Ensimmäinen nationalistien kuolemantuottamus

Älkää käsittäkö väärin. Olen itsekkin hyvin kansanmielinen ja vastusta maahanmuuttoa ja tämän hetkistä tapaa hoitaa pakolaiskriisi.

Mutta vastustan myös uusnatseja ja muita äärioikeistolaisia sekopäitä. En halua korvata äärivasemmiston naivia ja typerää suvakki-ideologiaa jollakin muulla yhtä vahingollisella ideologialla. Äärioikeiston huonosti koulutetut ex alkoholistit, nistit ja mitä näitä nyt on käyttävät nationalismia vain tekosyynä harjoittaa omaa väkivaltaista luonnettaan. Siitä seurauksena on ensimmäinen suomalainen uhri, jonka tappajana on olevinaan mukamas suomalaisten puolustaja. Sen sijaan että näillä vastarintaliikeläisillä olisi mitään järkevää sanottavaa kyseisen nuoren pojan suvakki-ideologiaa vastaan, he antavat "kurinpalautusta" joka on vain merkki siitä että argumentit loppuivat kesken ja hermo paloi kun tajusivat ettei heidän ideologia ole aivan loppuun asti ajateltu.

Nationalismi on minulle kuin luonto. Rakastan sen luomaa kauneutta (seremonioita, juhlapäiviä ja kykyä luoda identiteetti ihmisille) ja sen kykyä yhdistää ihmisiä. Mutta kun siitä tulee uskonnon kaltainen ideologia, jolloin aletaan palvomaan omaa kansaa jonkinlaisina yli-ihmisinä, on siitä seurauksena vain pahaa ja ennen kaikkea lisää polttoainetta suvakkien propagandakoneistoon. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001263146.html
104306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Nythän me ei kai tiedetä vielä tarkkaan tapahtumien kulkua.Emme myöskään sitä,miten suvaitsevainen tuo nuori 'suvaitsevainen' oli itse tämän tapahtuman järjestäjiä kohtaan.Mutta joka tapauksessa ikävä tapahtuma jossa kukaan ei todennäköisesti halunnut tappaa ketään.Nyt saattaa valitettavasti käydä niin,että unohdetaan kokonaan 'suvakkien' toistuva häirintä niitä mielenilmaisuja kohtaan jotka heitä itseään eivät miellytä.

1Äänestä
  • HELSINGIN rautatieaseman edustalla viikko sitten pahoinpidelty mies kuoli perjantaina Meilahden sairaalassa. Mies pahoinpideltiin Asema-aukiolla lauantaina 10. syyskuuta.

    Helsingin poliisi vahvistaa HS:lle, että miespuolinen uhri oli saanut pahoinpitelyssä iskuja myös pään alueelle. Muuten poliisi on hyvin vaitonainen pahoinpitelyn yksityiskohdista, sillä tapahtumien tutkinta on kesken.

    ”Poliisi ei ota kantaa pahoinpitelyn epäiltyihin tekijöihin tai tekotapaan, eikä siihen, liittyvätkö menehtyminen ja pahoinpitely toisiinsa”, kommentoi rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista.

    UHRIN ISÄ KERTOI FACEBOOKISSA lauantaina, että poika oli pahoinpidelty uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen 10. syyskuuta järjestämässä tapahtumassa.

    Poliisi vahvistaa HS:lle, että rautatieaseman lähellä järjestettiin tuolloin vastarintaliikkeen pienimuotoinen mielenosoitus. Poliisi ei kuitenkaan kommentoi, liittyvätkö pahoinpitely ja mielenosoitus toisiinsa

    Kansallisen vastarintaliikkeen nettisivuilta löytyy video, joka on väitetysti otettu Asema-aukiolta 10. syyskuuta.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    HELSINGIN rautatieaseman edustalla viikko sitten pahoinpidelty mies kuoli perjantaina Meilahden sairaalassa. Mies pahoinpideltiin Asema-aukiolla lauantaina 10. syyskuuta.

    Helsingin poliisi vahvistaa HS:lle, että miespuolinen uhri oli saanut pahoinpitelyssä iskuja myös pään alueelle. Muuten poliisi on hyvin vaitonainen pahoinpitelyn yksityiskohdista, sillä tapahtumien tutkinta on kesken.

    ”Poliisi ei ota kantaa pahoinpitelyn epäiltyihin tekijöihin tai tekotapaan, eikä siihen, liittyvätkö menehtyminen ja pahoinpitely toisiinsa”, kommentoi rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista.

    UHRIN ISÄ KERTOI FACEBOOKISSA lauantaina, että poika oli pahoinpidelty uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen 10. syyskuuta järjestämässä tapahtumassa.

    Poliisi vahvistaa HS:lle, että rautatieaseman lähellä järjestettiin tuolloin vastarintaliikkeen pienimuotoinen mielenosoitus. Poliisi ei kuitenkaan kommentoi, liittyvätkö pahoinpitely ja mielenosoitus toisiinsa

    Kansallisen vastarintaliikkeen nettisivuilta löytyy video, joka on väitetysti otettu Asema-aukiolta 10. syyskuuta.

    suvakkien kertomukset tapahtumien kulusta osoittautunevat yhtä "totuudenmukaisiksi" kuin se surullisenkuuluisa väite somalinaisen pahoinpitelystä Itiksessä.

    1Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    suvakkien kertomukset tapahtumien kulusta osoittautunevat yhtä "totuudenmukaisiksi" kuin se surullisenkuuluisa väite somalinaisen pahoinpitelystä Itiksessä.

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Äänestä

  • ikävä_totuus kirjoitti:

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Ehkäpä tuon "pojan" ei olisi kannattanut käydä mielenosoittajien kimppuun. Siinä kun voi oikeasti satuttaa itsensä. Anarkomarkojen kannattaa muistaa tämä seuraavalla kerralla, kun saavat päähänsä riehua toisten ääriryhmien tilaisuudessa.

    1Äänestä

  • v.ttu te olette sekaisin, poika on kuollut ja täällä suurin huoli on että mitä se on sanonut näille siilitukkaisille idiooteille. Kauhea parku muslimeista ja unohtuiko kymmenen käskyn kohta "älä tapa"?

    Äänestä

  • söfasdfljasfl kirjoitti:

    v.ttu te olette sekaisin, poika on kuollut ja täällä suurin huoli on että mitä se on sanonut näille siilitukkaisille idiooteille. Kauhea parku muslimeista ja unohtuiko kymmenen käskyn kohta "älä tapa"?

    Mitäs sinä teit Otanmäen tapauksesta kuullessasi? Olit hiljaa ja häpesit vai?
    Voit suksia nyt helvettiin myötuntoa hakemasta.

    Äänestä

  • todennäköisesti samaa kuin sinä, luin uutisen netistä. Uhota te osaatte mutta todellisuus on jotain aivan muuta

    Äänestä

  • nbnbnnnbnb kirjoitti:

    Mitäs sinä teit Otanmäen tapauksesta kuullessasi? Olit hiljaa ja häpesit vai?
    Voit suksia nyt helvettiin myötuntoa hakemasta.

    Viikko pahoinpitelyn jälkeen uhri kuoli aivoverenvuotoon.

    Jos nyt joku ei vieläkään tiedä, niin Suomen Vastarintaliike on tunnustuksellinen natsijärjestö.

    Sen tavoitteena on perustaa uusi kansallissosialistinen valtio, joka muodostuu Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä mahdollisesti Baltian maista. Nämä alueet muodostavat luontevan rodullisen ja kulttuurillisen alueen, jonka olemassaolon uusi valtio turvaa. Uusi valtio nojaa valtansa voimaan, armeijamalliseen hierarkiaan, kurinalaisuuteen, uskollisuuteen ja ennen kaikkea Johtajaan, jota tavallinen ihminen ei pysty kyseenalaistamaan. Tulevaisuudessa on yksi valtapuolue, Nationalsocialistisk Orden NSO, jonka johtavat jäsenet tulevat muodostamaan korkeimman senaatin, joka valitsee Johtajan ja toimii hänen neuvonantajanaan. Edustuksellista demokratiaa ei tässä valtiossa tunneta ja vaikka isänmaallisuuden nimeen vannotaan, niin tulevassa valtiossa Suomi on vain yksi maakunta.

    Tätä rikollisjärjestöä on vähätelty liian kauan. Sitä on vähätelty niin kauan, että viimeistään nyt moni joutuu myöntämään olleensa sokea idiootti. Saattaa tietysti olla, että vähättelyä jatketaan yhä juuri siksi, että muuten liian moni joutuisi myöntämään olleensa sokea idiootti.

    Tätä rikollisjärjestöä ovat suosineet jotkut kansanedustajamme. Juho Eerola neuvoi Jyväskylän kirjastyohyökkäyksen tehneitä menemään seuraavan kerran paikalle vähemmän huomiota herättävästi pukeutuneena ja eilen hän syyllisti rikoksen uhria. Eerola on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

    Äänestä

  • MIKÄ VITTU SIINÄ ON ETTÄ NÄÄ NATSIT ON NIIN HELVETIN TYHMIÄ!!! TOLLA TEMPULLA ROMUTTIVAT KERTAHEITOLLA SEN IRAKILAISTEN TAPPAMAN MIEHEN JUTUN.!! NÄÄ ÄLYKÄÄPIÖNATSIT PILAA TÄYSIN NORMAALIEN SUOMALAISTEN ISLAMIN INVAASION VASTUSTAMISEN JA FORTRESS EUROPE -LIIKKEEN. PAINUKAA VITTUUN VASTARINTANATSIT!

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Viikko pahoinpitelyn jälkeen uhri kuoli aivoverenvuotoon.

    Jos nyt joku ei vieläkään tiedä, niin Suomen Vastarintaliike on tunnustuksellinen natsijärjestö.

    Sen tavoitteena on perustaa uusi kansallissosialistinen valtio, joka muodostuu Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä mahdollisesti Baltian maista. Nämä alueet muodostavat luontevan rodullisen ja kulttuurillisen alueen, jonka olemassaolon uusi valtio turvaa. Uusi valtio nojaa valtansa voimaan, armeijamalliseen hierarkiaan, kurinalaisuuteen, uskollisuuteen ja ennen kaikkea Johtajaan, jota tavallinen ihminen ei pysty kyseenalaistamaan. Tulevaisuudessa on yksi valtapuolue, Nationalsocialistisk Orden NSO, jonka johtavat jäsenet tulevat muodostamaan korkeimman senaatin, joka valitsee Johtajan ja toimii hänen neuvonantajanaan. Edustuksellista demokratiaa ei tässä valtiossa tunneta ja vaikka isänmaallisuuden nimeen vannotaan, niin tulevassa valtiossa Suomi on vain yksi maakunta.

    Tätä rikollisjärjestöä on vähätelty liian kauan. Sitä on vähätelty niin kauan, että viimeistään nyt moni joutuu myöntämään olleensa sokea idiootti. Saattaa tietysti olla, että vähättelyä jatketaan yhä juuri siksi, että muuten liian moni joutuisi myöntämään olleensa sokea idiootti.

    Tätä rikollisjärjestöä ovat suosineet jotkut kansanedustajamme. Juho Eerola neuvoi Jyväskylän kirjastyohyökkäyksen tehneitä menemään seuraavan kerran paikalle vähemmän huomiota herättävästi pukeutuneena ja eilen hän syyllisti rikoksen uhria. Eerola on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

    Uuninpankkoperäkammarinpojan ja hänen perskärpästensä on turha sönköttää, että kyseessä olisi ollut natsien yksipuolinen hyökkäys. Tämä narkkarianarkomarko nimittäin meni itse häiritsemään täysin laillista mielenosoitusta.

    Hän kävi SVL:n mielenosoittajan päälle, joka työnsi tämän taaksepäin. Humalatilansa johdosta anarkonarkki kaatui ja löi päänsä. Vietiin sairaalaan tutkimuksiin, josta kotiuitettiin. Myöhemmin sai kotonaan aivoverenvuodon ja kuoli sairaalassa

    Kyseessä ei siis ole murha, tappo, eikä edes törkeä kuolemantuottamus. Kyse oli hätävarjelusta. Sen sijaan laillisen mielenosoituksen häirintä tai yritys estää se on rikos. Ne, jotka tästä todennäköisimmin saavat rikostuomion, ovan anarkonarkin toverit.

    Äänestä

  • RWDS kirjoitti:

    – Hän oli ainoa poikani. Senkin takia suru on hyvin syvä, sanoo 28-vuotiaana menehtyneen Jimi Joonas Karttusen isä Kauko-Vesa Karttunen Ilta-Sanomille.

    – Niin turhaa väkivaltaa, Karttunen sanoo.

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

    – Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

    Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

    – Tikit olivat pään takana.

    – Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

    – Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

    Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

    Äänestä

  • REALI5T1 kirjoitti:

    Jimi oli nisti ja sekakäyttäjä jostain 15-vuotiaasta lähtien. Yläasteen loppupuolilta lähtien yhteisten kaverien kautta tuli törmättyä säännöllisesti lähes viikottain enkä kertaakaan ole nähnyt Jimiä selvinpäin. En puhu mistään tissuttelusta tai pilvenpoltosta vaan aivan tavallinen näky oli Jimi lumihangessa/ojassa/pusikossa raajat levällään hengähtämässä arkipäivänä kello neljältä iltapäivällä. Välillä noustiin ylös heilumaan toisten naamoille silmät lautasina aiheuttamaan säpinää kunnes vartin päästä oli todennäköisesti pitkällään toisessa pusikossa. Näin ilta kului eteenpäin kunnes joko
    A. kamat loppui ja lähti hakemaan lisää, yleensä tiet erkani siinä vaiheessa iltaa
    B. sammui lopullisesti
    C. poliisi tuli hakemaan

    En ikinä ollut varsinaisesti Jimin ystävä mutta samoissa porukoissa pyörineenä näin monet monituiset kerrat kun hän ärtyi jostain pienestä ja kävi käsiksi muihin nistin äkkipikaisuudella. Myös useammat painiottelut poliisien kanssa olen todistanut. Yleensä paikalla oli aina vanhoja kavereita rauhottelemassa tilannetta ja pyytelemästä Jimin puolesta anteeksi ja tilanne selvisi sillä. Voin helposti kuvitella kuinka tämä "keskustelu" uusnatsien kanssa on mennyt enkä yllättyisi yhtään jos se oli Jimi joka suutuksissaan törkkäisi toista tai muuten aloitti fyysisen kontaktin.

    Minulla ei ole mitään sympatiaa näille vastarintajätkille enkä tiedä heidän organisaatiosta kansallissosialismin perusteita enempää mutta Jimi ei ollut mikään "päiväkodissa työskennellyt rauhaa rakastava kansainvälinen poika". Jimi oli äkkipikäinen huonosti käyttäytyvä nisti ilman itsekontrollia. En tiedä onko hyvien tapojen tai boordin sääntöjen mukaista Jimin yhä pystyssä olevaa facebook-sivua linkittää (voin sen kyllä tehdä jos täällä sellainen on tapana) mutta sieltä näkyy ihan julkiseksi asetettuja päivityksiä kuinka esimerkiksi puhelinmyyntiyrityksestä on saatu potkut ensimmäisellä viikolla koska tuli aineissa töihin tai kuinka asumistuki käytettiin taas kaljaan. Jimin poistuminen ei ole suuri menetys yhteiskunnalle.

    http://murobbs.muropaketti.com/threads/kulttuurin-rikastuminen.492893/page-6697#post-1717881103

    Äänestä

  • Tässä_on_totuus kirjoitti:

    Poliisi on ottanut kiinni vuonna 1990 syntyneen miehen epäiltynä viikko sitten lauantaina Helsingin Asema-aukiolla tehdystä pahoinpitelystä, kertoo Helsingin poliisilaitos. Häntä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta. Mies ilmoittautui poliisille itse viime yönä.

    Mahdollinen vangitsemisvaatimus tai vapautus on tehtävä viimeistään tiistaina, kertoo komisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisilaitokselta.

    Aukiolla oli lauantaina käynnissä uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen mielenilmaisu. Mielenosoitukseen osallistunut mies oli pahoinpidellyt 28-vuotiaan miehen. Pahoinpitelijä ja muut Vastarintaliikkeen mielenilmaisijat olivat poistuneet paikalta.

    Hän kertoi kulkeneensa ohi. Hän oli tullut mielenilmaisijoiden eteen ja sylkäissyt, jonka jälkeen hänen päällensä oli käyty.
    – Komisario Teemu Kruskopf
    Poliisi aloitti tutkinnan nimikkeillä pahoinpitely ja törkeä vammantuottamus. Pahoinpidelty pääsi sairaalasta kotiin torstaina. Hän kuoli perjantaina. Toinen rikosnimikkeistä muuttui törkeäksi kuolemantuottamukseksi. Poliisi ehti puhuttaa miehen sairaalassa ennen tämän kuolemaa.

    – Hän kertoi kulkeneensa ohi. Hän oli tullut mielenilmaisijoiden eteen ja sylkäissyt, jonka jälkeen hänen päällensä oli käyty, Kruskopf kertoo.

    Esitutkinta on kesken. Mies pahoinpideltiin iltapäivällä ja paikalla Helsingin keskustassa oli runsaasti ohikulkijoita. Poliisi pyytää silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Helsingin poliisiin. Virka-aikana klo 8–16 havainnoista voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 47 5382 ja virka-ajan ulkopuolella puhelinnumeroon 0295 41 7935 tai sähköpostiosoitteeseen: [email protected].

    "Tapahtuman luonne ei käynyt esille ilmoituksesta"

    Poliisi ei ollut paikalla pahoinpitelyn tapahtuessa. Helsingin poliisin viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakola kertoo, että poliisi oli saanut lauantain vastaisena yönä sähköpostitse ilmoituksen lehtisten jakamisesta lauantaina. Ilmoituksesta ei kuitenkaan käynyt ilmi, että kyseessä oli uusnatsistinen Vastarintaliike.

    Äänestä

  • TotuudenÄäni kirjoitti:

    Pravdamainen valtamedia levittää 28-vuotiaasta vainajasta pelkästään rippikuvaa, koska aikuisiällä otetut valokuvat eivät sovi sankarin marttyyritarinaan yhtä kauniisti!

    Karttunen ei ollut onneton uhri, vaan hän itse haastoi riitaa ja oli jopa poliisille tunnustanut asian. Hän oli mm. sylkenyt Kansallisen Vastarinnan miesten päälle!

    Valtamedia käyttää jutuissaan Jimi Karttusesta ainoastaan 15-vuotiaana otettua valokuvaa, koska totuus Jimi Karttusen viimeaikaisesta habituksesta pilaisi hyvän, mutta vilpillisen fiktiivisen tarinan!

    Totuus oli aivan muuta, mitä tuo 15-vuotiaan rippikoulupojan valokuva antaa ymmärtää: http://mvlehti.net/2016/09/18/valtamedia-yrittaa-vilpilla-leipoa-jimi-karttusesta-sankaria/

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Viikko pahoinpitelyn jälkeen uhri kuoli aivoverenvuotoon.

    Jos nyt joku ei vieläkään tiedä, niin Suomen Vastarintaliike on tunnustuksellinen natsijärjestö.

    Sen tavoitteena on perustaa uusi kansallissosialistinen valtio, joka muodostuu Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä mahdollisesti Baltian maista. Nämä alueet muodostavat luontevan rodullisen ja kulttuurillisen alueen, jonka olemassaolon uusi valtio turvaa. Uusi valtio nojaa valtansa voimaan, armeijamalliseen hierarkiaan, kurinalaisuuteen, uskollisuuteen ja ennen kaikkea Johtajaan, jota tavallinen ihminen ei pysty kyseenalaistamaan. Tulevaisuudessa on yksi valtapuolue, Nationalsocialistisk Orden NSO, jonka johtavat jäsenet tulevat muodostamaan korkeimman senaatin, joka valitsee Johtajan ja toimii hänen neuvonantajanaan. Edustuksellista demokratiaa ei tässä valtiossa tunneta ja vaikka isänmaallisuuden nimeen vannotaan, niin tulevassa valtiossa Suomi on vain yksi maakunta.

    Tätä rikollisjärjestöä on vähätelty liian kauan. Sitä on vähätelty niin kauan, että viimeistään nyt moni joutuu myöntämään olleensa sokea idiootti. Saattaa tietysti olla, että vähättelyä jatketaan yhä juuri siksi, että muuten liian moni joutuisi myöntämään olleensa sokea idiootti.

    Tätä rikollisjärjestöä ovat suosineet jotkut kansanedustajamme. Juho Eerola neuvoi Jyväskylän kirjastyohyökkäyksen tehneitä menemään seuraavan kerran paikalle vähemmän huomiota herättävästi pukeutuneena ja eilen hän syyllisti rikoksen uhria. Eerola on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

    Kuulostaa ihan hyvältä tuo vastarintaliikkeen päämäärä. On ainakin parempi kuin karvakäsien kalifaatti joka nyt näyttää olevan tulossa tänne.

    Äänestä

  • Tässä_on_totuus kirjoitti:

    Jimi oli nisti ja sekakäyttäjä jostain 15-vuotiaasta lähtien. Yläasteen loppupuolilta lähtien yhteisten kaverien kautta tuli törmättyä säännöllisesti lähes viikottain enkä kertaakaan ole nähnyt Jimiä selvinpäin. En puhu mistään tissuttelusta tai pilvenpoltosta vaan aivan tavallinen näky oli Jimi lumihangessa/ojassa/pusikossa raajat levällään hengähtämässä arkipäivänä kello neljältä iltapäivällä. Välillä noustiin ylös heilumaan toisten naamoille silmät lautasina aiheuttamaan säpinää kunnes vartin päästä oli todennäköisesti pitkällään toisessa pusikossa. Näin ilta kului eteenpäin kunnes joko
    A. kamat loppui ja lähti hakemaan lisää, yleensä tiet erkani siinä vaiheessa iltaa
    B. sammui lopullisesti
    C. poliisi tuli hakemaan

    En ikinä ollut varsinaisesti Jimin ystävä mutta samoissa porukoissa pyörineenä näin monet monituiset kerrat kun hän ärtyi jostain pienestä ja kävi käsiksi muihin nistin äkkipikaisuudella. Myös useammat painiottelut poliisien kanssa olen todistanut. Yleensä paikalla oli aina vanhoja kavereita rauhottelemassa tilannetta ja pyytelemästä Jimin puolesta anteeksi ja tilanne selvisi sillä. Voin helposti kuvitella kuinka tämä "keskustelu" uusnatsien kanssa on mennyt enkä yllättyisi yhtään jos se oli Jimi joka suutuksissaan törkkäisi toista tai muuten aloitti fyysisen kontaktin.

    Minulla ei ole mitään sympatiaa näille vastarintajätkille enkä tiedä heidän organisaatiosta kansallissosialismin perusteita enempää mutta Jimi ei ollut mikään "päiväkodissa työskennellyt rauhaa rakastava kansainvälinen poika". Jimi oli äkkipikäinen huonosti käyttäytyvä nisti ilman itsekontrollia. En tiedä onko hyvien tapojen tai boordin sääntöjen mukaista Jimin yhä pystyssä olevaa facebook-sivua linkittää (voin sen kyllä tehdä jos täällä sellainen on tapana) mutta sieltä näkyy ihan julkiseksi asetettuja päivityksiä kuinka esimerkiksi puhelinmyyntiyrityksestä on saatu potkut ensimmäisellä viikolla koska tuli aineissa töihin tai kuinka asumistuki käytettiin taas kaljaan. Jimin poistuminen ei ole suuri menetys yhteiskunnalle.

    http://murobbs.muropaketti.com/threads/kulttuurin-rikastuminen.492893/page-6697#post-1717881103

    Kiitos totuudesta.arvasin heti koko juttu oli vihervasemmiston ja anarkistien vihannostatus kampanja.

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta Suomen vastarintaliikkeen vuonna 1990 syntynyttä aktiivijäsentä Jesse Eppu Oskari Torniaista.

    STT uutisoi, että epäiltynä on sama ihminen, joka teki Helsingin poliisille tapahtumailmoituksen tilaisuudesta Helsingin Asema-aukiolla lauantaina 10. syyskuuta. HS:n tietojen mukaan ilmoituksen teki Torniainen.

    TAPAHTUMASSA sattui välikohtaus, jossa paikalle saapunut mies ajautui sanaharkkaan Suomen vastarintaliikkeen jäsenen tai jäsenten kanssa. Yhden jäsenen epäillään pahoinpidelleen miestä. Mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin viime perjantaina Meilahden sairaalassa.

    Vastarintaliikkeen sisäisessä organisaatiossa nyt törkeästä kuolemantuottamuksesta epäillyn Torniaisen tehtävänsä on ainakin vuonna 2015 ollut johtaa toimintaa Helsingissä, kertoo Vastarintaliikkeen jättänyt perustaja Esa Holappa keväällä ilmestyneessä kirjassaan Minä perustin uusnatsijärjestön (Into).

    Helsingin poliisin mukaan mies ilmoittautui poliisille itse. Tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopfin mukaan hänet otettiin kiinni sunnuntaina vastaisena yönä.

    HS:N TIETOJEN mukaan Jesse Eppu Oskari Torniaisella on useita aiempia väkivaltarikostuomioita.

    Torniainen kirjoitti Asema-aukion tapahtumista sosiaalisessa mediassa heti seuraavana päivänä rehvakkaaseen sävyyn: ”Tekeekö mieli räkiä ja uhata väkivallalla? Tee se jossain muualla”, ja linkitti Suomen vastarintaliikkeen omaan julkaisuun tapahtumasta.

    Tyypilliseen tapaan suomalaisvihamielinen media ja sitä komppaava äärivasemmisto on julistamassa tapausta loppuunkäsitellyksi, vaikka vielä ei ole julkaistu edes ruumiinavausraporttia. Viikkoa myöhemmin menehtynyt Jimi oli nimittäin kovien huumeiden käyttäjä ja on voinut siksi saada vammansa muualta kuten kompuroimalla piripäissään portaissa tai putoamalla parvekkeelta. Mikäli tapaus todellla liittyy Asema-aukion mielenosoitukseen, on sitä pidettävä onnettomana sattumana. Ihmisen tappaminen on väärin, mutta tässä tapauksessa ei ole merkkejä tarkoituksellisuudesta, vaan ehkä hätävarjelun liiottelusta, jossa aggressiivinen amfetamiinin käyttäjä haastoi voiman tunnossaan riitaa ja räki päälle, jonka jälkeen hänet rauhoitettiin maahan, minkä yhteydessä hän ilmeisesti löi kohtalokkasti päänsä. Huumetaustasta kertoo myös se, että Jimi Karttunen poistui episodin jälkeen välittömästi paikalta eikä jäänyt odottamaan poliiseja.

    Äänestä

  • viisaudensanoja kirjoitti:

    "Rauhoitettiin maahan" hyppypotkulla, joo.

    Kukahan tässä oikein vääristelee?

    Äänestä

  • vitun.nassukat kirjoitti:

    "Rauhoitettiin maahan" hyppypotkulla, joo.

    Kukahan tässä oikein vääristelee?

    Tuo nimimerkkivaras tietysti. Niin se tekee aina.

    – Epäilty on ollut poliisin käsityksen mukaan merkittävä toimija Suomen Vastarintaliikkeessä. Hän on ollut meidän tiedon mukaan perustamassa tätä liikettä vuonna 2008 Oulussa, sanoo tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf Ylelle.

    Kruskopf ei suostu kertomaan, onko epäilty myöntänyt pahoinpitelyn.

    – En lähde kommentoimaan kuulustelujen sisältöä, koska kuulemme vielä todistajia, hän sanoo.

    "Epäilty potkaisi voimakkaasti uhria rintaan"

    Poliisilla on tarkka kuva siitä, miten tapahtumat etenivät reilu viikko sitten uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa.

    – Uhri oli tullut sivullisena henkilönä Asema-aukiolle. Hän oli kävellyt yhden lippumiehen (Vastarintaliikkeen) eteen, sylkäissyt maahan ja sen jälkeen jatkanut matkaansa. Siinä oli ollut jotain sanankäyttöä. Sen jälkeen epäilty oli juossut häntä kohti ja potkaissut voimakkaasti häntä rintaan, jolloin uhri on kaatunut maahan ja lyönyt päänsä, tutkinnanjohtaja Kruskopf kertoo.

    Onko epäillyllä muita väkivallantekoja taustalla?

    – Tuota en kommentoi, sanoo Kruskopf.

    "Uhri kuoli kallovammaan"

    Asema-aukiolla pahoinpitelyn uhriksi joutunut 28-vuotias mies joutui pahoinpitelyn jälkeen sairaalaan. Hänet päästettiin sairaalasta pois joidenkin päivien jälkeen. Seuraavana päivänä uhri hakeutui takaisin Meilahden sairaalaan, jossa hän menehtyi.

    – Meidän käsityksemme on, että uhri kuoli potkun seurauksena saamaansa kallovammaan, tutkinnanjohtaja Teemo Kruskopf sanoo.

    Äänestä

  • ValkoinenRotu kirjoitti:

    Kuulostaa ihan hyvältä tuo vastarintaliikkeen päämäärä. On ainakin parempi kuin karvakäsien kalifaatti joka nyt näyttää olevan tulossa tänne.

    Kun Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue nousi Saksassa muodollisesti lainmukaisesti valtaan 1930-luvulla kansallishenkeen ja eri ihmisryhmien epätasa-arvoisuuteen perustuvalla politiikallaan, rasistista tai eri kansanryhmiä loukkaavaa sananvapautta päätettiin rajoittaa.

    Keskeisin järjestäytyneen rasismin kieltävä säännös on YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus.

    ”SOPIMUKSEN 4 artikla velvoittaa sopimukseen sitoutuneita valtioita säätämään laittomiksi ja kieltämään rotusyrjintää ja siihen yllyttämistä edistävät järjestöt sekä kriminalisoimaan tällaiseen toimintaan osallistumisen”, rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopistolta kirjoittaa tuoreessa Perustuslakiblogissa.

    Kirjoituksessa Melander pohtii, pitäisikö järjestäytynyt rasismi kriminalisoida nykyistä yksiselitteisemmin rikoslaissa. Hänen mukaansa rasististen järjestöjen toimintaan voidaan puuttua jo voimassa olevan rikoslain säännösten perusteella.

    Rasististen järjestöjen toimintaan voidaan puuttua kiihottaminen kansaryhmää vastaan -rikosnimikkeen alla.

    Myös esimerkiksi järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumista, kunnianloukkausta, vainoamista ja laitonta uhkausta koskevan sääntelyn nojalla, Melander kirjoittaa.

    Silti rikosoikeudellinen ennakoitavuus ja ennaltaehkäisevä teho kasvavat, jos sääntely olisi rikosnimikkeistä alkaen mahdollisimman selkeää, Melander arvioi.

    Äänestä

  • RWDS kirjoitti:

    Uuninpankkoperäkammarinpojan ja hänen perskärpästensä on turha sönköttää, että kyseessä olisi ollut natsien yksipuolinen hyökkäys. Tämä narkkarianarkomarko nimittäin meni itse häiritsemään täysin laillista mielenosoitusta.

    Hän kävi SVL:n mielenosoittajan päälle, joka työnsi tämän taaksepäin. Humalatilansa johdosta anarkonarkki kaatui ja löi päänsä. Vietiin sairaalaan tutkimuksiin, josta kotiuitettiin. Myöhemmin sai kotonaan aivoverenvuodon ja kuoli sairaalassa

    Kyseessä ei siis ole murha, tappo, eikä edes törkeä kuolemantuottamus. Kyse oli hätävarjelusta. Sen sijaan laillisen mielenosoituksen häirintä tai yritys estää se on rikos. Ne, jotka tästä todennäköisimmin saavat rikostuomion, ovan anarkonarkin toverit.

    "Kello on lyönyt
    20.9.2016 by Saku Timonen |
    Facebook517Twitter
    Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi myös järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä kattaa myös rasistiset rikollisryhmät, jotka toimivat tehdäkseen rasistisia kiihottamisrikoksia. Kysymys on otettu nimenomaisesti huomioon rangaistussäännöstä säädettäessä.

    Muun muassa näin sanotaan oikeusministeriön tiedotteessa, joka ainakin minun silmissäni nostaa oikeusministeri Jari Lindströmin osakkeita huomattavasti. Ministeriö painottaa juuri niitä asioita, joista itsekin olen puhunut vuosen varrella monta kertaa.

    Yleinen ilmapiiri on nopeasti muuttunut sellaiseksi, että natsien aika tässä maassa on lopussa. Poliitikot yli puoluerajojen ovat tuominneet SVL:n toiminnan, kuten demokraattisessa sivistysvaltiossa pitääkin. Vain muutamat vähän sakeaverisemmät eivät ole ymmärtäneet viisareiden uutta asentoa.

    Jussi Halla-aho jatkaa vielä tänäänkin SVL:n puolustelua ja rikoksen selittelyä parhain päin. Hän puhuu edelleen tönäisystä verraten sitä joka viikonloppu tapahtuviin nujakoihin. Uutiset ovat varmasti ennättäneet Brysseliinkin asti, mutta sieltä käsin ei näköjään voi aistia poliittisen ilmapiirin nopeita muutoksia.

    Kaikkein sakeaverisin on natsiyhteyksistään tiukille pistetty Olli Immonen. Hän suorastaan kompastuu sukkiinsa valittaessaan vainoa, jonka äärivasemmistolaiset Li Andersson ja Ville Niinistö ovat häneen kohdistaneet vihervasemmiston äänitorvi Helsingin Sanomien avustuksella."

    Äänestä

  • söfasdfljasfl kirjoitti:

    v.ttu te olette sekaisin, poika on kuollut ja täällä suurin huoli on että mitä se on sanonut näille siilitukkaisille idiooteille. Kauhea parku muslimeista ja unohtuiko kymmenen käskyn kohta "älä tapa"?

    Idiootti!!!! "Natsi" ei todellakaan yrittänyt tappaa uhria potkaisemalla tätä rintaan!!?? Toisin ku Otanmäen ryöstömurhassa!!!!

    Ensinnäkään siinä tapahtumassa ei tapettu.... suvakit vääristelevät asioita ja näin syyllistyvät itse rikoksiin.

    Äänestä

  • REALI5T1 kirjoitti:

    "Kello on lyönyt
    20.9.2016 by Saku Timonen |
    Facebook517Twitter
    Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi myös järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä kattaa myös rasistiset rikollisryhmät, jotka toimivat tehdäkseen rasistisia kiihottamisrikoksia. Kysymys on otettu nimenomaisesti huomioon rangaistussäännöstä säädettäessä.

    Muun muassa näin sanotaan oikeusministeriön tiedotteessa, joka ainakin minun silmissäni nostaa oikeusministeri Jari Lindströmin osakkeita huomattavasti. Ministeriö painottaa juuri niitä asioita, joista itsekin olen puhunut vuosen varrella monta kertaa.

    Yleinen ilmapiiri on nopeasti muuttunut sellaiseksi, että natsien aika tässä maassa on lopussa. Poliitikot yli puoluerajojen ovat tuominneet SVL:n toiminnan, kuten demokraattisessa sivistysvaltiossa pitääkin. Vain muutamat vähän sakeaverisemmät eivät ole ymmärtäneet viisareiden uutta asentoa.

    Jussi Halla-aho jatkaa vielä tänäänkin SVL:n puolustelua ja rikoksen selittelyä parhain päin. Hän puhuu edelleen tönäisystä verraten sitä joka viikonloppu tapahtuviin nujakoihin. Uutiset ovat varmasti ennättäneet Brysseliinkin asti, mutta sieltä käsin ei näköjään voi aistia poliittisen ilmapiirin nopeita muutoksia.

    Kaikkein sakeaverisin on natsiyhteyksistään tiukille pistetty Olli Immonen. Hän suorastaan kompastuu sukkiinsa valittaessaan vainoa, jonka äärivasemmistolaiset Li Andersson ja Ville Niinistö ovat häneen kohdistaneet vihervasemmiston äänitorvi Helsingin Sanomien avustuksella."

    Huvittavaa, kuinka tuo ikääntynyt peräkammarinpoika yrittää kerätä itselleen moraalipisteitä uusnatseja kauhistelemalla, kun hänellä itsellään on kavereina äärivasemmistolaisia hulluja, joiden mielestä "raiskaajan siitin on oikeuden miekka, ja nuoren naisen tuskanhuudoista nousee vapauden, oikeuden ja onnen sävel". Mahtaako pitkäaikaistyötön kiljujurristi olla samaa mieltä toveriensa kanssa? Se selittäisi, miksi tuo mm. uhkaili maahantulijoiden seksuaaliahdistelun uhreiksi joutuneita alaikäisiä tyttöjä.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    olet itse natsi ja todellinen peräreikäkammarinpoika,kaikki on toisten syy sinun huonoon oloosi.hakeudu mielenterveyshoitoon paikkakunnallasi,sitä sinä tarvitset peräkammarilainen.

    Äänestä

  • mitäääää kirjoitti:

    Idiootti!!!! "Natsi" ei todellakaan yrittänyt tappaa uhria potkaisemalla tätä rintaan!!?? Toisin ku Otanmäen ryöstömurhassa!!!!

    idiootti olet sinä surkimus.peräkammarinpoika vailla mitään muuta elämänsisältöä kuin väkivalta muita kohtaan jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi.otan osaa vanhempiesi suruun kun tietävät mikä surkimus olet.

    Äänestä

Tappakaa rasistit!

Äänestä
  • Tässäpä tässä suvaitsevaisuuden ja vihreän kuva.Vai?

    1Äänestä

  • paljastui kirjoitti:

    Tässäpä tässä suvaitsevaisuuden ja vihreän kuva.Vai?

    Se on sitä parasta. Vihreällä pintavärillä maalattu Bolshevismi.

    1Äänestä

Moni menettää henkensä, tai vammautuu loppuiäkseen ihan pieneltäkin tuntuvasta lyömisestä, ja olisi tietenkin hyvä, jos tilanteet eivät pääsisi sellaisiksi, että mukamas tarvitaan väkivaltaa.
Nuo mielenosoitukset ovat nyt niin arkipäivää, että pitäisikö sitten toisen suunnan häiriköinti kieltää kokonaan, putkaan vain, jos ei anna ihmisten pitää mielenosoitustaan rauhassa.
Ja sanomani koskee kaikkia mielenosoituksia agendasta riippumatta.

Äänestä
  • Ihmisen kannattaa välttää vaara ennalta. Sanotaanhan Suomessa vanhastaan myös, että "parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa". Kaikkien itsepuolustuslajejkin tai ainakin Kungfu:n ensimmäinen sääntö on, että välttää vaaran, jos vain pystyy. Ihmisen elämä voi olla niin pienestä kiinni! Kuinka turhaan moni on kuollutkaan! Kuinka helppoa se olisikaan ollut välttää ennalta lähes kaikissa niissä tapauksissa, joissa syy on inhimillinen, ja niitä tapauksia ovat melkein kaikki, ainakin epäsuorasti. Ottakaa opiksi nuoremmat vanhan neuvo: "Älä saata itseäsi tai ketään muutakaan vaaraan!" Se koskee myös harrastuksianne. Ei kannata olla tyhmä ymmärtämättömyyttään, sillä haitta voi olla pysyvä, eikä jälkikäteen katuminen enää auta.

    Äänestä

  • Vanheneva kirjoitti:

    Ihmisen kannattaa välttää vaara ennalta. Sanotaanhan Suomessa vanhastaan myös, että "parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa". Kaikkien itsepuolustuslajejkin tai ainakin Kungfu:n ensimmäinen sääntö on, että välttää vaaran, jos vain pystyy. Ihmisen elämä voi olla niin pienestä kiinni! Kuinka turhaan moni on kuollutkaan! Kuinka helppoa se olisikaan ollut välttää ennalta lähes kaikissa niissä tapauksissa, joissa syy on inhimillinen, ja niitä tapauksia ovat melkein kaikki, ainakin epäsuorasti. Ottakaa opiksi nuoremmat vanhan neuvo: "Älä saata itseäsi tai ketään muutakaan vaaraan!" Se koskee myös harrastuksianne. Ei kannata olla tyhmä ymmärtämättömyyttään, sillä haitta voi olla pysyvä, eikä jälkikäteen katuminen enää auta.

    Isän kirjoitus lähti lauantaina kiertämään kovaa sosiaalisessa mediassa.

    – Hän oli ainoa poikani. Senkin takia suru on hyvin syvä, sanoo 28-vuotiaana menehtyneen Jimi Joonas Karttusen isä Kauko-Vesa Karttunen Ilta-Sanomille.

    – Niin turhaa väkivaltaa, Karttunen sanoo.

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

    – Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

    Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

    – Tikit olivat pään takana.

    – Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

    – Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

    Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

    Äänestä

  • viisaudensanoja kirjoitti:

    Isän kirjoitus lähti lauantaina kiertämään kovaa sosiaalisessa mediassa.

    – Hän oli ainoa poikani. Senkin takia suru on hyvin syvä, sanoo 28-vuotiaana menehtyneen Jimi Joonas Karttusen isä Kauko-Vesa Karttunen Ilta-Sanomille.

    – Niin turhaa väkivaltaa, Karttunen sanoo.

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

    – Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

    Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

    – Tikit olivat pään takana.

    – Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

    – Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

    Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

    On silkka lääketieteellinen fakta, että massiivinen, tappava aivoverenvuoto ei ala yhtäkkiä viikko kaatumisesta, ellei taustalla ole jotain muutakin. Tod. näk. kyseessä on juurikin jotain huumeidenkäyttöä tms. terveydelle haitallista 'anarkistista' toimintaa.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    Olet vastenmielinen idiootti.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    Olet vastenmielinen idiootti.

    Ilmeisesti sekoitit minut itseesi. Ilmankos esiinnytkin nimimerkilläni. Ei siitä muuten kannata suuttua, ettei totuus taaskaan tue hyvää tarinaasi "väkivaltaisesta äärioikeistosta".

    Väkivaltainen äärioikeisto tappoi miehen.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Väkivaltainen äärioikeisto tappoi miehen.

    Typerä anarkonarkki itse hyökkäsi "äärioikeiston" päälle. Oma vika, kuka käski olla sika.

    Äänestä

  • 19-2 kirjoitti:

    Typerä anarkonarkki itse hyökkäsi "äärioikeiston" päälle. Oma vika, kuka käski olla sika.

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

    – Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

    Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

    – Tikit olivat pään takana.

    – Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

    – Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

    Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    – Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

    Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

    – Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

    Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

    – Tikit olivat pään takana.

    – Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

    – Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

    Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

    Palstan trolli taitaa kärsiä taas ekolalian oireista, kun spämmää taas samaa viestiä yhteen ketjuun.

    Äänestä

  • Kappas_vain kirjoitti:

    Palstan trolli taitaa kärsiä taas ekolalian oireista, kun spämmää taas samaa viestiä yhteen ketjuun.

    Jospa lukisit sen läpi ennen kuin kommentoit.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    Olet vastenmielinen idiootti.

    Hän on oikeassa. Kommootio seuranta on kriittisintä vuorokauden sisällä. Lääkäri on kotiuttanut potilaan. Tämä on vihannostatus kampanja anarkisteilta. Paskaa..

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Hän on oikeassa. Kommootio seuranta on kriittisintä vuorokauden sisällä. Lääkäri on kotiuttanut potilaan. Tämä on vihannostatus kampanja anarkisteilta. Paskaa..

    Jesse Eppu Oskari Torniainen juoksi uhrin perään ja potkaisi tätä rintaan. Jesse Eppu Oskari Torniaisella on useita aiempia väkivaltarikostuomioita.

    Torniainen kirjoitti Asema-aukion tapahtumista sosiaalisessa mediassa heti seuraavana päivänä rehvakkaaseen sävyyn: ”Tekeekö mieli räkiä ja uhata väkivallalla? Tee se jossain muualla”, ja linkitti Suomen vastarintaliikkeen omaan julkaisuun tapahtumasta.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Vasemmiston jo nyt marttyyriksi nostaman Pyhimys-Jimin elämäntapa ja taustat eivät tee hänestä kovin ihanteellista ihmistä, jonka todistavat monet hänen läheisten ystävien lausunnot Facebookissa ja internetin keskustelufoorumeissa. Ylilauta-foorumilla Jimin vanha koulukaveri kirjoittaa edesmenneestä pyhimyksestä näin:

    "Jimi oli nisti ja sekakäyttäjä jostain 15-vuotiaasta lähtien. Yläasteen loppupuolilta lähtien yhteisten kaverien kautta tuli törmättyä säännöllisesti lähes viikottain enkä kertaakaan ole nähnyt Jimiä selvinpäin. En puhu mistään tissuttelusta tai pilvenpoltosta vaan aivan tavallinen näky oli Jimi lumihangessa/ojassa/pusikossa raajat levällään hengähtämässä arkipäivänä kello neljältä iltapäivällä. Välillä noustiin ylös heilumaan toisten naamoille silmät lautasina aiheuttamaan säpinää kunnes vartin päästä oli todennäköisesti pitkällään toisessa pusikossa. Näin ilta kului eteenpäin kunnes joko
    A. kamat loppui ja lähti hakemaan lisää, yleensä tiet erkani siinä vaiheessa iltaa
    B. sammui lopullisesti
    C. poliisi tuli hakemaan
    En ikinä ollut varsinaisesti Jimin ystävä mutta samoissa porukoissa pyörineenä näin monet monituiset kerrat kun hän ärtyi jostain pienestä ja kävi käsiksi muihin nistin äkkipikaisuudella. Myös useammat painiottelut poliisien kanssa olen todistanut. Yleensä paikalla oli aina vanhoja kavereita rauhottelemassa tilannetta ja pyytelemästä Jimin puolesta anteeksi ja tilanne selvisi sillä. Voin helposti kuvitella kuinka tämä "keskustelu" uusnatsien kanssa on mennyt enkä yllättyisi yhtään jos se oli Jimi joka suutuksissaan törkkäisi toista tai muuten aloitti fyysisen kontaktin.
    Minulla ei ole mitään sympatiaa näille vastarintajätkille enkä tiedä heidän organisaatiosta kansallissosialismin perusteita enempää mutta Jimi ei ollut mikään "päiväkodissa työskennellyt rauhaa rakastava kansainvälinen poika". Jimi oli äkkipikäinen huonosti käyttäytyvä nisti ilman itsekontrollia. En tiedä onko hyvien tapojen tai boordin sääntöjen mukaista Jimin yhä pystyssä olevaa facebook-sivua linkittää (voin sen kyllä tehdä jos täällä sellainen on tapana) mutta sieltä näkyy ihan julkiseksi asetettuja päivityksiä kuinka esimerkiksi puhelinmyyntiyrityksestä on saatu potkut ensimmäisellä viikolla koska tuli aineissa töihin tai kuinka asumistuki käytettiin taas kaljaan. Jimin poistuminen ei ole suuri menetys yhteiskunnalle.""

    Vahvistusta kertomukselle tuo Jimin ikätoverin Shannon Andersonin viesti Kauko-Vesa Karttusen Facebook-seinällä. Jimin isä Kauko-Vesa poisti viestin, mutta monet ehtivät nähdä ja tallentaa sen:

    "Totuus on että jimi oli narkkari & juoppo ja meni itse vittuilemaan herrasmiehille , ei väkisin delannu ollenkaan tän jutun takia, laittakaa kunnon kuvia miltä se näytti nykyään niin kaikki tajuu mikä oli kyseessä, se ritsas kauppoja ammatikseen ja myi kadulla lihaa ja juustoa mitkä varasti päivittäin että sais huumeita. Jos joku epäilee tätä niin voin järjestää materiaalia ihan helvetin paljon eetteriin tarvittaessa eli paskan puhuminen kannatta lopettaa tästäkin jutusta! #kallionrotta #hyihelvetti"

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Mies sylkäisi maahan ja siitä tuli vauhdilla otettu potku rintaan ja kuolema. Ei ollut silmä silmästä, hammas hampaasta, vaan jotain vielä pahempaa.

    Äänestä

Lääketieteellinen fakta on, että tappava aivoverenvuoto ei ala viikon kuluttua kaatumisesta. Kyseessä on muista tapahtumista tai syistä johtuva aivoverenvuoto esim. huumeidenkäyttöä tms. terveydelle haitallista toimintaa.

Äänestä
  • "Tuskallinen herääminen
    19.9.2016 by Saku Timonen |
    Facebook4K Twitter
    Suomi on herännyt kamalaan krapulaan. Vuosikausia olen muutamien muiden tavoin yrittänyt valistaa kansaa natsien aiheuttamasta vaarasta, mutta meille on viitattu kintaalla. Meitä on sanottu kuunatsien jahtaajiksi ja epäilty näkevän natseja oman sänkymme alla. Meille on kerrottu, että nehän ovat vain pieni joukko harmittomia kloppeja, jotka melskaavat aikansa ja kasvavat sitten aikuisiksi. Tolkun ihmiset ovat sanoneet meitä toiseksi ääripääksi, joka lietsoo ja ärsyttää natseja aktivoitumaan ja jota ilman ei natsejakaan olisi.

    Kahdesta ääripäästä puhuneet tolkun ihmiset ovat nyt viimeinkin tajunneet, että se oikea toinen ääripää on viimeinkin löytynyt ja hän on nyt kuollut. Kyllä, hieron ihan tahallani tämän karmean totuuden jokaisen kahdesta ääripäästä höpöttäneen tolkun ihmisen naamaan. Te saitte tämän aikaan välinpitämättömyydellänne. Nyt teidän kuuluukin potea krapulan katumusta, kun oma tyhmyys alkaa valjeta.

    Kirjoitin ensimmäisen kerran Suomen Vastarintaliikkeestä huhtikuussa 2010, jolloin se oli vain yön pimeydessä hiippaileva pieni tarranliimaajaporukka. Jo silloin sen ohjelma kertoi ihan selvää kieltään tavoitteista. Sen jälkeen olen palannut aiheeseen säännöllisin väliajoin, mutta eipä se ole paljon kiinnostanut. Ei edes silloin, kun SVL alkoi syyllistyä väkivaltarikoksiin julkisilla paikoilla keskellä päivää. Ei edes silloin, kun natsit alkoivat marssia kaduillamme eikä vielä silloinkaan, kun natsit omivat itsenäisyyspäivän viettämisen ja hämäsivät osan kansaa liittymään soihtumarssiin ensimmäisen kerran. Toisella kertaa marssia edeltävässä ohjelmassa oli jo mukana hallituspuolueen kansanedustajakin, mutta eipä asia jaksanut ketään kiinnostaa."

    Äänestä

Pitääkö sinne mennä uhoamaan, suoraan tulipesään?

Äänestä

Onko tässä nyt paikka korostaa tapauksen ensikertaisuutta ja ainutlaatuisuutta?

Äänestä
  • Niin, onhan tämä ensimmäinen poliittinen murha Suomessa yli kuuteenkymmeneen vuoteen.

    Äänestä

  • ainutlaatuista kirjoitti:

    Niin, onhan tämä ensimmäinen poliittinen murha Suomessa yli kuuteenkymmeneen vuoteen.

    Tuskinpa on, koska murhaa ei mitä ilmeisemminkään ole tapahtunut. Poliittisen motiivinkin osalta vähän epäselvää, että mikä merkitys sillä on ollut.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tuskinpa on, koska murhaa ei mitä ilmeisemminkään ole tapahtunut. Poliittisen motiivinkin osalta vähän epäselvää, että mikä merkitys sillä on ollut.

    Tappaja taisi tunte kaverin ennestään.

    Äänestä

  • ainutlaatuista kirjoitti:

    Niin, onhan tämä ensimmäinen poliittinen murha Suomessa yli kuuteenkymmeneen vuoteen.

    Jeesus mikä idiootti!! :D Poliittinen murha?! Hahahhaahahaa... Tuolla teidän marttyyrin kuolemalla ei mitään tekemistä politiikan kans!! Kauhea natsi ongelma suomessa? onko niitä vastarintaliikkeen jäseniä max n. 70 jäsentä koko suomessa? Pahempi ongelma on haittamaahanmuutto ja sitä tukeva äärivasemmisto!! Saako "natsi" edes tuomiota pahoinpitelystä?? Taitaa tulla vain tuomio kuolemantuottamisesta, mutta sekin on vielä epäselvää? Missä Suomessa et saa pannariin jos menet soittaan suuta ja räkimään päin? Jos uhri olis käyttäytynyt sivistyneesti ei mitään tälläistä olis tapahtunut!! Aina pitää muistaa syy ja seuraus... Ja uskon, että potkaisija ei halunnut uhrille käyvän pahasti ja on varmasti itsekkin järkyttynyt, että uhri kuoli vajaa viikko tapahtuman jälkeen?

    Suvakeilla on mennyt pahasti puurot ja vellit sekaisin!? Kaikki tavalliset suomalaiset ovat natseja suvakkien mukaan? Jos et ole monikulttuurisuuden kannattaja, niin olet automaattisesti natsi ta rasisti!!??? Sairasta sanon minä!!!

    Äänestä

Iskikö päänsä skeittailessaan ja nyt syytetään syytöntä?

Äänestä

“Loppuvaiheilla paikalle tuli melkoisen sekavasti käyttäytynyt kaveriporukka, joka tunnisti liikkeen lipun.”

“He alkoivat välittömästi käyttäytyä aggressiivisesti lippuja pitäneitä aktivisteja kohtaan ja räkivät näitä. Kirosanojen, räkimisen ja uhkailun vuoksi oli erään aktivistin puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus kaikista aggressiivisimmalle henkilölle.”

Olisiko suvakin kannattanut vain antaa pelolle valta?

Äänestä
  • Olisko väkivaltaisen vatipään vain pitänyt hillitä itsensä?

    Äänestä

  • jäitähattuun kirjoitti:

    Olisko väkivaltaisen vatipään vain pitänyt hillitä itsensä?

    Lienee sanomattakin selvää, ettei sen anarkomarkonarkin ei olisi pitänyt hyökätä natsimielenosoittajien kimppuun.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Lienee sanomattakin selvää, ettei sen anarkomarkonarkin ei olisi pitänyt hyökätä natsimielenosoittajien kimppuun.

    Saati natsimielenosoittajan tappaa häntä kritisoinutta.

    Äänestä

  • Ei tönäisyn pitänyt tietenkään tappaa! Ei pidä tahallaan vääristellä asiota. Jäät siitä kiinni.

    Äänestä

  • Jfurhtbr kirjoitti:

    Ei tönäisyn pitänyt tietenkään tappaa! Ei pidä tahallaan vääristellä asiota. Jäät siitä kiinni.

    Jesse Eppu Oskari Torniaisella on useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tällä kertaa hän juoksi uhrin perään ja potkaisi tätä rintaan.

    Torniainen kirjoitti Asema-aukion tapahtumista sosiaalisessa mediassa heti seuraavana päivänä rehvakkaaseen sävyyn: ”Tekeekö mieli räkiä ja uhata väkivallalla? Tee se jossain muualla”, ja linkitti Suomen vastarintaliikkeen omaan julkaisuun tapahtumasta.

    Äänestä

  • niin.jäit kirjoitti:

    Niin. Menisit itse räkimään ja uhkailemaan väkivallalla tuollaista tyyppiä? Ihan sen nenän eteen, vai pitäisitkö viisaasti pääsi kiinni?

    Äänestä

  • Kaikkeatyperyyttä kirjoitti:

    Niin. Menisit itse räkimään ja uhkailemaan väkivallalla tuollaista tyyppiä? Ihan sen nenän eteen, vai pitäisitkö viisaasti pääsi kiinni?

    Se sylkäisi maahan. Ja tämä tappaja oli juuri ja juuri näköetäisyydellä.

    Äänestä

  • niin.jäit kirjoitti:

    Jesse Eppu Oskari Torniaisella on useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Tällä kertaa hän juoksi uhrin perään ja potkaisi tätä rintaan.

    Torniainen kirjoitti Asema-aukion tapahtumista sosiaalisessa mediassa heti seuraavana päivänä rehvakkaaseen sävyyn: ”Tekeekö mieli räkiä ja uhata väkivallalla? Tee se jossain muualla”, ja linkitti Suomen vastarintaliikkeen omaan julkaisuun tapahtumasta.

    Voi ei!! Olisi kannattanut jättää provosoinnit ja räkimiset väliin!! Kyllä Suomessakin tuollaisella käytöksellä turpaan saa joka paikassa!

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Se sylkäisi maahan. Ja tämä tappaja oli juuri ja juuri näköetäisyydellä.

    En minäkään mene matulauman eteen syljeskelemään ja osoittamaan mieltäni heidän laittomasta maahantunkeutumisestaan minun kotimaahani.

    Ymmärrän oikein hyvin, että siinä on vain parasta pitää vastenmielisyytensä sitä parasiittienlaumaa kohtaan melkolailla näkymättömissä oman turvallisuuden vuoksi.

    Äänestä

Näinhän se alkoi silloin vapaussodankin aikana. Historia toistaa itseään, ja mikä järkyttävintä, suomalaiset käyvät toisiaan vastaan jälleen kerran.

Miksi? Sitä sopii miettiä. Kannattaako meidän alkaa tuhota toisiamme muukalaisten vuoksi?

Nyt on päättäjillä ratkaisun paikka ja aika.

Toisaalta, kansa on jo jakautunut kahtia, eikä sitä enää saa korjattua. Ei ainakaan tämän sukupolven elinaikana.

1Äänestä
  • miten tämä kansa on jakautunut kahtia? maahanmuuton vuoksi? Mietippäs ihan hetki onko se syy aloittaa sisällissotia? Idiootti

    Äänestä

  • saödfljkasdflöj kirjoitti:

    miten tämä kansa on jakautunut kahtia? maahanmuuton vuoksi? Mietippäs ihan hetki onko se syy aloittaa sisällissotia? Idiootti

    Eihän sen pitäisi olla, mutta siltä vaan näyttää, että on sitten kuitenkin. Viha on käsinkosketeltavaa, joka päivä mediassa esillä ja ihmisten jutuissa. Kauhea sääli, mutta kai se on joku ihmisen sisäsyntyinen tarve päästä kunnolla sotimaan ajoittain. Tähän asti väkivaltaisuudet on estänyt vain suomalaisten miesten munattomuus, mutta ehkä ne pallit sieltä vielä löytyvät?

    Äänestä

  • saödfljkasdflöj kirjoitti:

    miten tämä kansa on jakautunut kahtia? maahanmuuton vuoksi? Mietippäs ihan hetki onko se syy aloittaa sisällissotia? Idiootti

    Minulta ei kysytä, enkä itse ole aloittamassa minkään sortin sotaa. Kunhan havainnoin ja kerron palstalla havainnoistani.

    Vapaussodan jälkeen suomalaiset vaikenivat syistä ja seurauksista vuosikymmenien ajan, ja jos sanonta sallitaan, kansan "sielu" kärsi vakavia vaurioita. Joissakin kodeissa ei sallittu edes ottaa aviopuolisoa ns. väärältä puolelta.

    "Tuhoamisella" en viitannut sisällissotaan, vaan siihen että kansa on nyt jo jakautunut ja pelkästään siitä jää haavoja, jotka eivät tämän sukupolven aikana tule arpeutumaan. Niin inhottavaa ja ilkeää kieltä kuin näilläkin palstoilla käytetään (ml "idiootti") ei voi odottaa, että huomenna kaikki olisi unohdettu.

    Siksipä osa turhautuneesta kansasta ryhtyy sanoista tekoihin.

    Jos kysyt aivan vakavalla naamalla miten tämä kansa on jakautunut kahtia, niin kuulut ilmeisesti niihin, jotka eivät näe tai kuule muuta kuin oman ideologiansa? Niinkuin ravihevonen jonka silmät on peitetty...Ja kyllä, maahanmuutto on jakanut kansan, ja jakanut sen tavalla jota ei ole Suomessa nähty sitten vapaussodan.

    Näihin idiootiksi leimaamisiin loppuu miltei kaikki järjellinen keskustelu palstoilla.
    Vetäydyn siis minäkin, en nääs koe ajatusmaailmojemme kohtaavan.

    Äänestä

  • saödfljkasdflöj kirjoitti:

    miten tämä kansa on jakautunut kahtia? maahanmuuton vuoksi? Mietippäs ihan hetki onko se syy aloittaa sisällissotia? Idiootti

    Sisällissota on juuri ainoa oikea ratkaisu jos osa ihmisistä haluaa islamisoida suomen..

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Sisällissota on juuri ainoa oikea ratkaisu jos osa ihmisistä haluaa islamisoida suomen..

    SUOMEN vastarintaliike (SVL) on kansallissosialistinen uusnatsien järjestö.

    SVL perustettiin vuoden 2008 keväällä. Vuonna 2012 liikkeen johtajaksi tuli Juuso Tahvanainen (s. 1990), joka on kotoisin Oulusta.

    SVL on ruotsalaisen uusnatsiliikkeen Svenska motståndsrörelsenin veljesjärjestö. Molemmat kuuluvat Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen.

    Suomen vastarintaliike järjestäytyi tiettävästi viime syksynä uudelleen. Päätösvaltaa liikkeessä käyttää nykyään yhden johtajan sijasta ilmeisesti ”valtuusto”, jossa on esimerkiksi jäseniä eri kaupunkien ryhmistä.

    SVL:LLÄ on kytköksiä useampaan viime vuosina tapahtuneeseen väkivallantekoon.

    Esimerkiksi vuoden 2015 kesällä Jyväskylän kävelykadulla puhkesi mellakka SVL:n mielenosoituksen yhteydessä. Poliisi epäili, että osalla pidätetyistä oli yhteyksiä Svenska Motståndsrörelseen.

    Äänestä

  • saödfljkasdflöj kirjoitti:

    miten tämä kansa on jakautunut kahtia? maahanmuuton vuoksi? Mietippäs ihan hetki onko se syy aloittaa sisällissotia? Idiootti

    Mitenköhän siinä sodassa kävis?? Suomalaiset vs suvakki sivaripellet :D

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Sisällissota on juuri ainoa oikea ratkaisu jos osa ihmisistä haluaa islamisoida suomen..

    Osa suomalaisistakin haluaa islamisoida minun synnyimaani Suomen.Minä en sitä halua,niin mitä pitäis tehä ? Luulenpa että lyön hanttiin viellä viimeisellä portillakin
    sitä suvakkien suunnitelmaa.

    Rasistista tai ei,mutta näin minä ajattelen.

    Äänestä

Minun puolesta uusnatsit ja vasemmisto anarkistit saa hävittää toisensa vaikka sukupuuttoon. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Äänestä

Sitähän ei tiedetä, että keneltä ne argumentit ensin loppuivat?

Pitkälti samaa mieltä natseista, mutta eipä tässä näytä puhekaan tehoavan. Ovatko natsit tosiaan viimeinen toivomme? Vaikka eivät olisikaan, niin onhan se hyvä, että joku pistää anarkisteja vastapalloon.

Äänestä

28 vuotias "poika" on mies eikä lapsi enää. Kun aikuiset matut hyökkää joukolla lapsia vastaan, ei mainita sanallakaan että kyse on alaikäisistä lapsista vaan joukosta suomalaisia. Hyvä että tämä "poika" lähti tilastoihin ja tietenkin yksittäistapauksena.

Äänestä
  • Miehiäkään ei saa tappaa.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Miehiäkään ei saa tappaa.

    Kerroppa milloin tappaminen loppuu vaikka ei saisi?

    Äänestä

  • Sweetdreamsaremadeof kirjoitti:

    Kerroppa milloin tappaminen loppuu vaikka ei saisi?

    Silloin kun ihmiset tulevat järkiinsä.

    Äänestä

  • SiistiPuolueetonReilu kirjoitti:

    Silloin kun ihmiset tulevat järkiinsä.

    Mitä tarkoitat "tulevat järkiinsä"?

    Asettuvat sinun puolellesi vai sinua vastaan?

    Äänestä

  • MielenkiintoHeräsi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat "tulevat järkiinsä"?

    Asettuvat sinun puolellesi vai sinua vastaan?

    Kun he asettuvat väkivaltaa vastaan.

    Äänestä

  • SiistiPuolueetonReilu kirjoitti:

    Kun he asettuvat väkivaltaa vastaan.

    Itse asiassa täällä on asetuttu muualta tuotua väkivaltaa vastaan, mutta ilmeisesti se on paljon parempaa väkivaltaa.

    Äänestä

  • Qweertyiiopouytrwwrty kirjoitti:

    Itse asiassa täällä on asetuttu muualta tuotua väkivaltaa vastaan, mutta ilmeisesti se on paljon parempaa väkivaltaa.

    Ei tämä Ruotsista tuotu väkivalta ole yhtään sen parempaa. SVL on pohjoismaisen natsijärjestön yksi sormi.

    Äänestä

Kyllä+ihan+tavalliset+ja+kiltitkin+ihmiset+ovat+sekä+suoraan+etä+välillisesti+kuoleman+aiheuttajia+lähimmäisilleen.+Ajatelkaa+nyt+vaikka+liikenneonnettomuuksia,+joiden+pääasiallinen+syypää+on+ihminen+ja+vain+harvoin+esimerkiksi+auton+tekninen+vika.+Säätilakaan+ei+aiheuta+onnettomuutta+ilman+inhimillistä+virhettä.+Inhimillisen+virheen+osuus+lienee+90%:n+luokkaa+katsoipa+asiaa+miltä+kantilta+tahansa.+Silloin+kun+tahallaan+provosoidaan+ja+provosoidutaan+fyysiseen+kanssakäymiseen,+niin+asetetaan+itsensä+tavanomaista+suuremmalle+riskille+alttiiksi,+joten+myös+tapahtumatodennäköisyys+kasvaa+merkittävästi+verrattuna+esimerkiksi+sattumanvaraisen+ohikulkijan+joutumiseen+tönäistyksi+ilman+muuta+syytä.+Melkein+kaikki+kamaluudet+mitä+ihmisille+tapahtuu,+johtuvat+ainakin+jossain+määrin+ihmisistä+itsestään+ja+ne+olisivat+siten+vältettävissä!+Se+mitä+muslimit+tekevät+ympäri+maailmaa+toisille+ihmisille+on+tietenkin+täysin+järjetöntä+ja+tällaisten+ihmisten+päästäminen+Suomeen+on+edesvastuutonta!+Vastuu+on+siten+omilla+poliitikoillamme+siitä+millaiseksi+maamme+muodostuu+heidän+toimintansa+tai+toimimattajättämisensä+seurauksena.+Vastuuta+ei+tietenkään+voi+vierittää+sopimuksille,+jotka+ovat+pelkkää+paperia.

Äänestä

Terrori-iskut Euroopassa:

VASEMMISTO

2010 45
2011 37
2012 18
2013 24
2014 13

OIKEISTO

2010 0
2011 1
2012 2
2013 0
2014 0

https://static.ylilauta.org/files/hv/orig/3xm8lrxg/vasemmiston_vakivalta_parempaa.jpg

"Meidän pitää kaikilla poliittisilla tasoilla herätä siihen, että tämä on todellinen ongelma ja uhka. Tätä asiaa on jatkuvasti vähätelty ja vältelty. Julkisessa keskustelussa puhutaan Suomen ääriryhmistä yleensä, vaikka ongelma on nimenomaan tämä äärioikeistolainen taho"

- Li Andersson, kansanedustaja (vas.)

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

Molemmat äärisuunnat tässä maassa ovat yhtä sekaisin päästään.
Nuoriso, joka niihin menee mukaan, menee vain siksi että on jotain säpinää. Ei ne oikeasti edes tajua, mitä ovat vastustamassa tai puoltamassa.
Kunhan vain saavat kännipäissään riehua keskenään, ja jälki on karmeaa, kuten nyt kävi yhdelle raukalle.
Tekosyitä kaikki tyynni. Valtion pitäisi järjestää 18-30vuotiaille pakollista työpalvelua pienellä palkalla, ja jonkunlaiset asunnot missä saavat opetella niukkaa elämää.
Kaikki niillä pitäisi olla heti kun koulut loppuu, ja nehän on saaneet kaikki.
Pelkästä liiasta hyvinvoinnista johtuu turhat hulinoinnit.

Äänestä
  • Tilastojen mukaan vasemmisto on huomattavasti enemmän sekaisin kuin oikeisto.

    Äänestä

Mitä itse tekisitte jos joku räkäisisi teitä päin näköä? Kuten tämä narkkari teki henkilölle joka sitten potkaisi häntä vartaloon niin että huumehörhö löi takaraivonsa? Itse olisin vastaavassa tilanteessa hakannut räkijän tohjoksi paikan päällä!

Äänestä
  • Oikeasti se uhri räkäisi maahan.

    Äänestä

  • Te molemmat olisite laskeneet allenne, jos vastassa olisi ollut normaalikuntoinen ihminen.

