8-10 vuotiaat matupennut yritti varastaa Itiksessä

Todella röyhheää alkaa olla tuo matujen toiminta täällä Suomessakin. Kymmenen vuotiaden pentulauma käy naisen kimppuun ravintolan kassalla, ja yrittää viedä repun, tyhjentää taskut ja urkkia pankkikortin pin-koodin. Ja vielä uhoaa päälle kun ei onnistu! Nuorena oppii tämä apinalauma heimojensa tavoille!


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091822336600_uu.shtml

http://mvlehti.net/2016/09/19/laulaja-nayttelijatar-joutui-matulauman-ryostoyrityksen-kohteeksi/
31131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Uutisessa ei edelleenkään mainittu lasten syntyperää. Viimeksi samoilla tienoilla liikkuessani vastaavanlainen porukka koostui ihan kotimaisista räkänokista. Eivät onnekseen yrittäneet tehdä tuttavuutta omaisuuteni kanssa.

Äänestä
  • Eli et ole käynyt viimeiseen 10-15v itiksessä ja nyt "asiantuntijana" kommentoit kun siellä todellisuudessa on "kotimaisista räkänokista" porukka koostunut aivan erivärisistä kuin ns. valkoisista.

    Stubbikin kävi oikein "rikastuttamassa" ja sanoi kun olisi "mennyt ulkomaille ja mogadishuun" mutta kuitenkin oli turvajoukon saattelemana ja suojelemana.

    Äänestä

  • Just näin. Itis on nykyään yhtä suurta mustuaiskeskusta jonne ei ole kohta yhdelläkään kantasuomalaisella asiaa. Ruotsissahan näitä tällaisia paikkoja on jo paljonkin.

    Ja yllättäen Iltalehti on sensuroinut penskojen etnisyyden...

    Äänestä

  • mutta yllättäen kyllä antaa kommentoida mutta miten kauan kun tulee "vääräätietoa" ja kuitenkin faktaa....
    Vastaaviin ei anna kommentoida mutta ei tiennyt IL nyt että suomenkansa on valistunutta ja tietää tuon ketä ja mitä kansaa itiksessä on...

    Äänestä

  • Itiskuuluumeille kirjoitti:

    Eli et ole käynyt viimeiseen 10-15v itiksessä ja nyt "asiantuntijana" kommentoit kun siellä todellisuudessa on "kotimaisista räkänokista" porukka koostunut aivan erivärisistä kuin ns. valkoisista.

    Stubbikin kävi oikein "rikastuttamassa" ja sanoi kun olisi "mennyt ulkomaille ja mogadishuun" mutta kuitenkin oli turvajoukon saattelemana ja suojelemana.

    Kävin muistaakseni kolmisen viikkoa sitten. Eri kansallisuuksia liikkeellä paljonkin, mutta ainoat näkemäni häiriöt em. suomalaiskakarajengin ja yhden vanhan alkoholistin toimesta. Kerron mitä näin, mutta mm. nimim. Itiskuuluumeille intoutuu vääristelemään sanomisiani. Olitko paikalla samaan aikaan vai mistä tiedät minua paremmin? Mahdat olla pettynyt, kun kokemani ei tuekaan ennakkoasenteitasi.

    Äänestä

  • Niin taidat itse olla vähän tummempaa etnisyyttä niin saat olla rauhassa... siitä mös johtunee vihamielinen asenteesi kantasuomalaisia kohtaan...

    Äänestä

  • bgofkdgajkfg kirjoitti:

    Niin taidat itse olla vähän tummempaa etnisyyttä niin saat olla rauhassa... siitä mös johtunee vihamielinen asenteesi kantasuomalaisia kohtaan...

    Toinen tietämätön viljelemässä höpinöitään. Pettymykseksesi olen valkoihoinen, Suomessa syntynyt ja koko ikänsä elänyt. Oliko muita typeryyksiäsi?

    Äänestä

Mutta niillä ei ollut sentään pommivyötä.... vielä.....

Äänestä

Omalle kohdalle jos osuu,vedän pataan seurauksista välittämättä.

Äänestä
  • Mussukka uhoaa, kun voi tehdä sen netissä. Tosiasiassa et uskalla tehdä mitään.

    Äänestä

  • Sopii mennä koettamaan valkoisena (spermanaamana) niin saat paikalliset ja valtamediatkin kimppuusi.

    Äänestä

  • Ei kai niitä mussukoita pataan kannata vedellä, joutuu vaan turhaan makselemaan korvauksia.

    Minä voisin mennä ja unohtaa sopivan kokoisen kukkaron tai laukun sopivasti paskiaisen näköisen ihmisen hollille. Sisältä paljastuisi avattaessa *ullatus*...

    Äänestä

  • Leijonakoruapinat kirjoitti:

    Mussukka uhoaa, kun voi tehdä sen netissä. Tosiasiassa et uskalla tehdä mitään.

    Niin toisin kuin musulmaani joka ottaa puukon esille niinkuin tapahtui minnesotalaisessa ostokeskuksessa!

    Äänestä

  • ällhähyy kirjoitti:

    Niin toisin kuin musulmaani joka ottaa puukon esille niinkuin tapahtui minnesotalaisessa ostokeskuksessa!

    Ja ruotsalaisessa ikeassa.

    Äänestä

Joo lompakot ja laukut täyteen paskaa tai rotanloukkuja. Siinä tarpeeksi ullaria ryöstäjälle.
Ja syyttää ei kukaan pysty, koska vielä huom! vielä on ryöstö kiellettyä, ja omassa laukussa saa kyseisiä asioita pitää.
Siihen saakka käyttäkäämme lompakko- ja laukkuansoja. Myös taskuansat suositeltavia.

Äänestä

Tässä kuvaava video Ruotsista. 60Minutes ohjelman tiimi yrittää tehdä ohjelmaa mamulähiöstä. Ensin kameramiehen yli ajetaan autolla (n. 0:30), ja sen jälkeen hyökätään päälle löyden ja potkien (n.2:50), ja asialla ovat somalimaahanmuuttajat. Näitäkö halutaan myös Suomeen tuhansia lisää?

https://www.youtube.com/watch?v=iy28W4cfS4c

Äänestä

Forssan pakoon juoksijat uskalsivat Helsingissä käydä yhden ihmisen kimppuun. Sankariainesta.

Äänestä
  • On äitinsä saaneet olla vaihtamassa vaippoja paskahousunatseille oikein urakalla. Saitteko pojat tissiä myös?

    Äänestä

Pikkujihadistit ja mamujengiläiset täälläkin uhoaa. Mahtaa olla heidän äitinsä ja profeettansakin ylpeitä. Noo, se kuuluu vaan kulttuuriin...

Äänestä
  • Näetkö useinkin näitä "pikkujihadisteja ja mamujengiläisiä" kaikkialla? Hae ihmeessä parempi lääkitys. Moni kirjoittaja kun on kaltaistasi pohjasakkaa inhoavia suomalaisia.

    Äänestä

  • VTTU NIITÄ ON KAIKKIALLA! Eikä tarvitse edes päätä kääntää. Ei auta lääkkeet, mutta mamujen ja matujen palauttaminen auttaa tähän sekä kaikkiin muihinkiin maahanmuuton ongelmiin.

    Äänestä

  • Teitä_pilkataan kirjoitti:

    Näetkö useinkin näitä "pikkujihadisteja ja mamujengiläisiä" kaikkialla? Hae ihmeessä parempi lääkitys. Moni kirjoittaja kun on kaltaistasi pohjasakkaa inhoavia suomalaisia.

    Älä ala täällä määräilemään lääkityksiä ...se on täällä minun tehtäväni...

    Äänestä

  • Teitä_pilkataan kirjoitti:

    Näetkö useinkin näitä "pikkujihadisteja ja mamujengiläisiä" kaikkialla? Hae ihmeessä parempi lääkitys. Moni kirjoittaja kun on kaltaistasi pohjasakkaa inhoavia suomalaisia.

    En tarvitse lääkitystä kiitos. En kärsi punaviherhörhöläistaudista enkä allahinharhalaisuudesta.

    Äänestä

  • koviamutuja kirjoitti:

    En tarvitse lääkitystä kiitos. En kärsi punaviherhörhöläistaudista enkä allahinharhalaisuudesta.

    Hyvä niin......

    Äänestä

Kun katselee noita somppuja ja irakilaisia aikuisiakin niin nämä on aika rääpäleitä että vasemalla kädellä hoitelen ne ja olen nähnyt ravintolassakin ja en oikein hyvällä ole katsonut niin näkee oikein että niillä alkaa pelosta housut tutisemaan mutta kun ovat joukolla niin ovat mahtavia ja selän taakse en päästä...

Äänestä
  • Niillä on kaikilla puukot mukana.

    Äänestä

  • KiitosHallitus_ kirjoitti:

    Niillä on kaikilla puukot mukana.

    Paperittomien maahantulijoiden paikka on poliisin suojassa lukkojen takana, kunnes henkilöllisyys saadaan varmistettua.

    Näin sanoo Suomen Laki: ulkomaalaislaki.

    Kummasti on eduskunnan säätämät lait unohtuneet viranhaltijoilta.

    Kansalaisia kyllä syyllistetään, ja kritiikistäkin tulee kohta laitonta. No, mikäpäs siinä. Haluan nähdä sen päivän, kun pari-kolme miljoonaa suomalaista laitetaan vankilaan mielipiteidensä vuoksi. Keskustellaan sitten eurooppalaisista arvoista.

    Äänestä

  • KiitosHallitus_ kirjoitti:

    Niillä on kaikilla puukot mukana.

    Onko todella noin, että ne kantavat aina teräaseita mukanaan poliisin siihen puuttumatta? Aika hämmästysttävää ja hölmöä.

    Äänestä

Pelkuripoliitikot nuolevat matujen perseitä ja kannustavat rikoksiin.

Äänestä

Pikkujihadistit hyökkäävät aina aseistettuna laumana yhden uhrin kimppuun. Jopa naisten kimppuun käydään isolla joukolla. Pikkujihadistilauman kanssa tapellessa voi vahvallekin miehelle käydä huonosti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


suvaitkaa.nyt.taas kirjoitti:

Todella röyhheää alkaa olla tuo matujen toiminta täällä Suomessakin. Kymmenen vuotiaden pentulauma käy naisen kimppuun ravintolan kassalla, ja yrittää viedä repun, tyhjentää taskut ja urkkia pankkikortin pin-koodin. Ja vielä uhoaa päälle kun ei onnistu! Nuorena oppii tämä apinalauma heimojensa tavoille!


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091822336600_uu.shtml

http://mvlehti.net/2016/09/19/laulaja-nayttelijatar-joutui-matulauman-ryostoyrityksen-kohteeksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu