Uskonnosta puheenollen

tiesittekö, että Pyhän Ristin legenda kertoo ihmeitä tekevästä rististä. Legendan mukaan Rooman keisarin Konstantinus Suuren äiti Helena suoritti kaivauksia Golgatalla 300-luvun alussa. Kaivauksissa löytyi kolme ristiä, jotka kannettiin juhlakulkueessa Jerusalemiin. Yksi risteistä todentui Jeesuksen alkuperäiseksi ristiksi. Oikea risti osoitti voimansa herättämällä kuolleeen. Vähitellen Pyhän Ristin ympärille kehittyi kultti juhlapäivineen ja pyhäinjäännöksineen. Pyhän Ristin kirkon keskilaivan kattoholvissa on kuvattuna Pyhän Ristin löytymisen legenda.

Hattulan keskiaikainen kirkko oli omistettu Pyhälle Ristille eli Pyhä Risti ja sitä kautta itse Ristiinnaulittu oli kirkon erityinen suojelija. Lisäksi kirkossa saattoi olla pyhäinjäännöksenä palanen Pyhää Ristiä, jolla oli ihmeitä tekevä voima. Pyhäinjäännöksen uskotaan kadonneen venäläisten hyökkäyksessä talvella 1496. Hyökkäyksestä kertoo ruotsalainen Sturen-kronikka.

Kirkko oli Pyhän Ristin palvonnan keskus läntisessä Suomessa. Kirkolla oli myös kansainvälistä merkitystä. Hattulan kirkko mainitaan pyhiinvaelluskohteena kahdessa 1400-luvun alun tanskalaisessa asiakirjassa. Kuningatar Margaretan testamentissa vuodelta 1411 mainitaan 44 tärkeintä pyhiinvaelluskohdetta kuten esim. Jerusalem, Rooma, Assisi ja Santiago de Compostela. Tähän kuuluisaan joukkoon kuului myös Hattil eli Hattula.

https://www.youtube.com/watch?v=wRV3XEyHrDw

:).

9

112

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eräästäkuvastako

      Ajattelin, että olet saanut inspiraation tutkia syvemmin Hattulan...tuota noin?...:)))

    • missäLuuraa

      Hallu luuujaaaa!!!

    • Oikeasti_

      Mielenkiintoista!

    • elluhalloyb

      Todella mielenkiintoista
      Kiitos ONNI!!!!

      • elluhalloyb

        Kiitos myös linkistä
        Kaunista*♡*


    • OnniOletkoAsperger

      kukaan nainen ei ole sinusta kiinnostunut,eikä myöskään jutuistasi!!!

      • En tietääkseni ole.


    • Pehmopalleroinenmoinen

      Ensimmäinen Onniin linkki, jota en jaksanut kuunnella/katsoa loppuun asti. Maailmassa on jälleen uusi ihme, jonka sietäisi päästä Onniin kertomuksiin palstalla. Kiitos Onnii! Ja hyvää pitsaperjantaita. Uusi seurapiiri perustettu tänne palstalle. Liittykää mukaan kunnioittamaan suurta ihmettä. Nimi tulee demokratialla.

    • onnniiiiiiiiiiiiii

      ononnnnniiiiiii

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe