Ny se sitten lähtee

opistomeinaan

"Ahlmanin koulun Säätiön hallitus on kokouksessaan 19.9. päättänyt keskittää Säätiön ammatillisen ja vapaan sivistystyön opetustoiminnan Tampereen kampukselle syksyyn 2018 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa Oriveden Opiston toimintojen siirtämistä Tampereelle.
Päätöksen taustalla ovat toimitusjohtaja Timo Jaakkolan mukaan koulutukseen kohdistuvat rahoitusleikkaukset sekä niistä seuraava tarve tehostaa toimintaa ja leikata kustannuksia. Ratkaisun tavoitteena on mahdollistaa opetustoiminnan jatkuminen aiemmassa laajuudessaan ja turvata henkilöstön työpaikat."

Vai uhkaillaanko vaan? ihmeen pitkä siirtymäkausi, joka meinaa odotuttaa, että kuntalaiset huutavat "eikä saaa-a lähteä" ja kaupunki pistää rahat likoon Opistoon. Pääsisihän noi ny miltei hetikin pois. Eikös justinsa keväällä Ahlman ostanut opiston kiinteistöt, niin muistaaakseni lehdessä oli präntättynä. Nykkö ne jää tyhjilleen, olipa säätiöllä sijoitusta kerrassaan..outo yhtälö :o:

0

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        91
        2047
      2. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        56
        1230
      3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1157
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1117
      5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1049
      6. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        186
        1013
      7. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        975
      8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        968
      9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        962
      10. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        94
        959
      Aihe