Käsi sydämelle, helluntaiseurakuntien vanhimmistot ja pastorit, mikä on evankelioinnissa tärkeintä? Saada uusia jäseniä seurakuntiin vai se, eetä ihmisiä ylipäänsä tulee uskoon? Ymmärrän sen, että olisihan se mukava saada uusia jäseniä, ja se olisi seurakunnalkekin erittöin tervehdyttävää ja usein raikastavaa, mutta kun ne ihmiset eivät aina tahdo siihen juuri meidän seurakuntaamme tulla.
Tässäkin taas sitten uudestaan käsi sydämelle: "Miksi?" Onko seurakunnassamme tilaa hengittää ja ollla vapaasti sitä mikä on? Täytyisi hieman ajatella sitäkin että jos nyt minä tulisin vasta uskoon niin olisiko tämä seurakunta sellainen, johon haluaisin liittyä? Kokisinko vetoa käydä tämän seurakunnan kokouksissa? Kokisinko että minua rakastetaan, minusta välitetään ja minut halutaan ottaa avoimin sydämin vastaan?
Huomaammepa sitä tai ei, ihmiset aistivat hyvin helposti ilmapiirin joka seurakunnassa vallitsee. He haistavat sen. Emme voi teeskennellä. Jos teeskentelemme kokous koukouksen jälkeen toisillemme niin se huomataan. Ja huomaat sen itse omassa olossasi.
Voi miten toivoisin että Jumala saisi meitä helluntailaisia vapauttaa? Olen kuullut monen luterilaisen sanovan kokevansa olonsa ahtaaksi meidän joukossamme. Monet meistä kokevat olonsa itse ahtaaksi. Miksi olemme tehneet uskomisesta ja yhteydestä niin vaikeaa? On tietysti varmasti sydämenlämpöisiä seurakuntia, joista näkyy ja loistaa se ilo ja rakkaus, mikä meistä kuuluisikin näkyä. Ja kaikissa seurakunnissa on myös puuteensa. Iloakin voi yrittää teeskennellä. Mutta lopulta, vain kaikki aito kestää. Seurakunnan ydin, Kristus Jeesus kestää. Meidän tulisi vain pyyhkiä sumut ja savut siitä peilistä, joka estää meitä näkemästä.
- - -
Tässäkin taas sitten uudestaan käsi sydämelle: "Miksi?" Onko seurakunnassamme tilaa hengittää ja ollla vapaasti sitä mikä on? Täytyisi hieman ajatella sitäkin että jos nyt minä tulisin vasta uskoon niin olisiko tämä seurakunta sellainen, johon haluaisin liittyä? Kokisinko vetoa käydä tämän seurakunnan kokouksissa? Kokisinko että minua rakastetaan, minusta välitetään ja minut halutaan ottaa avoimin sydämin vastaan?
Huomaammepa sitä tai ei, ihmiset aistivat hyvin helposti ilmapiirin joka seurakunnassa vallitsee. He haistavat sen. Emme voi teeskennellä. Jos teeskentelemme kokous koukouksen jälkeen toisillemme niin se huomataan. Ja huomaat sen itse omassa olossasi.
Voi miten toivoisin että Jumala saisi meitä helluntailaisia vapauttaa? Olen kuullut monen luterilaisen sanovan kokevansa olonsa ahtaaksi meidän joukossamme. Monet meistä kokevat olonsa itse ahtaaksi. Miksi olemme tehneet uskomisesta ja yhteydestä niin vaikeaa? On tietysti varmasti sydämenlämpöisiä seurakuntia, joista näkyy ja loistaa se ilo ja rakkaus, mikä meistä kuuluisikin näkyä. Ja kaikissa seurakunnissa on myös puuteensa. Iloakin voi yrittää teeskennellä. Mutta lopulta, vain kaikki aito kestää. Seurakunnan ydin, Kristus Jeesus kestää. Meidän tulisi vain pyyhkiä sumut ja savut siitä peilistä, joka estää meitä näkemästä.
- - -
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaava, kaava ja kaava, kuka jaksaa sitä vuodesta toiseen toistettavaa kaavaa, joka voi olla erilainen eri srk:ssa, mutta aina on joku tiukka kaava, jonka mukaan edetään. Vapauteen Kristus vapautti meidät...no ei se siltä vaikuta. Srk: t sitovat kaavoillaan Jumalan Hengen toimimisen tai oikeammin pitävät Jumalan Hengen ulkopuolella.
No näinpä. Olisi edes vaikkapa VIISI tai KYMMENEN vaihtoehtoista kaavaa jonka mukaan edetä. (Naurua) Olisi vähän vaihtelua
Ei suinkaan. Huoh.
Sitä Jumalan kuuntelemista -ja mahdollisuutta siihen kyllä tarvittaisiin. Sitä ydintä. Oltaisiin sitten vaikka hiljaa enemmän. Ja kuka on sanonut että asioitten on aina mentävä saman kaavan mukaan? Miksi? Ei sitä kyllä Uudesta Testamentista löydy.
Lyön vetoa, että helariseurakuntien pastorit ja työntekijät eivät käy täällä neuvoja hakemassa. Eikö kantti kestä antaa palautetta suoraan.
Katsos, kaava on myös se, että vain tietynlaisten ihmisten ajatuksia kuunnellaan, ( nämä ihmiset valitaan maallistuneiden arvojen mukaan ) on niin turvallista pitää yllä tai olla siinä iänikuisessa tutuksi tulleessa hierarkisessa organisaatiossa, jossa ei poikkipuolisia sanoja päästetä kuuluviin, sillä varjellaan valtaapitävien asemaa, mutta muutahan sillä ei sitten aikaan saadakaan ,mutta onneksi Jumala ei siunaa näitä itsensä kyllästäneitä seurakuntia johtajineen, pikkupomoineen ja kaiken hyväksyvine lampaineen.
Yleensähän niitä kaavoja on tasan kaksi, yksi rukouskokousta ja toinen päiväkokousta (lisäksi tietysti ehtoolliskokous) varten. Mutta tärkeintä on iloisiakin lauluja laulettaessa näyttää siltä, ettei ilo nyt ainakaan aivan ylitsevuotavasti läikehdi yli. Varovainen pitää olla.
Aloitus on sinänsä aiheellinen, mutta tulee väärään osoitteeseen. En ole itse pystynyt kotiutumaan enää helluntaiseurakuntaan, vaikka olen sitä useasti yrittänyt. Kyse ei ole opista, vaan ilmapiiristä. Toki ilmapiirikin voi vaihdella myös seurakunnittain, sillä ihmisethän sen ilmapiirin luovat. Sen verran olen kuitenkin päässyt Jumalan lapsen vapauden makuun, että enää jaksa kovin ahtaita porukoita.
Joo voishan sitä vaikka antaakin. Mutta on se kyllä meistä kaikista seurakuntalaisistakin kiinni. Jos nyt on joskus sattunut niin että on ollut iloista jutustelua kelloon katsomatta ennen kokousta, niin on sitten käynyt niinkin että sen on joku "yleisöstä" keskeyttänyt koska täsmällisyys on tärkeämpi hyve. Mutta kukin tavallaan. Jokainen helluntailainen varmasti koee asiat eri tavalla ja olisi mukava virittää aiheesta keskustelua.
Ja kyllä minä uskon että valveutuneitakin pastoreita löytyy ja uudistusmielistä vanhimmistoa -jostakin.
Siis varmasti heitä löytyy.
Mutta seurakunnan kaavat ovat yleensä kyllä aika joustamattomia. Jos aina on ollut tapana laulaa jossakin välissä kaksi laulua, niin kolmanteen pitää jo melkein pyytää kirjallinen lupa. (Vink vink)
Joo näinpä. Kyse ei todellakaan ole opista vaan ilmapiiristä. Ja ongelma on näköjään valtakunnallinen.
Jos seurakunnat tekisivöt enemmän yhteistyötä keskenään niin sekin vaikuttaisi siihen ilmapiiriin myönteisesti. Sisäänpäin käpertyvä kuihtuu. Eikä jaettaisi sieluja "sulle, mulle", vaan kaikki Herralle. Uhrauksia se varmasti vaatii, mutta kun ilmapiiri muuttuu, uskon että ihmiset kiinnostuvat. Ei vapaus ole uhka, vaan mahdollisuus. Se ei tarkoita RaamatunSanasta luopumista, vaan siinä pysymistä. Yhä suurempaan rehellisyyteen, armoon ja syvenevään yhteyteen itseämme ja toisia kohtaan.
