Nuori Luther pyrki patoamaan rahavirran köyhästä Saksasta rikkaaseen Italiaan. Saksassakin oli ryhdytty myymään aneita Pietarinkirkon rakentamiseksi.
Kerrotaan, että Luther naulasi teesilistan Wittenbergin linnankirkon oveen ja haastoi muut oppineet väittelyyn. Totta toinen puoli, ei taatusti naulannut mitään kaunein puuleikkauksin koristettuun oveen. Vankilaan olisi joutunut. Mutta väittelyyn haastoi kuitenkin.
Teesit käsittelivät pääasiassa aneita. Luther ei suinkaan asettanut aneita kyseenalaiseksi, vaan väitti, että ne oli kirkossa väärin toteutettu. Kun Luther pikkuhiljaa radikalisoitui, hän väitteli muistakin opillisista kysymyksistä koko ajan uskoen, että hän tulkitsi kirkon oppia oikein.
Leipzigin väittelyssä tapahtui katasrofi. Vastaväittäjä saattoi osoittaa, että Luther piti oikeana Wycliffen ja Husin oppeja, jotka kirkko oli kirkolliskokouksessa tuominnut. Itseään oikeaoppisena pitänyt Luther oli osoittautunut kirkon kannalta harhaoppiseksi. Hän oli pahimmalla mahdollisella tavalla hävinnyt väittelyn. Luterilaiset selittivät, että Luther oli ymmärtänyt, että kirkolliskokouskin voi erehtyä. He selittivät väittelyn suureksi voitoksi, mutta todellisuudessa tappio oli totaalinen.
Ottamatta kantaa siihen, kuka oli oikeassa, voi vain todeta, että lännen kirkko oli hajonnut kahtia. Hajoaminen jatkui kiihtyvää vauhtia. Sille antoivat, puhtia zwingliläiset, kalvinistit, anabaptistit, monenlaiset kiihkoilijat ja hurmahenget, mutta myös jo ennen Lutheriakin olleet evankeliset liikkeet.
Jakaantuminen on jatkunut, ja nykyaikana lasketaan olevan jo tuhansia kristillisiä yhteisöjä ja lukuisia synkretistisiä kristinuskosta vaikutteita saaneita ryhmiä. On kuin näkisimme pahaa unta.
Tämän kauhean sekasotkun ohelle on tullut toinenkin liike, liike joka tavoittelee kristittyjen yhteyden palauttamista, jos ei hallinnollisesti, niin ainakin se pyrkii riitaisuuksien lopettamiseen. Tämä pyrkimys on itsensä kirkon Herran Jeesuksen Kristuksen tavoitteiden mukainen: "Että he yhtä olisivat."
Kerrotaan, että Luther naulasi teesilistan Wittenbergin linnankirkon oveen ja haastoi muut oppineet väittelyyn. Totta toinen puoli, ei taatusti naulannut mitään kaunein puuleikkauksin koristettuun oveen. Vankilaan olisi joutunut. Mutta väittelyyn haastoi kuitenkin.
Teesit käsittelivät pääasiassa aneita. Luther ei suinkaan asettanut aneita kyseenalaiseksi, vaan väitti, että ne oli kirkossa väärin toteutettu. Kun Luther pikkuhiljaa radikalisoitui, hän väitteli muistakin opillisista kysymyksistä koko ajan uskoen, että hän tulkitsi kirkon oppia oikein.
Leipzigin väittelyssä tapahtui katasrofi. Vastaväittäjä saattoi osoittaa, että Luther piti oikeana Wycliffen ja Husin oppeja, jotka kirkko oli kirkolliskokouksessa tuominnut. Itseään oikeaoppisena pitänyt Luther oli osoittautunut kirkon kannalta harhaoppiseksi. Hän oli pahimmalla mahdollisella tavalla hävinnyt väittelyn. Luterilaiset selittivät, että Luther oli ymmärtänyt, että kirkolliskokouskin voi erehtyä. He selittivät väittelyn suureksi voitoksi, mutta todellisuudessa tappio oli totaalinen.
Ottamatta kantaa siihen, kuka oli oikeassa, voi vain todeta, että lännen kirkko oli hajonnut kahtia. Hajoaminen jatkui kiihtyvää vauhtia. Sille antoivat, puhtia zwingliläiset, kalvinistit, anabaptistit, monenlaiset kiihkoilijat ja hurmahenget, mutta myös jo ennen Lutheriakin olleet evankeliset liikkeet.
Jakaantuminen on jatkunut, ja nykyaikana lasketaan olevan jo tuhansia kristillisiä yhteisöjä ja lukuisia synkretistisiä kristinuskosta vaikutteita saaneita ryhmiä. On kuin näkisimme pahaa unta.
Tämän kauhean sekasotkun ohelle on tullut toinenkin liike, liike joka tavoittelee kristittyjen yhteyden palauttamista, jos ei hallinnollisesti, niin ainakin se pyrkii riitaisuuksien lopettamiseen. Tämä pyrkimys on itsensä kirkon Herran Jeesuksen Kristuksen tavoitteiden mukainen: "Että he yhtä olisivat."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.