Suomalaisten pyhästä navetasta eli ALKO:sta!

a-no

Kaikkihan meistä muistanevat, että kieltolain jälkeen ALKO:n liikkeet avasivat ovensa 1.2. vuonna -34 kello 5:67. Mutta kuinka moni muistaa seuraavaa:

Alko vakoili vuosikausia asiakkaitaan, joita epäiltiin alkoholin väärinkäytöstä.

Kieltolain aikaan sisäministerinä toiminut Arvo Linturi siirtyi sodan jälkeen Alkon apulaisjohtajaksi. Hän kehitti Alkon valvontajärjestelmää.

”Etsivät tarkkailijat” valvoivat, mitä ihmiset tekivät Alkon ostoksillaan. Heillä oli poliisikonstaapelin valtuudet. He tekivät kotikäyntejä ja kuulusteluja ja hankkivat tietoa epäillystä alkoholin väärinkäyttäjästä tai trokarista tämän lähipiiriltä.

Tarkkailijat olivat aluksi eläkkeellä olevia poliiseja. Alko alkoi myös kouluttaa tarkkailijoita. Heitä oli vuonna 1947 yhteensä 275.

Rangaistuksena ihmisille määrättiin myyntikieltoja. 1940-luvun lopulla niitä määrättiin vuosittain yli 40 000, eli yli sata päivässä. Alkoihin rakennettiin puhutteluhuoneita, joissa ostajaintarkkailijat puhuttelivat epäiltyä ongelmakäyttäjää.

Osastot kilpailivat siitä, kuka määrää eniten myyntikieltoja. ”Kun Helsingin piiri allekirjoitti 10 000. myyntikiellon, koko tarkkailuosasto sai pullakahvit.”

”Alkoholimyymälöissä asioivat suomalaiset lienevät olleet ostajaintarkkailun parhaina vuosina 1940-luvun jälkipuoliskolla ja 50-luvulla tarkemman kontrollin alaisena kuin minkään muun ei-muhamettilaisen maan alkoholin ostajat.”

1

206

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Impokki

      Mie oon pannu Alkon myyjää kerran jos toisenkin. Poika vinku kun sika kun vetelin kangella kakkoseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      272
      769
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe