Pakolaisten asuttaminen evakkojen tapaan

Kansanedustaja Emma Kari vertaisi maahanmuuttajien asuttamista Karjalan evakkojen asuttamiseen sodan jälkeen, kun jouduimme antamaan osan Karjalasta Neuvostoliittolle ja Karjalan suomalaiset piti siirtää alueelta pois. Suomi asutti 400 000 suomalaista evakkoa muualle Suomeen.
Emma Kari totesi, että me selvisimme siitäkin asuttamisesta, vaikka määrä oli paljon suurempi kuin nykyinen pakolaismäärä ja voisimme hyvin nytkin asuttaa paljon suuremman määrän turvapaikanhakijoita.

Ehdotankin, että teemme kuten sodan jälkeen. Kaikilla, joilla on ylimääräinen huone, jossa ei ole asukasta, sinne sijoitetaan pakolainen tai pakolaisperhe. Keittiötä ja pesutiloja käytetään yhteisesti. Valtio ei korvaa asukkaan asumiskuluja omistajalle tai vuokralaiselle, pakolainen saa kuitenkin ruokarahan. Ajan kuluessa pakolainen saa valtiolta oman tonttimaan ja talkoikoilla rakentaa perheelleen talon. Maat otetaan maanomistajilta pakkokeinoin.

Aluksi asukkaita voisivat ottaa kaikki halukkaat ja varmasti se riittääkin, koska Tilastokeskuksen mukaan suurin osa suomalaisista suhtautuu myönteisesti turvapaikanhakijoihin, joten saattaisimme pakkoasuttamisesta luopua kokonaan.
Ruotsi ottaa jo kesämökkejäkin pakolaisten asumispulaan ja se voisi meillä toimia ainakin kesäaikaan. Varmasti talviasuttaviakin kesämökkejä on varakkaimmilla antaa pakolaisten käyttöön.

Minä en tule vaatimaan pakolaista, ottakaa te halukkaat ensin.
20216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Emma Kari on nero. Suomi oli sodassa ja karjalaiset siirrettiin oman kotimaansa rauhallisemmille alueille. Näillä alueillakin oli sodan aikana pommituksia. Näin voidaan tehdä vastaavasti Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa. Asukkaat siirtyvät omassa kotimaassaan rauhallisille alueille. Suomesta siirretään kaikki tänne eksyneet samalla lailla lähtömaihinsa.

Äänestä

emma kari on naivin idiotismin multihuipentuma. Ei voi edes samana vuonna puhua meidän evakoista ja näistä maailman toiselta puolelta, kymmenien maiden halki Suomeen änkeevistä käpykaartilaisista, jotka ovat jättäneet perheensä sodan jalkoihin.

Missä emman kommentit Kajaanin murhasta, missä osanotto omaisille ?

Turvapaikanhakijat eivät ole turvallisuusuhka emman mielestä, juuri näin tollasta lausuntoo vähän aikaa sitten, oli tervo, kari , stiller ja joku perussuomalainen, epäreilusti 3 yhtä vastaan, mutta PS pärjäsi hienosti.

Näillä vihervasemmistolaisilla alkaa argumentit loppua, kun katsoo vaan uutisia, Ranskan vakava varoitus ja Saksan pidätykset. ... koko Eurooppa on vittuuntunut. Varmaan kohta jotain vakavia toimia kaapujengiä kohtaan tulee, turvallisuuden takia.

Ei v oi kuin nauraa Suomen vihervasemmistolle. Kattoisivat, mitä maailmassa tapahtuu parhaillaan.

Äänestä

Emma Kari on suvakki ja idiotismin huipentuma...miten tuollainen epäisänmaallinen on voinut päästä Eduskuntaan? Koska jotkut vielä tyhmemmät ovat hänet sinne äänestäneet...eukon päässä ei pyöri muu kuin mamujen hyysäys, häntä vähät kiinnostaa miten vähäosaisilla Suomalaisilla menee. Muija tarttis jollain ilveellä tiputtaa todellisuuteen.

Äänestä

Hyvä kysymys emma kari miksi irakilaise ja somalit ole kuin karjalan evakot jotka siirtyisi sinne irakin tai somalian rauhaölisempaan osaan.....

