Yle: Diakonissalaitoksella veroparatiisikytkös

Uusi veroparatiisivuoto Bahamalta paljastaa entisen EU-komissaarin, ministereitä ja Diakonissalaitoksen johtajan

Vuodetuista tiedostoista on tähän mennessä löytynyt 27 Suomen kansalaista ja kaksi muun kansalaisuuden omaavaa Suomessa asuvaa henkilöä. Tiedoista ei aina selviä, mikä henkilön rooli veroparatiisiyhtiössä on.

Useimmat ovat liikemiehiä ja johtajia muun muassa Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta, Eurasta, Sipoosta ja Porvoosta.

Diakonissalaitoksen strategiajohtaja Mitti Storckovius nimettiin lokakuussa 2014 bahamalaisyhtiö STK Systems Ltd:n johtajaksi. Storckoviuksella on Bahama-vuodon mukaan myös kytköksiä Codexe Ltd -nimiseen yhtiöön, johon hänet nimettiin sihteeriksi vuonna 2011.

http://yle.fi/uutiset/3-9183553

https://eroakirkosta.fi/
552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"johon hänet nimettiin sihteeriksi vuonna 2011."

Kannattavaa olla sihteeri :-)

Äänestä

"Kroesin mukaan bahamalaisyhtiö ei ole koskaan ollut operatiivinen, minkä vuoksi hän ei ilmoittanut sitä EU-komissiolle."

Kuullostaa aivan tämän erään ministeri toivakan pölötykseltä :-)

Äänestä

"hyväntekeväisyys" on hyvää bisnestä

Äänestä

Mielenkiintoista - mutta ei yllättävää.

Äänestä

Kijoittiko Alma media tästä uutisesta riviäkään? Huomasiko kukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kieroilua kirjoitti:

Uusi veroparatiisivuoto Bahamalta paljastaa entisen EU-komissaarin, ministereitä ja Diakonissalaitoksen johtajan

Vuodetuista tiedostoista on tähän mennessä löytynyt 27 Suomen kansalaista ja kaksi muun kansalaisuuden omaavaa Suomessa asuvaa henkilöä. Tiedoista ei aina selviä, mikä henkilön rooli veroparatiisiyhtiössä on.

Useimmat ovat liikemiehiä ja johtajia muun muassa Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta, Eurasta, Sipoosta ja Porvoosta.

Diakonissalaitoksen strategiajohtaja Mitti Storckovius nimettiin lokakuussa 2014 bahamalaisyhtiö STK Systems Ltd:n johtajaksi. Storckoviuksella on Bahama-vuodon mukaan myös kytköksiä Codexe Ltd -nimiseen yhtiöön, johon hänet nimettiin sihteeriksi vuonna 2011.

http://yle.fi/uutiset/3-9183553

https://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu