(ei ihme että vasurit tykkää)
“Muslimit ja poliitikkomme sanovat, että islam on rauhan uskonto. Se on vale. Se on vale, jota meille syötetään. Islam ei ole uskonto, se on totalitaarinen ideologia. Ideologia, joka vastustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia, miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Se on fasistinen ideologia”.
"Kun saavuin Ruotsiin, elämäni muuttui. Minulle kerrottiin, että olin muslimi. Minun täytyi peittää itseni tai olisin joutunut helvettiin. En halunnut helvettiin, joten peitin itseni, kävin moskeijassa ja opiskelin islamilaista kirjallisuutta. Minulle kerrottiin, että minun tulisi olla kunnollinen muslimi ja minun tulisi seurata islamin oppia. Tein niin, ja mitä enemmän opiskelin islamia, sitä enemmän vihasin - Mona Walter."
"Imaamini kysyi miksi pidän farkkuja. Vastasin hänelle, koska tykkään pitää niitä. Imaami sanoi, että meidän ei tule näyttää vääräuskoisilta. On kuitenkin oikein ottaa heidän rahansa ja elää hyvinvoinnissa. Vääräuskoisten kulttuuri on Haram [kielletty], mutta heidän rahansa on sallittua."
Mona on Somaliassa syntynyt ja myöhemmin pakolaisena Ruotsiin muuttanut aktivisti. Mona Walter on kääntynyt pois islaminuskosta, sekä omistanut elämänsä taistellen islamin leviämistä vastaan.
Kun Mona Walter kirjoitti kolme artikkeliaan viime vuonna, hän on joutunut vainon kohteeksi ja saanut tappouhkauksia vihaisilta muslimeilta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on juuri sitä.
Islam on paskaa.
Islam on väkivaltaa ihannoiva järjestelmä. Esimerkiksi kuolemanrangaistus homoille. Amputaatiot ja raipparangaistukset käytössä.
Missään muslimimaassa ei ole demokratiaa. Usein epätasa-arvoa, sotaa ja vihaa.
Islam ei kuulu sivistysvaltioon.
Islam ei ole rauhan uskonto. Rauha vallitsee vasta sen jälkeen kun koko maailman ihmiset on pakotett islamiin tai ihmiset on orjuutettu.
Ihan oikein sanottu.
Kertokaa tämä Suomen hallituksellekin!
Suomen tuho on käynissä, pahenee päivä päivältä,