Kirkko ja kaupunki -lehdessä, pappi Toni Fagerholm, joka lehden aikaisemmassa numerossa toisen papin, Liina-Maria Roos, kanssa kertoi että aikovat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, kun laki tulee voimaan 1.3.2017, kertoo että hän on saaanut jutunjulkaisun jälkeen ushakusia.: "Jos vihit homoja, henkesi ei ole kallis."
Hän kertoo ilmoittavansa uhkailut poliisille. Hän pitää oireellisena ajankuvana sitä, että ihminen voi hyökätä toista ja jopa toisen henkeä vastaan ja pitää motiivina kristillistä vakaumusta.
Hän kertoo ilmoittavansa uhkailut poliisille. Hän pitää oireellisena ajankuvana sitä, että ihminen voi hyökätä toista ja jopa toisen henkeä vastaan ja pitää motiivina kristillistä vakaumusta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä palstalla kristittyjen uhkailu on jokapäiväistä. Uhataan ammuskella haulikoilla ja ilkeillään vaikka miten. Jumalaton ei osaa rakastaa lähimmäistään yhtään.
Sitten jos lähimmäinen vielä sattuu olemaan homo, saattaa jumalaton kääntää hänelle selkänsä kokonaan ja alkaa uhkailemaan ihan julkisesti. On nähty näitäkin tapauksia.
Totta tällä pastalla kritittyjen uhkailu on jokapäiväistä. Kritittyjen suorittama uhkailu. Kristityt uhkailevat täällä päivittäin kaikkia jotka ja joiden mielipiteet ja arvot eivät heitä jostain syystä miellytä.
Onko ollut uhkailuja kristittyjä kohtaan, voisitko linkittää esimerkin vaikka tältäpäivältä? Kiitos jo etukäteen.
Tuosta samasta asiasta oli tänään uutinen myös Hesarissa otsikolla "Pappi vihkisi homoja, saa jo tappouhkauksia".
Jutussa kerrotaan näin:
"Fagerholm alkoi haastattelun takia saada tappouhkauksia. Niitä ovat lähettäneet hänen pettymyksekseen kirkkoon kuuluvat ihmiset."
Tappouhkausten esittäjien nimet ja naamat julkisiksi.
Asiassa on toinenkin puoli. Myös "aito avioliitto" kannattajia on uhkailtu tappamisella jne. Mutta sehän ei mediaa kiinnosta.
Onko? Luin jostain että jotain uhkailuja on ollut, muttei henkeä ole uhkailtu, mutta jos sulla on parempaa tietoa, niin pistä ihmeessä linkkiä, kaikki uhkailu muuten on ihan perseestä.
Pasi Turunen muistaaksini siinä enbuskeshowssa mainitsi saaneensa paljon. En tarkemmin tiedä uhkausten laajuudesta.
Siis tappouhkauksia?
Nimenomaan tappouhkauksia. Ellen ihan väärin muista. Eipä sitä Turusen haastattelua muutenkaan lehdistössä noteerattu.
Tästähän se löytyy:
http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/enbuskeveitolasalminen/uutiset/artikkeli/aito-avioliitto-aloitteen-tekijalle-rajua-vihapuhetta-ette-ansaitse-elaa/6066846
No turusen henkeä ei hänen omien puheiden mukaan ole uhkailtu, mutta tosiaan joku oli sanonut että "ette ansaitse elää", mikä on ikävästi sanottu mutta ei varsinaisesti tappouhkaus, mutta kuten haastatelustakin kävi ilmi ei aa toimioiden sanallinen anti vastustajiaan kohtaan ole ollut missäännimessä asiallisuuden kriteereitä täyttävää, mutta yhtäkaikki, uhkaileminen on paskiaisten hommaa.
Liina-Maria ei ole pappi kylläkään koska on nainen ja ei voi toimia pappina mutta ehkäpä mammina voi mitä se sitten ikinä tarkoittaa.
Homot ja lesbot siperiaan
hei, mikä sun ongelma? Kaikki järjestyy kyllä parhain päin. Ollos huoleton: )