vanha minäni, kun ilmoittaa ettei ole kadonnut. Minun toista puolta. Varjo joka kulkee läpi elämäni mukanani. Itsemurhan entisenä yrittäjänä minun ikuinen vaara on kuolla itsemurhaan ja kun elämänhaluni ja voimani alkavat ehtyä pelkään itseäni. Olen räjähtävään toimintaan suuntaava ja pystynyt 15 vuotta sitten hirveisiin hirmutekoihin itseäni kohtaan. Silloin kun kuoleman ajatukset palaa on suuri vaara että vanha minäni ottaa vallan minusta ja se mitä joskus tein alkaa toistumaan. Minua huolestuttaa koska salailen nyt itsemurha ajatuksiani. Niistä en voi puhua koska niin suuret rattaat lähtisi pyörimään heti,koska epikriisini on todella karua luettavaa ja vetää kerta toisensa jälkeen lääkäreitä valkoisiksi ja vakaviksi sen tekstin edessä. En voi ääneen tunnustaa mitä päässäni pyörii koska seuraukset olisivat terv.palvelujen puolelta radikaaleja ja minulle ei enää annettaisi vaihtoehtoja kuin suppea lista.
Listan jokainen vaihtoehto saa minut aina irvistämään..
-lääkitys
-terapia
-lyhyt terapia
-sairausloma
"saat ihan itse valita mitä hoitoamuotoa käytetään mutta hoidotta nyt ei enää voida olla sinun epikriisiin kirjaaman historian takia. Nämä oireet ovat vakavia ja meidän täytyy ottaa nämä vakavasti. Ymmärräthän? "
Ne selittää...
Kyllähän minä ymmärrän mutta tämä ikävä tosiasia on vain karvas niellä jonka takia vaikenen siitä mitä päässä liikkuu.
Listan jokainen vaihtoehto saa minut aina irvistämään..
-lääkitys
-terapia
-lyhyt terapia
-sairausloma
"saat ihan itse valita mitä hoitoamuotoa käytetään mutta hoidotta nyt ei enää voida olla sinun epikriisiin kirjaaman historian takia. Nämä oireet ovat vakavia ja meidän täytyy ottaa nämä vakavasti. Ymmärräthän? "
Ne selittää...
Kyllähän minä ymmärrän mutta tämä ikävä tosiasia on vain karvas niellä jonka takia vaikenen siitä mitä päässä liikkuu.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ilmankos sanoit niin vittumaisella tyylillä että minulla olisi skitsofrenia! Mutta minulla ei ole. Sinäkin saat luvan olla terve!
En ole sanonut kenellekään niin. Suomessa on yli 200 000 masentunutta ja vielä suurempi määrä kuolemaa ajattelavia että laskeppas siitä kuka suomalainen olen jos en kerran ole se joksi ensiksi luulit vielä on ainakin 199 999 vaihtoehtoa jäljellä. Kyllä se oikee löytyy vielä.
Katso elämää, älä ajattele omaasi äläkä murehdi ja mieti.
Nauti lintujen laulusta ja elä ne hetket.. Keskity kasteeseen ja syksyn väreihin.
Näe kauneutta ympärilläsi, kaikessa.
Itsesikin tulet näkemään kauniina sen myötä, ja saat tuntea myös olevasi.
Kaikki loputon kauneus pitää löytää..
Ethän voisi pilata vasta puhkeamassa olevaa kauneutta.. Ja sinua tarvitaan, joku päivä joku hetki odottamatta huomaat olevasi korvaamaton, ja sitä oletkin.. Et ehkä näe sitä.. Vielä.
Mieti niitä apuja joista saisit valita, ne tarjotaan sinulle avuksi ja tukemaan uuden sinuutesi elämää..
Uudelleen synty
.. Ihmiset muuttuu, päivässä jopa.
Kasvamme, päästetään irti eilisestä mutta opimme niistä.
Kaunista mutta noista avuista olen erimieltä. Masentuneelle joka menee toista tai ehkä kolmannetta kierrosta masennuksen kanssa nuo hoitomuodot vain masentavat. Kyllästyttävää kuunnella ja vaikeaa motivoitua kun tietää että rundi alkaa alusta taas joskus. Turhaa parantua vain sairastuakseen uudelleen. Ne joilla ollut yksi sairastettu masennus, heillä todella suuri riski masennuksen uusiutumiselle.
Se on luonteen herkkyydestä ja ihmisen tavasta käsitellä raskaita asioita. Ihminen kääntyy sisäänpäin pohtimaan ja murehtimaan asioita ja ne raskaat asiat vain vetää herkän ihmisen uudelleen sairastumaan..
Ei siihen luonteen tapaan jäädä vellomaan ja murehtimaan yksinäisyyteen auta mikään hoito. Hyödytöntä kun se ihminen pahojen tapahtuessa kääntyy jälleen sisäänpäin ja sulkeutuu murheiden kanssa kahdestaan..
Toista masennusta läpi käyvänä minulle hoitomuotojen kuuntelu on turhauttavaa.
https://youtu.be/H0QhECqmTZM
...
Niin totta kirjottelet. Toimintatavat, jotka meillä on, määrää niin paljon. Luonne on mikä on, ja sillä on koitettava pärjätä. Neuropsyko-oirehtijat on kans yks ryhmä, joka painii oman ittensä kans aina uudelleen. Se on todellakin turhauttavaa. Ei pärjää muitten kans, eikä pysty ees hyväksyyn itte itteensä. On koko eliniän kestävä taistelu maailmaa, normaaleja ihmisiä, vastaan. Sit joskus luulet, että nyt on jotain valoa elämässä, niin sit jo taas joudut toteen, että ei, ei kuitenkaan, ei vaan osaa. Myötätuntoa sulle ja jaksamista! Koeta rakastaa ittees ees joskus jonkun aikaa!
En usko että mitään normaali ihmistä on olemassa. Kaikissa on jotain omituisuuksia....
Minun pitäisi hakeutua lääkärille ja kertoa näistä ajatuksista. Olen luvannut niin sinne suunnalle että jos masennuksessani alkaa ilmenee itsemurha ajatuksia pitäisi heti ottaa yhteyttä sinne päin... Minä en halua. Annoin siitä kyllä sanani ja lupasin etten tee niin kuin viimeksi kun sitten tilanne riistäytyi käsistä eli salasin ajatuksiani ja vaan toimin.
Se että tunnet pelkoa ajatuksistasi on hyvä asia.
Pelko=itsesuojeluvaisto..
Olet normaali ja tunnet normaalisti.
Mitä jos et mene nyt puhumaan vaan salaat asiat.. Riistäytyykö käsistä ja ehkä taas viime hetkellä saat rankimman pakkoavun ellei ole liian myöhäistä.. Pahimmassa tapauksessa vammautat itsesi pysyvästi ettet pääse enää nauttimaan vapaasti kuin nyt.
Sulla on mahdollisuus kaikkeen, se vaatii ponnisteluja.
Ilmeisesti olet kuitenkin aikuinen, joten olet vastuussa tekemisistäsi itse. Tapasin tänään ulkoilutiellä naisen, joka kertoi heti, että huono on olo, eikä luonnosta osaa nauttia. Mulla oli hänelle rohkaisevaa juteltavaa. Kerroin eräästä tutusta, joka selvisi vastaavasta tilanteesta n 20 v. sitten, ja asiat on ollu hyvin jo pitkään. Silloin oli vaikea pitkä jakso, jolloin ei ollu mitään toivoa paremmasta elosta. Sit kuitenkin alko helpottaa. Tää tuntematon henkilö kiitteli jutustelusta ja oli jo paremman olonen kun jatkoimme tahoillemme.
Niin.. tiedän viime kerrasta sen että sitten kun se pelko häviää on asiat jo huonosti.
Ensimmäinen vaihe on se että kuolemaa ajattelee silloin tällöin
Toinen vaihe on että siitä alkaa fantasioimaan
Neljäs vaihe on että yrittää yrittää mutta pelko tulee vastaan, eikä pysty
Viiden vaihe on sitten se kun pelkokin häviää ja ylittää sen rajan ensimmäistä kertaa..
Sen jälkeen on jo rajaton ja enää pelko ei estele mitään. Sen jälkeen yrittää epäonnistimen jälkeen heti kohta uudelleen pelotta ja aina vain rajummalla tavalla epäonnistumisesta "viisastuneena"
Tiedän ettei minulla vielä ole hengenhätää, koska terve pelko jopa itsemurha ajatuksianikin kohtaan on vielä.
En osaa sanoa kuinka syviin vesiin pystyn nykypäivinä uppoaan, mutta minä olin silloin se joka siihen kaikkeen pystyi ja se sama ihminen olen edelleen. Minussa on siis "ainesta" siihen ja ehkä jos kaivelee tarpeeksi se vanha minäni löytyy uudelleen. En osaa ennustaa tuollaisia, siksi pelkäänkin. En osaa sanoa osaisinko ottaa kopin tilanteesta vai alkaisinko suuntaan samalla tavalla kuin silloin suoraan toimintaan...
lisäys.. Kolmas vaihe se että siitä alkaa näkemään unia miten itsemurhan tekee
Haluatko jatkaa tuolla tiellä.......................
Itsemurhan tiellä vai?
Joskus kaipaan sitä aikaa, silloin oli aina valmis ratkaisu valmiina. Pakotie joka oli varma,vedenpitävä ja pysyvä.
Muistan kuitenkin paljon sellaisia asioita siltä ajalta jotka ovat nykypäivänä aina silloin tällöin painajaisunissani. Kuoleman tekeminen yksin jää kauhukuviksi muistoihin ja palaa toisinaan unien kautta takaisin. Sitä en halua kokea uudelleen enkä kaipaa takaisin.
Huomaatko, saat ihmisiä täällä tukemaan sinua.
Mikset myös oikeasti, irl?
Tarvitsen ripauksen rohkeutta, hulluutta, itsepäisyyttä.
Mitä sitten jos joku ajattelee mitä ajattelee.. Se on kusipää.
Niitä löytyy jotka haluaa ihan oikeasti kuunnella ja tukea.
Kokeilemalla se selviää, anna palaa ja mene puhumaan jollekkin, saatat yllättyä.. Ei sulle selkää käännetä, ei kaikki.. Ne idiootit on idiootteja ja oppii tunnistamaan kun tarpeeksi testaa muiden sietokykyä, sitä nimittäin teen.
Rikon jatkuvasti asetettuja sääntöjä ja koettelen auktoriteetteja vain koska voin.
Ei tartte elää sääntömaailmassa..
Mut en sentään pankkia ryöstä tai sellaista vakavaa.. Mut mitättömät kiellot on rikottava :)
Olen pahoillani, että itsemurha-ajatukset piinaavat sinua.
Sairastan kolmatta masennusjaksoa elämäni aikana. Tiedän, että aina on vaarana uusiutuminen. Jaksot ovat olleet 6-10v.välein.
Olen aina vastaanottanut ja saanut apua itselleni mielialalääkityksen ja analyyttisen psykoterapian avulla. Hoito on vaatinut oman motivaation ja sitoutumisen. Olen ollut siihen valmis koska viha ja aggressio ovat kääntyneet sisälleni ja muutoin oisin kyllä tappanut itseni tavalla tai toisella.
Olen kiitollinen auttajilleni saamastani avusta. Terapiaan meno vaatii rohkeutta kohdata oma herkkä itsensä ja sen kautta olen saanut käsitellä omia tunteitani ja löytänyt ymmärrystä itseäni kohtaan. Helppoa se ei ole ollut. Syyt jotka ovat laukaisseet masennuksen ovat erilaisia elämäntilannekriisejä, kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta tms.
Toivon, että sinä haet ja saat apua itsellesi. Älä jää yksin.
Hoitomuotojen kuuntelu ei auta vaan hoidon vastaanottaminen ja siihen osallistuminen.
Tiedän jo itsestäni sen mikä minut uudelleen sairastuttaa aina ja ehkä tulevaisuudessakin. Liian stressaavat ja kuormittavat elämäntapahtumat ja minun tapani sulkeutua yksin niitä miettimään, murehtimaan käpertyen itseeni ja sulkeutuen. Sillä minä sen saan aikaan, mutta en oikein osaa oppia tavastani ulos.
Kyllä sitä voi sen verran oppia, että muistaa, että kierteestä(niistä ajatuksista) ei hyvä seuraa. Se oppi kannattaa opetella.
Ensiksi tahdon sanoa että itse syvästä masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista kärsineenä voin samaistua sanoihisi. Itselle ammattiavun puoleen kääntyminen oli todella suuri kynnys. Olin tottunut siihen että pystyn kaiken itse ratkomaan "järkeilemällä". Minullakin oli (ja on vieläkin) tapana kääntyä sisäiseen maailmaani ja alkaa vellomaan tunnetiloissa ja analysoida tilanteita yli. Pahinta on se kun ei jaksa enää uskoa valoisampaan tulevaan, millään ei ole merkitystä, eikä mikään jaksa innostaa (ainakaan hetkeä pidempää). Saatoin olla ihmisten seurassa aurinkoinen, mutta ikävät kokemukset ja tapahtumat ajoivat helpolla omiin oloihin ja synkkiin ajatuksiin. Itse olen luonteeltani melankolis-koleerinen, omalla tavalla taiteellinen ja tykkään pohtia syntyjä syviä, toisaaalta koleerinen puoleni ja kova tempperamettini taas tekee minusta ajoittain impulsiivisen. Melankolisuuden ja koleerisuuden huonot puolet kun yhdistyy saattaa seuraukset olla aika tuhoisat.. Itse en kerennyt itsemurhan suunnittelua ja siitä haaveilua pidemmälle.
Melankolisen ja pohtivan puoleni tähden usein etsin jotain suurempaa totuutta ja useamman mutkan sekä henkisen pohjan saavutettuani löysin Jumalana (tai Hän minut.) Suurin muutos tapahtui sillä uskoontulon hetkellä, mutta ongelmien juuret täytyy hoitaa yhdessä Jumalan kanssa. Itsetutkiskelulla, asian tiedostamisella eikä ulkopuolisten neuvoilla ollut juuri apua omaan masennukseen. Jeesus voi jatkaa siitä mihin loppuu ihmisten kyvyt ja omat voimat. Hän rakastaa Sinuakin ja tahtoo auttaa Sinua. Tarkoitukseni ei ole tyrkyttää uskoani. Toivon vain että voisin osoittaa tien avun lähteen luokse ja että hekin saisivat sen saman avun minkä olen itse Häneltä saanut. Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja muistan Sinua rukousissani. Jaksa uskoa että parantuminen on mahdollista ja että vielä aurinko paistaa.
Jerm. 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. "
Ilm. 21:4 "ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
(Alan olla hieman väsynyt ja ajatukset poukkoilevat. Toivottavasti kirjoitusvirheiltäni saat edes jotain selvää..)
Silloin kun ensimmäistä masennustani sairastin.. tilanteeni oli vaikea. Harva uskoi selviytymiseeni. Puolestani uskovaiset rukoli silloin paljon. Vaaransin henkeäni niin pelottavan hallitsemattomalla tavalla että se järkytti ja pelotti monia eivätkä he osanneet enää muuta kuin ristiä kätensä ja rukoilla enää että joku tuolta yläkerrasta suojelee minua, koska heidän kyvyt alkoivat oleen tehottomia.
Silloin kun pahimmasta ajasta selvisin hetken uskoin Jumalaan ja rukouksen voimaan. Sain avun niin monesti ihan viimeisillä hetkillä ennen kuolemani hetkeä.
Aina jokin sattuma tapahtui joka toi jonkun luokseni joka ymmärsi mistä kyse.. ja hälytti avun juuri viimeisillä hetkillä. Pidin niitä ihmeinä. Jumalan näyttäessä minulle tahtonsa joka ei minun kanssani sama. Olin silloin sitä mieltä että kerta ja kaksi voi olla sattuma, mutta 7-8 ihmepelastumista sattuman kautta on jo jotain outoa ja siinä on kyse jostain suuremmasta voimasta jo..
Elämässä myöhemmin kuitenkin menetin uskoni kaikkeen ja myöskin tuollaiseen satuiluun ja satukirjaan nimeltä raamattu. Nykyään en usko noihin vaikka olen kokenut useita ihmepelastumisia
Ymmärrän kyllä ja uskokin on lahja. Sitä ei saa itsestä puserrettua ulos. Uskoit tai et niin ikävät asiat, kuolema ja muu hävitys eivät tule Jumalalta vaan jostain alhaalta.
Kauniita unia Sinulle ja kirkkaampaa tulevaa päivää.
https://youtu.be/CroXdgNLVco
Huomenta!
Kyllä minä joskus vieläkin mietin onko/oliko kysymys jostain suuremmista voimista silloin. Se oli kummallista aikaa ja joskus silloin joku uskovainen sanoikin minulle että kun se ei ole Jumalan tahto, siksi en onnistu. Minua varjellaan ja varalleni on vielä suunnitelmia. En ole niitä ehtinyt täyttään.
Ehkä noin.. tai sitten se kaikki silloin oli sattumaa. Ehkä ihmiset ympärilläni vain huomasivat käytösmuutokset ja aavistelivat etteivät asiani nyt ole niin hyvin kuin annan ymmärtää.
Ehkä ihminen on vain keksinyt Jumalan helpoksi selitykseksi kaikelle omituiselle sattumalle jota ei järki pysty selittämään. Minunkin pääni kehitteli Jumalan voimat selittämään useita peräkkäisi täpäriä ihmepelastumisiani.
Se on ihme että olen elossa enkä ole millään tavalla vammautunut tai vahingoittunut niistä itsemurha yrityksistäni, mutta se onko Jumala siihen osallinen vai ei.. Sitä en osaa enää sanoa.
Olisihan se hienoa uskoa, koska helpottaisi elämääni, mutta en pysty..
Huomenta!
Uskon että pelastumisesi silloin oli todellakin Jumalan johdatusta. Hyvä, että kerrot täällä ja purat mieltäsi. Sinun elämälläsi on merkitystä, kuolema tulee silloin, kun päiväsi ovat täynnä. Tuolloin ei oluut, eikä ole vieläkään. Viisas ihminen pohtii, mutta kuten kirjoittelit, niin asioilla no kääntöpuolensa, liika pohdinta on liikaa, ja niin turhaa. Ajatukset, siinähän se on, kun niitä oliskin helppo säätää. Mut sitä taitoa voi opetella, ajatusten hallintaa. Tee päätös, että et enää halua ajatella itsetuhoa ja kuolemaa. Ikään kuin vapautat itsesi siitä taakasta, jota elämään ei ole tarkoitettu, sillä kuolema tulee kyllä, sitä ei tarvi ajatella. Toivon, että vielä Annat Elämälle Mahdollisuuden! Luulisin, että siellä tunteittesi takana onkin Ikävä Elämää! , ei kuolemaa.
Tsempit sinne.
Mielestäni masentuneet ovat hyvin hyvin itsekkäitä. Vellovat vaan siinä omassa huonossa olossaan ja siinä miten heillä on asiat niiiin huonosti.
Maailmassa on paljon ihmisiä joille on tapahtunut paljon pahempaa. Ja he selviävät. Menevät eteenpäin. Mutta nämä jotka rypevät vain itsessään, ajattelevat vain itseään ja voivottelevat minä minä minä...
Mitähän jos nousisitte sieltä omasta suosta, omasta pienestä maailmastanne ja katsoitte ympärille ja näkisette oikeasti että täällä on muitakin kuin sinä ja sinun pieni maailmasi.
Riippuu kai mitä kokenut. Toiset masentuu koska liikaa pahaa kokeneet. Mä kadehdin niitä joilla helppo lellipentu elämä ollut. Kultalautasella tullut kaikki eteen ja vanhemmat siloitellut ne tiet silloinkin kuntoon jos mokannut ja ongelmissa. Toisin on ollut sina mulla. Yksin pitänyt selvitä lapsesta asti
Elämä on rankkaa. Masennus on pakotie ettei tarvitse hoitaa tai selvittää rohkeasti ongelmia.
Niillä on ihan oikeesti kovempi tie, joilla ei on niitä tukijoukkoja, jotka korjaa esim taloudellisia ongelmia. Ihmisiä, joilla sukulaisillakin, jos niitä on, on vaan ongelmia lisää tuomassa. Ailuisten oikeesti, on silloin hyvin paljon rankempaa.