JUmala ja Antikristus-Olentonsa

HerratITSELepareihin

JUmala, todellakin , meidän PääJumalamme ona taas Kaikkien nähden (Etelä-Suomessa nähty, aistittu AINA kaikki) satanut Taivaasta Antikristus-Olentojaan kuin sieniä sateella. Olette muutenkin viime aikoina nähneet, aistineet itse, kuinka jokainen Jumala, VAltias, tulee yksitellen, vuoron perään Itseään todistamaan, näyttämään Kaikille Halunsa, Aikeensa ja mitä tulee tänne sallimaan, antamaan tapahtumaan ja jäämään olemaan, kuten esim. juuri Ne Anrikristus-Olentonsa, joita lisää VAAN kehittävät, synnyttävät IHAN turhaan, vältettävissä olevasti kuin sieniä sateella, Antirkistus-Olentoja Ylhäältä, Taivaasta tänne maailmaan lähetettäväksi.

Ainoat, jotka täällä ovat henkisestikin häiriintyneitä, mielipuolia, mielenterveydeltään hulluja, OVAT PääJumalamme IHAN kaikki Niiden Antikristus-Olentojensa kanssa. JOPA Helsingin Kirkkojen papit OVAT nähneet Herrojen HULLUUDEN ja KAiken AIVAN turhan, tarpeettoman, vältettävissä olevan Antikristus-aktiviteettinsä. Papit täällä ovat nähneet IHAN kaiken koko yli vuosikymmenen ajalta. Emme siis ole itsekään hulluja VAAN joutuneet kaikki VAAN näkemään, aistimaan Herrojen HULLUUDEN. Meitä on tuhansia todistajia, silminnäkijöitä, jotka olemme nähneet, aistineet IHAN kaiken tämän SAMAN.

0

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1423
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        906
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        713
      5. 68
        713
      6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        229
        644
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        599
      8. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        551
      9. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        527
      10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        521
      Aihe