Vapautusterapiaa. Taideterapiaa. Musiikkiterapiaa. Bibliodraamaterapiaa. Ihan mitä vain, millä saataisiin seurakuntalaiset avautumaan. Leikkiä, yhteyttä, seurustelua. Pelottaahan se, ja kun se ei tunnu hengelliseltä. Mutta se tuottaa hyvän hedelmän. Kuuntele itseäsi. Pysähdy, tutki sieluasi. Älä sulkeudu. Avaidu Jumalalle. Etsi armoa, totuutta, puhtautta, pyhyyttä. Etsi syvää yhteyttä Jumalan kanssa. Hymyile, leiki, tanssi, kosketa. Haaveile, elä, vahvistu!
Et löydä vapautta muuta kuin kasvokkain Luojasi kanssa. Vain Hän voi sen sinulle lahjoittaa. Kaikkien ei tarvitse olla taiteilijoita, mutta kaikki voivat olla vapaita. Avarakatseisia. (Ja se ei tarkoita synnin hyväksymistä.)
En sano ettäilmapiiri on aina huomo. Tämänkin päivän kokouksessa oli todella hyvä ilmapiiri. Ja aivan kuin näin mielessäni kuinka Jumala tekee salattuja asioita meissä itse kussakin. Hän tekee työn, Hän tekee ihmeet. Mutta niin moni kärsii. Niin moni on yksin. On niin paljon itsekkyyttä.
Niin monet kantavat vuosia vanhoja kaunoja. Vuosikymmeniä. On tunnistamattomia luonnehäiriöisiä, on haavoitettuja tunteita, on kipuja joihin ei voi koskea ja joita ei voi nimetä. "Katso totuutta Sinä tahdot salatuimpaan saakka ja sisimmässäni Sinä ilmoitat minulle viisauden."
Olen sitä mieltä että vaikka kaikki kaikki ympärilläsi olisivat ns. tupessa, sinä voit olla vapaa. Sinä voit ajatella ja tuntea vapaasti. Sinä voit liikkua vapaasti. Sinun ei tarvitse ajatella sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Ja toivon mukaan vapaus tarttuu. Toivon mukaan kaipuu vapauteen tarttuu ja tulemme päivä päivältä elävimmiksi. Se on haaveeni.
Katso ulos luontoon. Katso sen kaikkea iloa, hehkua, välittömyyttä. Kuuntele sen laulua. Ja mieti, onko sisimpäsi sopusoinnussa sen kanssa. Laulaako se Luojan musiikkia.
Joskus sisimpämme voi olla kuin tunkkainen huone johon on "kaiken varalta" säilötty vuosikymmeniä vanhat asiat. Se ei ole tarkoitus.
Kuolleita seurakuntia kaikki tyynni, jotka henkihieverissään juuri ja juuri hengittävät. Heikkoja ei hoideta, apua tarvitseva jätetään yksin murehtimaan, missä se toisten taakkojen kantaminen oikein on? Ai niin, tärkeämpää on minä, minun elämäni haaveet ja unelmat, minun kutsumukseni, minun uskoni, rukousvastaukset minulle. Jumalan Sanaa ei eletä todeksi kuin siltä osin, mikä itseä siunaa ja saa hyvän olon aikaan.
ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee?...tehkää hyvää ja lainatkaa toivomatta saavanne mitään takaisin.
Sillä te muutatte oikeuden myrkyksi ja vanhurskauden hedelmän koiruohoksi,
Siinä taitaa olla joka sorkka sellaisia joilla ei ole itsellään mitään annettavaa mutta muilta kyllä odotetaan vaikka minkälaista huomiota ja mitä lienee.
...vapautta ja iloa... heh aikaihmiset eli tiettyyn ikähaarukkaan ehtineet naisimmeiset sitä kaipaa kaikelaista milloin mitäkin lajia omaan turhautuneeseen kuivaan eloonsa.