Lähes asiallista journalismia Länsi-Savossa:

Lasse Laitinen kirjoittaa ihailtavan asenteettomasti, mutta tutkivan journalistin olisi pitänyt kiinnostua ja tarttua matun sanomisista vähän enemmän ja esittää jatkokysymyksiä.

"Tällä hetkellä suonsaarelaisista kielteisen päätöksen on saanut noin 80 asukasta. Myönteisiä päätöksen saaneita on kolme ja heistä kaksi on irakilaisia.
— Heillä on sairaus, jonka takia he saavat jäädä. Mutta vaikka perheemme saisikin kielteisen päätöksen, emme aio lähteä Mikkelistä minnekään, Al-Quasab sanoo."

SIIS mitä vittua??!!
Aikooko Al-Quasab tehdä vaikka rikoksen, että saa jäädä Mikkeliin vai mitä ihmettä herra muslimi oikein meinaa?

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/vain-kolme-turvapaikanhakijaa-saanut-myonteisen-paatoksen-mikkelissa-kielteisia-noin
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


MuutenHyväLasse kirjoitti:

Lasse Laitinen kirjoittaa ihailtavan asenteettomasti, mutta tutkivan journalistin olisi pitänyt kiinnostua ja tarttua matun sanomisista vähän enemmän ja esittää jatkokysymyksiä.

"Tällä hetkellä suonsaarelaisista kielteisen päätöksen on saanut noin 80 asukasta. Myönteisiä päätöksen saaneita on kolme ja heistä kaksi on irakilaisia.
— Heillä on sairaus, jonka takia he saavat jäädä. Mutta vaikka perheemme saisikin kielteisen päätöksen, emme aio lähteä Mikkelistä minnekään, Al-Quasab sanoo."

SIIS mitä vittua??!!
Aikooko Al-Quasab tehdä vaikka rikoksen, että saa jäädä Mikkeliin vai mitä ihmettä herra muslimi oikein meinaa?

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/vain-kolme-turvapaikanhakijaa-saanut-myonteisen-paatoksen-mikkelissa-kielteisia-noin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu