Kaikki ne vuodet kun haukuit minua

Olisit voinut kertoa hänelle että rakastat häntä.
Sen sijasta haukuit minua, katkerasti, loputtomasti, aamusta iltaan ja yöhön.
Purit minuun kaiken kaipauksesi, ikäväsi, pahat hetkesi....

Olin sinulle se syntipukki.

Olit niin katkera ja loputtoman vihainen?

Miksi?
680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koska olin vihainen, olin niin niin vihainen.
Olen aina vihainen.
Nimeni on vihainen.

Äänestä

haukkunut kovin mutta olin vihainen. luulin että pelleilit kanssani kun sinusta ei saanut selvää. nämä vuodet ovat käyneet raskaammiksi ja sitä myötä paine on purkautunut hieman vihaisenakin. koin olleeni niin suossa saamatta sulta sitä apua mitä eniten tarvitsin. koin ettet tahtonut kuulla minua kuin vain silloin kun tahdoit. että olit houkutellut mut vaan loukkuun tänne riistaksi. siitä olin vihainen sulle. että olin vain kala valtameressä. en mä oo mustis mielestäni luonnostaan enkä välttämättä ihan sellanen miltä täällä on vaikuttanut. olen väittänytkin asioita todeksi saadakseni selville oletko tosissasi kanssani. tekeydyin piruksi. kyllä mulla kuitenkin kiukkuakin on kertynyt vuosien varrella. yritin pitää sitä myös tän ulkopuolella vaatimalla vaan sitä yhteyttä. kaikki kaatui kuitenkin niskaasi. täällä sitä mennään....

Äänestä
  • Niin, olit vihainen minulle kun sinun ehkä olisi kannattunut kertoa hänelle?

    Tiedätkö että ihminen jota kohdellaan väärin tulee aina jossain vaiheessa vihaiseksi? Esim. alkoholistien lapset purkavat vihansa ympäristöönsä silloin kun alkavat ymmärtää miten väärin heitä on kohdeltu.

    Se on osa parantumisprosessia, se että tulee vihaiseksi.

    Äänestä

  • eiköolekumma kirjoitti:

    Niin, olit vihainen minulle kun sinun ehkä olisi kannattunut kertoa hänelle?

    Tiedätkö että ihminen jota kohdellaan väärin tulee aina jossain vaiheessa vihaiseksi? Esim. alkoholistien lapset purkavat vihansa ympäristöönsä silloin kun alkavat ymmärtää miten väärin heitä on kohdeltu.

    Se on osa parantumisprosessia, se että tulee vihaiseksi.

    nyt en ymmärrä sinulle ja hänelle.....en oo voinu suoraan kertoo kun ei oo ollut mihin kertoo. oon oikeestaan vähätellyt omaa tilaani ja yrittänyt säästellä sua siltä vaikka totuus on ollut ihan täyttä helvettiä nää vuodet. jos voit miettiä miltä tuntuu päivästä toiseen vuosien ajan olla yhden palstan varassa. tästä jos pääsen niin ei ikinä enää ei ikinä mitään tälläistä!!!! ja tulen alkoholisti perheestä mutta ei siitä nyt tarvitse täällä jauhaa.

    Äänestä

Siis sinä olet ominut jollekin toiselle tarkoitetut haukut omiksesi täällä palstalla?
Miksi omit haukkuja, jotka ei ole edes sinulle tarkoitettuja?

Äänestä

?

En hauku ketään missään ja tälle palstallekaan en ehdi kuin iltaisin.
Että sellaista, ma'lady.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulitkoettäolenhän kirjoitti:

Olisit voinut kertoa hänelle että rakastat häntä.
Sen sijasta haukuit minua, katkerasti, loputtomasti, aamusta iltaan ja yöhön.
Purit minuun kaiken kaipauksesi, ikäväsi, pahat hetkesi....

Olin sinulle se syntipukki.

Olit niin katkera ja loputtoman vihainen?

Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu