EU pitää yllä ihmiskauppaa. Salakuljettajille tilanne on hyvä, EU ei esim. tee päätöstä, että Välimeren paateilla ylittäneille ei myönnetä turvapaikkaa. Ei, vaikka tuhannet ovat jo kuolleet tämän takia. Meiltä veronmaksajilta kerätään ihmiskaupan mahdollistava raha, joka maksetaan vaarallisen matkan päätteeksi tulijoille.
Ihmiskauppa
Palkinnonmaksaja
9371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihmiskaupan keskeisillä henkilöillä on erityisiä taitoja, tärkeitä kontakteja esimerkiksi viranomaisten kanssa, tai he ovat koonneet ihmiskauppaa järjestävän verkoston. Verkostoja muodostetaan tiettyjä hankkeita varten ja niiden kokoonpano muuttuu jatkuvasti, minkä vuoksi rikollisjärjestöjä ei tunneta millään tietyllä nimellä. Usein toiminta kätketään yhdistystoiminnan alle. Yleisesti kutsumme heitä suvakeiksi tai mamuttajiksi. Verkostojen tehokkuuden salaisuus on niiden kyky toimia itsenäisesti käyttäen samalla hyväkseen laajaa kontaktien verkostoa. Tärkeää on olla mukana politiikassa ja yhdistyksissä. Verkostot ovat hyvin järjestäytyneitä ja suhteellisen kiinteitä ja kestäviä.
Ihmiskauppiaaksi voidaan kutsua ketä tahansa ihmiskaupassa mukana olevaa henkilöä, joka on jollain lailla mukana hyväksikäytössä tai hyötyy siitä suoraan tai verovarojen kautta. Ihmiskauppaan liittyvistä henkilöistä käytetään muun muassa seuraavia nimiä: avustustyöntekijä, asiantuntija, toiminnanjohtaja, sponsori ja tietenkin poliittiset nimitykset ja osa virkanimityksistä. Useita virkoja on perustettu vain rikoshyödyn vuoksi.
Ihmiskauppiaiden lisäksi monet muut henkilöt avustavat toiminnassa, kuten kuljettajat, vastaanottokeskukset, Migri, asiakirjojen väärentäjät sekä korruptoituneet rajavartijat ja suurlähetystöjen työntekijät.
Eduskunnassa on afgaani nazina joka huijasimamujen kustannuksella monta miljoonaa. Nyt huijari on eduskunnassa. Rikollisten paikka. Kyllä afgaani rahan haistaa eikä joutunut vastuuseen näin mamuja suojellaan. Ihme kun rasismi nostaa päätään. Jeeeeeeeeee
Ja yleensä rikkaat syyllistyvät ihmiskauppaan ovat pirun ahneita rahalle. Raha sokaisee
sinä maksat salakuljettajille jotta saat heidät paattiisi
Luvatun kansan järjestöt harjoittavat ihmiskauppaa .
meritaxi palveluksi kutsutaan
Hyvä rangaistus olis 200 ltr mustikoita poimimaan ja vankilaan yöksi. Thaimaalainn syytteessä jo on aikoihin eletty. Thaimaalaiselle tuli ahneus jeee joutuu vankilaan ja maksamaan tuhdisti jeeeee
Hyvä pisness! MIksi tsuhna itkeä kun köyha poika saada vähä raha?
Suomi rikas tarvitse paljon työtä ja työtä tulee kun araapi ja afrikkamies tulee Suomi! Yksi maahantullut mies työllistää moni suomalainen kun pitää tullutta hoitaa hyvin .
Vajakkeja tulee liikaa uimalla suomeen. Eivät jaksa tehdä töitä kun pitää levätä. Lihovat kuin syöttöporsaat eihän kukaan järkevä tule loisimaan vieraaseen maahan. No idiootteja riittää sitten alkaa valitus kun moititaan. Voi voi. Minä olla rasisti minä viedä mamun jonnekin hihhh