Jumalan lapsille

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Jumala ravitsee koko maailman leivällä eikä ainoastaan sanalla. Näin siksi, että hän uskoa harjoittaakseen salaa tekonsa. Niin kauan kuin on leipää, hän elättää sillä ikään kuin verhon takaa, niin ettei sitä huomata, vaan luullaan leivän sinänsä elättävän. Mutta kun leipää ei ole, hän elättää leivättä, ainoastaan sanalla, samalla tavalla kuin hän muutoin elättää leivän avulla. Leipä on siis hänen apulaisensa, kuten Paavali sanoo: Me olemme Jumalan työtovereita.

Siis ulkonaisen saarnavirkamme kautta, kuin verhon takaa, hän sisäisesti antaa armonsa, jonka hän ilman meidän virkaammekin voi antaa ja antaakin. Mutta koska virka on olemassa, sitä ei saa halveksia ja niin kiusata Jumalaa. Samoin hän elättää meitä ulkonaisesti leivällä, mutta sisäisesti hän antaa siunauksen ja ravitsemisvoiman, jota leipä ei voi antaa.

Kaiken kaikkiaan: Jos leipää on käsillä, älkäämme silti jättäkö siksensä luottamusta. Jos leipää ei ole, älkäämme silti vaipuko epätoivoon. Käyttäkäämme sitä silloin kun sitä on, mutta sitä vailla ollessamme tyytykäämme olemaan ilman, varmoina siitä, että kummassakin tapauksessa elämme ja saamme elatuksemme Jumalan sanan kautta, oli leipää tai ei. Tällaisella uskolla voitetaan vatsan ja toimeentulon murheet.

Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Matt. 4:4 - tiistai 13. syyskuuta
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta 'lähtee'

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Jumala ravitsee koko maailman leivällä eikä ainoastaan sanalla. Näin siksi, että hän uskoa harjoittaakseen salaa tekonsa. Niin kauan kuin on leipää, hän elättää sillä ikään kuin verhon takaa, niin ettei sitä huomata, vaan luullaan leivän sinänsä elättävän. Mutta kun leipää ei ole, hän elättää leivättä, ainoastaan sanalla, samalla tavalla kuin hän muutoin elättää leivän avulla. Leipä on siis hänen apulaisensa, kuten Paavali sanoo: Me olemme Jumalan työtovereita.

Siis ulkonaisen saarnavirkamme kautta, kuin verhon takaa, hän sisäisesti antaa armonsa, jonka hän ilman meidän virkaammekin voi antaa ja antaakin. Mutta koska virka on olemassa, sitä ei saa halveksia ja niin kiusata Jumalaa. Samoin hän elättää meitä ulkonaisesti leivällä, mutta sisäisesti hän antaa siunauksen ja ravitsemisvoiman, jota leipä ei voi antaa.

Kaiken kaikkiaan: Jos leipää on käsillä, älkäämme silti jättäkö siksensä luottamusta. Jos leipää ei ole, älkäämme silti vaipuko epätoivoon. Käyttäkäämme sitä silloin kun sitä on, mutta sitä vailla ollessamme tyytykäämme olemaan ilman, varmoina siitä, että kummassakin tapauksessa elämme ja saamme elatuksemme Jumalan sanan kautta, oli leipää tai ei. Tällaisella uskolla voitetaan vatsan ja toimeentulon murheet.

Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Matt. 4:4 - tiistai 13. syyskuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu