Törni oli rehellinen, urhea sotilas taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta.
Eikä juossut karkuun kuin punikit, eikä varastanut valtion kassaa.
Eikä juossut karkuun kuin punikit, eikä varastanut valtion kassaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Törnin oli pakko lähteä Suomesta, muuten kommunistit olisivat luovuttaneet hänet Venäjälle. Venäjä oli luvannut palkkion Törnistä.
Törni oli kotiutettu normaalisti. Hän olisi halunnut Lapin sotaan, mutta ei otettu.
Hän liittyi Saksan valvomaan vastarintaliikkeeseen ja matkusti Saksaan koulutukseen.
Myöhemmin hänet tuomittiin maanpetoksesta. Luovutuksesta ei ollut koskaan kyse.
Mistä tämän olet keksinyt että Törniä ei otettu Lapin sotaan.
Törnin elämäkerroista. Sinä sepustelet juttuja omasta päästäsi.
Hän tarjosi koko yksikköään, mutta 1. D ei kuulunut Lappiin lähetettäviin yhtymiin.
Punikeista ei löydy yhtään Törnin veroista, pakoon juoksioita olivat vain.
Kommarit ei vain pitänyt Törniä minään.
Törni kuului siihen Suomalaisita kolmannessa valtakunnassa koulutettuun ydinporukkaan, joka pani juutalaiset Saksaan lähteviin laivoihin.
SS-miehet kelpasivat USA:n siviilienmurhaajajoukkoihin (mm. My Lain joukkomurha), vaikka olivat muuten tuomittavana Nürnbergissa. Ironista mutta totta, Törni kuoli sittemmin traagisesti Vietnamissa lähellä Phuoc My:n aluetta vuoristossa, noin 100 km: etäisyydellä tuosta kuuluisasta My-lain joukkomurhakylästä.
Suomesta luovutettiin Saksalle vain muutama juutalainen Valpon päällikön päätöksellä.
USA:n asevoimiin ei otettu entisiä SS-miehiä. Törni kelpasi pitkän jauhamisen jälkeen erikoistapauksena ja paljolti Alpo Marttisen avun turvin.
Hän ei ollut natsi, vaan kommunismin vastustaja, kuten suomalaiset yleensäkin.
Törni toimi Vietnamissa vihreiden barettien erikoisjoukoissa
My Lai oli erikoistapaus, jossa asiat lähtivät kokemattoman luutnantin lapasesta. Vihreillä bareteilla ei ollut siihen osuutta.
Terroria harjoitti myös Vietkong.
"Terroria harjoitti myös Vietkong"
Se teki sitä sentään omassa maassaan.
..amerikan armeijan sota oli terroria Vietnamilaisia kohtaan.
Valitettavaa oli, että USA oli 60-luvulla ja melkoisen rasistinen valtio. Homo- Hoover murhautti presidenttejä ja Martin luther kingiä jne.Vietnamin todellisuutta ei koskaan amerikassa ymmärretty; Truman auttoi, kun Japani varasti kaiken riisin armeijalleen ja Vietnamilaisia kuoli miljoonittain nälkään.
Sen jälkeen oltiin Kolonialismin puolella, kun rahoitettiin Ranskan indokiinan sotaa. Ja lopulta mentiin sinne, jenkit maksoivat tyhmyydestään 60 tuhatta ruumista , siellä suomalaisia uhreja mukana,ja noin 3 miljoonaa vitnamilaista murhattiin.
Kuolemat jatkuvat vieläkin, kun koko alue pommitettiin hirvittävillä pommimäärillä ja ne räjähtelevät yhä.
Törni murhautti itsensä typeryyden puolesta. Suomessa hänenlaisensa olivat sankareita.
Ja kun katsoo sodan sankareita, on se asia, jota ei ole olemassa. He vain selvisivät hengissä ja panivat hanttiin viholliselle. Kuten kymmenet tuhannet muutkin.
Tuo sankari hehkutus sodan ajan murhatöillä pitäisi kyllä lopettaa. He pelastivat vaan isänmaamme, ikävilllä tempuilla...
Törni oli vähän aikaa Suomesta lähteneessä SS-osastossa mutta saksalaiset panivat maitojunalla takaisin kotiin kun ei kelvannut MIESTEN sakkiin. Tämä oli jatkosodan alkuaikaa.
Törni oli sellainen sankarpoika että taisteli Saksan joukoissa suomalaisia vastaan
ja nahkansa pelastaakseen kieroili itsensä Saksan tappion jälkeen Us.armyyn.
Sellainen huliveikko oli tämä Late jonka saavutusten ylistystä on turhaa hakea
Suomen hämmästyttävästä sotahistoriasta koska aihetta sellaiseen ei ole.
Törni ei missään vaiheessa taistellut Suomea vastaan. Hän ei ylipäänsä ollut koskaan rintamalla SS-joukoissa.
Saksan tappion jälkeen hän palasi Suomeen ja istui linnassa maanpetoksesta.
Joskus 1949 hän erinäisten vaiheiden jälkeen päätyi lopulta USA:an ja erikoisluvalla sen armeijaan.
Suomen armeijassa hän yleni alikersantista kapteeniksi , kunnostautui iskukomppanian päällikkönä ja sai Mannerheim-ristin.
Teki kuitenkin muutamassa vuodessa enemmän tämän maan eteen kuin, selkärangattomat Bubit koko turhan elämänsä aikana, eiks jeh?
Mitä Törni teki Vietnamissa tämän maan eteen?
..typerykset siellä Vietnamissa murhasivat ihmisiä...kuten sanottu, Törnit ja kaikki muut suomalaiset sotilaat olivat sankareita jotka estivät puna-ryssä-barbaarien tulon suomeen! Se oli mahtava temppu...
Huttila vieläkö saatanan valehtelija olet tällä palstalla, minä tulen sinne Tampereelle ja vetelen sua turpaan idiootti.