ANNER BERNER JAHTI, EI KAATOA !

SANAAKAANPAINOSTUKSESTA

Bernerin mukaan viestit on lähetetty tilanteessa, jossa hallituksen puheenjohtaja toistuvasti tiedusteli omistajan kantaa kanteiden nostamisen ja ylimääräisen yhtiökokouksen suhteen syksyllä 2015. Finavian johdannaiskaupat olivat tuottaneet yhtiölle 34 miljoonan tappiot vuosina 2009-2011. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo kertoo toimittaneensa tänään samat viestit myös eduskunnan tarkastusvaliokunnalle.

35

135

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkasti

      ottaen Berner ei sellaista kieltoa olisi voinut antaakkaan..

    • Kopsasintuolta

      Tiuraniemen ja Bernerin mailit paljastettu Iltalehdessä. Tiuraniemi yritti about 10 kertaa saada Berneriä hoitamaan asiaa eteenpäin. Ensimmäisen kerran 2. lokakuuta. Berner keksi aina jonkun tekosyyn eikä soittanut vaikka lupasi. Tiuraniemi ilmoitti tarkat määräajat vanhenemisesta. Berner taktikoi ja piilotteli 8. joulukuuta saakka. Silloin Tiuraniemi tajusi, että häntä kusetetaan ja tarkoitus on muu kuin yleinen etu. Tiuraniemi erosi pääjohtajan paikalta. Bernerin asiat edenneet tutkimuksissa tähän.

      Valtakunnanoikeus odottaa.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001261200.html

      • S43uomlaineN

        Ei Tiuraniemeä viedä valtakunnan oikeuteen. Tavalliset kärjät riittävät.


      • fasdfsasfasdf

        Tiuraniemi tajusi munanneensa ja nahkansa pelastaakseen erosi, sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, johdannaiskaupat tehtiin hänen johtajakaudellaan ja hän on niistä vastuussa..


      • S43uomlaineN kirjoitti:

        Ei Tiuraniemeä viedä valtakunnan oikeuteen. Tavalliset kärjät riittävät.

        Miksi viedä, hänhän yritti korjata tilannetta, mutta Berner viivyttelemällä ja valehtelemalla vedätti asiat vanhoiksi.


      • S44uomlaineN
        Santorino kirjoitti:

        Miksi viedä, hänhän yritti korjata tilannetta, mutta Berner viivyttelemällä ja valehtelemalla vedätti asiat vanhoiksi.

        Hän oli tekemässä 3/2015 päätöstä ei nosteta. Mitä korjaamista se on? Eikä nytkään ole varmuutta, mitä hän yritti.

        Kuulema osa pitää häntä demarina, joka pelaa vain poliittista peliä? En tiedä, asia olisi selvitettävä.


      • fgdsgdfgdsfgdsfg
        Santorino kirjoitti:

        Miksi viedä, hänhän yritti korjata tilannetta, mutta Berner viivyttelemällä ja valehtelemalla vedätti asiat vanhoiksi.

        Asia ei ole mitenkään vanha, korvausvaade voidaan aivan hyvin vieläkin nostaa, aikaa on vuoden loppuun..


      • fgdsgdfgdsfgdsfg kirjoitti:

        Asia ei ole mitenkään vanha, korvausvaade voidaan aivan hyvin vieläkin nostaa, aikaa on vuoden loppuun..

        Osasta kyllä, ei kokonaisuudessaan.


      • KepulaisuuskoTuollaista
        S44uomlaineN kirjoitti:

        Hän oli tekemässä 3/2015 päätöstä ei nosteta. Mitä korjaamista se on? Eikä nytkään ole varmuutta, mitä hän yritti.

        Kuulema osa pitää häntä demarina, joka pelaa vain poliittista peliä? En tiedä, asia olisi selvitettävä.

        Älä sikakepulainen puolustele sika-Bernerin touhuja.


    • Kopsasintuolta
      • Sossujen

        vanhaa taktiikkaa, "tutkitaan" ja jossitellaan, eikö Heinäluomakaan häpeä tilannetta, maassa olisi muutakin tekemistä kuin "tutkia" edellisten hallitusten. vuosia sitten tekemiä munauksia..


      • Sossujen kirjoitti:

        vanhaa taktiikkaa, "tutkitaan" ja jossitellaan, eikö Heinäluomakaan häpeä tilannetta, maassa olisi muutakin tekemistä kuin "tutkia" edellisten hallitusten. vuosia sitten tekemiä munauksia..

        Eiköhän ole hyvä tarkastella mihin niitä veronmaksjien rahoja on polteltu. Etukäteen kun ei politikot ja virkamiehet eivät asiaa ymmärrä, niin sitten on pakko jälikäteen ruotia.


      • gfdhgfhdfghdf
        Santorino kirjoitti:

        Eiköhän ole hyvä tarkastella mihin niitä veronmaksjien rahoja on polteltu. Etukäteen kun ei politikot ja virkamiehet eivät asiaa ymmärrä, niin sitten on pakko jälikäteen ruotia.

        Käsittääkseni ne ei ollut veronmaksajien rahoja, kummallista myös miten syyttömästä yritetään tehdä syyllinen..


      • gfdhgfhdfghdf kirjoitti:

        Käsittääkseni ne ei ollut veronmaksajien rahoja, kummallista myös miten syyttömästä yritetään tehdä syyllinen..

        Kenekäs rahoja ne mielestäsi sitten oli ? Kenenkäs Finavia sitten on ?


      • Asiakkaiden

        ei niitä veroina ole kerätty.


      • Onsinne

        verorahojakin syötetty..


    • Sutenööri.Sipilä

      34 miljoonaa meni meikkeihin.

    • afdsasdfadsfdsa

      Berner julkisti viestit, ei vaikuttamista..

    • sgdgdgdg

      Miksi siitä toisesta osasta, joka ei vanhentunut, ei ole nostettu kannetta ? Onko tämä nykyinen Bernerin peli ajan pelaamista, jotta huomio menisi häneen, eikä siihen osaan rahoista, joista kanne voidaan vielä nostaa...

      • Aikaaonvielä

        vuoden loppuun..


      • Miksiminusta
        Aikaaonvielä kirjoitti:

        vuoden loppuun..

        tuntuu että juttu haudataan.


    • gelekejrt

      VAATIKAMME SIPILÄN JA BERNERIN EROA ! Tyhmäkin käsittää, että kymmenet miljoonat pulivevivattiin parempiin taskuihin.

      Ja rouva Berner on vielä kaiken lisäksi yksityistämässä teitä, teitä jotka jo kertaalleen on ja moneen kertaa auto- ja polttoaineveron muodossa maksettu.
      Ja jälleen kun tiet omistaisi osakeyhtiö, niin käyttömaksut kerättäisiin (yritettäisiin kerätä) gps järjestelmää käyttäen. Eli aina kun ajat, aina maksat joka metristä.

      EU.ssa on jo EETS systeemi, johon voi kuka tahansa maa liittyä, eli GPS paikannus verotus.
      JA EU harkitsee, että rahat menisivät EU:n tilille. Kun EU rahat ovat loppumassa, Brexitin myötä, niin pakko alkaa verottamaan kansalaisia, jotta saadaa pakolaiskriisi hoidettua.

      • Niinkenenkä

        eroa ????????? silloin oli Kataisen hallitus ja Merja Kyllönen vastaavana ministerinä.


      • Trollaajat

        saa vielä Kekkosen syylliseksi.


      • afdasdfasdfasf
        Trollaajat kirjoitti:

        saa vielä Kekkosen syylliseksi.

        Eikö tuo ole ollut 30n vuotta haudassa !


    • S49uomlaineN

      VTV ei ole ottanut vaihdettuja viestejä vastaan kertomustaan rustatessaan vaan se on luottanut poliitisista lähtökohdista Tiuraniemen puheisiin. Totuus ei kiinnostanut.

      • sfdfasdfasdfdsa

        Saman havainnut..


    • dgdgdgdg
      • dfgsdfgdsfgf

        Se GPS oli kyllä Kyllösen keksintö.


      • Tarkemmin

        Kyllösen asettaman työryhmän keksintö !


      • Oikeinmutta
        Tarkemmin kirjoitti:

        Kyllösen asettaman työryhmän keksintö !

        Kyllonen esitteli omanaan..


      • Olikenenkä
        Oikeinmutta kirjoitti:

        Kyllonen esitteli omanaan..

        oli, paikannus tulee lähivuosina, hyvä veroruuvi !


      • vaikea_juttu
        Olikenenkä kirjoitti:

        oli, paikannus tulee lähivuosina, hyvä veroruuvi !

        kuka maksaa ja paljonko.


    • UNOHTAAKO

      MEDIA TAPPION ?

      • Outoa.käytöstä

        Rauhoitu pankkomajuri, rauhoitu, saat aivoinfarktin, no ei sentään, sllainen edellyttäisi aivoja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe