EU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä että EUn virkamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa kaikki puolueet haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. Puolueet eivät ymmärrä mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat joille puolueet keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille.Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa. Nyt myös työansiot varastetaan ja lahjoitetaan kiireesti suuryrityksille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille puolueitten virkamiesarmeijan avittamana.
Tukiaisista on tullut väline tuhota pienyrittäjät koska tukiaisia saavat vain kasvuyritykset. Näin markkinat kuihtuu entistä surkeammiksi.Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen EUn markkinanataloutta tuhoavasta vallasta.Eurolla pelaava EU on rahaelvytyksellä tuhonnut entisen toimivan markkinatalouden . IPUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahaelvytyksillä ja tukiaisilla. Emme halua maksaa enää rikkaiden vouhotusta jonka valtio rahoittaa veroillamme. Verot kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen.
Markkinoita vesitetään
128
298
Vastaukset
- ei-onnistu
Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua.
- onnea.älykkäälle.onnea
Vastailee itselleen, on siis suosittu.. hienoa avaus sai jo toisen kommentin, vaikkakin sivupersoonalleen.
Oliskos salaliitto ja viisaampi kuin EU johtajat nyt hyvä ja tekisi suuren älynsä turvin menestysliikkeen kun on noin viisas.. Ai niin se salaliitto joka estää menestymisen.
Voi herra mitä kiviä. . . .
Mutta pidetään tämä mahtava älyjättiläisen postaus nyt päällimmäisenä vaikka pari viikkoa, joten vielä kerran; ONNITTELUT SINULLE "tämä_on_nähty"! - gorgomell
"Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat joille puolueet keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille."
IPU voitelisi pohjat, muut vaain rakentelee tölljä ja torppia ladulle!!! On SE SAAaaAATTAAAAANAAAA! PERKe jumal.. torppia laduille ja mökkejä kun toinen yrittelee.. Vika ei voi olla yrityksen kannattamattomuudessa vaan pahansuovissa puolueissa, ne on ihan kuin se Smurffien Velho, Smurffien Velho Kyllä minä sanon sen nyt ihan suoraan, toiset puolueet on kuin SMURFFIEN VELHOT! Ne kamppaa nurin yrittelevän vaikka se kuinka vannois yrittävänsä nousta ylös sängystä jo 19.45 eikä vasta 21.00 ne velhot. - pusipusi.pusi_pus
Todellakin perusteellista ajattelua tai ajatusten virta..
Hyvin kirjoitettu! Pisteet siitä sulle! - roborttikin.oppii
Aivan ensimmäiseksi haluaisin painota ja mainita muun muassa seuraavaa: Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Robotillakin taitaa olla resursseja enemmän kuin Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta.
- harras.kyselee
onnea.älykkäälle.onnea kirjoitti:
Vastailee itselleen, on siis suosittu.. hienoa avaus sai jo toisen kommentin, vaikkakin sivupersoonalleen.
Oliskos salaliitto ja viisaampi kuin EU johtajat nyt hyvä ja tekisi suuren älynsä turvin menestysliikkeen kun on noin viisas.. Ai niin se salaliitto joka estää menestymisen.
Voi herra mitä kiviä. . . .
Mutta pidetään tämä mahtava älyjättiläisen postaus nyt päällimmäisenä vaikka pari viikkoa, joten vielä kerran; ONNITTELUT SINULLE "tämä_on_nähty"!Mutta näitä kysymyksiä ei vierittämällä vesitetä!
" Onko IPU selvittänyt, kuuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia, joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?
mihinkään tai haastamaan muuta kuin takahikiän nelilapsisen ekaluokan jalkapallojoukkueen. "
Odotan vastausta. - hienoahienoa
Netirobotti oppii toistamalla, ipuloinen ei. Mutta olisiko tämän keskustelun avaaja arvannut etukäteen millaisen suosio sai ja kuinka kauan keskustelu pysyy kärjessä.
ONNITTELUT SIITÄ! - harras.ihastus
roborttikin.oppii kirjoitti:
Aivan ensimmäiseksi haluaisin painota ja mainita muun muassa seuraavaa: Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Nettirobotit ymmärtävät vain monesti toistettuja valheita. Eivät tällaista perusteellista ajattelua. Robotillakin taitaa olla resursseja enemmän kuin Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta. Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaisten surkeimmat pohjasakkalaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta Ipulaiset eivät ymmärrä edes toistettua järkipuhetta.
Mutta tämä se on kaikkien aikojen jyräys: Tällaista ei ole nähty sen kummemmin kansainvälisessä- kuin kansallisessakaan politiikassa koskaan ennen!
"EU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä että EUn virkamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa kaikki puolueet haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. Puolueet eivät ymmärrä mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat joille puolueet keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille.Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa. Nyt myös työansiot varastetaan ja lahjoitetaan kiireesti suuryrityksille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille puolueitten virkamiesarmeijan avittamana.
Tukiaisista on tullut väline tuhota pienyrittäjät koska tukiaisia saavat vain kasvuyritykset. Näin markkinat kuihtuu entistä surkeammiksi.Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen EUn markkinanataloutta tuhoavasta vallasta.Eurolla pelaava EU on rahaelvytyksellä tuhonnut entisen toimivan markkinatalouden . IPUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahaelvytyksillä ja tukiaisilla. Emme halua maksaa enää rikkaiden vouhotusta jonka valtio rahoittaa veroillamme. Verot kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen."
Olen haltioissani! - kultsi.puppels
harras.ihastus kirjoitti:

Olen haltioissani!Yhdyn avaajan takaapäin, edestä lienee mahdotonta vai.. ?? <3
- masterminde
hienoahienoa kirjoitti:
Netirobotti oppii toistamalla, ipuloinen ei. Mutta olisiko tämän keskustelun avaaja arvannut etukäteen millaisen suosio sai ja kuinka kauan keskustelu pysyy kärjessä.
ONNITTELUT SIITÄ!Tänään tulee kaksi viikkoa täyteen siitä, kun tämä valopää teki suuren vesityspaljastuksen avauskommentin ja kommentoi sitä ihan itse perään kuten IPU:ssa on ollut perinteenä jopa radiohaastattelujen yhteydessä ja niistä täällä anonyymisti toisessa persoonassa hatarasti valehdellen.
Kun havaitsin, että tyypillä oli suuritarve päästä esille neronleimauksensa kanssa päätin avustaa häntä. Noh huomenna tuki loppu, toivottavasti tämä älyn jättiläinen tuo jonkin uuden ja yhtä helposti tulkittavan kirjoituksen tänne kunniatuolin nostettavaksi. Miksi näin taitava ja tiukka analyysiä vetävä nero ei kirjoittaisi omalla nimellään ensi keralla. - kerran.viä
pusipusi.pusi_pus kirjoitti:
Todellakin perusteellista ajattelua tai ajatusten virta..
Hyvin kirjoitettu! Pisteet siitä sulle!Mahtavaa. upeetaaa, mahtavaaaa.
Eipä olisi IPUloisesta moisen olevan! =) - katoaa.historiaan
harras.kyselee kirjoitti:
Mutta näitä kysymyksiä ei vierittämällä vesitetä!
" Onko IPU selvittänyt, kuuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia, joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?
mihinkään tai haastamaan muuta kuin takahikiän nelilapsisen ekaluokan jalkapallojoukkueen. "
Odotan vastausta.Vämbyyrit, pellehermannit ja pääministerit vesittää ja ipulallu räpiköi.. Se ainoa selväpäinen, pakkohan se on uskoa kun se itse niin täällä suurena asiana paljastaa ja kertoo..
Tuolla tyylillä tempaistiin 14 000 ääntä viime vaaleissa, eli liki joka kolmas avohoidossa oleva äänesti ipuloista! Potentiaaliset mahdollisuudet olisikin kasvattaa äänisalis miltei viidesosaan tarvittavasta, jotta IPU saisi yhden edustajan eduskuntavaaleissa läpi.
Muta sitä ennen pitäisi kyetä vakuuttamaan päiväaikaan toreilla kulkevaa tavallista kansa sen verran, että saataisiin kannattajakortti talkoot kunnialla päätökseen ja silloin ei kannata mahdollista nimensä antaja pääministeriksi tai pellehermaniksi tai patoja rakentavaksi vampööriksikään kutsua. - LUVATUT.PIREETÄHÄN
Markkinoita vesitetään ja se on totuus, mutta turha sitä on ipun palstalle laittaa koska:
Ipupalsta ei ole tosijutuille. Ipupalsta ei ole tosijutuille.

HUH HUUUH

Ipupalsta ei ole tosijutuille. Ipupalsta ei ole tosijutuille. - vinkiksi.kaikille
kultsi.puppels kirjoitti:
Yhdyn avaajan takaapäin, edestä lienee mahdotonta vai.. ?? <3
Yksityispankin narsismin uhrit.. Iltalehdessä neuvotaan eroon pääsystä-
- kultsia.peesailen
Ja takaisin pinnalle!
" On käsittämätöntä että EUn virkamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. "
Perusteluja näin mestarillinen julistus ei tarvitse, kirjoittajan äly loistaa lauseen takaa... 8/´
Halkean ihastuksesta.. AAAAAaaaHHHHHHhhhh h h h h h h h h- ihastunmut.ewert
Minä myös.. meitä on kaksi kilpailemassa tästä adoniksesta..
- ärrän.kierrän.orren
ihastunmut.ewert kirjoitti:
Minä myös.. meitä on kaksi kilpailemassa tästä adoniksesta..
vesihiisi sihisi hississhä
- ipu.ipu.ipU.iPU.IPU.IIPU
"Puolueet eivät ymmärrä mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan."
Valtiollinen keskuspankki ja sille yksin rahan teko-oikeus kun tuohon lisätään ... niin MMMMHHHhhhhh.. 8-p´ Se valtion rahakone vääntäisi sitä rahaa nille valvomattomille pienyrittäjille niiden yrityslisenssin mukaan mmmmmh siis niin ei tukiaisia vaan ostaisi ne tuoteet ja palvelut mukisematta mmmhh. Ja painaisi lisää rahaa jolla ostettaisiin tuontitarv. No eii kun mmmmh siis... siis niillä puukoreilla ja verikuvillahan joita mie tekisin maksettaisiin ulkomaille öljy ja muut välttämättömät tuontitarvikkeet.. mmmh siis tänne olis jonossa ostajia tulossa ja ja ja..
Mahtavaa logiikkaa, kertokaa kuka on kirjoituksen takana, jotta voidaan pystyttää patsas jonnekin.
I`m in löööv pikku punaposkinen mussukkaiseni.. <3 - your.ewerything
"Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus."
Totta Venäjällä menee keula pystyssä, samoin Pohjos-Koreassa joilla on oma valtionpankin raha, ja kansalla vapaus yrittää löytää leivänmuruja tienposkesta.
Mestarillinen IPU:laiseni olet ihana kun korostit kirjoitustasi kommentillasi, että se huomattiin kunnolla.
PS: sinun täytyy olla tosi hyvän näköinen, ehkä meillä olisi ihana tulevaisuus jossakin maan tasalle pommitetussa entisessä demokratiaan päin kallellaan ollessa maassa tai maakunnassa. - kallo.porari.soon
" Nyt myös työansiot varastetaan ja lahjoitetaan kiireesti suuryrityksille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille puolueitten virkamiesarmeijan avittamana. "
Tyhmä se joka kyselee kuinka ihmeessä ja miten? Tai puhuu pehmoisia ja toteaa, että vielä tuota on rahaa riittänyt jätkänkin pöytään, enemmän kuin silloin ennen.
Siis tosi hömelö!
Kyllä keskusteluketjun avaaja avasi monen ajatukset ja pään! - hevon.kukka.kuuraas
" Tukiaisista on tullut väline tuhota pienyrittäjät koska tukiaisia saavat vain kasvuyritykset. "
Joo ehdottomasti yhden lehmän ruokintaan pitäisi antaa miljardi pari tukea siinä kuin kolme ulkopuolista koulutettua karjanhoitajaa työllistävään 2000 päisen karjalaumankin pyöritykseen. Tähän voivat kaikki IPU:laiset kanssani varmasti yhtyä..Onhan se selvä ja siihen mennään kun saadaan oma painokone, kohta meillä jokaisella suu oma lehmä. Tai sitten ei tueta ketään ja katsotaan kuka kilvan voittaa me itsenäisessä suomessa vai Kiinalaiset.. Hah KIINALAISET ei mitää mahkui hah!
Pistetään vain kinokseen perunaa kasvamaan ja syäjään ja lampaat syö kans kinosta se on kilpailukykyistä ja voitetaan varmasti tuotannossa kaikki kaikilla saroilla.
Niin käy ajatukset yhteen ja samoja polkuja oi Gabrielini .. - punalippu.korkealla
" Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa. "
Toden totta, siksi me kaikki IPU:ssa toivommekin kommunismin vyöryvän pimeään pohjolaan ja antavan sen ihanan tekosyyn olotilallemme.- stavari.petsjonen
Tule tule komunismi, IPUlallu haluaa sammua. juuri täähän ojan penkalle sammahtaa nyyythhh..
- erinomaista.tilannetajua
IPU on Pettynyt Perussuomalaisten Jussi Niinistön joka on luopunut NATO hankkeesta ja ajaa jotain miniliittoumaa. Tänä keväänä jokaisen IPU:n kunnallisvaaliehdokkaan tuleekin hätkähdyttää äänestäjä ja mediakuntaa vaatimuksella NATOON liittymisen puolesta ja solvata petturipersuja.
Kun jokaisessa kunnassa on siten jatkossa ainakin kaksi IPU valtuutettua vaatimassa NATOliittoa yhdessä kokoomusedustajien kanssa, on valtiovallan pakko käynnistää nopeutetut liittymisneuvottelut Naton kanssa.
Tämän seurauksena Putinin onkin reagoitava nopeasti tilanteeseen ja otettava Suomi ensin Pesoskapinallisten haltuun ja sitten liitettävä Venäjään jolloin IPU onkin päässyt päämääräänsä alta aikayksikön!
- nananaa.nana
Pikkutunneilla, oikeastaan aika pian tämä pienten puolesta pienen mikro/piko/nanoipun minimiesten puolesta pienesti jyrisevä ja jyrähtelevä sebaot herää taas rooliinsa. Käy parit vedot vetämässä, etsien kiihkeästi ja toivoen Pesosen julkaisevan somessa belffien ja saapuu sitten palstalle parjaamaan kaikkia riistäjiä ja salaliittolaisia ja kansalta huijaamalla tuen saaneita irvokkaita ja katalia suoraan sanoen käsittämättömän häikäilemättömiä, painokelvottomia ja irvokkaita kirjoittaen.
Odotan aatetoverini julkaisuja kiihkeästi, olenhan IPU:lle valani vannonut ja kuukautislahjoittaja.- anonymphos-iputhuskis
Teki sen taas, mutta kemikaali-ilo meni karille, kun pakastimeen kätketyt ampullit olikin tullut käytettyä edellisyönä loppuun. Ei ihme jos vähän risoo.. ipunistia..
- markkianrako.kostuu
L L Lapakkaahan se kilju jos liikaa vettä siihen. Ostajat kaikkoo.
- mmmmh.mmmhhh
" samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa".
valtaava erektio tuo käänteiskikka, sitähän harjoiteltiin ipupoikien kesäleirillä.. Siihen ei eiipuloinen koskaan kykene!
- Lisää.paperia
" Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen EUn markkinanataloutta tuhoavasta vallasta. "
Ja voiko tuon selvemmin sanoa, no voi kun lyö samalla nyrkkiä pöytään Peerrrkeeeleee voi saaperi sentään mahtavaa.. puolue joka ei pelaa korruptiopeliää saatt voi mahoton kirskuvat hampaat perrr. - suomettunutta.hometta
" Eurolla pelaava EU on rahaelvytyksellä tuhonnut entisen toimivan markkinatalouden "
Niin markkinatalouden kulta-aikaa elettiin 60 ja 70 luvulla, sukkahousuilla sai pesää ja ja ja jenkkipurkalla tipperin. - riistetty.ipullo
" Nyt myös työansiot varastetaan ja lahjoitetaan kiireesti suuryrityksille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille puolueitten virkamiesarmeijan avittamana. "
Naulan kantaan!
Eilenkin Kepun värväämä valtiovirkamies Külberg kävi sorkkaraudan kanssa meillä ja vei parikyt donaa kun nukuin työstä väsyneenä sohvallani, sen oli ihan selvästi Naapurin Saara ja Valto nähneet! Nyt on nälkä ja ennen kaikkea hirmuinen jano kun juoma valmistuu vähällä hiivalla hitaasti. Joku samperin näkyy just niitä rahoja jakavan suuryrityksille, tunnen kyllä omani ja minulla on tästä sinne hyvä näköyhteys siihen! Putinit ja muut KIm jongit kävelee eikä lentele.. Vain nämä meidän petturit, ne vaan pelaa. - KOKO.KANSAN.HYVINVOIN
TÄMÄ ON SE LAUSE! TÄMÄ ON SE LAUSE!
Tämä räjäyttää IPU:n potin ja kun tämän sanoo vaaleissa ja korttia kerätessä..
" Verot kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen "
Kukaan muu ei koskaan ole tätä osannut näin ajatella ja muotoilla.
PIDETÄÄN TÄMÄ!- pelkurit
Rosvolauma heräsi maanjäristykseen ja luulee maailmanlopun tulleen. Valitettavasti loppua on tehty jo 20 vuotta. Teillä ei ole mitään mahdollisuuksia onnistua. Muuttakaa jo Kiinaan höpisemästä . Juttunne on täysin lapsellisia,olettehan lapsia kaikki.Tämä peli on lopussa.
- nukkuuja.kauneiin
pelkurit kirjoitti:
Rosvolauma heräsi maanjäristykseen ja luulee maailmanlopun tulleen. Valitettavasti loppua on tehty jo 20 vuotta. Teillä ei ole mitään mahdollisuuksia onnistua. Muuttakaa jo Kiinaan höpisemästä . Juttunne on täysin lapsellisia,olettehan lapsia kaikki.Tämä peli on lopussa.
Olisi kannattanut vain jatkaa sitä yöllä nukkumista, kyllä see kello olisi sinullakin kääntynyt ja korjautunut. Nyt pilasit hyvin onnistuneen lepohetkesi ja lankesit taas tuohon järjettömään univajeiseen horinaan.
Hanki elämä, se eletään päivällä, eikä yöajan unikuvitelmissa.
Mutta avaajan teksti on jotain AIVAN MAHTAVAA, tähän ei päiväkodin 1,5 vuotias Kasperikaan kykene kuin joskus potalle istahtaessaan!
- ipu.ojittaa
Mutta se tärkein asiahan on se, että MARKKINOITA VESITETÄÄN!
- ipu.ipu.ipu
0len samaa mieltä kanssasi, pidetään tiedotusta esillä.
- kerta.perkule
IPU:ssa tehdään salaojia ja salamarkkinoita joilla julkiset markkinat sadan kuivahtamaan. NIIH
- salaa-ojitusta
kerta.perkule kirjoitti:
IPU:ssa tehdään salaojia ja salamarkkinoita joilla julkiset markkinat sadan kuivahtamaan. NIIH
Päinvastoin. IPU ei hyväksy Keskustapuolueen sala-ojitusta jonka muut joutuvat kalliisti maksamaan. On kokemusta jo kymmeniltä vuosilta. Maksajina ovat veronmaksajat ja naapurit.
- öjat.olla.pitää
salaa-ojitusta kirjoitti:
Päinvastoin. IPU ei hyväksy Keskustapuolueen sala-ojitusta jonka muut joutuvat kalliisti maksamaan. On kokemusta jo kymmeniltä vuosilta. Maksajina ovat veronmaksajat ja naapurit.
IPu ei vesitä eikä salaojita, totta turiset! IPU ei tee yhtikäs mitään, eikä ipulla tee yhtikäs mitään! IPU on halvaantunut kuihtuva kerhokuvotus, ei muuta. Aikaansaamattomuutta jo kolmattakymmenettä vuotta ja parit toivonsa ja järkensä menettänyttä pesospalvojaa jäljellä.
- i_loset.hymyt.kasvoille
Kun helisee!
EU:n vika että tällä pienyrittäjällä meni ikkuna rikki..
https://www.youtube.com/watch?v=G1coSTpPNuE
nuoria ipuloisianarkkeja..
Ai ai nää tajuaa saman kuin tää kirjoittaja. - ei.onnaa.rollit
Täälläpä alkoi tyhjänpäiväisten vyörytys, kun on tätä tärkeäkin asiaa tarjolla!
Hävetkää porsaat! - täyttä.asiaa
". IPUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahaelvytyksillä ja tukiaisilla."
Totta ja koska tämä on IPUn kanta kaikkien kolmenkymmenen jäsenessä enemmistöllä, sen on oltava kansan kanta ja siksipä Suomen onkin välittömästi kieltäydyttävä ottamasta EU:lta vastaan mitään rahoitusta! ETTEKÖ TE NYT JO TAJUA!- moni-käsittää
Hiton typerys. Itsehän me maksamme kaikki EU-tuen maksut ja muut maatkin saavat osuuden niistä. Suomessa rahat rotsii yritykset. Kansa vain maksaa vuodesta toiseen.Siksi yritykset ovat palkanneet armeijan puhumaan paskaa. Ihme ettei jo ole käynyt todella huonosti. Se päivä lähestyy.
- jalka.pallo
moni-käsittää kirjoitti:
Hiton typerys. Itsehän me maksamme kaikki EU-tuen maksut ja muut maatkin saavat osuuden niistä. Suomessa rahat rotsii yritykset. Kansa vain maksaa vuodesta toiseen.Siksi yritykset ovat palkanneet armeijan puhumaan paskaa. Ihme ettei jo ole käynyt todella huonosti. Se päivä lähestyy.
Kyllä yritysten pitää korkean sosiaaliturvan maissa maksaa verot ja työllistä ja maksa riittävä palkka toimeentulolle ilman tukea ja onnistua sinä sivussa kilpaileman kehitysmaiden työehdottoman ja lähes verottoman maan lapsityövoima hyväksi käyttävän teollisuuden kansa ilman tukia ja olla esimerkkinä oikeudenmukaisuudesta, moraalista ja oikeusvaltiosta ulospäin.
Tuolla filosofialla ipulaispurnaus on siis täysin turhaa, muuta kuin ottaa tukia ja yrittää! Rakentaa omalla erinomaisuudellaan ja uutteruudellaan suuryrityksen ja työllistää ja jyrää kaikki nopeudellaan ja tehokkuudellaan kun siihen noin kovasti uskoo, koko alun marina olikin turhaa. Näytä mihin pystyt tukien kanssa ja kun menestys sinua kuunnellaan ja uskotaan.
- jutunjuoni
Aloittajalle!
Kun luet tämän niin ymmärrät miksi markkinoita vesitetään: http://paavokuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223231-uusi-maailmanjarjestys-paljastettu-kirjoitussarjan-loppuhuipennus- spammaava.polo
Uusi IPU:n haastajapuolue muhii näköjään Jyväskylän suunnilla. Nyt otetaan miehestä mittaa, kielipäätä ja nuorta intoa on tällä Antin reviireille tunkevalla nuoremmalla sonnilla, siinä tuhistaan ja sieraimet laajenevat.
Samat teesit, Venäjä ihana, muut raamatullisia antikristuksia ja salaliittojen mestareina pitävät kapitalistisen maailman kansalaisina karjanaan ja ravintonaan. Idänkauppa hoitaa homman jee jee. Ken paskaa haluaa, se paskaa saa sanoi yksi kauppais joka haki viereisestä halppisliikkeestä Kiinalaisia jakareita omaan merkkityökalu liikkeeseensä.
Mutta ei se merkkityökaluistaankaan luopunut. Atlas Copco, Fein jne pysyi hyllyissä ja ostajia riitti niillekin, jollakin kun ei ole varaa pelleillä romujen kanssa jos aikoo saada työt tehdyksi ajallaan.
Nyt nämä torvelot jotka eivät ole olleet aikamiehiä siihen aikaan kun mossella pelattiin ja smirnofia salakuljetettiin laivoilla haikailee sen suunnan jyräävän kaiken länsimaisen ja lyövänsä ovet kiinni etelään ja länteen ja pelaavansa vain ryssän kanssa. Ei perkele tuolla filosofialla ei pysy pystyssä yksikään pumppu, mutta antaa torvelon tehdä itse mahalaskunsa, löytyyhän näitä pirstalepuolueita ja kaikki kallellaan itään.
Sosialismin järjettömin asia on se, että huudetaan tasa-arvoa, suoraa demokratiaa ja solidaarisuutta. Mutta aina pitää perustaa oma kerho ja leikkipuolue ja kukan ei halua olla se pelkkä jäsen vaan jokaisen pitää olla vähintäänkin varapj, jotta tuntee olonsa hyväksi. Perustaisi joku sen utopian jossa ei ole ollenkaan organisaattoria, vähän kuin nämä kiltit ja kaikkia rakastavat kiltit anarkistit muka ovat ja saakoot sitten aikaan jotakin muutakin kuin sirpaleita.
Mutta itse haastajaan, markkinamies ja kehuu kokouspaikat kuin Putkonen Persuissa kaikki toimittajat, on näköjään tyyppi muutenkin hyvin perehtynyt perussuomalaisten oppeihin ja taktiikoihin ja siteeraa niitä mielellään. Jakaa linkittämällä jopa Timo Soinin SMP:n Vennamon aikoina politiikasta ja populismista tekemää opinnäyte väitöskirjaa sivuillaan.
Yhtä kaikki ei ansaitse sen suurempaa kunnioitusta linjauksillaan ja teeseillään kuin ipukaan, eikä tule suomen tai edes kuntapolitiikan kulisseja heiluttelemaan ennen omaan mahdottomuuteensa kuihtumista, jollei tälläkin satu olemaan idän suunnalta kunnon sponsoria. Rahallahan saa sentään jonkinlaisen näkyvyyden lööperilleen ja aina joku tyttöröinen saattaa rahan perään haksahtaakin.
Mutta suuri osa kansasta kyllä tajuaa tämän siinä kuin IPU:nkin toivottomuuden ja kaksinaamaisuuden eikä tukeaan moiselle anna. - Kurjuutta.kohti
spammaava.polo kirjoitti:

Mutta suuri osa kansasta kyllä tajuaa tämän siinä kuin IPU:nkin toivottomuuden ja kaksinaamaisuuden eikä tukeaan moiselle anna.Niinhän se taitaa käydä, eikä NWO oligargiakaan pelasta.
- tervemenoks
Täällä ei lueta mitään. Vain lapset lukee kun ne raukat ei tiedä mitään maailman asioista. Näkeehän sen noista jutuistanne. Ei järjen hiventä. Voitte rauhassa jatkaa örvellystänne. Olette itse pilanneet mahdollisuutenne lukemalla raamattujanne ja luottamalla niihin satuihin joita EU ja sen myötäilijät levittävät. Pieleen meni mutta tämä ei vielä riitä vaan puolueidenne johdolla mennään jo kellarikerrokseen kuten 30-luvulla. Silloinkin otettiin oppia USAsta, Saksasta ja jopa N-liitosta.
- sdkgk.48587
tervemenoks kirjoitti:

Voi jesus kun tuo hoksais milloin alkaa jutut mennä pielen, katsois kelloaan ja painuis pehkuihin. Ottaisi ne lääkkeet jotka varmasti tälle tapaukselle on näit oireita varten lääkäriltä kirjoitettu.
MUTTA TAMA AVAUS: SE SE ON! ON SE:
"EU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä että EUn virkamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa kaikki puolueet haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. Puolueet eivät ymmärrä mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat joille puolueet keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille.Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa. Nyt myös työansiot varastetaan ja lahjoitetaan kiireesti suuryrityksille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille puolueitten virkamiesarmeijan avittamana.
Tukiaisista on tullut väline tuhota pienyrittäjät koska tukiaisia saavat vain kasvuyritykset. Näin markkinat kuihtuu entistä surkeammiksi.Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen EUn markkinanataloutta tuhoavasta vallasta.Eurolla pelaava EU on rahaelvytyksellä tuhonnut entisen toimivan markkinatalouden . IPUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahaelvytyksillä ja tukiaisilla. Emme halua maksaa enää rikkaiden vouhotusta jonka valtio rahoittaa veroillamme. Verot kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen."
TÄTÄ HIPPUSUORITUSTA --- ALALLANSA EI SOVI JÄTTÄÄ UNHOLAAN!
- Markkinatalouden huippuanalyysi- - kansakoulun.opettajatar
10 pistettä ja papukaija merkki vihkoon!
Hienoa Eetu! - huomioin
sdkgk.48587 kirjoitti:

- Markkinatalouden huippuanalyysi-Sulla alkoi jo virka-aika. Nauti muitten työn tuloksista.
- itäraja.hallintaan
huomioin kirjoitti:
Sulla alkoi jo virka-aika. Nauti muitten työn tuloksista.
Nautitaan nautitaan, asiat ovat hyvin EU:ssa kukapa saavutetuista eduista haluaisi aidosti luopua. Kello on puoli yhdeksän aamulla ja kansalaisilla kaikki hyvin.
Kunpa Pesonenkin saisi aikaan jotakin mistä olla kiitollinen, narinasta kukaan ei voi sitä olla, mutta asioita voi EU:n sisälläkin aina parantaa eikä Nato jäsenyyskään
pahitteeksi olisi. =) - hakker.kakker
tervemenoks kirjoitti:
Täällä ei lueta mitään. Vain lapset lukee kun ne raukat ei tiedä mitään maailman asioista. Näkeehän sen noista jutuistanne. Ei järjen hiventä. Voitte rauhassa jatkaa örvellystänne. Olette itse pilanneet mahdollisuutenne lukemalla raamattujanne ja luottamalla niihin satuihin joita EU ja sen myötäilijät levittävät. Pieleen meni mutta tämä ei vielä riitä vaan puolueidenne johdolla mennään jo kellarikerrokseen kuten 30-luvulla. Silloinkin otettiin oppia USAsta, Saksasta ja jopa N-liitosta.
mutta vesitetään silti.
- hurraaaaaaaa
itäraja.hallintaan kirjoitti:
Nautitaan nautitaan, asiat ovat hyvin EU:ssa kukapa saavutetuista eduista haluaisi aidosti luopua. Kello on puoli yhdeksän aamulla ja kansalaisilla kaikki hyvin.
Kunpa Pesonenkin saisi aikaan jotakin mistä olla kiitollinen, narinasta kukaan ei voi sitä olla, mutta asioita voi EU:n sisälläkin aina parantaa eikä Nato jäsenyyskään
pahitteeksi olisi. =)Hiton tollo. Et tietysti tiennyt etkä edes arvannut kuinka paljon Deutsche Bank varasti sinultakin rahaa? Olet nyt velkaa enemmän kuin ikinä tienaat. Vain tyhmä pääsi voi pelastaa sinutkin järjen menetykseltä.
- pistää.vihoiksi
"EU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla" JOO nytkin oli syysmarkkinat, vain rahalla sai tavarata sieltä. Niin on mennyt kieräksi ja korruptoitunut markkinameininki että! Perkutirallaa etten paremmin sano, vain rahalla sai omenoita markkinoilta. Kekkosen aikoihin oli varmasti toisin!
- johtajamme.ponteva
"On käsittämätöntä että EUn virkamiehet eivät käsitä mitään"
Kuin johtajamme suusta!
En nyt tällä tarkoita sitä, että johtajamme ei käsitä, hänhän käsittää kaiken! Kaiken hän käsittää. Ei ole asia jota ei käsittäisi.- racist.ei.rauhaa.saa
Käsittääkö IPujärjestön johto, etä nyt pitäisi kyetä vastaamaan tähän ja nopeasti:
" Onko IPU selvittänyt, kuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " - älä.koskaan.kiellä
Hän.. Johtajamme käsitti senkin, mitä tavallinen kerhojäsen ei voi koskaan ymmärtää, että Venäjä hämmentää IPU:a mutta antoi kaukokatseisesti sen tapahtua. Palkkio on edessä, viimeistään tulevassa olotilassa tai maalatussa historiankirjassa. Tutkimattomat ovat johtajamme tiet..
- lyyti-kirjoittaa
Hieno paikka tämä Suomi24. Saa sanoa mitä ajattelee eikä kukaan voi sensuroida. Monia tämä risoo koska luulevat olevansa koskemattomia. Kansan käsitys vaan on toinen kuin valtapuolueiden.IPUssa muhii vallan vaihto. Tätä järjetöntä EU-typeryyttä on kestänyt liian kauan. Oikeiston sosialismi on varastamista kansalta. Siksi on ne tukiaiset ja lainsäädännöt rikkaiden keinottelijoiden eduksi.Pidertään kiinni rahoistamme ja omaisuuksistamme niin maailma muuttuu toiseksi. Mikä pakko meidän on tukea koko ihmiskuntaa omaksi tappioksi?
- kaunis.veruska
TOTTA VIRKAT!
IPU on jo kolmattakymmenettä vuotta lyönyt luun kurkkuun valtapuolueille ilman yhtäkään omaa notkahdusta!
Olen siitä kovin ylpeä. - oi.niitä.aikoj
kaunis.veruska kirjoitti:
TOTTA VIRKAT!
IPU on jo kolmattakymmenettä vuotta lyönyt luun kurkkuun valtapuolueille ilman yhtäkään omaa notkahdusta!
Olen siitä kovin ylpeä.Ja ajattelehan tätäkin huomiota:
" Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus."
Nykyisin kaikki kävelevät laahustamalla, kun ei ole varaa autoon, ei kenkiin eikä polkupyörään saati suksiin, kunpa ei tulisi lunta..
Ennen tilattiin helikopteri viemään lapset kouluun.. - salailua.sensuuria
"Hieno paikka tämä Suomi24. Saa sanoa mitä ajattelee eikä kukaan voi sensuroida."
Niin on ja IPU:n sisäpiiriläistä se kismittää, ne kun kannattaa diktatuuria ja sanavapauden rajoittamista. Pohjois-Korea esikuvana.
Onneksi kansa ei IPUn ääriliikkeeseen ja ajatusmaailmaan lankea. Kansa arvostaa vapautta ja sanavapautta jotka ovat sitä aitoa demokratiaa ja itsenäisyyttä, kukapa ne haluaisi menetä. - ääri-suomalainen
salailua.sensuuria kirjoitti:
"Hieno paikka tämä Suomi24. Saa sanoa mitä ajattelee eikä kukaan voi sensuroida."
Niin on ja IPU:n sisäpiiriläistä se kismittää, ne kun kannattaa diktatuuria ja sanavapauden rajoittamista. Pohjois-Korea esikuvana.
Onneksi kansa ei IPUn ääriliikkeeseen ja ajatusmaailmaan lankea. Kansa arvostaa vapautta ja sanavapautta jotka ovat sitä aitoa demokratiaa ja itsenäisyyttä, kukapa ne haluaisi menetä.Onko koko Suomen kansa ääriliikettä sinulle? Muuta jo muualle höpisemään sillä vaarana on jatkuvasti joutuminen hoitoon. Muista nyt sekin että Suomessa on vapaus olla hereillä tähän aikaan . Vain mielipuoli voi esittää tuollaisia vaatimuksia. Lähden tästä kaljalle huuhtomaan paskasi kurkusta.Et voi meille suomalaisille yhtään mitään. Valvomme sinua aamuun asti.
- ilo.lintunen.vm-14
Näin on, minunkin tavaralla loppui kaupankäynti 90 luvun alussa..
- vetelin.kuiva
Siis tämä:
" IPUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä "
Siinä se on, IPU:n kannattajista suurin osa haluaa kuivat markkinat, niitä ei saavuteta muuten kun itänaapurin kanssa kuten kekkostelun vuosikymmeninä, jolloin idän poikasuudelmakin oli sitä. - uusi.pj.jyrää
Mitenkähän nerokas ketjun aloittaja ja ilmeisesti tuleva pj kandi, vastaisi tähän kiperään kysymykseen joka on ainakin väliaikaisesti halvaannuttanut koko kerhon nimenkirjoitusoikeutetun johtoryhmän:
" " " Onko IPU selvittänyt, kuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?
mihinkään tai haastamaan muuta kuin takahikiän nelilapsisen ekaluokan jalkapallojoukkueen. "
Uskon vahvasti, että nyt saamme vastauksen tähänkin kiperään pulman. Vastauksen jossa ei ole nokan koputtamista. Vai meneekö se jalkapallopelikin väkivallan puolelle?- öhtu.rukotus
Rakas taivaallinen johtajamme Antti..
Minä haluaisin päästä johonkin elokuvaan ja oppia näyttelemistä. Haluaisin Bond-tytöksi!
Aameen
- IPU_kompuroi
Tämä on kysymys, johon vastaamalla IPU ilmeisesti kaatuu?
Vastaamattomuudella taas paljastetaan harakanpesän romahtaneen jo aikoja sitten.
" Onko IPU selvittänyt, kuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?
mihinkään tai haastamaan muuta kuin takahikiän nelilapsisen ekaluokan jalkapallojoukkueen. " - olleellista.kertoa
Vielä korostaisin näitä kysymyksiä:
" Onko IPU selvittänyt, kuluuko sen jäsenistöön ja puoluetta julkisesti edustaviin ja edustaneisiin sellaisia joilla olisi yhteyksiä Canonballsiin, MV.lehteen, Soldiers of Odiniin ynnä muihin vastaaviin?
Jos vastaus on kyllä, miten tällaisten edustajien kanssa on toimittu ja toimitaan? Onko puolueessa edustamassa ja edustaneissa väkivaltaan syyllistyneitä ja kenties rasismista ja muusta rikollisesta toiminnasta tuomittuja henkilöitä?
Onko puolue kenties tällaisia henkilöitä joukostaan löydettyään sanoutunut heistä selkeästi irti ja tuominnut teot?
Onko lattea kannanotto ja väkivallan näennäinen selitteleminen syy-yhteyksillä, pelkkää hiljakseen väkivallan hyväksyvää toimintaa? " "
Mitä tästä selkeisiin kysymyksin vastaamattomuudesta voidaan päätellä ja mihin johtopäätöksiin kerhosta ja sen laillisuudesta voidaan tulla?
mihinkään tai haastamaan muuta kuin takahikiän nelilapsisen ekaluokan jalkapallojoukkueen. " - shokoda
Ihan on markkinat kuralla, kuralla ovat. EU perkele, ennen kun osti mossen tiesi, että huomenna tankki on varmasti tyhjä ja tehdään jo pikkuremonttiakin, se oli rehellistä paskanmyyntiä se.
- pidetään.keulaa
Paras keskusteluketju ikinä!
- liikenne.turva
Kuivin jaloin EU:n teillä, se tässä on naurettavaa, että IPU:loiset ramppasivat Venäjällä niin kovasti, että tiekorjauksetkin sinne piti Suomen ja EU:n kustantaa ..
- älä-valehtele
Oletko pimeä? IPU ei ole ikinä tehnyt mitään päätöksiä eduskunnassa eikä kai valtuustoissakaan. Venäjällä käyvät vain salakuljettajat ja ahneet. Ipulaisista kovin harva. Kaiva vaan omaa ojaasi äläkä ajattele. Se ei sovi sinulle.
- Leipäläpi.soukemmalle
älä-valehtele kirjoitti:
Oletko pimeä? IPU ei ole ikinä tehnyt mitään päätöksiä eduskunnassa eikä kai valtuustoissakaan. Venäjällä käyvät vain salakuljettajat ja ahneet. Ipulaisista kovin harva. Kaiva vaan omaa ojaasi äläkä ajattele. Se ei sovi sinulle.
Osa asuu nykyään Donetskissa asti, viime vaalien ehdokkaista runsas joukko oli venäläissyntyisiä ja käy kotimaassaan tuon tuosta ja hallituksen jäsenet kehua retostavat täällä reissujaan.
Siis jos olet harras ipuloinen ja suljet silmäsi ja korvasi totuudelta, pidä kuitenkin asioista tietämätön kirjoituskätesi siellä taskun pohjaa kaivelemassa, ettei se tietämättömyytesi ja siten oma tyhmyytesi paljastuisi, vaikka sekään sinällään enää suuremmin voi IPU:lle vahinkoa tehdä.
Ipuloishallituksessa on ahneita, salakuljetuksenkaan osalta IPU:lainen tuskin tekee poikkeusta.
Sinulla ei varmasti ole varaa tai haluakaan käydä suuressa idässä, mutta rahoitat reissuja ties minne eikä näillä matkoilla ole tarkoituskaan nopeuttaa Suomen EU:sta irtautumista.
- Irti.venäjästä
IPU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä, että IPUn puuhamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa IPUlit haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. IPUloiset eivät ymmärrä, mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat, joille Ipuloiset keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille. Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa ja IPU:n unelmien Venäjällä.
Nyt myös työansiot varastetaan jäsenmaksuissa ja lahjoitetaan kiireesti Venäjän oligarkeille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille napurimaan virkamiesarmeijan avittamana.
Jäsenmaksuista on tullut väline tuhota pienyrittäjät, koska helpotuksia saavat vain Pesosen omat ja venäläisyritykset. Näin markkinat kuihtuvat entistä surkeammiksi.
Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen IPUn markkinataloutta tuhoavasta vallasta. EU on Euroelvytyksellä onnistunut säilyttämään muualla toimivan markkinatalouden . EUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahan pesulla ja Venäjän tukemisesta.
Emme halua maksaa enää Idän rikkaiden vouhotusta jonka IPU rahoittaa jäsenmaksuistamme. Ne kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen.- Totta.virkat
HAA HAH
- ota-burana
Kepulaiset ovat saaneet toukotyöt tehtyä. Nyt on aikaa vääristellä suomalaisten puheita koko talvi.Tuskin tuo auttaa edes päänsärkyysi.
- sivu.vaikutus
ota-burana kirjoitti:
Kepulaiset ovat saaneet toukotyöt tehtyä. Nyt on aikaa vääristellä suomalaisten puheita koko talvi.Tuskin tuo auttaa edes päänsärkyysi.
Minä huomaan, että sinä olet nyt todella ärtynyt tästä keskustelusta? Kertoisitko mikä rassaa tässä eniten? Ärsyttääkö maataloutta ja normaaliravintoa käytävä valtaväestö vai? Ihan vapaasti omin sanoin, joka tapauksessa huomaan, että sinulla on todella paha olla. Ehkäpä kertominen helpottaisi ja auttaisi meitä ymmärtämään. Miksi arvelet jonkun toisen tarvitsevan buranaa, aistitko mielessäsi toisten vaivoja vai peilaatko jotenkin omia tapojasi hoitaa tai turutta sisäisiä tuntemuksiasi erilaisilla kemikaaleilla?
- keukeu_keekeke
ota-burana kirjoitti:
Kepulaiset ovat saaneet toukotyöt tehtyä. Nyt on aikaa vääristellä suomalaisten puheita koko talvi.Tuskin tuo auttaa edes päänsärkyysi.
PU on pilannut markkinat harjoitetun korruption avulla niin että muilla kuin suuryrityksillä ei ole mitään asiaa markkinoille tuotteillaan ja työllään.On käsittämätöntä, että IPUn puuhamiehet eivät käsitä mitään talouden perusteista. Seurauksena onkin tästä ollut talouden totaalinen romahdus.Pahin on tilanne nyt Suomessa jossa IPUlit haluavat estää vapaan markkinatalouden toiminnan. IPUloiset eivät ymmärrä, mitä vapaus merkitsee vaan pyrkivät estämään sen täydellisellä kontrollilla jollainen kuuluu vain rikollisten seurantaan ja valvontaan.
Pahiten torpataan pienten toimijoiden alat, joille Ipuloiset keksivät solkenaan esteitä päästä markkinoille. Tällainen työn teon rajoittaminen ja verorahojen tuhlaus vie työhalut kansalta samalla tapaa kuin aikaisemmin kommunistivaltioissa ja IPU:n unelmien Venäjällä.
Nyt myös työansiot varastetaan jäsenmaksuissa ja lahjoitetaan kiireesti Venäjän oligarkeille ja niiden kautta pörssikeinottelijoille naapurimaan virkamiesarmeijan avittamana.
Jäsenmaksuista on tullut väline tuhota pienyrittäjät, koska helpotuksia saavat vain Pesosen omat ja venäläisyritykset. Näin markkinat kuihtuvat entistä surkeammiksi.
Nyt tarvitaan puoluetta joka ei pelaa korruptiopeliä rikkaiden kanssa ja vapauttaa Suomen IPUn markkinataloutta tuhoavasta vallasta. EU on Euroelvytyksellä onnistunut säilyttämään muualla toimivan markkinatalouden . EUn kannattajista enemmistö ei hyväksy markkinoiden vesittämistä rahan pesulla ja Venäjän tukemisesta.
Emme halua maksaa enää Idän rikkaiden vouhotusta jonka IPU rahoittaa jäsenmaksuistamme. Ne kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen.
- eun_vika
Ojat menee yli ja koko tori tulvii, miten siä mitää markkinoita vois pitää..
- IPU-pelas
Kepu ojitais, mut myö IPUs ei anneta, milläs me sitte morkattas?
- lorun.loppu
EIKÖHÄN SE OLE IPU JOKA ON VESITTÄNY ITSENSÄ JA USKOTTAVUUTENSA..
- narsistit.huom
Vinkkinä analle
laita botoxilla ryhtiä pakaroihin ja implanttia otsaan.
menestys on taattu
sirkuksessa... - kali..taattori
IPU:n ja Perussuomalaisten suhde on kieltämättä aika läheinen tai noh hmm..
http://static.iltalehti.fi/viihde/kiukkonen0301SL2_vi.jpg- ampfe.teatteri
Persutulehduksen jos nyt hepotiitinkin..
Tämänkin sonnin kuvia liene IPU tyttelien seinillä runsaasti..
- näin.nähdään
Kyllä se on niin että kaikki nämä pienet itään päin kallellaan olevat puolueet tulisi saada yhteen yhdeksi suuremmaksi toimijaksi, jotta voisivat aloittaa Suomen nostamisen tästä EU-suosta ja lännettymisen alhosta vielä kun maa olisi jotenkin pelastettavissa!
- muut.vasurit.vois
Ei kunnon rehelliset ryssäpuolueetkaan niin tyhmiä ole, että tätä itsensä ja periaatteensa moneen suuntaan myynyttä ja itseään mokannutta narsistista pellesakkia mukaansa laskisivat.
Kyllä ne ryssämieliset IPUstakin viimein irtioton tekevät ja siirtyvät muihin leireihin, totuus kun alkaa haista kilometrien päähän.
- ja.se.on.jämpisti.niin
Ajattelin tässä vaan ilmoittaa, että MARKKINOITA VESITETÄÄN!!!
- isi.sano
Niiiiiiiin vesitetäääänkii!
- hävetkää.maan.alle
Ei pidä unohtaa, että IPU vesittää kotimaisia markkinoita ja halveksii suomalaisia pienyrittäjiä ja suomalaista työtä kuten esimerkiksi esimerkiksi sen ostamista nettipalveluista voidaan nähdä.
- mahtavaaaa.upeetaa
On tää kuitenkin niin SUPER merkittävä kirjoitus, että pitää tuoda esille vielä parisen vuotta ainaskin,, no vähintään!
- lopun-alku
Totuutta ei saa sanoa . Se pilaa markkinat. Tukiaisista saavat kaikki leipänsä. Se on hyvinvoinnin perusta. Ja Kiina. Saattaa pojut kohta kerjätä itkien ruokaa.
- sinkki.ämbärkemut
Aaan ny mulle par silakkaa.. Aan ny.. byäääÄÄÄÄ
Itkien kerjäsi ruokea, tekikö hyvää? Oliko herraskainen olo?
Huomaan että olet tosi kiukkuinen, olet selvästikin todella kärttyinen tilanteesta..
Aan ny es yks silaka.. WÄÄÄÄÄÄäääääää - raju.liisa
Anna nyt Liisa yks silakka, voisit yhden silakan tarjoo pliiis hei.. On sulla niitä, nehän täällä haisee niin että silmätkin valuu byäääääääääääää... An nyy silakkaaa Niitähän saat helposti tulvapellolta tilalle lisää, muuta kuin sinkkiämpärillä kahmaiset.. Miten niin ei oo silakat ku haise, ... me sit pessee see looras tuonne tulvivalle torille mut anna sit leipää ja laske se mekonhelma alas.. Älä enää pelottelee ääääÄÄÄÄ
- aaAAaaAApuuva
Kellarit täynnä, lattia lainehtii..
- vertaus.kuvallinen
No muta tällainen helmi löytyi, ihan oli yksin ja hyljättynä. Unohdettujen avausten kaatopaikalla, IPU:ssa ei ilmeisesti ole vieläkään tajuttu, kuinka laadukas ja kiiteltävä tämä avaus kaikkineen onkaan. Lukekaahan nyt lapset uudestaan!
- hehh_hehh
Eipä tämän tähtihetkeä Liisan elämässä voi antaa vielä vaipua unholaan, hän on tajunnut kuinka vamppyyrit imevät kuivaksi vesitetyt markkinat ja sinivihreä uffo seura sivulta..
- mieli.maassa
Litss lätss löts kuuluu saappaanvarsista, markkinoilla.. :(
BTYÄÄÄäääää WÄÄÄÄÄÄääää - hötöntötökö
Lumittavat markinat perrrr
- tuhannen.laiskamadot
Ei kun torille vaan vanhukset, saapasta jalkaan ja jalka toisen eteen ja korttitalkoisiin hopi hopi!
- ves.kloset.supo
Sori kun tämä IPU:n kaikkien aikojen vavisuttavin julkilausuma pääsi vähän valahtamaan.
Tilanne korjattu Liiisaseni. - vesi.posti
Sori tää pääs vähän tippumaan.. Nyt korjattu
- kauhea.romahdus
Talous on Suomessakin romahtanut EU-aikana niin että Suomen bruttokansantuote on vain KAKSINKERTAISTUNUT EU-aikana.
- Höppänän-vitsi
Se johtuu EKPn elvytyksestä joka tehdään arvottomalla bittirahoituksella ja rahapajan seteleillä. Sumessa raha on lisääntynyt seitsenkertaisesti,EUssa viisinkertaisesti. Tästä fiksu huomaa helposti että inflaatio on ainakin kaksinkertainen bruttokansantuotteen kasvuuv suhteen. Kaikki on valmiina odottamassa täydellistä romahdusta. Kukaan aikuinen ei ole uskonut EU-satuun koko jäsenyyden aikana. Tätä järjestöä käyttävät rikolliset hyväkseen ja kansa maksaa kulut lisääntyvinä velkoina.
- tosiasiat.kertovat
Höppänän-vitsi kirjoitti:

Höpö höpö.
Suurin osa bruttokansantuotteen kasvusta on toteutunut ennen nykyistä lamaa eikä EKP silloin elvyttänyt mitään, pikemminkin jarrutteli.
Inflaatio on hyvin pieni, paljon pienempi kuin ennen EU-aikaa.
Tosiasiat kertovat vallan toista kuin mitä väitätte. - Pisan-pojut
tosiasiat.kertovat kirjoitti:
Höpö höpö.
Suurin osa bruttokansantuotteen kasvusta on toteutunut ennen nykyistä lamaa eikä EKP silloin elvyttänyt mitään, pikemminkin jarrutteli.
Inflaatio on hyvin pieni, paljon pienempi kuin ennen EU-aikaa.
Tosiasiat kertovat vallan toista kuin mitä väitätte.Okei.Rahaa on kymmenessä vuodessa lisätty seitsenkertaisesti. Raha on väline jolla ostetaan ja joka saadaan palkkana työstä. Työpalkat ovat pysyneet melkein samoina tuona aikana. Taivaastako kaikki tippuu? Jotkut vaan ovat niin tyhmiä etteivät käsitä edes sitä että velkaraha ei ole rahaa vaan velkaa joka on rahan vastakohta. Siinä se juju on. Velka on lisätty bruttokansantuloihin vaikka pitäisi vähentää. Tällä kirjanpidolla poliitikot ja roistot ovat petkuttaneet ihmisiltä rahat ja omaisuudet. Siksi rikkaudet kertyvät harvoille ja velat kansalle. Bruttokansantulolla valehteleminen on tiensä päässä kun koko rahatalous on tuhoutunut käsittämättömän oikeistolaisen ja kommunistisen rosvouksen johdosta maan rakoon. Velka syö rahan arvoa kun velka maksetaan uudella rahalla. Tätä ei kukaan olisi edes kuvitellut todeksi kekkosen aikana jolloin kaikki maksoivat velkansa omilla ansioillaan ja korkojen kanssa. Nihilistit EUssa pistivät kaikki sileeksi kuin Hitler aikanaan.Odotan kai turhaan edes anteeksipyyntöä saati vastuun kantamista niiltä rikollisilta jotka tämän tekivät.
- Lepsut.kiikkkiin
Pisan-pojut kirjoitti:
Okei.Rahaa on kymmenessä vuodessa lisätty seitsenkertaisesti. Raha on väline jolla ostetaan ja joka saadaan palkkana työstä. Työpalkat ovat pysyneet melkein samoina tuona aikana. Taivaastako kaikki tippuu? Jotkut vaan ovat niin tyhmiä etteivät käsitä edes sitä että velkaraha ei ole rahaa vaan velkaa joka on rahan vastakohta. Siinä se juju on. Velka on lisätty bruttokansantuloihin vaikka pitäisi vähentää. Tällä kirjanpidolla poliitikot ja roistot ovat petkuttaneet ihmisiltä rahat ja omaisuudet. Siksi rikkaudet kertyvät harvoille ja velat kansalle. Bruttokansantulolla valehteleminen on tiensä päässä kun koko rahatalous on tuhoutunut käsittämättömän oikeistolaisen ja kommunistisen rosvouksen johdosta maan rakoon. Velka syö rahan arvoa kun velka maksetaan uudella rahalla. Tätä ei kukaan olisi edes kuvitellut todeksi kekkosen aikana jolloin kaikki maksoivat velkansa omilla ansioillaan ja korkojen kanssa. Nihilistit EUssa pistivät kaikki sileeksi kuin Hitler aikanaan.Odotan kai turhaan edes anteeksipyyntöä saati vastuun kantamista niiltä rikollisilta jotka tämän tekivät.
Verrattaessa kansantuloon, sitä velkaa on paljon vähemmän kuin ennen ja työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Katsoisit maailmaa muualtakin kuin yöllä hörhö sivuilta reppana KMS teorioinesi. Myös sn väitteesi on syytä selvittää ja moni muu asia pitää nostaa pöydälle.
Miten on mahdollista, että pääset yöllä nettiin, onko joku vahti leväperäinen ja joustaa säännöistä? Onko kyse lepsuilusta, välinpitämättömyydestä vai lahjonnasta, mysteeri syvenee - - - Mihin jäljet johtavat - --
Ehkäpä se selviää jo huomenna. - säälittävä
Lepsut.kiikkkiin kirjoitti:
Verrattaessa kansantuloon, sitä velkaa on paljon vähemmän kuin ennen ja työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Katsoisit maailmaa muualtakin kuin yöllä hörhö sivuilta reppana KMS teorioinesi. Myös sn väitteesi on syytä selvittää ja moni muu asia pitää nostaa pöydälle.
Miten on mahdollista, että pääset yöllä nettiin, onko joku vahti leväperäinen ja joustaa säännöistä? Onko kyse lepsuilusta, välinpitämättömyydestä vai lahjonnasta, mysteeri syvenee - - - Mihin jäljet johtavat - --
Ehkäpä se selviää jo huomenna.Olet näköjään jossain laitoksessa jossa piuhat katkaistaan yöksi. Täällä vapaassa Suomessa netti on auki yöt ja päivät. Siksi pysyn vapaana ja pyrin estämään vapauden hävittämisen. Elän mieluummin demokratiassa kuin diktatuurissa ja siksi vastustan kaikki pyrkimyksiä joilla tuhotaan vapaa markkinatalous.Vain siten kaikille ihmisille annetaan mahdollisuus vaurastua. Nykyinen eduskunta tuhoaa kansan. EU on siksi minulle vastenmielinen.
- ne.ro.pat.ti
hellan duudelis sentän
- Liisalle.riemua
DA DAAAAA!
- meille.niin.tärkeä
yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve
yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve
yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve pötköpurkayngveus yön kähmyssä yngve
yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve ''yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve
yngve yngve yngve yyyyng yngve yngve yng yngve yyyYYNVE YNGWE YNGVE YNGVE YNGWE yngeve ynngewenw ynve yngve yyyyng yng yngve- onko-enemmänkin
Ja tällainen heppu johtaa valtiota.Kaikki nyt käsittävät syyn lamaan.
- wttä.jaksavat
Joko nyt taas, kuka VlTUN idio0tti nostaa tämän aivopierun aina esille.
- ja-haiseekin
Sinä.Peilistä näet kieroutuneen minäsi.
- varo-vesi-postia
No Lima-Liisahan se jaksaa tästä aina vaan ja yhä uudestaan kiihoittua ja nostella esille. Mikäs siinä kun on näin täydellinen ja kaiken kattava kirjoitus.
- elämän.käsi
Että tää tampio jaksaa.. :/
- lopettais.jo
Totta tää on aivan uskomatonta.. pffff
- infoipu
- ulkopuolinen.tarkkailu
Yksityispankkiirin kaappaama kerho -- IPU on kuse.. eiku vesitetty
- mopo.ruostuu.ojassa
Irvokasta, haisevaa, ummehtunutta ja homeista imelähkösti..pläääääh
- mestarin.liehitys
Merkittävä ja ajatusmaailmani mullistanut kirjoitus kuten tämäkin:
https://goo.gl/ii39Bf- tuhat.sanaa
Olipas se, kannatti lukaista!
- Pesos.setä.asuu
Parasta ja painavaa IPU-ideologiaa kuin Pesosen kynästä.
https://www.youtube.com/watch?v=-mWtwoWB3XI - ehdin.pelastaa
hups.. tää meinas tippua kelkasta ja on kuitenkin kaikkien aikojen paras!
- lopettakaa.jo
Että nää kehtaa ja jaksaa!
- tähän-tultu
Kiitos Tikkakosken väelle kritiikistä joka osoittaa todeksi suomettumisen ja valemedian olemassaolon. Samaa höpinää kuin valtamediassa. Kummasti kaverit tietää osoitteeni vaikka pitäisi olla olemassa kirjesalaisuus. Hävettää vallan puolesta hela hoito.
- emme_pärjää_ilman
Kohta ne höyrystää tai hakee ja piikittää zobiksi suljetulle noin vaarallisen vastustajan.. Osoite ja kaikki..
https://tinyurl.com/y8gr3l2m
Illujen uhka nro 1 ihan selkeästi.
- verojen_vero
Mutta korostaisin kuten pari muutakin tätä:
" TÄMÄ ON SE LAUSE! TÄMÄ ON SE LAUSE!
Tämä räjäyttää IPU:n potin ja kun tämän sanoo vaaleissa ja korttia kerätessä..
" Verot kuuluvat demokratiassa koko kansan hyvinvoinnin edistämiseen "
Kukaan muu ei koskaan ole tätä osannut näin ajatella ja muotoilla.
PIDETÄÄN TÄMÄ! "
MAHTAVAA TEKSTIÄ! Sanoisivat Hakalehto, Pesonen ja monet muut pyhimyksiksi kerhossa julistetut kuin yhdestä suusta. Juuri kukaan tavakansalainen ei kuitenkaan jaksa muistaa näitä ipun sössijöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768