    Äänestä

  • OletLoinen kirjoitti:

    Te molemmat olisite laskeneet allenne, jos vastassa olisi ollut normaalikuntoinen ihminen.

    SVL:n natsi eivät ole ainakaan henkisesti normaalikuntoisia.

    Äänestä

  • OletLoinen kirjoitti:

    Te molemmat olisite laskeneet allenne, jos vastassa olisi ollut normaalikuntoinen ihminen.

    Tule juntti koittamaan tänne Joensuuhun, taidat olla sinä joka lasket allesi. Lisäksi Karttusen narkkari ei sylkäissyt maahan, vaan päin naamaa. Poliisi valehtelee.

    Äänestä

  • sitä-saa-mitä-tilaa kirjoitti:

    Tule juntti koittamaan tänne Joensuuhun, taidat olla sinä joka lasket allesi. Lisäksi Karttusen narkkari ei sylkäissyt maahan, vaan päin naamaa. Poliisi valehtelee.

    poliisi on uskottavampi kuin joku Joensuun skini.

    Äänestä

Yksittäistapaus.

Äänestä
  • Poliisi vaatii Helsingin Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltyä miestä vangittavaksi. Helsingin käräjäoikeus käsittelee vangitsemista huomisaamuna.

    Pahoinpitely tapahtui viikko sitten lauantaina uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen mielenilmauksen yhteydessä. Uhri kuoli vammoihinsa sairaalassa viime perjantaina.

    Teosta epäilty mies osallistui mielenilmaukseen.

    Äänestä

Säälittävien yhteiskunnallisten rääpäleiden mukamas vielä jokin mielenilmaisu oli koko huru-tilaisuus seurauksinen kaikkineen lähinnä vaan.

Äänestä
  • Niin, Sairaat VajakkiLuuserit ovat toki säälittäviä rääpäleitä, mutta vaarallisia yhtä kaikki. Ja seuraus, turha poliittinen murha, oli äärimmäisen traaginen.

    Äänestä

– Mitä jos poikani menikin sanomaan heille jotain. Ei kimppuun saa silti käydä. Julkisella paikalla, keskellä päivää, Kauko-Vesa Karttunen sanoo.

Kauko-Vesa Karttusen mukaan hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa.

– Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle.

Pojalla oli ollut seurassa muutama kaverinsa.

– Tikit olivat pään takana.

– Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hätäkeskus onnistui jotenkin selvittämään paikan ja pyysi isännöitsijää avaamaan oven. Poika löytyi lattialta ja hänet vietiin Meilahteen.

– Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.

Isä luonnehtii poikaansa ”kansainväliseksi, avoimeksi tyypiksi”, joka harrasti skeittaamista ja lumilautailua.

Äänestä

"Uusnatsien johtohahmo pahoinpiteli Helsingissä miehen, joka kuoli noin viikkoa myöhemmin. Poliisi vaatii pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltyä miestä vangittavaksi.

Mielenosoituksen takana oli pitkään toiminut ja huolellisesti organisoitunut uusnatsijärjestö, jolla on tiiviit yhteydet muun muassa Ruotsiin. Järjestön ideologia nojaa kansallissosialismiin: se uskoo rotuoppeihin, ihannoi voimaa ja väkivaltaa ja haaveilee demokraattisen yhteiskunnan syrjäyttämisestä. Järjestöön kuuluvat ovat syyllistyneet useisiin väkivallantekoihin. Nyt yksi pahoinpitelyn uhri on kuollut.

Ei ole ihme, että tapaus on tyrmistyttänyt. Myös johtavat poliitikot halusivat ottaa tapaukseen kantaa. Se on hyvä asia, mutta kannattaa katsoa myös, mitä he sanoivat.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tuomitsi teon, mutta hän liitti sen osaksi ”viime viikkojen väkivallantekoja”, jotka heikentävät ihmisten turvallisuudentunnetta. Sipilä mainitsi Helsingin Asema-aukion lisäksi myös Kajaanin Otanmäen, jossa kahden turvapaikanhakijan epäillään äskettäin syyllistyneen tappoon ja kahteen ryöstöön.

Miksi Sipilä mainitsi Otanmäen? Miksi hän ei maininnut Äänekosken ja Lahden tuoreita epäiltyjä henkirikoksia? Ehkä Sipilä pelkäsi väheksyvänsä muita tekoja tai hänen mielestään turvapaikanhakijat ovat peruste uusnatsien järjestäytyneeseen toimintaan. Tai sitten Sipilä halusi tasapainottaa uusnatsien tuomitsemista mainitsemalla myös epäillyn tapon, joka on aiheuttanut kuohuntaa toisessa kohdassa poliittista kenttää."

Äänestä
  • Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat tehneet kylmäveristä harkintaa käyttäen arkisesta mutta traagisesta 28-vuotiaan sekakäyttäjän kuolemantapauksesta päiväkausia jatkuvan uutisdraaman. Hallituspuolueiden poliitikkojen on ollut mahdotonta pysyä tapauksesta sivussa, sillä näkyvyydessään uutisointi on ylittänyt kaiken kohtuullisuuden – media vie ja poliitikot vikisevät. Oppositiopuolueille tämä kaikki on tullut kuin tilauksesta, ja ne ovatkin tarkoituksella lietsotun natsihysterian vallitessa voineet vaatia mitä mielettömämpiä lainmuutoksia, joilla ajetaan äärivasemmiston kannattamaa poliittisen korrektiuden totalitarismia. Lopullisena päämääränä on saada kaikenlainen haittamaahanmuuton vastustaminen pois poliittiselta esityslistalta ja tätä tavoitetta tukee juuri epämääräisen "rasismin" kriminalisoiminen.

    Äänestä

Suomi taitaa olla kaikkein suvaisevaisin Euroopan maa. Täällä mamujen tekoja vähätellään suomalaisten turvallisuuden kustannuksella. On uskomatonta, että oman maan hallitus käyttää mamuja oman egonsa pönkittämiseen, vaalipisteiden keruuseen ja
Ja pakolaisbisneksen pyörittämiseen. lopultakin eduskunta ja hallitus ovat Suomen kansalta saaneet valtakirjan tehtäviinsä ja näin sen näyttävät suomalaisille..... vähät välittävät heidän turvallisuudestaan. Tanska on tehnyt jo ratkaisuja jatkuvan mamutulvan estämiseksi ja mamut tullaan pysäyttämään jo rajalla eikä sitä pidetä rasismina kuten täällä pidettäisiin. Pitää tiedostaa, että ääriliikkeiden kasvu on on suoraan seurausta mamujen tekemistä rikoksista ja elintasopakolaisuuden kasvusta. Suurin osa näistä ma muista on hyväkuntoisia nuoria miehiä mikä ei myöskään herätä sääliä kun samanaikaisesti uutisoidaan heikompien jääneen sinne sodan jalkoihin...

Äänestä

Asema-aukion pahoinpitelystä epäilty uusnatsi voi välttyä kuolemantuottamustuomiolta!!

Oikeusoppineet katsovat, että teosta epäillyn uusnatsin Jesse Torniaisen tuomitseminen törkeästä kuolemantuottamuksesta vaikeutuu merkittävästi, koska pahoinpitelyn uhri (28-vuotias Jimi Joonas Karttunen) kuoli vasta päästyään Töölön sairaalasta.

– Juttelin esimerkiksi rikosoikeuden professorin Jussi Tapanin ja oikeustieteen tohtorin Kari Uotin kanssa. He molemmat ovat sitä mieltä, että epäillyn tekijän vastuu päättyy siihen, kun lääkäri oli tutkimusten jälkeen päättänyt kotiuttaa Karttusen, rikostoimittaja Pekka Lehtinen sanoo.

Mitä suvakit ajattelee tästä, että lääkärit saattaa olla vastuussa Jimin kuolemasta? Pitäiskö teidän muuttaa mielenosoituksen teemaa niin, että osoitatte mieltä sittenkin vaarallisia lääkäreitä vastaan?

Äänestä
  • Näin. Suvakkien aivotoimintaa on mahdotonta tajuta sillä tyhmänkin pitäisi tajuta missä vastuu lopulta oli..... suvakkien täytyy olla äärityhmiä.. lisäksi julkisesti haukkuminen murhaajaksi mm toimittajilta täyttää jo kunnianloukkausvaateet...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nationalistimies kirjoitti:

Älkää käsittäkö väärin. Olen itsekkin hyvin kansanmielinen ja vastusta maahanmuuttoa ja tämän hetkistä tapaa hoitaa pakolaiskriisi.

Mutta vastustan myös uusnatseja ja muita äärioikeistolaisia sekopäitä. En halua korvata äärivasemmiston naivia ja typerää suvakki-ideologiaa jollakin muulla yhtä vahingollisella ideologialla. Äärioikeiston huonosti koulutetut ex alkoholistit, nistit ja mitä näitä nyt on käyttävät nationalismia vain tekosyynä harjoittaa omaa väkivaltaista luonnettaan. Siitä seurauksena on ensimmäinen suomalainen uhri, jonka tappajana on olevinaan mukamas suomalaisten puolustaja. Sen sijaan että näillä vastarintaliikeläisillä olisi mitään järkevää sanottavaa kyseisen nuoren pojan suvakki-ideologiaa vastaan, he antavat "kurinpalautusta" joka on vain merkki siitä että argumentit loppuivat kesken ja hermo paloi kun tajusivat ettei heidän ideologia ole aivan loppuun asti ajateltu.

Nationalismi on minulle kuin luonto. Rakastan sen luomaa kauneutta (seremonioita, juhlapäiviä ja kykyä luoda identiteetti ihmisille) ja sen kykyä yhdistää ihmisiä. Mutta kun siitä tulee uskonnon kaltainen ideologia, jolloin aletaan palvomaan omaa kansaa jonkinlaisina yli-ihmisinä, on siitä seurauksena vain pahaa ja ennen kaikkea lisää polttoainetta suvakkien propagandakoneistoon. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001263146.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu