijoita ei tarvitse kohdella hyvin tai edes inhimillisesti, kuten esimerkiksi Abu Ghraibhin tapahtumat konkreettisesti osoittavat.
    Vangitaan ja kidutetaan henkilöitä jotka eivät ole sotilaita. Ja pommitetaan alueita joilla asuu lisää siviileitä perustellen sitä heidän joukossaan piileskelevillä terroristeilla. Jos terroristi on se, joka iskee siviileitä kohtaan, iskeäkseen vihollistaan vastaan, tekee se Yhdysvalloista terroristivaltion ilman pienintäkään epävarmuutta.

    Yhdysvallat on retoriikkansa mukaan maailman toivo ja suojelija joka maalaa omat tekonsa positiivisina ja muiden teot hirvittävyyksinä. Totuus on kuitenkin toisenlainen ja pinnan alta löytyy täydellinen piittaamattomuus kansainvälisestä laista ja oikeudesta, hirmutekoja, kansanmurhissa avunantoja, demokraattisten valtioiden vallankaappauksia, sotarikoksia ja suurempi määrä aiheutettuja kuolemia kuin millään muulla valtiolla koskaan. Ehkä historiankirjoitus tulee jossain kaukaisessa tulevaisuudessa näkemään Yhdysvallat sotaisana hirviönä ja sen leiman maa tällä hetkellä ansaitseekin.

    Otetaan vielä yksi konkreettinen esimerkki siitä mitä tämä demokratian mallioppilas tekee maailmalla. Tämä esimerkki 80-luvulta kuvaa hyvin sitä miten Yhdysvallat ei kunnioita kansainvälistä oikeutta, varsinkaan sellaisissa tapauksissa jossa se itse on rikkonut lakeja. Yhdysvallat (johdossaan yksi Yhdysvaltojen historian demokratian vastaisimpia presidentejä, Ronald Reagan) käytännössä päätti syöstä vallasta Nicaraguan demokraattisesti valitun hallinnon. Taisteluiden ollessa yhä käynnissä, Nicaragua yritti saada oikeutta laillisia keinoja käyttäen, ja vei tapauksen kansainvälisen oikeuden eteen. Käytännössä Yhdysvallat ilmoitti olevansa kansainvälisen oikeuden yläpuolella ja kielsi oikeudella olevan mitään auktoriteettiä sen yli. Tämä tapahtui sen jälkeen kun oikeus totesi Yhdysvallan syylliseksi Nicaraguan syytteisiin ja vaati Yhdysvalloilta korvauksia. Tuomioon täytäntöönpanon Yhdysvallat esti väärinkäyttämällä veto-oikeuttaa YK:n turvaneuvostossa, kuten yleensä.

    Aiheisiin liittyvä kirjavinkki: Noam Chomskyn Failed States. Erittäin kylmäävä kirjoitus siitä mitä Yhdysvallat tekee ja on tehnyt.

    Huomautus: Tämä teksti ei missään tapauksessa ole ehdotus minkäänlaiseen voimankäyttöön (koko tekstin keskeinen ajatus on kritisoida voimankäyttöä) tai johonkin niin lapselliseen kuin lippujen polttamiseen. Jos sait tämän tapaisia ajatuksia, silitä vaikka kissaa ja ilmoittaudu raivonhallinnan kurssille.

    * Ja Peal Harborista puheenollen, Imperiaalinen Japani hyökkäsi Yhdysvaltoja vastaan koska se odotti Yhdysvaltojen iskevän sitä vastaan. Japanin iskut Tyynen valtameren alueen sotilaskohteisiin oli tarkoitettu estämään Japanin pelkäämät pommituslennot, joita Yhdysvaltalaisissa lehdissä kaavailtiin varsin avoimesti. Tuolloista Japania ei voi puolustella liikaa, heidän hirmutekonsa olivat melkoisia. Isku Yhdysvaltoihin oli Japanille ennaltaehkäisevä sota. Japanissa pelättiin, että jos joku ei murskaa Yhdysvaltojen hyökkäyskykyä Aasiaan, Yhdysvallat tulisi palopommittamaan Japanin maan tasalle, kuten Yhdysvallat teki varsin selväksi pystyvänsä tehdä. Lehtikirjoitukset siitä miten Amerikkalaiset palopommit polttaisivat Japanilaiset paperitalot ovat yksi esimerkki tästä.

    Äänestä

Rasismikorttia nöyristelevien äärioikeistosuvakki-alamaisten äänillä, PersKokoomusKeput tuovat Suomeen jenkkien Irak-sotilaita "pakolaisina", siinä ohessa myös halpatyövoimaa ja vaaliääniä.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3600352-budjetti-leikkaa-kaikilta-alle-2500-euroa-kuukaudessa-elaketta-saavilta

Jenkkien hyökkäysliitto murhasi Otanmäessä. Eivät kai ihmiset siellä, ole äänestäneet kansanmurhaajia hallitukseen ? PersKokKepujen äärioikeistopolitiikka on LAITONTA, Suomen perustuslain ja kansan oikeustajun vastaista.

Äänestä

et harry potterin peräpukama ja se mekkoarmeijan johtajaa saatte kiittää tästä.

Äänestä

Todennäköisesti KAIKKI 32.000 Suomeen tullutta on irakilaisia ISIS-teroja.

Ja pienellä päättelyketjulla voimme täysin varmasti yhdistää Suomenkin ISIS-teroihin.

Usahan valloitti ja ryösti Irakin ja koulutti siellä nämä ISIS-terot, joita Suomenkin sotilaat olivat kouluttamassa.

Usan yhteys ISIS-teroihin on moneen kertaan todistettu.

On myös moneen kertaan todistettu Suomen halukkuus osallistua Usan johtamiin ryöstelykoalitioihin.

Tälläkin hetkellä suomalaiset huumeenturvajoukot vartioivat Cian/Usan opiumipeltoja Afganistanissa.

Usa on toimittanut aseita ISIS-teroille ja tukee näitä, Suomalaiset mukana kouluttamassa.

Nyt Suomi antoi turvapaikan 32.000 irakilaiselle ISIS-terolle.

Tässä ei ole mitään epäselvää.

Suomi EI ole ottanut vastaan syyrialaisia pakolaisia, mikä myöskin todistaan Suomen olevan Usan puolella Syyriaa vastaan.

Suomi väitti lähettäneensä lisää kouluttajia alueelle kurdeja opettamaan, mutta tämä on valhe, suomalaiset ovat liittyneet Usan proxyarmeijan ISISin riveihin.

Todennäköisesti nämä ovat k-arjalaisia sodanlietsoja Torsteja, jotka haluavat myös Suomen hyökkäävän Venäjälle.

Akateemisen Karjalaseuran Vihan Veljet vaikuttavat yhä Suomessa.

Uskovat NATO-kortin tuovan Karjalan takaisin.

Nähkää tämä totuus...yhteisiä sotaharjoituksia Usan kanssa....osallistuminen Usan ryöstelykoalitioihin....turvapaikan tarjoaminen Usan ISIS-teroille....jne...jne

Äänestä
  • Kuten jo aiemmin on tämä fakta mainittu, niin lähes jokainen esille noussut ongelma-irakilainen on paljastunut entiseksi USA:n armeijan palkkasotilaaksi. Kun tähän faktaan yhdistetään toinen fakta, eli se, että USA:n kongressin puhemies vieraili Suomessa kesäkuussa 2015 USA:n pyynnöstä, alkoi noin kuukausi sen jälkeen Irakilaisia "pakolaisia" vyörymään Suomeen. Ja juuri noista tulijoista lähes kaikki joiden taustoista on medioissa kerrottu, ovat entisiä USA:n armeijan sotilaita.

    Äänestä

Natsit johtavat Suomea?

Äänestä
  • Ei Putinin joukkio ainakaan vielä avoimesti johda Suomea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansaa_kusetetaan kirjoitti:

Kongressin puhemies on korkein vieras USA:sta, joka on käynyt Suomessa yli viiteen vuoteen. Presidentti Niinistö, Soini, Lohela ja muutamat muut tapasivat hänet viime kesäkuun lopulla. Kun vierailusta oli kulunut reilut kuukausi, alkoi Irakista vyöryä suurina massoina pakolaisia joiden taustoista "viranomaisilla ei ole mitään tietoa". ...Ja HUPSISTA, aina kun joku Irakin pakolainen nousee parrasvaloihin rikoksesta tai muusta syystä, on joku muu media kuin Kokoomus-YLE paljastanut, että kyseessä on yhä uudelleen ja uudelleen, aina vain entinen USA:n armeijan palkkasotilas. TIETENKIN on, koska kymmenet tuhanneet sotilaat Irakissa saivat viime heinäkuun alussa tiedon, että USA on järjestänyt heille turva-/piilopaikan Suomeen, ja että täällä otetan vastaan ja elätetään ilmaiseksi.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka tämä kansa on vielä hölmömpää kuin Hölmölän hölmöt. Sitä saa kusettaa vaikka miten räikeästi ja näkyvästi, niin se aina vain haluaa uskoa kusettajien valehtelut uudelleen ja uudelleen, jotta ei tarvisisi nähdä totuutta ja joutua myöntämään itselleen, että on tullut äänestettyä valtaan mätäpäisiä valehtelevia rikollisisia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1435541054031

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu