Lopetetaan kaikki tänne kirjoittelu

Eikö voida kaikki lopettaa tämä kirjoittelu tänne.
Olen itsekkin kuluttanut joskus aikaa näiden humpuukijuttujen lukemiseen.
Nyt pitkästäaikaa sorruin lukemaan näitä.
On tämä maailma mennyt kovaksi ja kauheeksi panetteluksi.
Jos kukaan ei kirjoita niin kukaan ei vastaa.
Ei ainakaan kristityn ihmisen esikuvan mukaista.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo lopetetaan vaan kertakaikkiaan,, hups pääsi sittenkin lipsahtamaan. Piti niin lopettaman.

Äänestä

Emme me lopeta Jeesuksesta todistamista, vaikka mitä tekisitte evankerliumin eteenpäinviemisen estämiseksi.

Evankeliumi kohtaa aina ja kaikkina aikoina hyvin voimakasta vastustusta, pilkkaa panettelua valehtelua, jopa vainoa. Serparatistien vakoiluakin havaittiin Esikoiset Ry: seuroissa Pirkkalassa. Ulkoa kurkittiin ketä tilaisuudessa oli ja ketä sinne meni.

Toiminta siis jatkuu ja valheita joilla pyritään estämään Kristuksen evankeliumin leviäminen esikoislestadiolaisten keskuuteen, oiotaan päivästä toiseen.

Äänestä
  • JOHAN NE VAHDIT KIERTI , ENSIMMÄISELLÄ JOUTJÄRVEN KIRKON HPE.
    TUNSIN AINKIN 5. TIUKKISTÄ (ENTISIÄ EI LASKETA KOSKA HE ON TEHNET PARANNUSTA. JA KAIKKI ON OK..
    -

    Äänestä

  • JOS MINÄ KIRJOITAN SANAA , SE ON JO NIIN VANHAA ,ETTÄ KL:n
    KUULO OLI 1950 VIELÄ HYVÄ JA NÄKÖ EI HAITAANUT , TOISEKSI KUN
    LÖI NYRKKIÄ PÖYTÄÄN, TEHOSTAAKSEEN PUHETTAAN , 2.5 " KOIVU
    PÖYTÄ , POMMPAS ,20 CM. YLÖS, EIKÄ MITÄÄN VALITUSTA TULLUT
    ETTÄ OLISI KÄTEN SATTUNUT. .
    -
    SE ON KUULEMMA TAITO LAJI ,NYRKKI ON KERRETTÄVÄ TIUKKAAN
    ENNEN VAUHTIA OTTAESSA , JOLLOIN NYRKKI EI LOUKKAANNU YHT-
    TÄÄN TOINEN TEKIJÄ OLI ÄÄNI KUN HÄN JOSTAKIN HALUSI SANOA ETTÄ SE KUULTIIN.. KYNTTIL 'SAMMUI JO YLI METRIN PÄÄSTÄ. USKOTTEKO..
    -
    KL:N HIUKSET OLI OMA NÄKY , KUN NE KASVOI HÄNESTÄ PITKÄKSI ..
    OTTI KERITTIMET JA LEIKKASI KORVIEN ALAPULELTA KAIKKI POIS.
    KOLMANNEKSI OLI HYVÄ VILJELIJÄ , VAIKKA OLI RÄÄTÄLI. OLLUT IKÄNSÄ.
    KUN TAKALAN SOHFI ALKOI HYPÄTÄ , SE OLI NIIN MIELEN ETÄ KAIIKI TEHOSTEET LAANTUI JA LIENTYI- SEN TIESI KL:n ETTÄ SOHVI OLI KOKKA-
    PÄÄLÄISIÄ JA TULLUT SURUTTOMASTA MAAILMASTA ,,JOLLOIN KIITOS OLI HERKÄSSÄ. .
    -
    OLISI MONTATARINAA , MUTTA EI RIITÄ AIKA EIKÄ ,KAIKKI YMMÄRRÄ KAIKKEE,,MUTTA JOTAIN OLEN SEPUSTANUT..
    -

    Äänestä

  • JOO LOPETTAKAA VAAN , OLEN ELVYTTÄNYT .TÄMÄN PALSTAN
    ENNENKIN . J ATIEDÄN ETÄ SE VEISI 9-10 VKO. JA TAAS OLLAAN
    SAMASSA . OLEN OITO REHTI..

    Äänestä

i agree

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JUMALANRAUHAAN kirjoitti:

Eikö voida kaikki lopettaa tämä kirjoittelu tänne.
Olen itsekkin kuluttanut joskus aikaa näiden humpuukijuttujen lukemiseen.
Nyt pitkästäaikaa sorruin lukemaan näitä.
On tämä maailma mennyt kovaksi ja kauheeksi panetteluksi.
Jos kukaan ei kirjoita niin kukaan ei vastaa.
Ei ainakaan kristityn ihmisen esikuvan mukaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu