Turvapaikanhakijoiden kokonaislasku veronmaksajille on edelleen arvoitus
Vuosi sitten Suomea ravistellut pakolaistulva ja sen aiheuttamat kustannukset ovat valtava menoerä valtiolle myös ensi vuonna. Mutta paljonko veronmaksajille valtion budjetin kautta tuleva lisärasite todella on, sitä ei tiedetä tarkkaan edes valtiovarainministeriössä, joka julkisti tänään ensi vuoden budjettilaskelmat kokonaisuudessaan.
Kuluvalle vuodelle maahanmuuton kustannuksiksi on budjetoitu vajaat 800 miljoonaa euroa. Lisäbudjeteissa maahanmuuttoon liittyviä menoarvioita korotettiin huomattavasti vuoden 2016 varsinaiseen budjettiin nähden.
Se luku on kuitenkin vain osatotuus.
– Siihen (lukuun) sisältyvät vastaanoton menot sekä kotoutumiskoulutus ja kunnille maksettavat korvaukset eli kotouttaminen suppeassa mielessä, Eckstein sanoo.
Eckstein kertoo, miksi valtio ei pysty omalta osaltaan panemaan ilmiölle tarkkaa hintalappua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001261557.html
Vuosi sitten Suomea ravistellut pakolaistulva ja sen aiheuttamat kustannukset ovat valtava menoerä valtiolle myös ensi vuonna. Mutta paljonko veronmaksajille valtion budjetin kautta tuleva lisärasite todella on, sitä ei tiedetä tarkkaan edes valtiovarainministeriössä, joka julkisti tänään ensi vuoden budjettilaskelmat kokonaisuudessaan.
Kuluvalle vuodelle maahanmuuton kustannuksiksi on budjetoitu vajaat 800 miljoonaa euroa. Lisäbudjeteissa maahanmuuttoon liittyviä menoarvioita korotettiin huomattavasti vuoden 2016 varsinaiseen budjettiin nähden.
Se luku on kuitenkin vain osatotuus.
– Siihen (lukuun) sisältyvät vastaanoton menot sekä kotoutumiskoulutus ja kunnille maksettavat korvaukset eli kotouttaminen suppeassa mielessä, Eckstein sanoo.
Eckstein kertoo, miksi valtio ei pysty omalta osaltaan panemaan ilmiölle tarkkaa hintalappua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001261557.html
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei se mikään arvoitus ole. Yhden saapuvan matun vuosittainen kokonaiskustannus on noin 70 000 euroa, eli 30 000 matua noin 2.1 miljardia.
Toisaalta elinkaarikustannus on noin 700 000 - 1 000 000 euroa jos oletetaan, että toinen matusukupolvi olisi täysin länsimaistunut (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa). Silloin 1000 matua aiheuttaa miljardin kokonaiskulut ja 30 000 aiheuttaa 30 miljardin.
KOK hyötyy eniten,KOK haluaa niitä eniten! KOK mamuttaa eniten!
KOK jyrki Katainen ulkomaisen työvoiman tarpeesta (1,8milj/11v)
https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s&index=31&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn
KOK-EVA TV: Tulevaisuuden tekijät - SuomI TARVITSEE maahanmuuttoa
https://www.youtube.com/watch?v=RhvGfhy-sLQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=5
Satojen miljoonien turvapaikkabisnes
http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2015112020695298_cm.shtml
Kokoomuksen kansanedustaja mukana turvapaikkabisneksessä
poliitikot tekevät rahaa turvapaikanhakijoilla.
Lauslahti kertoo saavansa työstään Luona Oy:n hallituksen jäsenenä taloudellisen korvauksen. Hän ei kerro tarkkaa summaa, mutta toteaa korvauksen olevan ”kohtuullista tasoa.”
Luona mukan seitsemässä turvapaikkakeskuksessa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001017289.html
KOK-EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava!!!
http://yle.fi/uutiset/eva_maahanmuutto_kaksinkertaistettava/7767100
KOK-työnantajat houkuttelevat ulkomaista työvoimaa Suomeen lupaamalla lapsilisän!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288622487599.html
Paperittomille turvattava hoitoonpääsy!
Kokomuslaisuuden ydin on auttaa niitä,jotka eivät itse pysty auttamaan itseään!
eli mamuja!
http://laurikattelus.fi/wp-content/uploads/2015/03/Auttaminen_meemi.jpg
Kokoomus aloitti rasisminvastaisen kampanjan
Kokoomus aloitti tällä viikolla sosiaalisessa mediassa rasisminvastaisen kampanjansa, #ratkaisujarasismiin.
Tiistaina aamupäivällä kokoomus julkaisi Facebookissa neljän ministerinsä kasvokuvilla ryyditetyn kampanjan, jossa vaadittiin konkreettisia tekoja rasismin kitkemiseksi. Jos Facebook-päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kampanjakuvassa lukee: ”Asennemuutos on tärkeä, muttei yksinään riitä. Rasismin kitkemiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja”. Kuvan jakoteksti kuuluu: ”Brysselissä tapahtuu nyt kauheita, mutta samalla on muistettava se rasismi, jota tapahtuu Suomessa joka päivä. Syrjintä, kiusaaminen ja vihapuhe ovat arkea liian monelle.”
Emme myöskään aio lopettaa vastustamasta rasismia tai hyväksymään vihapuhetta sen takia, että tapahtui terrori-isku, Pesonen totesi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001144814.html
Kaikkien ulkomaalaisten, jotka elävät sosiaalietuksilla, sisältää turvapaikanhakijat, pakolaiset ja maahanmuuttajat. Kustannukset ovat 11-13,6 miljardia euroa vuodessa.
https://suomimedia.wordpress.com/2015/12/10/turvapaikanhakijoiden-todelliset-kustannukset-100-kertaisia/
Tässä aika tarkka laskelma ja siinä päädyttiin yli 11 miljardin kustannuksiin vuodessa. Jokainen voi miettiä mitä tuolla 11 miljardilla voitaisiin tehdä kantasuomalaisille. Esimerkiksi kaikki leikkaukset ja veronkorotukset voitaisiin perua. Kaikille kantasuomalaisille voitaisiin maksaa 900€ euron perustulo ja lopuilla rahoilla 6 miljardilla voitaisiin lyhentää valtion velkaa. Näinhän tämä hallitus ei misään nimessä tee se vain ottaa lisää velkaa, korottaa veroja ja leikkaa jatkuvasti, jotta rahat riittävät turvapaikanhakijoille ja pakolaisille.
https://suomimedia.wordpress.com/2015/08/16/maahanmuuttajiin-menee-156-miljoonaa-viikossa-ja-8-miljardia-vuodessa/
Entä, paljonko työttömiksi jääneet mamut ovat jo valtiolta tukirahoja saaneet viimeisen 25 vuoden aikana?
Kun nyt näköjään meinataan maahanmuuttajien määrää lisätä nopeasti yli kolmensadantuhannen ja kun tiedetään, että maahanmuuttajien määrä 30-kertaistui viimeisen 30 vuoden aikana, niin millaiset ovat vuosikulut 30 vuoden kuluttua tästä eteenpäin? Kuinka monta miljoonaa maahanmuuttajaa suomalainen Suomi kestää?
Eikö olisikin syytä laittaa joku raja sille määrälle kuinka paljon vierasmaalaisia oleilijoita Suomessa ylipäätään haluamme tai suostumme ylläpitämään?!
Pitääkö valtio edes kirjaa menoistaan? Olisi jo syytä myös yksilöidä ne, jotta tiedetään mistä pitää karsia ja kuinka paljon!
NE OVAT NIIN SUURET .... ETTÄ JOS KANSA TIETÄISI .... NOUSISI SE KAPINAAN !!!!
Olisikohan. Valtion budjetti jopa tasapainossa tilojen ja menojen osalta ilman suomalaisten kantamaan vastuuta maailman hädänalaisista? Nyt joudutaan ottamaan 5,5 miljardia lisää lainaa , joka sekään ei tule riittämään kun tulee ne ylitykset jotka katetaan lisälainanotolla.
Jonkuunlaanen rätinki on takuulla tehty tuakkiaskin kanteen. Julistettu salattavaksi 75 vuodeksi.
Ei mitään hätää. Aina uudenvuodenyönä matut lakkaavat kuluttamasta yhteiskunnan rahoja ja sen jälkeen verorahoja kuluu vain sen verran, kuin sinä vuonna uusia matuja tulee.
Tämä on varma tieto ja sen paikkansapitävyys on varmistettu valtiovarainministeriöstä.
Iltasanomien mukaan varusmies maksaa 48 euroa päivässä. Mieluummin sellaisia:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001261786.html
Näähän menot palastellaan niin moniin osiin, ettei siitä tavallinen tallaaja huomaa, että kulut ovat miljardiluokassa.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/08/31/mita-maksaa/
Pauli Vahtera on kirjanpidon asiantuntija, joten hänellä on rivikansalaista tai -toimittajaa paremmat edellytykset laskea, mitä maksaa.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/07/12/maahanmuutto-ja-velkaantuminen-tuhoavat-suomen/
https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuutto-maksaa-suomalaisille-yli-miljardin-vuodessa/
Miljardimenot olivat totta jo ennen matutulvaa.
Eihän ne mitään maksa, höh, rahahan kasvaa puissa ja Suomessa on paljon puita, joten Suomi on erittäin rikas maa!
Suomi näyttelee rikasta, ettei Sipilän tarvitse hävetä ... HÄPEÄ SIPILÄ MINKÄ TEIT! Usko jo kansaa, äläkä leiki hurskasta Suomen kustannuksella!