Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa. Luuk. 12:35.
Nämä sanat osoittavat kuvaannollisesti juuri samaa, jota Herra jäljessä lausuu: »Ja olkaa te niiden ihmisten kaltaisia, jotka herraansa odottavat, milloin hän palaa häistä, jotta he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle.» Näiden Herran sanojen hengellinen merkitys on: Odottakaa joka hetki minun tulemistani, pitäkää minua ja minun palvelemistani aina päämääränänne, huolehtikaa siitä, että sydämenne ei kiintyisi mihinkään muuhun, ettei maailma eikä liha sitä valloittaisi sillä silloin ette oikealla tavalla voisi minua palvella ja ilolla vastaanottaa. Minä en näkyväisenä ole joukossanne, vasta kun olen voittanut itselleni morsiameni (so. sen seurakunnan tai sen ihmisjoukon, joka on minulle määrätty) tulen takaisin suuressa kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Olkaa aina valmiit sen päivän varalle.
Sitä varten meiltä vaaditaan kaksi asiaa: ensiksikin on meidän aina oltava häävaatteisiin puetut so. meidän on elettävä uskossa ja joka päivä muistettava Kristuksen vanhurskautta. Siis emme saa unohtaa synnintuntoamme, joka pakottaa meidät turvautumaan Kristukseen. Meidän on aina huolehdittava synneistämme, niin että emme koskaan unohda Kristusta ja hänen sanaansa. Tätä meiltä vaaditaan, että voisimme ilomielin vastaanottaa tuomarin. Sillä, »jolla Poika on, hänellä on elämä». Joka elää hänen lihastaan ja verestään, eli hänen sovintokuolemastaan, hän saa olla varma iäisestä elämästään. Tämä on ensimmäinen ehto, että voisimme autuaina kuolla ja astua Kristuksen tuomioistuimen eteen.
Mutta meidän pitää muistaa, että saavuttaaksemme »varman» ja »rauhallisen pääsyn Herramme ja Vapahtajamme iankaikkiseen valtakuntaan», eikä vain »tulen läpi sinne päästäksemme», pitää meidän huolehtia siitä, että elämme rakkauden hengessä, että ilomielin palvelemme Herraa, ja huolehdimme iäisyysasioista, etteivät maallisen elämän huolet paina sydäntämme ja ettei ahneus tai muut synnit pääse meissä valtaan. Jos kohtelemme vihamielisesti lähimmäistämme, emme voi luottavaisesti lähestyä Jumalaamme. Kaikki sellaiset asiat pitää meidän työntää syrjään ja tehdä rakkauden tekoja, sillä sitä tarkoitetaan sillä, että »kupeemme ovat vyötetyt ja lamppumme palamassa.
Herramme Kristus tahtoo tällä tavalla erikoisesti kehottaa meitä tukahduttamaan lihallisen ja kevytmielisen elämämme. Se selviää vielä paremmin meille 45. ja 46. säkeessä, jossa hän sanoo: »Mutta jos se palvelija sanoo sydämessään: »Herrani tulo viivästyy ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria, sekä syömään ja juomaan sekä päihdyttämään itseään, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jona hän ei arvaa.» Tämä palvelija tosin kuvaa kelvotonta kristittyä - vieläpä luopiota, kuten näemme siitä, että häntä kohtasi ikuinen vihan tuomio, josta Herra sanoo: »Hän hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman tuomion kuin uskottomille.»
Mutta älkäämme unohtako, että tällainen loppu saattaa odottaa kristittyäkin, jos hän tulee välinpitämättömäksi ja suruttomaksi, eikä pelkää vaaroja eikä välitä varoituksista. Sellainen suruttomuus juuri johtaa lankeemukseen, henkiseen kuolemaan ja ikuiseen kadotukseen. Siksi onkin varmaa, että jos tahdomme pelastua, on meidän ehdottomasti tarkoin muistettava Kristuksen varoitus, että jos muutumme maailmallisiksi ja suruttomiksi, niin emme voi toivoa Jumalan armoa ja vanhurskautta emmekä voi luottaa siihen huolehtivaan Henkeen, joka oli luonamme, kun Jumala meidät käännytti.
Emme koko pyhästä Raamatusta sen ainoaltakaan sivulta löydä kohtaa, joka vakuuttaisi suruttomalle ihmiselle menestystä. Siinä ei sanallakaan mainita, että Jumala olisi niin armollinen, että hän, vaikka et välittäisikään synnistä ja pahasta hengestä, kuitenkin sinua armonsa kautta auttaisi. Sitä ei Raamattu lupaa. Vain siinä tapauksessa, että syntinen antaa itseänsä kurittaa, että hän katuen, taistellen ja rukoilen parantaa itsensä, luvataan hänelle armo, vieläpä vaikka hän olisi langennut hyvin syvällekin. Silloin kaikki tulee hyväksi - muuten ei.
Sielunvihollisen joukot saattavat suruttomat turmioon. Täällä pahuuden maassa pelastuu ihminen taistellen ja peläten, jos hän luottaa Jumalan vahvuuteen, muuten hän suruttomana ja huolettomana joutuu turmioon. Samoin on laita todellisessakin taistelussa. Samaten käy sen, joka pyrkii ylöspäin vuolasta virtaa. Jos hän haluaa onnellisesti sivuuttaa jyrkän putouksen, hän ei saa nukkua veneeseensä, sillä silloin kuljettaa virta häntä mukanaan kuohuihin.
Meidän luontommehan on niin turmeltunut, että se aina tahtoo johtaa meitä pois autuuden tieltä. Samoin koettavat maailma ja paha henki meitä alituiseen johtaa huonoon suuntaan. Kaikesta tästä selviää, miksi meidän aina on välttämättä muistettava Herran kehotus: »Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa.»
Nämä sanat osoittavat kuvaannollisesti juuri samaa, jota Herra jäljessä lausuu: »Ja olkaa te niiden ihmisten kaltaisia, jotka herraansa odottavat, milloin hän palaa häistä, jotta he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle.» Näiden Herran sanojen hengellinen merkitys on: Odottakaa joka hetki minun tulemistani, pitäkää minua ja minun palvelemistani aina päämääränänne, huolehtikaa siitä, että sydämenne ei kiintyisi mihinkään muuhun, ettei maailma eikä liha sitä valloittaisi sillä silloin ette oikealla tavalla voisi minua palvella ja ilolla vastaanottaa. Minä en näkyväisenä ole joukossanne, vasta kun olen voittanut itselleni morsiameni (so. sen seurakunnan tai sen ihmisjoukon, joka on minulle määrätty) tulen takaisin suuressa kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Olkaa aina valmiit sen päivän varalle.
Sitä varten meiltä vaaditaan kaksi asiaa: ensiksikin on meidän aina oltava häävaatteisiin puetut so. meidän on elettävä uskossa ja joka päivä muistettava Kristuksen vanhurskautta. Siis emme saa unohtaa synnintuntoamme, joka pakottaa meidät turvautumaan Kristukseen. Meidän on aina huolehdittava synneistämme, niin että emme koskaan unohda Kristusta ja hänen sanaansa. Tätä meiltä vaaditaan, että voisimme ilomielin vastaanottaa tuomarin. Sillä, »jolla Poika on, hänellä on elämä». Joka elää hänen lihastaan ja verestään, eli hänen sovintokuolemastaan, hän saa olla varma iäisestä elämästään. Tämä on ensimmäinen ehto, että voisimme autuaina kuolla ja astua Kristuksen tuomioistuimen eteen.
Mutta meidän pitää muistaa, että saavuttaaksemme »varman» ja »rauhallisen pääsyn Herramme ja Vapahtajamme iankaikkiseen valtakuntaan», eikä vain »tulen läpi sinne päästäksemme», pitää meidän huolehtia siitä, että elämme rakkauden hengessä, että ilomielin palvelemme Herraa, ja huolehdimme iäisyysasioista, etteivät maallisen elämän huolet paina sydäntämme ja ettei ahneus tai muut synnit pääse meissä valtaan. Jos kohtelemme vihamielisesti lähimmäistämme, emme voi luottavaisesti lähestyä Jumalaamme. Kaikki sellaiset asiat pitää meidän työntää syrjään ja tehdä rakkauden tekoja, sillä sitä tarkoitetaan sillä, että »kupeemme ovat vyötetyt ja lamppumme palamassa.
Herramme Kristus tahtoo tällä tavalla erikoisesti kehottaa meitä tukahduttamaan lihallisen ja kevytmielisen elämämme. Se selviää vielä paremmin meille 45. ja 46. säkeessä, jossa hän sanoo: »Mutta jos se palvelija sanoo sydämessään: »Herrani tulo viivästyy ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria, sekä syömään ja juomaan sekä päihdyttämään itseään, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota ja hetkenä, jona hän ei arvaa.» Tämä palvelija tosin kuvaa kelvotonta kristittyä - vieläpä luopiota, kuten näemme siitä, että häntä kohtasi ikuinen vihan tuomio, josta Herra sanoo: »Hän hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman tuomion kuin uskottomille.»
Mutta älkäämme unohtako, että tällainen loppu saattaa odottaa kristittyäkin, jos hän tulee välinpitämättömäksi ja suruttomaksi, eikä pelkää vaaroja eikä välitä varoituksista. Sellainen suruttomuus juuri johtaa lankeemukseen, henkiseen kuolemaan ja ikuiseen kadotukseen. Siksi onkin varmaa, että jos tahdomme pelastua, on meidän ehdottomasti tarkoin muistettava Kristuksen varoitus, että jos muutumme maailmallisiksi ja suruttomiksi, niin emme voi toivoa Jumalan armoa ja vanhurskautta emmekä voi luottaa siihen huolehtivaan Henkeen, joka oli luonamme, kun Jumala meidät käännytti.
Emme koko pyhästä Raamatusta sen ainoaltakaan sivulta löydä kohtaa, joka vakuuttaisi suruttomalle ihmiselle menestystä. Siinä ei sanallakaan mainita, että Jumala olisi niin armollinen, että hän, vaikka et välittäisikään synnistä ja pahasta hengestä, kuitenkin sinua armonsa kautta auttaisi. Sitä ei Raamattu lupaa. Vain siinä tapauksessa, että syntinen antaa itseänsä kurittaa, että hän katuen, taistellen ja rukoilen parantaa itsensä, luvataan hänelle armo, vieläpä vaikka hän olisi langennut hyvin syvällekin. Silloin kaikki tulee hyväksi - muuten ei.
Sielunvihollisen joukot saattavat suruttomat turmioon. Täällä pahuuden maassa pelastuu ihminen taistellen ja peläten, jos hän luottaa Jumalan vahvuuteen, muuten hän suruttomana ja huolettomana joutuu turmioon. Samoin on laita todellisessakin taistelussa. Samaten käy sen, joka pyrkii ylöspäin vuolasta virtaa. Jos hän haluaa onnellisesti sivuuttaa jyrkän putouksen, hän ei saa nukkua veneeseensä, sillä silloin kuljettaa virta häntä mukanaan kuohuihin.
Meidän luontommehan on niin turmeltunut, että se aina tahtoo johtaa meitä pois autuuden tieltä. Samoin koettavat maailma ja paha henki meitä alituiseen johtaa huonoon suuntaan. Kaikesta tästä selviää, miksi meidän aina on välttämättä muistettava Herran kehotus: »Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa.»
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kunnia Herralle.
ok--
ok.
ok-
ok-
ok.
ok--