Rauno Helppin sanomia Hengessä
Rauno Helppin sanoma kaikille Jeesus uskoville Hengessä
Shalom Kristuksessa Jeesuksessa Ystävät
Herran erikoinen sotaanlähdön hetki on tullut. Valloita Suomi Jeesukselle. Hengen kutsu kuuluu aivan samanlainen kuin David Wilkersonille ennen tornien tuhoa New Yorkissa! Rukoile - rukoile ja rukoile, kutsu kansa rukoukseen. Mekin saimme Keski-Lännessä ilmoituksen siitä silloin, että jotain aivan kamalaa on tulossa. Se myös tapahtui aivan kuten Henki ilmoitti, sillä tulevaiset Hän ilmoittaa, kuten Jeesus sanoi. Joh.16:13.
Hengen sanoma Jeesus uskoville on:
Erikoinen ajan haasteita vastaava 'Elia' Hengen voima,
ylivoimainen, kaikkiriittävä, kaiken kattava Jeesus-voitto
ja Jeesus-vahvuus kaikkiin elämän tilanteisiin,
kaikille Jeesus hallintaan suostuville
------------------
Toivoisin voivani myös Hengen ilmoituksena
välittää kaikille sanoman ulkonaisesti hyvistä ajoista,
mutta se ei ole mahdollista tässä tilanteessa.
Sillä "vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on sen häpeä (ja tuho)." San.14:34. Kaikkien kansakuntien ja myös yksilöihmisten kohtalo määräytyy sen mukaan mitä on Kirjoitettu Pyhässä Kirjassa. Kukaan ei ole poikkeus Jumalan määrittelemistä elämän säännöistä. "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät ja jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo." Ps.127:1
Jumalan Sana on myös totta toisin päin sanottuna: jos Herra huoneen rakentaa, niin se tulee rakennetuksi ja jos Herra kaupungin varjelee, niin se tulee varjelluksi." Me laulamme eräässä laulussa - miksi Suomi olet levoton? Tosiaan, ei olisi syytä olla levoton jos kansa antautuu Jumalan hallintaan. Mutta koko Raamattu huutaa kannesta kanteen, ettei Jumala varjellut edes Israelia kun se lankesi pois Jumalan yhteydestä. 5.Moos.28:15-68. Tuom.6:1-2. Ps.81:14-17.
Rukoukset kansan siunaamiseksi hyvään ja turvalliseen elämään ei ole mahdollista, jos Jumalan Sanan määrittelemät edellytykset puuttuvat. Kukaan ei voi 'ajelehtia' onneen elämän lakien vastaisesti. Se on yhtä mahdotonta kuin kuvitella perunaa tulevan porkkanan kylvöstä. Suomi kansakuntana ajelehtii tällä hetkellä myrskyävällä merellä ilman karttaa ja kompassia. On aika herätä Jumalan Sanan mukaiseen ajatteluun ja toimintaan. Suloiset sanomat hyvistä ajoista voi toteutua vain jos toimimme Jumalan Sanan neuvojen mukaisesti. Viimeinen vaihe aikakausien taistelussa hyvän ja pahan välillä on avautunut. Olemme astuneet viimeiseen tuomion- ja vihanaikaan, ahdistuksen aikaan, josta Raamattu on ennustanut selvin sanoin. Nämä vakavat vaiheet eivät tule aivankuin veitsellä leikaten yht'äkkiä, vaan ne ovat jo alkaneet tulla vähitellen lisääntyvästi aivankuin vuodenaikojen tulo tapahtuu vähitellen asteettain. Siksi Jeesus sanoi:
"Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä." Luuk.21:29-30
http://www.suomijeesukselle.fi/414730795
Helpin helmiä
12
111
Vastaukset
- eksytyssanomasta
Toivottavasti tuo helppi auttaisi pahoin eksyksissä olevaa Jarmoakin joka vastaa kritiikkiin tyyliin:
TekopyhääPaskaaKaikki
8.8.2016 20:46
No ei tost ketjust saanu irti ku et siinä yhet syytti toista ja jollaa näky olevan kilpikonnapuolustus päällä koko ajan. Lopuks nimitti itteeski jo vääräks rofeetaks. Tuskin muuten omaks ilokseen. Mut emmä kyl perusteluja missään nähny.
On tää kyl yks vitun noitavaino. Hävetkää kuspäät ja menkää kaikki johki helvetin boksaussalille ottaa pataa joltai horkka-apinalta. Uskovia muka, antakaa mun nauraa!!! Ootte kaikki jotain saatanan perverssejä väkivalta-addikteja ja jos teidät laitettas samalle pihalle ni tappasitte varmaan kaikki Kappas.. joo. Olikos se eilen aamulla olin Rauno Helpin kanssa puhelinyhteydessä. Hän soitti takaisin kun olin yrittäny alkuviikosta jo ja oli unohtanu luurinsakin kokouskiertueelta. No soitti sitten kun ehti, elikkä eilen aamulla.
Hän oli nyt just saapunu Lappiin vaellusretkelle ja sanoi sen olevan hänelle hyvä kuntoilumuoto ku on sellanen menevä ja sutjakka ruumiinrakenne.
Tehtiin siinä sitten saman kaavan mukaan ku aina ennekin ollu tapana, ensin minä rukoilin hänen puolestaan ja sitten hän minun. Se on siunauksellista.
Rauno on sellanen vanha ja kiva kaveri mulle josta on ollu enemmän kuin paljon siunausta saada tuntea tämä vanha veli. Mulla ku on ollu sukulaisia hänen Kanadan ajoilla siellä ja suurinpiirtein saman ikäisiä ku hän. Olen siksi saanu tuntea miehen jo vuodesta 1976 kun mut kastettiin Adventistien Kallioniemen leirikeskuksessa Laukaassa. Raunollakin on siis adventistitausta, kuten itsellänikin. Olin vaan silloin sellanen teinipoika vielä kun tutustuimme. Olin silloin just päättäny anta elämäni Jeesukselle ja Rauno oli siellä silloin katsomassa kun minut kastettiin.
Sydäntä lämmitti kun Rauno sanoi lopuksi että olen vahva Jumalan mies. Se oli hieno kuulla tuollaiselta mieheltä kuin Rauno Helppi. Raamattu sanoo että jos kerskaatte, niin kerskatkaa uskostanne minuun. Tämä oli juuri sitä!
Nykyään kun ei saa enää olla ylpeä edes omasta uskostaan, kun heti joku huutaa että olet paisunut ja itsekeskeinen jne. jne. koska usko puuttuu sellaiselta kokonaan, joka on kateellinen toisen uskosta.
No mutta Rauno laitto tällasen viestin maililla tänään:
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=17&t=403- Eksytyssanomasta
Helpin uskosta en tiedä, mutta sinulla ei ole uskoa. Jos helppi toteaa sinun olevan vahvassa uskossa niin ei kuitenkaan hyvälstä vaikuta. Mutta hehkuttelehan nyt sitten itseäsi.
Vahva Jumalan mies ei kirjoita näin:
TekopyhääPaskaaKaikki
8.8.2016 20:46
No ei tost ketjust saanu irti ku et siinä yhet syytti toista ja jollaa näky olevan kilpikonnapuolustus päällä koko ajan. Lopuks nimitti itteeski jo vääräks rofeetaks. Tuskin muuten omaks ilokseen. Mut emmä kyl perusteluja missään nähny.
On tää kyl yks vitun noitavaino. Hävetkää kuspäät ja menkää kaikki johki helvetin boksaussalille ottaa pataa joltai horkka-apinalta. Uskovia muka, antakaa mun nauraa!!! Ootte kaikki jotain saatanan perverssejä väkivalta-addikteja ja jos teidät laitettas samalle pihalle ni tappasitte varmaan kaikki toinen toisenne alle minuutissa. Urpot! Syyttäjä asettui taas toimeen. Kannattas pitää kyllä vaarin vain ihan omista sanomisistaan, eikä kantaa toisten sanomisia.
- Eksytyssanomasta
Minähän vain tulkitsen sanomisiasi. Ottakoon kukin sen mikä on hyvää, ja jättäköön sellaisen joka on väärää.
- Eksytyssanomasta
Olet oikeassa! Joudutkin noista sanoistasi tilille, samoin teoistasi.
Lisäksi kirjoittelet itsellesi, niin säälittävä olet:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13537681/yritys-vaarentaakin-pinnalla
Sinä käyt hyvänä esimerkkinä Jumalan hylkääjästä. Kritiikin reppana poistaa, ja ylistää itseään.
Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä- Muistoksi
joka itsensä ylentää.hänet alennetaan.
- eksytyssanomasta
Muistoksi kirjoitti:
joka itsensä ylentää.hänet alennetaan.
Juuri niin!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14478497/kehoitus-uskoville-jarmon-pelastuksen-puolesta
ulkoon siis valheet julki kaikille:
JarmoEklund
29.1.2015 13:32
Kiitos Sinetti taas jakamastasi näystä, se oli erittäin kuvaavaa... "kuskin vaihto yöllä".
TIEDOKSI: En enää voi käyttää -jarmo- nimimerkkiä, koska etuliitteenä ei saa enää olla ( - )
Olen rekisteröinyt omalla nimelläni itseni S24:lle ja käytän tästä eteenpäin sitä.
Siunausta kaikille.
Terveisin -jarmo-
-----
sinettisormus1
29.1.2015 13:42
... kiitos -jarmo- , katsoinkin ensin ihmeissäni, että kuka JarmoEklund, tuntuu tutulle, mutta sinähän
se siellä, rakas jarmo veliseni... :)
Mitä tykkäät uudesta Suomi 24:stä? Eipä monikaan tunnu olevan ilahtunut, enkä huuda minäkään
uudistukselle hurraa huutoja, mutta näillä mennään... Siunausta, Jarmo!
-----
JarmoEklund
31.1.2015 17:17
Amen, rakas Tuula sisar :D
----
JarmoEklund
15.2.2015 17:15
http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Jeesus_traktorin_lavalla.html
-----
sinettisormus1
15.2.2015 17:23
Kiitos Jarmo, kiitos, että uni sai vihdoin vahvan tulkinnan. Tule Herra Jeesus!
-----
JarmoEklund
15.2.2015 17:37
sinettisormus1 kirjoitti:
Kopioin sen omiin muistiinpanoihini, omaan tiedostooni .... kiitos!
Jeesus on Herra! ...ja armo on ainoa tie Herrassa Jeesuksessa.
-----
sinettisormus1
15.2.2015 17:42
JarmoEklund kirjoitti:
Jeesus on Herra! ...ja armo on ainoa tie Herrassa Jeesuksessa.
AAMEN! KIITOS JA KUNNIA JEESUKSELLE KRISTUKSELLE; HERRALLEMME!
Samaa imelää yksinpuhelua itselle. Mikähän tuon Jarmon pään saisi kuntoon. Tuollainen jeesukseksi
itseään luuleminen on todella vakava juttu!
- Eksytyssanomasta
Se on tuo hamejarmokin rauno helppiin yhteydessä..
No tämä ei varmasti tule yllätyksenä. - Eksytyssanomasta
Rauno helppiläisyys ei pelasta eikä jarmolaisuus. Usko Jeesukseen pelastaa, mutta se ei ole mitään jarmolaista herra-herra-aamen huutamista.
Mahtaakohan tuo Rauno olla tietoinen Jarmon ongelmista - jeesustulijo
Helppihän ei Ole Suomalainen . Entinen merimies asuntohelppi bisnesmies .
- asfasdfasdfas
Aina yhtä mieltä ylentävää lukea tätä kristittyjen keskinäistä, sopuista, ymmärtävää ja rakentavaa keskustelua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä983437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071870Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471697- 961557
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21390Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat391166Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3491003Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden277992