Miten Kepu keplottelee

irti ongelmasta nimellä Anne Berner?

Berneristä on tulossa Juha Sipilälle kiusallinen ongelma. Berner roikkuu nyt löysässä hirressä vielä pitkään ja asian vatvomisesta ei päästä nopeasti eroon. Tällainen kohu syö Sipilän uskottavuutta.

Sipilän kannalta paras ratkaisu olisi, jos Berner kertoisi eroavansa ministerin tehtävistä syntyneen luottamuspulan vuoksi. Berner ei ehkä halua ottaa tällaista liikettä, jos sen kautta voidaan edes välillisesti päätellä hänen olevansa henkilökohtaisessa vastuussa tehdystä Deloitte-vastuuvapaustussopimuksesta, millä on mahdollisesti aiheutettu Finavialle (meille veronmaksajille) useiden miljoonien eurojen menetykset.

Sipilä on näkyvästi tukenut ja puolustanut Berneriä. Hänen on vaikea sen jälkeen tehdä täyskäännöstä ja kuiskata Bernerin korvaan, että eroa välittömästi. Hallituskumppaneille voi tulla tässä tilanteessa kiusaus vihjata, että hallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi tapaus Berner pitäisi ratkaista nopeasti. Sipilä saisi tällaisestä tietysti itkupotkuraivarit. Sopivasti muotoiltu vihjailu toisi tässä perussuomalaisille maalintekopaikan, kun persut nousisivat ikään kuin yleisen oikeustajun välittäjiksi.

Kaiken lisäksi Kepun sisällä lienee voimia, jotka jo alunperin olivat Bernerin ministerin pestiä vastaan. Muun muassa Anne Kalmarille tuli ihan itku silmään tämän takia, kun hänet Kepun pitkäaikaisena työmyyränä sivuutettiin näin nöyryyttävällä tavalla.

Sipilän klikki on murenemassa. Olli Rehn ja Anne Berner ovat olleet sen vahvimmat osat ja kumpikin nämä ovat mahdollisesti jättämättä - tosin eri syistä - hallituksen. Sipilän pitäisi löytää heidän veroisiaan yrityselämän etuja ajavia poliitikkoja Kepusta tilalle. Se voi olla aika haastava tehtävä. Ne jotka tulisivat kysymykseen eivät välttämättä ole yhtä uskollisia Sipilälle kuin mitä tämä kaksikko on ollut.

13

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitokset

      Onpas hyvä analyysi Sipilän tilanteesta!

      • stkrkj

        Avaus on erinomainen, mutta ei sovi tälle palstalle, täällähän kuuluu mollata viherpunikkeja, Halosta, homoja ja toisia kirjoittajia.
        Virtuaalimatkakertomukset ja kuvitteelliset jutut omasta urasta ja tekemisistä ovat nykyisin vakioaiheita.


    • Ei.hyvääpäivää

      "millä on mahdollisesti aiheutettu Finavialle (meille veronmaksajille) useiden miljoonien eurojen menetykset."
      Kenen luulisit maksavan 34 miljoonaa yksityisen hallituksen jäsenen.
      Älä edes kuvittele.

      Asia paremminkin, kenen olisi tullut hoitaa asia aikanaan.
      Asioitten kanssa tekemisissä olevat tietävät, että tilinpäätöstiedot tulevat vuoden, kahden jälkijunassa. Vuosi 2013 olisi ollut asian hoitamiseen. Ja varmaan tiedetään taso vastuuministerin silloin, millä olisi voitu asiaa edistää.

      Nyt jo jotkut luulee, että nykyinen liikenneministeri haaskasi rahat.
      Itse asiaa ei edes haluta avata, huuto ensin tärkeintä vasemmistolla.
      Ollaan mukamas sähköposteja tarkastamassa, niillä ei pennin vertaa vaikutusta itse asiaan. Kuin USA presidentinvaalissa, nostettu pöydälle sähköpostejakin, varmaan aiheellisestikin, peläten tietovuotoa.

      Ei näitä kukaan yksityinen tule maksamaan, jo kykyjen takia mahdotonta.
      Aikanne huudatte, sitten asia menee ohi. Saipahan kommarit taas aihetta.

      • VainTalikkokommareita

        Kepulaiset näkevät Suomessa edellen Kommareita ja Punikkeja vaikka niitä ei maassamme ole enää juuri ollenkaan, tai lainkaan. Sen sijaan meillä on Talikkokommareita.


      • OTemporaOMores

        "Ollaan mukamas sähköposteja tarkastamassa, niillä ei pennin vertaa vaikutusta itse asiaan".

        Sähköposteista voidaan päätellä, että Bernerillä oli jokin, kenties henkilökohtainen syy pelata aikaa ja pitkittää tapausta. Sähköpostin toinen osapuoli yritti jouduttaa asiaa eteenpäin, mutta ei onnistunut. Erosi sitten Bernerin takia.


      • Ei tässä kukaan luule sellaista, että ministeri Berner olisi haaskannut rahat. Kysehän on pelkästään siitä, ovatko ministerin toimet estäneet sen, että varat tai osa niistä olisi voitu saada vahingonkorvaustietä takaisin. Sopii kysyä, miksi ministeri Berner esti sen. Media on kaivanut tälle estämiselle mahdollisia syitä. Ja tietysti yksi kaivettu tekijä koskee ministerin ja vahingonkorvausvelvolliseksi kaavaillun yrityksen välisiä henkilökohtaisia ja yrityssuhteita. Ja yllätys yllätys, niitähän löytyi. Iltalehti on ansiokkaasti kaivellut asiaan liittyviä seikkoja ja kyllä niistä monenmoista aika kummallista löytyy. Muun muassa se, että Berner ei ole lähettänyt Finavian hallitukselle sellaisia juridisia asiantuntijalausuntoja, jotka puolsivat vahingonkorvauskanteen nostamista.


    • Mikäli Berner joutuu eroamaan häntä tukeneella Sipilällä ei ole moraalisesti muuta vaihtoehtoa kuin erota itsekin. Tämä on vain hyvä uutinen koska se tietää hajoitusvaaleja ja Sinipunahallitusta.

    • BSoy
      • Soosoososiaalistitt

        Kun sosialistit on noin hermona, niin kysyn suoraan että hajoaako SAKn liitot.
        Vai onko jo alkanut liittojen hajoaminen. Toivottavasti silloin löytyy nuo puolimiljoonaa kadoksissa olevaakin. Keskusta perssu vihreet jäsentä.


    • A.BIRD

      Lainkuuliaisena kansalaisena katson että Juha Sipilän ja Anne Bernerin tulee jättää tehtävänsä. Ei muunkaanlainen mahdollisuus vaikuttaisi maamme etujen mukaiselta.

    • BSoy

      Finavian ex-puheenjohtaja pitää viime syksyä farssina. Tiuraniemen mukaan Berner ohjasi toimintaa tarkoituksellisesti. Liikenne- ja viestintäministeriö ei halunnut tilintarkastusyhtiö Deloittelta vastakanteita yhtiölle. Hänen mukaansa Berner halusi kuitenkin sälyttää vastuun kannepäätöksen pyörtämisestä Finavian hallitukselle.

      Farssi on nyt kääntymässä tragediaksi. Anne Bernerin poliittinen ura on loppu ja Juha Sipilän siinä samalla. Asiaa voi vielä vetkutella ja vetää muita mukanaan ja tuhota kansalaisten luottamusta politiikkaan. Muuta ei.

      Katse kääntyy tässä vaiheessa jo Keskustan muihin ministereihin ja muuhun puoluejohtoon. Aiotteko katsoa sormien välistä? Tuhoatte samalla tulevaisuutenne.

    • SBDE

      Ministeri Anne Bernerillä (kesk) on läheiset suhteet tilintarkastusyhtiöön, jonka hän päästi Finavia-korvausvastuusta.

      Finavian ex-pomo syyttää ministeriä painostamisesta: "Ohjaus oli suoraa ja se tuli Berneriltä".

      Ministeri Berner viivästytti Finavian silloisen hallituksen toimia kanteiden nostamisessa, ja suoraan henkilökohtaisesti esti kannetoimet tilintarkastusyhtiö Deloittea kohtaan.

      Finavian hallitus päätti vuonna 2015 nostaa kanteet työnsä laiminlyönyttä Deloittea kohtaan Finavian entisen johdon tekemistä johdannaiskaupoista, jotka aiheuttivat valtionyhtiölle - eli veronmaksajille - ainakin 34 miljoonan euron tappiot.

      Tämän oikeustoimen Deloittea kohtaan ministeri Berner (kesk) esti.

      Berner on tietoisesti yrittänyt suunnata huomiota pois hänen ja Finavian tilintarkastajana toimineen Deloitten yhteistyöstä.

      Deloitte tarjoaa niin sanottuja verohyödyllisiä palveluratkaisuja asiakkailleen.

      Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoi keskiviikkona selväsanaisesti Iltalehdelle, että Berner vaati Deloittea koskevien kanteiden perumista.

      Bernerin Vallila Interior -perheyhtiön Bernerin henkilökohtaisen asunto-osakeyhtiön tilintarkastaja toimii myös Deloitten tilintarkastajana.

      Sama Deloitten tilintarkastaja toimii myös Anne Bernerin veljen kiinteistösijoitusyhtiön tilintarkastajana.

      Deloitten entinen toimitusjohtaja, tilintarkastusyhtiön nykyinen kovatuloinen partner, toimii puheenjohtajana säätiössä, jonka hallituksen jäsen on ministeri Berner.

      Bernerin Vallila Interior -yhtiön nykyinen talousjohtaja tuli Bernerin palvelukseen Deloittelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      985
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      715
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      622
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      592
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe