Turvapaikanhakijat valittivat palkoista
zxodiuys
60<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
mitähän saivat omassa maassa palkkaa kun 17t euroa jäi pieneksi palkaksi.
KOK taas riisti!
lapsityövoiman hyväksikäyttöä!!!
"osalle kyse oli ajanvietteestä. Kulttuurierot näkyivät"
"osa turvapaikanhakijoista ei tajunnut vastaanottorahan pienenevän työtulojen takia."
Niinpä niin...
Turvikset luulevat muutenkin, että tänne tullaan vain oleilemaan, ja heitä palvellaan auliisti. Eivät ymärrä sitä, että jokainen joutuu elättämään itsensä.
Siinä taas kapitalisti käytti työntekijää hyväkseen. Ikään kuin palkkauksen perusteena voisi olla kerätty herneiden määrä. Eihän se työntekijän syytä ole, jos kapitalistin hernepensaat eivät tuota riittävästi.
Ainoa laillinen palkkausmalli tulee olla kuukausipalkka ja sen on oltava niin suuri, että sillä tulee toimeen ilman muita avustuksia. Jos kapitalistin kuve ei sitä kestä, niin tehkööt kapitalisti itse työnsä.
Niin, silloin kapitalisti kyntää hernepeltonsa nurin ja herneenpoimijat jäävät ilman työtä. Näin se vaan menee, sitä ei viherpunikit taida ymmärtää koskaan.
Silloin tulee nälkä kapitalistillekin.
Hernepensaat kuuluvat valtiolle ja kansalaiset käykööt sieltä keräämässä herneitä omiin tarpeisiinsa. Ihmisten tulee olla keskenään tasa-arvoisia.
Kapitalistina voin kylvää pelkästään omiin tarpeisiini ja poimia satoni itse. Yritähän kommari tulla osille, voi olla että joudut syömään heinäsi ilman hampaita.
Uho on kova, mutta ilman työntekijöitä olet pelkkä nolla, ei ole kapitalistista minkään tekijäksi.
"Venäläiset ja ukrainalaiset tulevat ihan eri asenteella. Heille raha on niin merkityksellistä, että he eivät halua olla jouten", sanoo yrittäjä
Mutta hepä eivät olekaan pakolaisia, jotka saavat aihan kaiken ilmaiseksi tekemättä mitään.
Koe oosoitti että suurin osa pakolaisista on pelkästään elintasosurffareita joilla ei ole vähäisintäkään aikomusta integroitua. Jos työ ei maita niin sossu maksaa elämisen hamaan loppuun asti.
Suomalaista sensijaan vaaditaan tekemään töitä jopa ilmaiseksi.
olihan se kulttuuri sohkki miten työstä sakotetaan.
Nämä ovat meille jo maksaneet tänäkin vuonna yli 1000 miljoonaa euroa. Hyvin meillä menee Suomalaiset!
Mikä siinä on kun ei voida kunnollista palkkaa maksaa?
Maanviljelijät haluavat halpatyövoimaa kuten muutkin yrittäjät ja kokoomus, kepu ja rkp ajavat niiden asiaa eduskunnassa.
Yrittämisen tulisi olla ainoastaan valtion toimintaa. Yksityiset ovat aina ahneita ja yrittävät käyttää työntekijöitä hyväkseen.
Kokkare venkoilee eli kääntää taas asiat päälaelleen.
kunnalliset työn antajat vasta ahneita onkin kun käytetään 9 euron orjatyö voimaa vuodesta toiseen.
ihan hyvää palkkaa varmasti maksaa oikeille työntekijöille. malli on todella hyvä koska lorvimisesta ei makseta. mitä järkeä jos yrittäjä palkkaa väkeä ja joutuu maksamaan vaikka töitä ei tehtäisikään. ei yritys ole mikään hyväntekeväisyys laitos!!! ja ilmaisen rahan jakaminen pitäisi kokonaan lopettaa lorvijoille silloin ei tarvitsisi itkeä kun tuet pienenee!!!
Järjestäkööt yrittäjä niitä herneitä sitten kerättäväksi. Samanlaista riistoahan nämä marjankeruuta thaimaalaisille organisoivat tahotkin toteuttavat. Kaikki riskit on ulkoistettu työntekijöille, koska mistä sitä tietää onko metsissä kerättävää vai ei.
Mitä helvetin yrittämistä se on, jossa yrittäjä ei itse kanna riskiä?
Saunan taakse pitäisi sellaiset viedä.
Sama maataloudessakin eli tuli sato tai kato laskut maksavat aina veronmaksajat.
tajua jo että palkkaa maksettiin huonosti vain lorvijoille. herneitä kyllä riittää poimia niin paljon kun vaan työhalua riittää! lue se juttu uudestaan jos et tajunnut! ei kaikki valittaneet palkasta vain nämä 17euron miehet jotka poimivat varmaan litran niitä ja söivät toisen mokoman!
Tappeluksihan se menee, jos jokainen yrittää repiä kaikki herneet itselleen. Ei palkkaus voi perustua mihinkään kerättyyn määrään. Kaikille kuuluu sama palkka ja jokainen tekee töitä kykyjensä mukaan.
Ei siinä mitään tappeluja tule jos kaikki keskittyvät vain työntekoon. herneitä riittää kyllä kaikille poimittavaksi jos vaan viittii!!! provisio lisää motivaatiota ja kehittää poimimistekniikkaa! näin on todettu! ei kova työ olekkaan lorvijoille. lorvijat saavat tyytyä vähempään!
älä liitoittele. näin ei edes ole. lisäksi maataloustuilla pidetään omavaraisuus pystyssä. pitäisikö ruoantuotanto kokonaan lopettaa ja firma ajaa nurin sääolosuhteiden takia?
Mikä ihmeen tarve on tehdä "kovaa" työtä? Kortistossa on satoja tuhansia vapaaehtoisia tekemään rauhallisemmalla tahdillakin. Luulisi tavoitteeksi riittävän se, että kaikki työt saadaan tehdyksi.
Kun työt on tehty, niin jaetaan potti kaikkien kesken. Kyse on yhteen hiileen puhaltamisesta, joka tuntuu olevan vieras käsite tänä ahneuden aikakautena.
ei jaeta mitään potteja. ei mitään järkeä että lorvijalle eli loiselle maksetaan saman verran kuin kovalle työmiehelle !!!
Suomessa on liikaa tukiaisia nostavai maatiloja. Niitä on karsittava jotta vero ja velkarahaa ei törsätä ylituotantoon koska omavaraisuus meillä on jo olemassa.
omavaraisuus on säilytettävä vaikka se aiheuttaisikin tällä hetkellä ylimääräisiä kuluja. on parempi tuottaa reilusti yli kuin jyvääkään alle!!!
Sanoo tyypillinrn ahne kepulainen. Tiloja on liikaa ja niitä on karsittava koska valtiolla ei ole enää varaa maksaa nykyisensuuruisia maataloustukia koska valtio on velkavetoinen.
silti ruoantuotanto pitäisi olla vihoviimeinen josta leikataan markan markkaa!!! kyllä suomessa on tukia kaikenmaailman työttömille, opiskelijoille ja muille loisijoille. näitä tukia tulisi leikata jotta saadaan heidät töihin ja velka laskuun!
Kansallista maataloustukea on myös leikattav koska kaikista muistakin sosiaalituista leikataan. Koita nyt tunkea tämä kalloosi kepulainen.
Kokoomuslainen exyrittäjä taas vauhdissa. Mene sinne radio Suomen nettisivulle mölyämään.
maataloustuet näkyvät myös kuluttaja hinnoissa!! mutta jos ruvetaan ruoantuotantoa väähääkään karsimaan niin on kyllä ankeat ajat ja saattaa tulla palstan kateellisille valittajillekin äkkiä niitä vihaamiaan viljelijöitä ikävä kun ruokaa on rajoitetusti!!!
Maatalouteen on saatav aito markkinakilpailu jolloin tuottajat kilpailevat tuotteidensa hinnoilla markkinoilla ilman kilpailua vääritsäviä maataloustukia.
Kokooomuslainen jauhaa taas tuttua kateusmantraansa.
KAIKESTA SITÄ UUTISOIDAANKIN.
Tässähän jälleen nähtiin , että ei turviksista tule koskaan olemaan meille työvoimapulan paikkaajia !
musut halvalla töihin ja voitot veroparatiiseihin on päivän sana?
osa turvapaikanhakijoista ei tajunnut vastaanottorahan pienenevän työtulojen takia.
OPPIVATPA HETI SUOMALAISEN KANNUSTUSLOUKUN ETTEI TÄÄLLÄ EDES KANNATA MITÄÄN TEHDÄ MIKÄLI JOTAIN TUKIA SAAT.
tästä syystä tuet tuleekin poistaa kokonaan.
Yritykset valtiolle ja jokainen kansalainen töihin. Ei tarvita mitään tukia mihinkään suuntaan.
Jatkuvat tuet kuten asumistuki ja muut jatkuvaluonteiset poistoon vain.
Joutilailla on aikaa selvittää asiansa joka kuukausi erikseen vaikka netin kautta täytettävällä lomakkeella.
Mikäli selvitystä ei tule niin tuki pois.
Loppuu liikamaksut sekä muu mussutus.
Asunnot valtiolle ja jokaiselle valtion kämppä. Ei tarvita enää asumistukia.
hullut kommarit täällä jo jakamassa toisten omistamia asuntoja ja yrityksiä!!!!
Sanoo ahne kokoomuslainen vuokra-asuntomoguli joka vetää valtion maksamat asumistuet liiveihinsä jatkuvilla vuokrankorotuksilla.
asunnoissa on kovat ylläpitokustannukset. hintataso nousee kun maksajia ja maksuja tulee lisää. näin markkinat toimivat tällä hetkellä ei se ahneudesta johdu. mitäs kaupunki ei anna lupaa rakennuttaa enempää taloja.
Kyllä se johtuu nimenomaan vuokramogulien ahneudesta kun mikään ei riitä.
ei tarvitse vuokralla asua! asuntoja pilvin pimein myynnissä! pankkiin mars hakemaan asuntolainaa! huomaatte sitten ettei se asunnon ylläpitäminen mitään ilmaista ole!
Ei kaikilla ol avaraa ostaa itselleen koska nykyään pankit vaativat alkupääoman. Hyvähän sun on huudella rikkaana kokoomsulaisena sijoitusasuntopösönä.
kyllä tavallinen työläinen saa kerättyä pääoman kasaan kun laittaa kerran kuussa tai viikossa säästöön rahaa!! mutta jos kaikki tuhlaa joutavuuksiin ja ulkomaan lomiin niin ei voi syyttää kyllä pankkia!
Kyse on varsinkin nuorista ikäluokista joilla on vuokratöitä, pätkätöitä ja pienet palkat. Kyse ei ole siis joutavuuksiin tuhlaamisesta joten älä yleistä.
mitä valittavat niillä on ilmainen ruoka majoitus ym,ym onko niillä edes kansalaisuutta....
Ählyt nyt ei tee muuta kuin valittaa. Thaikkupoimijat tekee työtään huulet korvissa. Sompulle ja Irakilaiselle hyvä korvaus tulisi maksaa, vaikka istuisivat päivän puun alla noppaa heittäen.
Niinhän niille maksetaankin. Oikeastaan ei itseänikään hirveästi motivoisi mennä töihin jos saisin asunnon ja ruuan ja terveydenhuollon ilmaiseksi. Mutta toistaiseksi olen vielä lähtenyt.
On aivan selvää, ettei turhapaikanhakija haluakaan tehdä mitään, kun saa ilmaiseksi kotimaataan vastaavan hotellihoidon ilmaiseksi. Me suomalaiset olemme naurettavia sinisilmäisiä narutettavia.
Kysehän on siitä että nämä irakin "turvapaikanhakijat" on elitistä kansanosaa jotka eivät ole edes tottuneet tai halunneet tehdä sielläkään fyysistä työtä ja niinkuin tuossa jopa YLE mamutuksessaan myöntää "– Jokaisessa kansassa on hyviä työmiehiä, mutta ei välttämättä kovin paljon. Osa meille vastaanottokeskuksesta tulleista keskittyi työntekoon, mutta osalle kyse oli ajanvietteestä. Kulttuurierot näkyivät, Mäkitalo sanoo." niin luuleeko kukaan että nämä tulisivat muutenkaan suomessa töitä tekemään.
Meillehän on uskoteltu valheellisesti että on lääkäreitä ja insinöörejä pilvin pimein mutta kun suurin osa ei edes pakallista kieltä osaa lukea ja kirjoittaa ja vielä luulevat matut että länsimaissa pikakoulutetaan heidät lääkäreiksi...
Tämähän on muutenkin naurettavaa kun haastattelevat esim. afrikan slummi kylissä lapsia niin tulevaisuuden haaveet on lukea kaikilla lääkäreiksi....
http://juhaninurminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220337-herneenpoimintaa-turvapaikanhakijoille-kokemaella
Tästähän oli mamutusuutinen ylellä kesällä. Lukekaapa myös maahanmuuttajan kommentti herneenpoiminnasta. Liekö vielä itse tilalla töissä.
http://juhaninurminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220337-herneenpoimintaa-turvapaikanhakijoille-kokemaella
kyllähän YLE jaksoi viimetalvenakin levittää omaa agendaansa "kuinka uuskansalaisemme tekee lumitöitä" ...mutta kuvissa matu nojasi 20asteen pakkasessa kesäsandaaleissaan...
Pakolaiset oli oppisopimuksella töissä marjojen kerääminen on vaativaa puuhaa moni ei oppinu sitä vaikka,kuinka oli pellolla.