SPR - tekee hyvää

Vuoden puheenaihe ovat olleet maahanmuuttajat. Eniten lokaa niskaansa on saanut SPR. Toki SPR harjoittaa pakolaisilla bisnestä, kaikki kulut kyllä laskutetaan valtiolta, tässä ei ole tippaakaan "hyväntekeväisyyttä". Toisaalta valtio tarvitsee ongelman käsittelyssä kumppaniksi ison toimijan, jolla on tunnetut periaatteet ja toimintatavat sekä laatukriteerit sekä tietotaito asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tässä pakolaishössötyksessä on monelta unohtunut, että SPR tekee paljon muutakin, pakolaistoiminta on vain yksi osa:

Kotimaassa:
Vähävaraisten ja työttömien avustaminen
Kriisityö (onnettomuudet, vapepa ym)
Turvapaikanhakijoiden vastaanotto
Alueellinen koulutus- ja yhdistystoiminta
- rinnepäivystys
- tapahtumat
- ensiapu
- ym ym

Ulkomailla:
katastrofiapu
Humanitaarinen apu
Terveys- ja valistustyö

Punaisen ristin periaatteet ovat jo vuosia olleet
Inhimillisyys
Tasapuolisuus
Puolueettomuus
Riippumattomuus
Vapaaehtoisuus
Ykseys
Yleismaailmallisuus

Aika surkeaa jos pakolaisten takia ihmiset eivät ymmärrä koko toiminnan laajuutta. Esim jos eksyt metsään, kuka sinua sieltä hakee? Tai jos sinulta palaa talo, kuka tulee ja huolehtii? Tai jos joudut leikkaukseen, mistä veri? Tai jos laskettelurinteessä vedät syöksyllä puuhun?

SPR on niin monessa asiassa mukana, että yhden asian takia koko toiminnan lyttääminen antaa kyllä aika typerän kuvan henkilöstä itsestään. Varsinkin kun tuo pakolaisasiakin on tehtävä, jos ei SPR, niin bisnes Oy tai kunnat... Mitähän siitäkin tulisi. Toki armeijalla on myös valmis organisaatio ja toimintatavat. Mutta siviilitoimintaahan pakolaisten majoittaminen on. Kyllä SPR on oikea kumppani järjestämään valtion velvollisuuksiin kuuluvat perusasiat.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yllättävän moni vokissa vapaaehtoisena ollut kritisoi SPR:ä. SPR suhtautuu vapaaehtoisiin ylimielisesti jne.
Koneistokin on raskas ja palkat johtoportaalla hirmuiset.
Ei se pelkkä pulmunen ole SPR:kään.
Lipaskerääjiään varmaan arvostavat.

Äänestä

Mielenkiintoinen kohta: SPR on puoluteeton ja tasapuolinen. Täytyy nauraa: Miten matuja hyysätään ja kantasuomalaiset köyhät sivuutetaan.

Äänestä

Vaikka tekisi miten paljon hyvää, niin pitää silti säilyttää järkensä eikä luovuttaa koko Suomea muslimeille noin vain ja vielä maksattaa sen omilla kansalaisillamme!!! Se on mieletöntä, typerää ja sanat eivät edes riitä kuvaamaan mitä olette tekemässä! Jos ette todellakaan tajua, niin menkää osoitteeseen www.youtube.com ja laittakaa hakuun "muammar gaddafi muslims".

Äänestä

Minä komppaan aloittajaa. Valtion on huolehdittava maahantulijoista, jotka hakevat kansainvälistä suojelua, näinhän ruotsikin teki kun suomalaiset tulivat sotaa pakoon ruotsiin.

Se, ketä tulee turvapaikkaa hakemaan, ei ole valtion päätettävissä. Valtio voi vain käsitellä ja tutkia turvapaikkahakemukset mahdollisimman pian jotta ihmiset saadaan pois maasta tai suojelua tarvitsevat pääsevät osaksi yhteiskuntaa.

Koska valtiolla itsellään ei ole sellaista organisaatiota armeijaa lukuunottamatta, joka tallaisesta tulijamäärästä voi huolehtia, on turvauduttava muiden organisaatioiden apuun. Suomessa isoja toimijoita ovat kirkko, SPR, MLL ja kunnat jne. Näistä SPR:llä on luonnollisesti paras tietämys perustarpeiden eli toimeentulon, terveydenhuollon ja asumisen järjestämiseen. Kunnat ottavat turvapaikan saaneet sitten hoiviinsa.

Ei SPR tee ilman korvausta tuota pakolaisten perusasioiden ylläpitoa, kyllä ne laskuttavat valtiolta mahdollisimman paljon. Mutta kun tilanne on mikä on, SPR on ainoa järkevä toimija tässä tilanteessa. Toisaalta ystäväni, joka on vastaanottokeskuksessa töissä, sanoi että ei pakolaisohjaajan peruspalkka ole kuin 1900 euroa brutto, eli orjatyötä tuo on vastuuseen nähden. En lähtisi itse, nyt on työttömyyspäivärahakin parempi.

Mutta SPR on muutakin kuin turvapaikan hakijat. Älytöntä boikotoida koko organisaatiota tuon takia.

Äänestä
  • Haloo! Ne oli lapsia eikä aikuisia miehiä ne Ruotsiin menijät!

    Kuinka helvetin vaikeaa se on ymmärtää?

    Äänestä

  • Olet niin väärässä kuin vain voi olla. Suomella on itsenäisenä maana oikeus toimia siten, ettei kansalaistemme turvallisuutta eikä Suomen tulevaisuutta vaaranneta. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.'

    Miten voit edes kuvitella, että meidän pitäisi tai edes olisi mahdollista auttaa kaikkia ihmisiä? Joka niin kuvittelee, on idiootti.

    Äänestä

  • Viesti oli Niskalenkkioppaalle.

    Äänestä

  • EU:ssa on Dublinin sopimus, ei siellä tulla laittomasti "turvapaikkaa hakemaan", mm. Puola ja Unkari ja Tanska toimii Dublinin sopimuksen mukaan. Suomen johto (Sipilä, Soini, Orpo, Nerg) RIKKOVAT Dublinin sopimusta päästäessään Ruotsista tulevat LAITTOMASTI maahan. Heidät tullaa saattamaan tästä vielä vastuuseen!
    Sipilä on jopa myöntänyt tämän julkisesti.

    Äänestä

  • Sipilöitten kuollut poika on tullut Suomelle kalliiksi. Kuten Sipilä aikanaan kertoi ajatus antaa Kempeleen koti turvapaikanhakijoille oli vaimon ehdotus. Poikaa sureva vaimo sai Sipilältä tuen ja lupaus kerrottiin Internetissä kaikkien pakolaisiksi aikovien tietoon. Kempeleen kotia ei enää ole. Vaivaako omatunto nuoren kempeleläistytön kohtalosta tulla turvapaikanhakijan raiskatuksi. Sipilät eivät varmaan halua kohdata häntä kylällä. Aika näyttää tuleeko maallista tuomiota päättäjille, jotka Suomen turvapaikkaongelman ovat aiheuttaneet.

    Äänestä

Minä taas boikotoin kaikkia järjestöjä, jotka osallistuvat näiden ns. "pakolaisten" hyysäämiseen ja näin tekee moni muukin. Ainoa oikea tapa toimia on iskeä leima perseeseen ja lähettää takaisin.

Äänestä

Kaikkia toimijoita jotka ovat mukana Suomen mamuttamisessa PITÄÄ boikotoida, kunnes ne lopettavat sellaisen toiminnan!

Äänestä

Matujen hyysääminen on NÄKYVIN SPR:n puuha. Minä en missään tapauksessa halua tukea sellaista rahallisesti. Samalla tietenkin kärsii muukin toiminta, mutta elämä on. SPR takoo rahaa ja reippaasti ja samalla ylläpidetään mieletöntä byrokraattista hallintoa.

Äänestä

Te ette nyt ymmärrä asiaa oikein. Eihän SPR ole yhtään pakolaista suomeen tuonut. Hyyssäys on se mitä valtio vaatii, jokaisella on oltava lämmin nukkumapaikka, jokaisella on oltava ruokaa tai rahaa ruokaan ja jokaiselle on annettava perusterveydenhuolto. Nämä ovat siis valtion velvollisuuksia. Valtio ostaa palvelut SPR:ltä. Jos valtio päättäisikin, että armeija on oikea instanssi pakolaisten "hyyssäämiseen", olisitteko sitten vihaisia armeijalle? Jonkun tuo homma on tehtävä. Vai boikotoisitteko sitten kertausharjoituksia?

Aloittajan tekstin ymmärsin siten, että vaikkei pakolaisista pidä, ei silti koko SPR:n toimintaa tarvi boikotoida.

Äänestä
  • Just näin.

    Äänestä

  • SPR, vastuussa on sen johtaja Kristiina Kumpula, on kuitenkin rikkonut lakia tässä pakolaishyysäyksessä, ja siitä kuluu antaa rangaistus, tai Suomi ei ole oikeusvaltio.

    Ensiksi, rahankeräysrikos, rahaa kerättiin esittämällä, että tänne on tullut Syyrian pakolaisia (näytettin naisia ja lapsia), vaikka todellisuudessa näitä ei ollut ollenkaan. Pääosa tulijoista oli Irakin armeijan sotilaita/sotilaskarkureita tai militia-ryhmien jäseniä, joilla ei YK:n mukaan edes ole pakolaisstatusta. Vastaavantyyppisestä rikoksesta/petoksesta on aiemmin annettu jopa 2 vuoden ehdoton vankeustuomio!

    Toiseksi, joukossa oli kymmeniä murhaajia ja sotarikollisia, murhaajien piilottelu on rikos sekä kansainvälisen että Suomen lain mukaan. Keväällä pari suomalais-naista tuomittiin murhaajan piilottelusta ja SPR on piilotellut kymmeniä! Heidät pitää vangita ja pääsääntöisesti karkottaa/palauttaa tuomittaviksi, eivät he voi kulkea vapaana. Jos Kajaanin murhaajat kuuluu näihin, sekä heidät Kajaaniin siirtänyt että Kajaanin vokin johtaja on osasyyllinen murhaan!

    Äänestä

SPR tarvitsi rahaa 90-luvulla joten se kaappasi Venäjältä Suomen kautta Eurooppaan matkalla olleet somalirikolliset tänne että voisi tehdä rahaa heidän hyysäyksellään. Sitten seurasivat klaaninyhdistämiset.

SPR o n mamutuksen alku, pahan juuri!

Äänestä

Tehkää mitä tykkäätte, kunhan teette sen omilla rahoillanne.

Äänestä

SPR tekee tosiaan hyvää. SPR:n huorahtavat naiset jakavat peräänsä maahanmuuttajamiehille. Toki se saattaa lyhyellä tähtäimellä olla hyvän tekemistä mutta ei ole oikein. Millaisen käsityksen se antaa matuille suomalaisen naisen moraalista ja miten sitten kun eksoottiset taudin kotoutuu Suomeen SPR:n huorien avulla. Se ei enää ole hyvän tekemistä.

Äänestä

Voi kun ymmärtäisitte että SPR on muutakin kuin pakolaiset. Jos SPR ei pakolaisista huolehdi, sen tekee joku muu, esim armeija tai kunta. Noille nyt vaan on kaikkien moraali- ja maallisten sopimusten mukaan tarjottava majoitus, perustoimeentulo ja alkeellinen terveydenhuolto. Kuluista vastaa valtio. Toki voisimme ottaa jonkun ison tyhjän kasarmi-alueen ja teljetä sinne kaikki 20000 maassa olevaa turvapaikan hakijaa, piikkilankaa ympärille ja kännykät takavarikkoon. Siellä olisivat poissa mielestä ja silmistä kunnes kotimaahan karkoitetaan tai on oikeasti todella niin vainottu, että on inhimillisesti parempi tarjota sille asuinoikeus suomessa.

Kuulostaa ehkä joistain hyvältä ?? Minusta ei. Parhaiten nuo sopeutuvat yhteiskuntaan kun saavat olla keskuudessamme. Ymmärrän myös suuttumuksen, mutta en hyväksy sitä ihonvärin tai pakolaisuuden perusteella. On noiden joukossa varmasti myös linnakundeja, murhamiehiä ja raiskaajia, miksei olisi, onhan noita kantasuomalaisissakin. Kunnon rangaistukset niille pitää kyllä antaa, ikään kuin esimerkiksi siitä, että suomessa ollaan suomalaisten tapojen ja lakien tavalla. Mutta noiden opettaminen ei ole mäkkäri-junttipullamössöpönttöjen tehtävä.

Äänestä

Vain+200+000+euroa+antoi+SPR+viime+vuonna+kotimaan+köyhille+ja+sairaille+ja+SPR:n+keräyksistä+menee+peräti+66%+kuluihin+ja+loppu+oikeisiin+avustuksiin.+SPR+maksaa+yli+100+tonnin+huippupalkkoja+johtajilleen.+Inhoan+koko+sydämestäni+tälläistä+maanpetturijärjestöä.+SPR+maine+on+lopullisesti+pilalla+muslimatujen+hyysäyksen+takia.+Kys.+järjestö+on+pistetty+lopulliseen+boikottiin+koko+lähisukumme+osalta+(valistus+on+purrut+kun+olen+kertonut+vähän+faktoja+heille).+Ei+lanttiakaan+enää+yhteenkään+SPR:n+keräykseen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


veritippaa kirjoitti:

Vuoden puheenaihe ovat olleet maahanmuuttajat. Eniten lokaa niskaansa on saanut SPR. Toki SPR harjoittaa pakolaisilla bisnestä, kaikki kulut kyllä laskutetaan valtiolta, tässä ei ole tippaakaan "hyväntekeväisyyttä". Toisaalta valtio tarvitsee ongelman käsittelyssä kumppaniksi ison toimijan, jolla on tunnetut periaatteet ja toimintatavat sekä laatukriteerit sekä tietotaito asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tässä pakolaishössötyksessä on monelta unohtunut, että SPR tekee paljon muutakin, pakolaistoiminta on vain yksi osa:

Kotimaassa:
Vähävaraisten ja työttömien avustaminen
Kriisityö (onnettomuudet, vapepa ym)
Turvapaikanhakijoiden vastaanotto
Alueellinen koulutus- ja yhdistystoiminta
- rinnepäivystys
- tapahtumat
- ensiapu
- ym ym

Ulkomailla:
katastrofiapu
Humanitaarinen apu
Terveys- ja valistustyö

Punaisen ristin periaatteet ovat jo vuosia olleet
Inhimillisyys
Tasapuolisuus
Puolueettomuus
Riippumattomuus
Vapaaehtoisuus
Ykseys
Yleismaailmallisuus

Aika surkeaa jos pakolaisten takia ihmiset eivät ymmärrä koko toiminnan laajuutta. Esim jos eksyt metsään, kuka sinua sieltä hakee? Tai jos sinulta palaa talo, kuka tulee ja huolehtii? Tai jos joudut leikkaukseen, mistä veri? Tai jos laskettelurinteessä vedät syöksyllä puuhun?

SPR on niin monessa asiassa mukana, että yhden asian takia koko toiminnan lyttääminen antaa kyllä aika typerän kuvan henkilöstä itsestään. Varsinkin kun tuo pakolaisasiakin on tehtävä, jos ei SPR, niin bisnes Oy tai kunnat... Mitähän siitäkin tulisi. Toki armeijalla on myös valmis organisaatio ja toimintatavat. Mutta siviilitoimintaahan pakolaisten majoittaminen on. Kyllä SPR on oikea kumppani järjestämään valtion velvollisuuksiin kuuluvat perusasiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu