Miksi vasemmisto esti Finavian syytteet

Finavian hallitus teki maaliskuussa 2015 päätöksen, että Finavian palkkioita ei tutkita. Ministeri oli Merja Kyllönen. Myös nyt ääntä pitänyt Tiuraniemi oli mukana.
Edellisen hallituksen aikana olisi ollut vuoisia aikaa tehdä päätöksiä. Miksi ei tehty kuin suojelupäätöksiä?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taas kerran normaaliin tapasi mukaan, lapsellisen valheellista infoa oksennat palstalle. Mutta eihän se kaltaistasi paskanjauhajaa häiritse,

Äänestä
  • Nyt Heinäluoma tutkii kovasti Berneriä, vaikka omat estivät asian tutkimisen 2015. Onko kierompaa kuin demari? Paljonkon saivat lahjuksia päätöstä tehdessään?

    Äänestä

  • S61uomlaineN kirjoitti:

    Nyt Heinäluoma tutkii kovasti Berneriä, vaikka omat estivät asian tutkimisen 2015. Onko kierompaa kuin demari? Paljonkon saivat lahjuksia päätöstä tehdessään?

    Valehteleva paskiainen jatkaa uikutustaan palstalla.

    Äänestä

  • Kerro mikä asiassa ei pidä paikkaansa?

    Oletko 3/2015 lahjuksia saaneiden joukossa, kun noin koville ottaa?

    Äänestä

Paljonko Riitta Tiuraniemelle maksettiin tästä showsta? En yllättyisi vaikka olisi demareiden listoilla seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S68uomlaineN kirjoitti:

Finavian hallitus teki maaliskuussa 2015 päätöksen, että Finavian palkkioita ei tutkita. Ministeri oli Merja Kyllönen. Myös nyt ääntä pitänyt Tiuraniemi oli mukana.
Edellisen hallituksen aikana olisi ollut vuoisia aikaa tehdä päätöksiä. Miksi ei tehty kuin suojelupäätöksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu