Adolf Hitler pakeni Etelä-amerikkaan sodan jälkeen tunnelista joka johti bunkkerista.
Hän ajoi viiksensä ja mukanansa tuli muita korkeaarvoisia johtajia kuten esimerkiksi Wehner Von Braun Ja Joseph Goebbels. Elivät hiljaiseloa pienellä maatilalla ja hitler ilmeisesti kuoli 1990-luvulla. Katsokaa vaikka valokuvia huhtikuun vikasta päivästä siinä näkyy että Hitler ajoi viiksensä ja hän valmisteli lähtöä tunneliin. Hitlerin ruumis heitettiin jokeen 2000-luvun alussa lähellä sitä maatilaa.
Hän ajoi viiksensä ja mukanansa tuli muita korkeaarvoisia johtajia kuten esimerkiksi Wehner Von Braun Ja Joseph Goebbels. Elivät hiljaiseloa pienellä maatilalla ja hitler ilmeisesti kuoli 1990-luvulla. Katsokaa vaikka valokuvia huhtikuun vikasta päivästä siinä näkyy että Hitler ajoi viiksensä ja hän valmisteli lähtöä tunneliin. Hitlerin ruumis heitettiin jokeen 2000-luvun alussa lähellä sitä maatilaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
miten tuollainen on mahdollista mieheltä, joka 30.4. 45 puraisi syanidikapselin, ampui itseään suuhun ja ruumis poltettiin. Kaikki kymmenien todistajien seuratessa.
Venäläiset löysivät ruumiin jäänteet ja tunnistivat hampaiden perusteella
Werner von Braun jäi amerikkalaisten vangiksi ja työskenteli vuosikymmenet heille..
Goebbels otti myrkkyä, SS-mies ampui niskaan ja ruumis poltettiin. Sekin löytyi ja tunnistettiin kampurajalan perusteella.
Se on siten mahdollista, että Hitlerille uskollinen lähipiiri lupasi Aatulle että he kaikki yhtäpitävästi pysyvät tuossa sepitetyssä tarinassa.
täysin järjettömiä. Aikaoutoa, jos venäläiset, amerikkalaiset ja saksalaiset olisivat sepittäneet yhteisen tarinan.
Liian moni näki itse tapahtumat. Ei sellaisesta tarinasta voi sopia satojen ihmisten kesken.
Hitler ei yksinkertaisesti ollut fyysisesti siinä kunnossa, että olisi kyennyt minnekään pakenemaan.
Miten ei ollut? Oli just täyttänyt 56v eli ei mikään vanhus. Myös kaikissa viimeisissäkin kuvissa näyttää ihan freesiltä. Olisi halutessaan voinut vetää tetsarin päälle ja MG42:n olalle ja lähteä taistelemaan Berliinistä.
"Miten ei ollut? Oli just täyttänyt 56v eli ei mikään vanhus. Myös kaikissa viimeisissäkin kuvissa näyttää ihan freesiltä. Olisi halutessaan voinut vetää tetsarin päälle ja MG42:n olalle ja lähteä taistelemaan Berliinistä."
Hitler oli ihmisraunio paikalla olleiden mukaan. Hän käveli lyhyin askelin ja puhui tuskin kuuluvasti. Hän käytti keltaisia laseja, koska silmät eivät kestäneet valoa. Hän pystyi lukemaan vain erikoissuurta tekstiä.
Hänen vasen puolensa vapisi hillittömästi.
Henkilääkäri Morell oli myrkyttänyt Hitleriä vuosikaudet valmisteilla, joita kukaan ei tuntenut. Niissä on todettu olleenmm. strykniiniä.
Hitler eli omissa kuvitelmissaan, johon reaalimaailma ei juuri vaikuttanut.
Hitlerin ulkonäkö kauhistutti jo vuodesta 1943 alkaen hänen kanssaan tekemisiin joutuneita.
"No entäs ne tarinat kuudesta miljoonasta kaasutetusta juutalaisesta? Kyllähän sitäkin tarinaa ihan yhtäpitävästi kerrotaan, vaikka nykyään ainakin kaikki asiaan perehtyneet tietävät senkin olevan vähintäänkin "lievästi" liioiteltua. Paljon pienempi vale tuo Hitlerin kuolema olisi siihen verrattuna."
Vain täydellinen idiootti voi kieltää holokaustin.
..totta! ja suunnitteli WTC iskut vassingtonissa! Piru mieheksi tuo Hitler...
Tietenkin pakeni. Miksi ei olisi niin tehnyt, kaikki kulkupelit oli käytössä ja rahaa niin että ranteita pakotti. Stalin etsi epätoivoisesti toistakymmentä vuotta raivoissaan kun perivihollinen livisti haneen juuri kun voitto oli käden ulottuvilla.
hyvin Hitlerin itsemurhan. Venäläiset tutkivat huolella bunkkerin ja löysivät Hitlerin ja Eva Braunin ruumiit huonosti peitetystä kuopasta. Hitler tunnistettiin hampaista.
Stalin kuitenkin salasi asian jopa Zukovilta ja laski liikkeelle huhun paosta länteen. Sillä päästiin syyttelemään länsivaltoja yhteistyöstä natsien kanssa.
Stalinin ansaan meni silloin moni, myöhemmin lisää ja näköjään nytkin. Huijattavia on aina.
ON täysin aukottomasti todistettu, että Hitler teki itsemurhan ja ruumis poltettiin.
Muusta on vain perättömiä väitteitä, ei ainoatakaan todistetta. Hitler ei yksinkertaisesti ollut henkisesti eikä fyysisesti pakokunnossa. Lisäksi sitä olisi ollut mahdotonta salata.