niin tärkeäksi on monet naiset saamaan tuntemaan itsensä että näkemättä huijarria ovat menettäneet satojatuhansia ulkomaille, joskus on käynyt mielessä että jos eivät toimi kaupalisilla aloilla heidän kanttaisi vaihtaa ammattia. Huijarit osaavat keskustella kaikenlaisista asioista ja saada naiset tuntemaan itsensä todella tärkeiksi jaksavat pitkään suostutella Lehdistä olen lukenut ja muista rikostoimittajien rikospolisien juttuja. Me jotka emme ole suostuteltavissa olemme tietysti tosi tyhmiä ämmiä joita ketään ei huolisikaan jne.
Huijareille myös juuri sinä olet tärkeä
uxoczuow
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Huijarit voisi palkata kaupalisille taajuksille kun kiinni saavat, yleensä eivät. Heillä on merittiä jo ennestään jos vaikka suomalaiset oppisivat heiltä suostuttelutaitojaan ei sitten työpäiväkään käviksi tylsäksi kun loppupäivän voisi viettää yökerhoissa suomalaisen suihkuseurapiirien kanssa.
Vahingolisia ovat yhtävyyssuhteet viekkaiden, liehakoitsevien ja lörpettelijöiden kanssa joille juuri sinä olet " tärkeä "
Kiinassa tunnetaan hyvin Tang- dynastian runo jonka kirjoitti Liu yoxi jossa puhutaan sivistyneiden ja viisaiden naurusta. Miten mikään rahvaanomainen ei pääse heidän majaansa Ihmisten koti voi olla vaatimaton mutta siellä he puhuvat vain ystävien kanssa Ihmisten ei välttämättä ole mahdolista muuttaa aineelista elinympäristöä mutta ettei se haittaa sillä todellisuudessa elävät ihmiset ympärillä ovat tärkeämpiä.