Presidentti Niinistö väärässä rasismista.

Tasavallan presidentti ja oikeustieteiden kandidaatti Sauli Niinistö on antanut lausunnon jossa hän väittää rasismin olevan rikos Suomessa. Tällaisena maallikkolautamiehenä tohdin olla eri mieltä asiasta, ja väitän että se ei ole rikos.

Vasta rasistinen tekeminen tai sanominen on rikollista. Rasismi eli rasistinen ajattelu tai siitä kahdenkeskisesti puhuminen, se ei ole rikollista. Väitän että vasta teonkuvaus tyyliin "rasistinen teko", se on Suomen Rikoslain mukaan rikos.

Tuota Niinistön ottamaa oudon tuntuista kantaa voisi verrata vaikka siihen että onko kuolemanrangaistuksesta puhuminen rikollista. Suomen lain mukaan kuolemantuomio on rangaistuksena laiton, se on rikollinen teko.

Mutta Niinistön lainopillista kantaa soveltaen, kuolemanrangaistuksesta puhumiseen, niin laittoman "rasismi" ideologian mukaisesti myös laiton "kuolemanrangaistus" ideologia olisi Niinistön mukaan Suomen lakien mukaan rikos.

Odottelen mielenkiinnolla miten Suomen oikeusoppineet ottavat kantaa tuohon Niinistön ajatuspoliisimaiseen möläytykseen ja ajatuskuvioon.
En oikein usko että rasististen ajatusten ajatteleminenkin, eli pään sisäinen rasismi, sekin on Niinistön rakenteleman lakikuvion mukaan rikollinen teko.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Päivä päivältä ollaan lähempänä ajatusrikosta.

1Äänestä

Toivottavasti Niinistö saa pikaisesti Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta lausunnon, jossa vahvistetaan hänen laintulkintansa olevan oikea.

Silloin on vahvat perusteet alkaa lukita suomalaisia kiven sisään "rasismista", eli pelkästä kahden kesken sanotusta "nee-keri" sanan sanomisestakin.

Äänestä

No jos ei ole niin kohta on. Mielipiteen sanominenkin on kohta rikos.

1Äänestä

noita vainot alkaa taas euroopassa eikö ihmiset oikeasti opi mitään?

Äänestä
  • Maajussioen+kannattaa+alkaa+kerätä+hyvin+syttyviä+mäntyklapeja+varastoihinsa.+Paikkoihin+josta+niitä+saadaan+nopeasti+kuskattua+Senaatintorille+ensi+keväänä.+Kun+tunnistettuja+rasisti-rikoksen+tehneitä+noitia+aletaan+meillä+polttaa,+niin+kuivaa+puutavaraa+tarvitaan+silloin+todella+paljon.+Noin+75%+suomalaisista+pannaan+palamaan.+Vähempi+ei+tule+riittämään,+että+rasismi-rikos+saadaan+kunnolla+kitkettyä+kantasuomalaisista+pois.

    Äänestä

  • Nuotiopuun-tarpeita kirjoitti:

    Maajussioen+kannattaa+alkaa+kerätä+hyvin+syttyviä+mäntyklapeja+varastoihinsa.+Paikkoihin+josta+niitä+saadaan+nopeasti+kuskattua+Senaatintorille+ensi+keväänä.+Kun+tunnistettuja+rasisti-rikoksen+tehneitä+noitia+aletaan+meillä+polttaa,+niin+kuivaa+puutavaraa+tarvitaan+silloin+todella+paljon.+Noin+75%+suomalaisista+pannaan+palamaan.+Vähempi+ei+tule+riittämään,+että+rasismi-rikos+saadaan+kunnolla+kitkettyä+kantasuomalaisista+pois.

    Nyt+olet+erehtynyt,+se+on+vähintään+95%+se+määrä.+Muuten+asia+on+kuten+sanoit.

    Äänestä

Orwell oli oikeassa. Ja Presidenttiä ei täällä tarvitse haukkua, kyllä hän tietää mistä puhuu, toisin kuin eräät.

Äänestä
  • No jos suurvalta Ameriikassa Obama, Trump ja Hillary kestää tekemistensä ja sanomistensa kritisoinnin, niin kai meillä pienen maan pieni presidentti samaan kykenee.

    Niinsitöltä lohkeaa joskus ihan hyvin ja useimmin asiaa. Mutta kyllä tämä rasismi-kannanotto kuulostaa pöyristyttävän kummalliselta.

    Jos Niinistön vaatimuksen ja asiassa esikuvana olon jälkeen tästä tulee vähitellen suomalaista lainkäyttöä, niin aika lailla ku-sessa ollaan sitten, me joka ikinen suomalainen rasistirikollinen.

    Äänestä

  • Mitä vittua velkainen Suomi ENÄÄ nykypäivinä tekee ilman todellista valtaa olevalla "presidentillä"? Pelkkä ELIITTIJUHLIEN 6.12. kättelijä, itsenäisyysjuhlista turha puhua, EU:n prsettähän täällä nuollaan, siellä asiat tänne sanellaan. Itsestäänselvyyksiä ja turhia juhlapuhejorinoita, sekö on "presidentin" tehtävä?

    Jos sotaan maa joutuu, se joutuu laajojen kuvioiden takia, jorinat ei sitä pelastele.

    NYT KOLMELLE ENTISELLE SDPLÄIS- PRESIDENTILLE MAKSETAAN VEROTTOMIA ÖKYELÄKKEITÄ, MIKSI? Eihän niin muissakaan maissa tehdä, ottakaa nyt oikeista asioista mallia, koska aina vetoatte kun "muuallakin"
    '
    POIS KALLISPALKKAINEN, TARPEETON PRESSANPALLI.

    JA MISSÄS "PRESIDENTIT" TUOMIOT JA KANNANOTOT SILLOIN OVAT, KUN SUOMALAISIIN SILMITÖN JA RAAKA VÄKIVALTA KOHDISTUU? Eipähän ole "kannanottoja" liiemmälti korviini sattunut tulemaan...

    Äänestä

Niinistö ei ole kertaakaan tuominnut värillisten ja muslimien Suomalaisiin kohdistaneisiin väkivallan tekoihin,

Niinistö pelkää väriviallisia ja muslimeita, joten ei uskalla sanoa heistä mitään.
Soini tuomitsi Kajaanin murhan ja Helsingin tapaturmaisen kuoleman.

Äänestä

Tämän väkivaltapojan ja höyryhuligaanin onnettomasta yhteenotosta on tehty valtava ja kaiken ongelman merkityksen määrittelevä tapaus.
No kyllähän tällainen väkivalta on erittäin huolestuttava asia.

Mutta tämä on reunailmiö, kun pääilmiö on suomalaisten tavallisten, ei väkivaltaan turvautumista hyväksyvien KASVAVA PELKO maamme turvallisuudesta heidän seuratessaan rikostilastoja, hirveitä summittaisen väkivallan tekoja tulijoiden toimesta sekä Ranskan/Ruotsin ym. todellisuutta seuratessa.

Sitä asiaa eivät kommentoi poliittiset päättäjämme millään tavalla ymmärtäen. Sekin huolestuttaa. Ilman vaihtoehtoja ollaan ajamassa meitä Ruotsin/Ranskan tielle.
Ainoastaan saamme nähdä harhaanjohtamista, piilottelua jopa suoranaista valehtelua näihin asioihin liittyen.

Äänestä

Suomessa on rasismille nollatoleranssi ja vähäinenkin rasistinen ele on tulkittavissa rasistiseksi viharikokseksi, josta kuuluu rankaista tuntuvasti. On luotava niin järeä rangaistuskoneisto rasisteja varten, että rasismista tulee yhtä vakavat rikosoikeudelliset seuraamukset kuin esimerkiksi murhasta.

Äänestä

"+Nyt+olet+erehtynyt,+se+on+vähintään+95%+se+määrä.+Muuten+asia+on+kuten+sanoit.+"Minusta+polttaminen+kannattaa+suosittaa+kaksi+vaiheisesti,+ihan+työvoiman+saantisyihin+vedoten.Aluksi+poltetaan+ne+75%+suomalaisista,+jonka+homman+25%+ihmisistä+pystyy+suorittamaan.+Sen+jälkeen+kakkosvaiheessa,+jäljelle+jäävä+porukka+kokoontuu,+ja+etsii+joukostansa+sen+heikoimman+ja+rasistisimman+väen.+Kaikkein+puhtain+ja+ei-rasistirikollinen+5%+väestön+osuus+sitten+polttaa+vielä+20%+niistä+likaisista+saastoista.+Lopputuloksena+saadaan+rasismista+vapaa,+sauliniinistöläinen+Suomi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lusimaan-75-pros_väestä kirjoitti:

Tasavallan presidentti ja oikeustieteiden kandidaatti Sauli Niinistö on antanut lausunnon jossa hän väittää rasismin olevan rikos Suomessa. Tällaisena maallikkolautamiehenä tohdin olla eri mieltä asiasta, ja väitän että se ei ole rikos.

Vasta rasistinen tekeminen tai sanominen on rikollista. Rasismi eli rasistinen ajattelu tai siitä kahdenkeskisesti puhuminen, se ei ole rikollista. Väitän että vasta teonkuvaus tyyliin "rasistinen teko", se on Suomen Rikoslain mukaan rikos.

Tuota Niinistön ottamaa oudon tuntuista kantaa voisi verrata vaikka siihen että onko kuolemanrangaistuksesta puhuminen rikollista. Suomen lain mukaan kuolemantuomio on rangaistuksena laiton, se on rikollinen teko.

Mutta Niinistön lainopillista kantaa soveltaen, kuolemanrangaistuksesta puhumiseen, niin laittoman "rasismi" ideologian mukaisesti myös laiton "kuolemanrangaistus" ideologia olisi Niinistön mukaan Suomen lakien mukaan rikos.

Odottelen mielenkiinnolla miten Suomen oikeusoppineet ottavat kantaa tuohon Niinistön ajatuspoliisimaiseen möläytykseen ja ajatuskuvioon.
En oikein usko että rasististen ajatusten ajatteleminenkin, eli pään sisäinen rasismi, sekin on Niinistön rakenteleman lakikuvion mukaan rikollinen teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu