Hoitakoon valtio nuo pakolaisten asiat

En ala yksityisenä jäbänä heille mieltäni osoittamaan. Heidän kulttuuriaan ihmettelen, että muijien on käytettävä pään peittävää huivia.

Turvapaikan saaneita on alettu karsimaan reippaasti. Se on hyvä vinkki sos-medialle, Suomi on tyly maa.
1564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvä iltapuhteenmies. Valtio olemme me: sinä, minä ja kaikki muut Suomen kansalaiset. Valta on viime kädessä aina kansalaisilla jotka kyseisen valtion muodostavat. "Pakolaiset" tunkeutuivat maahamme päällimmäisenä ajatuksenaan sosiaaliturvamme (= kansalaistemme) häikäilemätön hyväksikäyttäminen ja siinä sivussa (tai erityisesti) osallistuminen Suomen islamisoimiseen muun Euroopan ohessa. Näihin verisiin talkoisiin tulevat pakolaisista osallistumaan sekä miehet, naiset, lapset että vanhukset. Vai luulitko tosiaan että maahan tunkeutuneet lukemattomat muslimit aikovat asustella "kaffirien" maassa kaikessa rauhassa, kristittyjä arvoja ja suomalaista kulttuuria kunnioittaen?

Äänestä
  • "Valtio olemme me: sinä, minä ja kaikki muut Suomen kansalaiset. Valta on viime kädessä aina kansalaisilla jotka kyseisen valtion muodostavat"

    Sinäpä sen sanoit: Sinä, minä ja kaikki muut Suomen kansalaiset eli mamut. Suomen ulkopuolelta tulevat ihmiset muuttuvat Suomen kansalaisiksi, vaikka he eivät integroidu osaksi SUOMALAISTA yhteiskuntaa. Myös nämä "ei kiinnosta Suomi vittuakaan"-ihmiset muodostavat Suomen valtion. Suomi muuttuu entistä paskemmaksi meidän nykyisten, ns. alkuperäisten suomalaisten mielestä, mutta vuosien päästä ei meiltä mielipidettä kysellä, koska olemme vähemmistö.

    Me rahoitamme avosylin oman tuhomme. Olemmeko niin tyhmiä vai päätämmekö edes omasta kohtalostamme? Suomen valtiolla ja sen kansalla ei ole vuosiin ollut oikeutta määrätä omista asioistaan. Tervetuloa islamistit, tuemme teitä Suomen tuhoamisessa, koska se on rikkautta (vain islam on rikkautta, siksi vain islamisteja meille, vaikka puhutaan monikulttuurisuudesta) ja te tarvitsette niin paljon apua että viekää tuhkatkin munista.. eiku munattomiahan me olemme.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus.
    Enemmän vaan kannanottoja.
    Jos kukaan ei reakoi niin miten sitten käy.

    Äänestä

  • Tiedät ettei kukaan ei reagoi. Se mitä tulee käymään on globaali islamisaatio. Suomi tietenkin innoissaan mukana, koska emme halua olla muiden mielestä takapajuisia juntteja = juoksemme muiden mukana ja hyppäämme jyrkänteeltä.

    Jotkut idiootit vetoaa yhteisvastuuseen. Ollaan muka velvollisia auttamaan, vaikkei olla mitään ongelmia missään aiheutettu.

    Äänestä

  • KaikkiTietääTotuuden kirjoitti:

    "Valtio olemme me: sinä, minä ja kaikki muut Suomen kansalaiset. Valta on viime kädessä aina kansalaisilla jotka kyseisen valtion muodostavat"

    Sinäpä sen sanoit: Sinä, minä ja kaikki muut Suomen kansalaiset eli mamut. Suomen ulkopuolelta tulevat ihmiset muuttuvat Suomen kansalaisiksi, vaikka he eivät integroidu osaksi SUOMALAISTA yhteiskuntaa. Myös nämä "ei kiinnosta Suomi vittuakaan"-ihmiset muodostavat Suomen valtion. Suomi muuttuu entistä paskemmaksi meidän nykyisten, ns. alkuperäisten suomalaisten mielestä, mutta vuosien päästä ei meiltä mielipidettä kysellä, koska olemme vähemmistö.

    Me rahoitamme avosylin oman tuhomme. Olemmeko niin tyhmiä vai päätämmekö edes omasta kohtalostamme? Suomen valtiolla ja sen kansalla ei ole vuosiin ollut oikeutta määrätä omista asioistaan. Tervetuloa islamistit, tuemme teitä Suomen tuhoamisessa, koska se on rikkautta (vain islam on rikkautta, siksi vain islamisteja meille, vaikka puhutaan monikulttuurisuudesta) ja te tarvitsette niin paljon apua että viekää tuhkatkin munista.. eiku munattomiahan me olemme.

    Tavallisella rivikansalaisella on vähän mahdollisuuksia estää eduskunnan tai valtiovallan linjauksia mm. maahamuuttopolitiikan suhteen.
    Varakas Tanska sanoi että maa on jo nyt täynnä, emme ota paljoa uusia pakolaisia.
    Sipilän hallitus on rajoittanut uusien tulokkaiden määrän 10.000 turvapaikanhakijaan.
    Järkyttävä määrä sekin kun ottaa huomioon että turvapaikankielto on aikaan yli tuhannen paperittoman mamun suomeen jäämisen.

    On kysyttävä ketkä ja mitkä olosuhteet ovat aiheuttaneet 65 miljoonan pakolaismäärän just tällä vuosikymmenellä?

    Äänestä

  • kunhan.jorisen kirjoitti:

    Tavallisella rivikansalaisella on vähän mahdollisuuksia estää eduskunnan tai valtiovallan linjauksia mm. maahamuuttopolitiikan suhteen.
    Varakas Tanska sanoi että maa on jo nyt täynnä, emme ota paljoa uusia pakolaisia.
    Sipilän hallitus on rajoittanut uusien tulokkaiden määrän 10.000 turvapaikanhakijaan.
    Järkyttävä määrä sekin kun ottaa huomioon että turvapaikankielto on aikaan yli tuhannen paperittoman mamun suomeen jäämisen.

    On kysyttävä ketkä ja mitkä olosuhteet ovat aiheuttaneet 65 miljoonan pakolaismäärän just tällä vuosikymmenellä?

    "On kysyttävä ketkä ja mitkä olosuhteet ovat aiheuttaneet 65 miljoonan pakolaismäärän just tällä vuosikymmenellä?"

    Turha kysellä yhtään mitään. Vastaus on olemassa ja syylliset tiedossa, mutta he eivät ole velvollisia hoitamaan itse aiheuttamaansa katastrofia, josta ovat saaneet itselleen huomattavia voittoja. Sen sijaan tehdään kansainvälisiä sopimuksia, jotka velvoittavat esim. Suomen osallistumaan yhteisvastuullisesti "auttamaan" ihmisiä ottamalle heidät tänne, eli pois sieltä missä ongelmat ovat, tuhoten oman yhteiskuntamme ja jätämme konfliktialueen heikoimmat hätään. Apua pitäisi viedä sinne missä on hätä, eikä edes kuvitella että Suomi pystyisi olemaan turvapaikka - Rahamme eivät riitä eikä ongelmat lopu Suomen ulkopuolella, vaikka yrittäisimme ottaa kaikki maailman pakolaiset.

    Jos jossain on kansa, joka kärsii, on autettava koko kansaa eikä vain niitä jotka pääsevät pakoon. Pakenijoiden motiivikin ihmetyttää: Jättävät kansansa ja jopa perheensä kärsimään, mutta ovat silti muka ylpeitä taustastaan. Miten ihminen, joka jättää oman lapsensa sellaiseen vaaraan, jossa ei itse halua elää, voi olla rikkaus Suomelle? Tarvitsemmeko tällaisia ihmisiä? Näinkö Suomi saavutti itsenäisyyden ja rakensi hyvinvointiyhteiskunnan? Pakenimmeko paremmille seuduille jättäen perheet oman onnensa nojaan?

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus......
    Suomalaiset miehet, Mihet isolla ämmällä he taistelivat sodissa, puolustaen isänmaataan ja läheisiään.

    Äänestä

Sana "valtio" jäi pyörimään mielessä tuossa "iltapuhteenmies"-kirjoitajan aloitusotsakkeessa. Tarkemmin ilmaistuna aivoituksiin putkahti kysymys: "Mikä valtio?" tai "Mitkä valtiot?" . Suomen valtion sijaan ajatus takautui menneisyyteen ja sieltä löytyvät lähinnä Ranska ja Iso-Britannia sekä myös Italia, jotka maat erityisesti ahkeroitsivat Ottomaanien valtakunnan pesänjaossa. Samalla syntyivät varsin mielivaltaisesti piirreltyinä nykyiset Lähi-Idän ja pohjoisen Afrikan "valtiolliset" rajat. Euroopan imperialistiset kolonialistivaltiot eivät saaneet aikaan semmoisia uusia valtioita, joista olisi kehkeytynyt demokraatisia kansalaisistaan huolehtivia menestyskertomuksia. Nyt me aina tätä Euroopan pohjoisinta tienoota myöten saamme kokea noitten siirtomaavaltojen epäonnistumisien seurauksista. Kun sanotaan, että valtiojohtoisesti pitäisi hoitaa pakolaisongelma, niin hoitamisvelvollisia valtioita olisivat ennen toisia Ranska, Iso-Britannia ja Italia. Niitten kamraattina on Lähi-Itdän kuvioihin syvällisesti sekaantunut myös USA sekä omana hämmentäjänään vielä Istael "ansaitsee" erityismaininnan.

Äänestä

Historioitsimus, avasit asiaan mielenkiintoisen näkökulman. On aivan totta että kautta historian useat Euroopan valtiot (ja myös Yhdysvallat) ovat oman etunsa nimissä saaneet vapaasti mellastaa Afrikan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maissa. Toisaalta näissä maissa on omastakin takaa löytynyt, ja edelleen löytyy useita keskenään taistelevia etnisiä ryhmiä. Demokraattisia valtioita ei kenties siten olisi kyetty luomaan ilman kolonialismiakaan. On hienoa todeta että Suomi ei ole ryvettynyt osallistumalla itseään heikompien maiden vallankaappauksiin, luonnonvarojen ryöväämiseen, orjuuttamiseen tai etnisiin puhdistuksiin. Useimpien EU-maiden rinnalla olemme puhtaita kuin vastasatanut lumi, ja voimme syystäkin olla ylpeitä itsestämme. Tästä syystä on kohtuutonta langettaa meille maksettavaksi lasku imperialististen EU-valtioiden tekosista ja siitä seuranneesta syyllisyydentunnosta, joka on viime aikoina johtanut EU:n itsetuhoisiin ja peruuttamattomiin ratkaisuihin. Niin sanottu "valkoisen miehen taakka" kuuluu, jos kenellekään, niin juuri mainitsemillesi valtioille joiden osuvasti totesit ahkeroineen Ottomaanien valtakunnan pesänjaossa. Tähänastisen kehityksen perusteella arvioisin että Suomen tulevaisuus, MIKÄLI emme nyt kykene pysäyttämään hallitsematonta maahanmuuttoa ja sen mukanaan tuomaa islamisaatiota (JA saada nyt maassa olevan muslimiväestön määrää rajattua merkittävästi), on joko olla osa tekeillä olevaa Euroopan alueelle levittäytyvää ääri-islamilaista kalifaattia ja kansana vähitellen kadota, tai viimeisenä keinona pyrkiä liittymään naapurimaahamme Venäjään (joka ei milloinkaan tule antautumaan islamille) Karjalan Tasavallan kaltaisena autonomisena alueena.

Äänestä
  • Niin, tosiaan mahtuuhan tuo naapurimme Venäjä sekin Lähi-Idän kuvioihin sekaantujien listalle. Jo Venäjän tsaari ja meidän suuriruhtinaamme Aleksanteri II suuntasi katseensa Bosporin salmelle. Meille lauluriimittelyistäkin tutun Balkanin vuorilla käydyn sotimisen aikaan Venäjän haaveisiin kuului Kontantinopolin valloitus ja Bosporin salmen kontrolloijaksi pääsy. Venäjän sotilastukikohta Syyriassa ei ole sielulliselta taustaltaan pelkästään meidän aikamme keksintöä. Kun nyt nimen omaan tänä aikana haeskelemme nykyiseen Lähi-Idän tilanteeseen tyytyväisimpiä tahoja, niin siinä sortteerauksessa lienee ehdottomana ykkösenä Israel, joka lienee erityisen iloinen Syyrian ajautumisesta sekamelskaisen kaaoksen tilaan.

    Äänestä

  • Tuskinpa Venäjä tänä päivänä haikailee Konstantinopolin valloitusta, ja eiköhön Bosborinsalmikin ole aikojen saatossa menettänyt strategisen merkityksensä.. Tosiasia tietenkin on että Venäjä voisi tänä päivänä halutessaan valloittaa minkä tahansa valtion, ja on lisäksi luonnonrikkauksiensa puolesta lähes riippumaton muusta maailmasta. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, kuten tiedämme. Mitä tulee Venäjän sotilaalliseen tukikohtaan Syyriassa, Putin itse on hiljattain kyseenalaistanut tukikohdan tarpeellisuuden. Onhan Venäjällä käytössään pitkänmatkan ohjuksia joilla tavoitetaan tarvittaessa halutut kohteet, joten Syyrian tukikohdalle ei varsinaisesti enää ole tarvetta. Tämä siis Putinin suusta. Syyrian rajanaapuri ja vanha taistelukumppani Israel sen sijaan ei ole millään tavalla hyötynyt Syyrian sisällissodasta. Päinvastoin, tilanne Golanin kukkuloilla on käynyt entistä levottomammaksi Syyrian väkivaltaisuuksien levitessä myös Israelin puolelle. Ei liene ihme että Israel toivoo Syyriaan pysyvää aselepoa. Koska Suomeen vyöryvistä muslimeista suurin osa on elintasopakolaisia Irakista, Afganista, Somaliasta, Iranista ja muista maista kuin Syyriasta, eivät Syyrian sisällissota tai Venäjän ja Israelin toimet Lähi-Idässä ole se varsinainen syy maamme pakolaisongelmaan, josta keskustelu lähti liikkeelle.

    Äänestä

  • Isis sotii Irakissakin.

    Äänestä

  • Kyllä, Isis sotii Irakissa siihen saakka kunnes sen joukot tullaan liittouman avulla kukistamaan. Taistelut Irakissa eivät kuitenkaan tule päättymään siihen, koska alkuperäiset ongelmat maan shiiamuslimienemmistön ja sunnimuslimien (johon valtaosa Irakin kurdiväestöstä kuuluu) ovat edelleen ratkaisematta. Irakissa pitkään jatkuneet etnisten ryhmien väliset kähinät koskien vallanjakoa, maa-alueita, öljyä ja rahaa tulevat entiseen tapaan jatkumaan siinä vaiheessa kun kaikkein kiireellisin, eli Isisin kukistaminen on hoidettu tieltä pois. Vaikka Irakin kokonaistilanne on epävakaa, on maan sisällä edelleen turvalliseksi määriteltyjä alueita, joille aidot pakolaiset voivat halutessaan siirtyä turvaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iltapuhteenmies kirjoitti:

En ala yksityisenä jäbänä heille mieltäni osoittamaan. Heidän kulttuuriaan ihmettelen, että muijien on käytettävä pään peittävää huivia.

Turvapaikan saaneita on alettu karsimaan reippaasti. Se on hyvä vinkki sos-medialle, Suomi on tyly maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu