Eli vain noin 15 miljardia vuotta taaksepäin, nykyistä maailmankaikkeutta ei kai ole?
No, ennen sitä oli aiempi universiumi, mahdollisesti pienempi ja mahdollisesti eri koordinaateissaan avaruutta.
Mutta mitä oli ennen näitä ruumiiden ja materioiden todellisuutta, ennen tilavuutta ja massoja?
Perkeleetkin sen tietää, kaikki henget pelasivat pinnoilla pelejä, ja keskustelivat keskenään. Heillä ei ollut massallista ruumista, mutta he saattoivat kyetä näyttämään toisilleen näkyjä, pelilautoja, informaatiojonoja. Tämä kaikki oli ennen maailmankaikkeuksia, ja tokihan Matematiikkaa Jumalat Enkeleineen harrastivat paljon, ja alkeisfysiikkaa, koska saivat lopulta luotua tämän nykyisen Unversiumimme, jossa vaellamme itse ihmisinä, Jumalan tai Paholaisen ja Maailmaan lapsina, kuin kovassa unessa. Kohta heräämme kaikki yksitellen, Paljon Pelättyyn Kuolemaan, se on seuraava askel, tällä "Evoluution" polullamme, joko ylöspäin, alaspäin tai sitten oppimatta enää mitään uutta lisää... Mitään Olemattomaksi muuttumisen TUHOA ei kenellekään tule, ellet usko juuri siihen sitten, vain luuseriominaisuutemme saamme hylätä luolemassamme, tai ne, jotka eivät olleet omaa omaisuuttamme, ja ansioitamme. Nykyinen ruumimme oli kaikilla meillä luuseri, se ei elä kauan. Mutta se mitä meistä jää? Tiedättekö, ei Jumala kenenkään kokonaan kadotukseen kadota sallisi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Avauksen kysymykseen ei tieteellä ole vastausta eikä juuri edes keinoja sitä etsiä.
Luvitelma- ja hallusinaatio-osastolta kunnollisia vastauksia tuskin löytyy.
Siis "kuvitelma-"