Ihan kuin karjalan evakot......

Äänestä

Hyviä ja toimivia ratkaisuja on olemassa useita, mutta pakolaisten vastaanotto Suomessa on lopetettava, koska se ei ole mikään ratkaisu, vaan meitä suomalaisia kohdanneiden vaikeuksien ja vääryyksien syy!

Äänestä

onko linkkiä?

Äänestä

Siinä on viisas nainen, yhtä rehellinen kuin faijansa ja samanlainen moraali kuin apellaan.

1Äänestä

Onko tää sun märkä päivä päiväuni.

Olisin voinut asuttaakin toisen suomalaisen, karjalan evakon,
mutta en mitään arabialaista sotakarkuria, tai ainuttakaan muslimia.

ehdotuksesi on abrurdi ja
aiheuttaa sisällissodan

Äänestä
  • Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

    Äänestä

Loistava idea aloittajalla, kannatan!

Kunhan Kallion lesbot majoittavat talibaneja, Punavuoren punkunjuojat isiskuntoutujia ja vegaanit muita rituaaliteurastajia, niin eiköhän ne simmut siinä touhussa edes vähän aukea.

Äänestä

matu Loiset, somalialaiset apinat helppo sopeuttaa Suomeen...metri maata päälle niin toimivat lannotteena!

Äänestä

Eipä ne ruotsinkielisiltä alueilta saaneet maita ja mantuja vaikka kuinka RKP huutaa näiden matujen perään....
Kyllä se oli että näille suomenevakoille annettiin suo tai kivinenmetsä että raivaa itse peltos ja rakenna omat talosi eikä tyyliin 5 ruuan päiväjakelua....

Äänestä

Suomeen mahtuu helposti kymmeniä miljoonia pakolaisia. Ei Suomesta tila lopu.

Äänestä
  • Jep ja luonnollisesti hyvä työpaikka ja asunto.

    Äänestä

  • Tila onkin Suomessa juuri se rajoittava resurssi, eikä esimerkiksi raha. Raha, jota on X määrä, mutta sekä suomalaisten ja maahanmuuttajien sosiaalimenot ovat summan X Y. Kun raha ei riitä niin se ei riitä ja rahaa ei vaan oteta taivaasta kun sitä ei ole. Hoitaako Emma Kari omaa talouttaan vastaavalla tavalla eli elää yli varojen? Aina löytyy näitä jotka myisivät maansa vaikka mustalaisille että itse saisivat jotain, yleensä rahaa. Ahneudella ei vaan ole mitään rajaa.

    Poliitikassa on näitä jankkaajia, jotka jaksavat vaan vääntää politiikkaa ja suoltaa valheita. Nämä ihmiset vievät pohjan hyvinvointivaltiolta ja aiheuttavat itsekkyydellään monien ihmisten joutumisen köyhyyteen viemällä heiltä työpaikat, sosiaaliturvan ja edut. Nämä ihmiset vievät myös fiksuilta innon hakeutua politiikkaan ja vesittävät heidän faktoihin pohjautuvaa asioiden ajamista. Mututuntumalla ei vaan pitkälle päästä, Emma Kari.

    Äänestä

  • öö-öööö kirjoitti:

    Tila onkin Suomessa juuri se rajoittava resurssi, eikä esimerkiksi raha. Raha, jota on X määrä, mutta sekä suomalaisten ja maahanmuuttajien sosiaalimenot ovat summan X Y. Kun raha ei riitä niin se ei riitä ja rahaa ei vaan oteta taivaasta kun sitä ei ole. Hoitaako Emma Kari omaa talouttaan vastaavalla tavalla eli elää yli varojen? Aina löytyy näitä jotka myisivät maansa vaikka mustalaisille että itse saisivat jotain, yleensä rahaa. Ahneudella ei vaan ole mitään rajaa.

    Poliitikassa on näitä jankkaajia, jotka jaksavat vaan vääntää politiikkaa ja suoltaa valheita. Nämä ihmiset vievät pohjan hyvinvointivaltiolta ja aiheuttavat itsekkyydellään monien ihmisten joutumisen köyhyyteen viemällä heiltä työpaikat, sosiaaliturvan ja edut. Nämä ihmiset vievät myös fiksuilta innon hakeutua politiikkaan ja vesittävät heidän faktoihin pohjautuvaa asioiden ajamista. Mututuntumalla ei vaan pitkälle päästä, Emma Kari.

    Eipä sitä työpaikkaa tarvitse, jos saa muuten riittävän toimeentulon.

    Ruoka, juoma ja lämmin asunto ovat oikeastaan ainoat nykyihmisen tarvitsemat elementit. Kaikki muu on sitten ekstraa.

    Äänestä

  • Tilan ja rahan ohella myös rauha on tärkeää. Suomi on hyvä, harvaanasuttu ja rauhallinen maa, jossa ei vielä ole eteläisemmän Euroopan jatkuvaa ruuhkaa ja meteliä. On myös luontoa, tilaa ja raikasta ilmaa. Miksi hiivatussa Suomesta pitäisi tehdä sellainen sekametelisoppa kuin Lähi-Idässä vallitsee? Suomi on pidettävä Suomena meille suomalaisille, eikä kellekään muulle. Suomen sosiaaliturvaa ei myöskään luotu sitä varten, että muslimit sitä väärinkäyttäisivät ja lisääntyisivät maassamme ilman rajoja, vaikka tällä hetkellä niin tapahtuu. Sosiaaliturvamme ei ole mikään koko maailman jokamiehenoikeus, vaan se kuuluu vain meille suomalaisille!

    Äänestä

Minä en anna mitään, enkä osallistu millään lailla näiden tappajien Suomeen asuttamiseen ja Emma Kari suksia vitun kuuseen!

Äänestä

AP kirjoituksessahan oli juttu että mamuja kotiin asumaan ja joku facebookkin tästä on.

Saisinko minä kantasuomalaisena miehenä 2-3 mamuNAISTA ja mielellään lapsettomia ja siinä 25v. iässäkin olevia luokseni asumaan ja parisänkykin on jos haluaa vaihdella...ja ikävät takas VOK:n

SPR.n naisetkin ovat ottaneet miehiä asumaan luokseen....

Olisiko minulla mahdollisuuksia tähän järjestelyyn vai olisinko joku pervo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteinenhanke kirjoitti:

Kansanedustaja Emma Kari vertaisi maahanmuuttajien asuttamista Karjalan evakkojen asuttamiseen sodan jälkeen, kun jouduimme antamaan osan Karjalasta Neuvostoliittolle ja Karjalan suomalaiset piti siirtää alueelta pois. Suomi asutti 400 000 suomalaista evakkoa muualle Suomeen.
Emma Kari totesi, että me selvisimme siitäkin asuttamisesta, vaikka määrä oli paljon suurempi kuin nykyinen pakolaismäärä ja voisimme hyvin nytkin asuttaa paljon suuremman määrän turvapaikanhakijoita.

Ehdotankin, että teemme kuten sodan jälkeen. Kaikilla, joilla on ylimääräinen huone, jossa ei ole asukasta, sinne sijoitetaan pakolainen tai pakolaisperhe. Keittiötä ja pesutiloja käytetään yhteisesti. Valtio ei korvaa asukkaan asumiskuluja omistajalle tai vuokralaiselle, pakolainen saa kuitenkin ruokarahan. Ajan kuluessa pakolainen saa valtiolta oman tonttimaan ja talkoikoilla rakentaa perheelleen talon. Maat otetaan maanomistajilta pakkokeinoin.

Aluksi asukkaita voisivat ottaa kaikki halukkaat ja varmasti se riittääkin, koska Tilastokeskuksen mukaan suurin osa suomalaisista suhtautuu myönteisesti turvapaikanhakijoihin, joten saattaisimme pakkoasuttamisesta luopua kokonaan.
Ruotsi ottaa jo kesämökkejäkin pakolaisten asumispulaan ja se voisi meillä toimia ainakin kesäaikaan. Varmasti talviasuttaviakin kesämökkejä on varakkaimmilla antaa pakolaisten käyttöön.

Minä en tule vaatimaan pakolaista, ottakaa te halukkaat ensin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu