Miksi separatistit tarrautuvat vain-me-oppiin?

Niin, miksi jotkut esikoislestadiolaiset pitävät lujasti kiinni uskosta ainoaan oikeaan pelastuvien seurakuntaan? Mielestäni siihen on ainakin kaksi perustavaa syytä.

Jos Lapin vanhinten johtama esikoislestadiolaisuus ei ole ainoa Kristuksen seurakunta, niin se tarkoittaa sitä, että tähän mennessä Pyhän Hengen nimiin tehdyt päätökset joutuvat kyseenalaiseen valoon. Miksi muissa hengellisissä liikkeissä ja uskovien yhteisöissä Pyhä Henki on tehnyt toisenlaisen päätöksen? Sama Pyhä Henki ei voi päättää ristiriitaisesti omia neuvojaan vastaan, toisaalla toisin ja toisaalla taas eri tavalla.

Jos esikoislestadiolaisuus ei ole ainoa seurakunta maailmassa, niin se tarkoittaisi ettei muista Kristukseen uskovista voitaisi erottautua, koska sellainen toiminta osoittautuisi eriseuraksi. Tämä on hyvin vahva syy pitää itsepintaisesti kiinni näkemyksestä, että missään muualla ei ole uskovia kuin esikoislestadiolaisuudessa.

Olen tuonut tälle palstalle päivänvaloon luterilaisen seurakuntakäsityksen, jotta jokainen voisi tarkastaa opettavatko hengellisen hallituksen saarnaajat seurakunnasta luterilaisittain (otsikon alla: "Rooman kirkko on pyhä", "Tunnustuskirjat Lapin vanhimpien asemasta"). Jotenkin voi ymmärtää, jos ei usko tai kykene hyväksymään Lutherin ja tunnustuskirjojen opetusta Kristuksen kirkosta/seurakunnasta. Mutta jos sanoo olevansa luterilainen ja väittää opettavansa luterilaista oppia, mutta ei silti voi yhtyä luterilaiseen käsitykseen seurakunnasta, niin silloin on parempi myöntää, ettei ole luterilainen. On kaksinaamaista teeskennellä olevansa luterilainen, vaikka tietää edustavansa toisenlaista uskoa, ja sen jälkeen kiillottaa kilpeänsä sillä taka-ajatuksella että saa ujuttaa omia erikoisoppejaan luterilaisuuden nimen varjolla hyväuskoisille kuulijoille.

Valehteleminen ja epärehellisyys eivät ole kristillisiä hyveitä. Tämänkaltaiset hedelmät eivät ole lähtöisin Pyhästä Hengestä.
15158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämän mainitsemasi pluffin aika ja Jeesus Kristus tulee vielä paljastamaan. Silloin erehtymättömyys paljastuu valtavaksi erehdykseksi.

Äänestä

ei ole kukaan muutakaan pystynyt todeksi näyttämään ei edes Teuta perkele kumppaneineen on vain yksi lammastarha. Ja sinne pitää muut saattamaan. .Uuden uhdistyksen laitoovat pystyy mut het men pielehen. Näät eriseuran lattooivat ja kakasivat uhteyden elvään seuraluntaan. No yrittävät valhetelleen sanoa että. Es leatat katkas mutta se on taivaan vale. Lähtiä on aina eriseura voikka voissapistas sano. Huru ukkoja näät uuden yhistyksen sananpalveliat eivät ymmärrä huoraavansa hengellisesti monienkanssa sano

Äänestä
  • Pitäisikö arvata mikä riittää todistukseksi? Arvaukseni on joko Lapin vanhimpien tai heidän lakeijoidensa sana. Se on enemmän kuin Jumalan sana.

    Jumalan sanasta viis. Samoin viis siitä, mitä tunnustuskirjat sanovat.

    Mitä tästä pitäisi sanoa? Sanasta irronnut hurmahenkisyys rehottaa.

    Äänestä

  • Hurmahenki on lumonnut uskomaan Sanasta irrallaan olevia kuvitelmia. Hurmahenkiset uskovat mitä vaan, kunhan se tulee wanhimmilta, jopa kaksi kastettakin nielaistiin oitis. Nuo raukat kuvittelevat, että kun Lapin wanhin suunsa aukaisee, sieltä tulee Jumalan puhetta. Vaikka laki ja evankeliumi on suloisesti sekaisin ja mausteena ihmioppi sekä vainme, hyväme ylvästely niin oi kuinka kirkasta ja puhdasta sanaa taas kuulimme. Ohhohhoijaa

    Äänestä

  • oiaikojavoitapoja kirjoitti:

    Hurmahenki on lumonnut uskomaan Sanasta irrallaan olevia kuvitelmia. Hurmahenkiset uskovat mitä vaan, kunhan se tulee wanhimmilta, jopa kaksi kastettakin nielaistiin oitis. Nuo raukat kuvittelevat, että kun Lapin wanhin suunsa aukaisee, sieltä tulee Jumalan puhetta. Vaikka laki ja evankeliumi on suloisesti sekaisin ja mausteena ihmioppi sekä vainme, hyväme ylvästely niin oi kuinka kirkasta ja puhdasta sanaa taas kuulimme. Ohhohhoijaa

    Sydämesi kyllyydestä suusi nytkin puhuu. Puhdista sydämes oikein uskomaan Jeesuksen verellä.

    Äänestä

  • salatuimpaansaakka kirjoitti:

    Pitäisikö arvata mikä riittää todistukseksi? Arvaukseni on joko Lapin vanhimpien tai heidän lakeijoidensa sana. Se on enemmän kuin Jumalan sana.

    Jumalan sanasta viis. Samoin viis siitä, mitä tunnustuskirjat sanovat.

    Mitä tästä pitäisi sanoa? Sanasta irronnut hurmahenkisyys rehottaa.

    Näin ajatellaan evl.kirkossa naispappeineen.

    Äänestä

Ettenparemminsanoi ei ehkä koskaan ole ymmärtänyt mistä on kysymys.
Ehkä parempi kun pysytte keskenään porukoissa.

Äänestä
  • Kateus vie kalatkin vedestä!
    En ymmärrä mikä hirvittävä viha ja katkeruus eriseuraisilla on elävää kristillisyyttä vastaan?
    Onko se se, että tuetävät itsekin sydämessään että se on oikea seurakunta ja kadehtivat kun eivät usko samallailla..? Perkele on kova lietsomaan vihaa ja vihakirjoituksia. Mutta ei se muuta voi-! Katkeruuttaan purkaa omiensa kautta ja yrittää värvätä urakalla porukkaa uuteen yhdistykseen.
    Mutta jokainen herännyt sielu ei tyydy seurakuntaan missä ei elävää henkeä ole. Hätääntynyt sielu etsii niin kauan kunnes rauhan löytää, eikä tyydy vähempään. Sitä ei hämätä hienolla puheella tai hienolla soitannolla.

    Äänestä

  • Vaikuttaa siltä, että ns. 'elävä kristillisyys' on lukinnut itsensä tiukasti takaisin ihmisopeilla lukittujen ovien taakse. Siellä ei näytä olevan edes ikkunoita mistä edes vähän valoa pääsisi sisälle. Tämä on nykyisten eslestajohtajien aiheuttamaa hyvin surullista eksytyksen aikaa. Siitä huolimatta meillä kaikilla on toivoa, sillä Herramme Jeesus Kristus pääsee kaikkien lukittujen ovien ja kaikkien seinien läpi, aivan mihin huoneeseen tahansa. Siksi meidän tulee rukoilla kaikkien puolesta - kaikkien puolesta.

    Äänestä

  • 1plus1onkaks kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että ns. 'elävä kristillisyys' on lukinnut itsensä tiukasti takaisin ihmisopeilla lukittujen ovien taakse. Siellä ei näytä olevan edes ikkunoita mistä edes vähän valoa pääsisi sisälle. Tämä on nykyisten eslestajohtajien aiheuttamaa hyvin surullista eksytyksen aikaa. Siitä huolimatta meillä kaikilla on toivoa, sillä Herramme Jeesus Kristus pääsee kaikkien lukittujen ovien ja kaikkien seinien läpi, aivan mihin huoneeseen tahansa. Siksi meidän tulee rukoilla kaikkien puolesta - kaikkien puolesta.

    Kenen uskosta todistat, omastasi varmaan. Kysy meiltä Esikoislestadiolaisilta uskossa olevilta , äläkä luule tietäväsi , sillä outoja vain sepittelet.

    Äänestä

  • Eksytystenaika kirjoitti:

    Kateus vie kalatkin vedestä!
    En ymmärrä mikä hirvittävä viha ja katkeruus eriseuraisilla on elävää kristillisyyttä vastaan?
    Onko se se, että tuetävät itsekin sydämessään että se on oikea seurakunta ja kadehtivat kun eivät usko samallailla..? Perkele on kova lietsomaan vihaa ja vihakirjoituksia. Mutta ei se muuta voi-! Katkeruuttaan purkaa omiensa kautta ja yrittää värvätä urakalla porukkaa uuteen yhdistykseen.
    Mutta jokainen herännyt sielu ei tyydy seurakuntaan missä ei elävää henkeä ole. Hätääntynyt sielu etsii niin kauan kunnes rauhan löytää, eikä tyydy vähempään. Sitä ei hämätä hienolla puheella tai hienolla soitannolla.

    "En ymmärrä mikä hirvittävä viha ja katkeruus eriseuraisilla on elävää kristillisyyttä vastaan?"

    Lukemisen ymmärtämisessä täytyy olla vika jos ei saa kiinni sitä, mistä täällä kirjoitellaan. Jos Raamattuun ja luterilaisuuteen perustuva kritiikki nähdään vihana kristillisyyttä kohtaan, niin jotain on sydämessä ja päässä vialla.

    Olen sen huomannut jo kauan, että sokea auktoriteettiusko ja uskonmalli, jossa uskovaisuudeksi riittää porukan mukana kulkeminen ja samalla tavalla ajatteleminen tekee kyvyttömäksi keskustella ja ymmärtää, mitä sanotaan.

    Äänestä

  • luulosairasta kirjoitti:

    Kenen uskosta todistat, omastasi varmaan. Kysy meiltä Esikoislestadiolaisilta uskossa olevilta , äläkä luule tietäväsi , sillä outoja vain sepittelet.

    Sydämen kyllyydestä suu puhuu ja sormi käy näppäimillä. Subjektiivisesti katsomme asioita - uskonkin asioita, koska usko on hyvin subjektiivinen kokemus. Siksi onkin välillä niin vaikea ymmärtää mitä lähimmäisemme ajattelee ja miten hän uskoo. Siihen ei auta muu kuin se, että rukoilemme Kristukselta rakkautta toinen toistamme kohtaan. Eihän meistä kukaan pärjää Jumalan (eikä lähimmäisenkään) edessä ymmärryksellä eikä uskolla eikä hyvillä töillä eikä ehdottomalla oikeassa olemisella. Jumala rakasti syntistä ihmistä (esikoislestadiolaisia ja ei esikoislestadiolaisia) antaen oman Poikansa. Se avatkoon ymmärryksemme muitakin kohtaan.

    Äänestä

Kun susi vaanii lähistöllä, niin koko lammaskatras liikehtii aitauksessa ees-taas toisiinsa nojaillen.

Äänestä

Koska raamattu kertoo että on vain yksi usko ja yksi kaste.
Ihan vaan raamatun vuoksi.
Miten monta uskoa ja kastetta sinä uskot olevan? Mihin niistä sinä kuulut?

Äänestä

Ei "vain me oppi" vaan "ei meistäkään kaikki" oppi on lähempänä totuutta ja jonka myös Raamattu vahvistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salatuimpaansaakka kirjoitti:

Niin, miksi jotkut esikoislestadiolaiset pitävät lujasti kiinni uskosta ainoaan oikeaan pelastuvien seurakuntaan? Mielestäni siihen on ainakin kaksi perustavaa syytä.

Jos Lapin vanhinten johtama esikoislestadiolaisuus ei ole ainoa Kristuksen seurakunta, niin se tarkoittaa sitä, että tähän mennessä Pyhän Hengen nimiin tehdyt päätökset joutuvat kyseenalaiseen valoon. Miksi muissa hengellisissä liikkeissä ja uskovien yhteisöissä Pyhä Henki on tehnyt toisenlaisen päätöksen? Sama Pyhä Henki ei voi päättää ristiriitaisesti omia neuvojaan vastaan, toisaalla toisin ja toisaalla taas eri tavalla.

Jos esikoislestadiolaisuus ei ole ainoa seurakunta maailmassa, niin se tarkoittaisi ettei muista Kristukseen uskovista voitaisi erottautua, koska sellainen toiminta osoittautuisi eriseuraksi. Tämä on hyvin vahva syy pitää itsepintaisesti kiinni näkemyksestä, että missään muualla ei ole uskovia kuin esikoislestadiolaisuudessa.

Olen tuonut tälle palstalle päivänvaloon luterilaisen seurakuntakäsityksen, jotta jokainen voisi tarkastaa opettavatko hengellisen hallituksen saarnaajat seurakunnasta luterilaisittain (otsikon alla: "Rooman kirkko on pyhä", "Tunnustuskirjat Lapin vanhimpien asemasta"). Jotenkin voi ymmärtää, jos ei usko tai kykene hyväksymään Lutherin ja tunnustuskirjojen opetusta Kristuksen kirkosta/seurakunnasta. Mutta jos sanoo olevansa luterilainen ja väittää opettavansa luterilaista oppia, mutta ei silti voi yhtyä luterilaiseen käsitykseen seurakunnasta, niin silloin on parempi myöntää, ettei ole luterilainen. On kaksinaamaista teeskennellä olevansa luterilainen, vaikka tietää edustavansa toisenlaista uskoa, ja sen jälkeen kiillottaa kilpeänsä sillä taka-ajatuksella että saa ujuttaa omia erikoisoppejaan luterilaisuuden nimen varjolla hyväuskoisille kuulijoille.

Valehteleminen ja epärehellisyys eivät ole kristillisiä hyveitä. Tämänkaltaiset hedelmät eivät ole lähtöisin Pyhästä Hengestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu