EK: Työtunteja lisättävä, palkkoja laskettava,työuria pidennettävä ja vapaita vähennettävä!!
Elinkeinoelämän keskusliiton KOK-EK:n mukaan suomalaisten työaika on lyhentynyt huolestuttavalla tavalla. EK:n asiantutijan Seppo Saukkosen mukaan työuria onkin pidennettävä ja työtunteja lisättävä, sillä työaika on Suomessa lyhentynyt 50 vuoden aikana huomattavasti. Työajan lyheneminen selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreesta raportista.
– Talouskasvun näkökulmasta onkin tärkeää, että työuria voitaisiin pidentää ja tehtyjä työtunteja lisätä. Työuria voidaan pidentää eläkepäätöksillä ja työtunteja lisätä työaikaa pidentämällä ja vapaita vähentämällä, Saukkonen sanoo EK:n tiedotteessa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55735-ek-tyotunteja-lisattava-tyouria-pidennettava-ja-vapaita-vahennettava
KOK-Pienyrittäjät: Raamisopimus auki ja palkkoja alennettava!!
samalla on avattava keskustelu kokonaisvaltaisesta palkkojen alentamisesta ja yrit
Valitettavasti Suomen hallitus ei näytä ymmärtävän eikä myöskään toimivan Suomen talouden kuntoon saattamiseksi. Suomen Pienyrittäjät esittävät hätähuudon Suomen puolesta, puheenjohtaja Jyrkiäinen kirjoittaa.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2012/09/17/pienyrittajat-raamisopimus-auki-ja-palkkoja-alennettava/201237930/137

Vastaukset 7
Vanhimmat
EK:n voisi lopettaa HETI
tapahtuisi ennätysajassa jos AY-liikettä ei olisi olemassa.
Orvon kommentti: katotaan ensin kuntavaalit ja sitten tehdään koviakin päätöksiä
Työttömiin+iskee+vähintään+5%+alennus,+jos+et+ole+kolmen+kuukauden+aikana+vähintään+viittä+päivää+töissä,+otetaan+yhden+päivän+työttömyyskorvaus+pois+ja+kun+alkuun+päästään,+niin+kuri+kovenee.
Eikös oikea malli ole laskea veroja ja työtunteja, jotta työt jakautuisivat kaikkien kesken. Sitten taas en ole eliittiä joka tienaa orjuutuksella joten mitäpä minä tietäisin.
Onhan se työaika vähentynyt kun porukka on työttömänä saatanan tolot.
Saatanalla tolot, onko ne tallukat savoksi?