Ensimmäinen RASISTINEN MURHA

RASISTINENMATUMURHAAJA

Poliisi: Rasistinen viha syynä murhaan ensimmäistä kertaa koskaan Suomessa!

Suomessa epäillään tehdyn viime vuonna ensimmäistä kertaa murhan, jonka motiivina oli rasistinen viha, ilmenee poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksesta.

Kyseessä on Vaasan ydinkeskustassa Hovioikeudenpuistikolla tapahtunut puukotus.

Tuolloin 16-vuotias puukotti 60-vuotiasta miestä kaulaan.

Arvatkaapas kuka rasistisen vihamurhan teki?

EI SUOMALAINEN VAAN MATU!!!!

Kyseenalaisen kunnian olla Suomen ensimmäinen rasistinen viharikosmurhaaja menee siis MATULLE!

Poliisi vahvistaa että murhan epäilty tekijä kuului etniseen vähemmistöön ja uhri kantaväestöön

Suomen ensimmäisen rastisen viharikosmurhan UHRI oli SUOMALAINEN valkoihoinen vanha hetero mies?

Poliisihallituksen poliisitarkastajan Pia Holmin mukaan jutun esitutkinnassa on tullut esiin, että epäilty on esittänyt erilaisia uhkauksia ja käyttänyt väkivaltaa sivullisia kohtaan.

Uhkauksia hän on esittänyt muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Motiivina epäillään olevan hänen vihansa valtaväestöä kohtaan, poliisitarkastaja Pia Holm sanoo.

16

246

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hlfge

      Ei näitä lasketa.

      • SuomalaisiaSuojeltava

        Ei niin lasketakkaan.

        Suojaväri suojelee seuraamuksilta?

        Mutta kysymys kuuluukin MIKSEI tuolloin punavihervasurisuvakit marssineet rasistisia viharikoksia vastaan?

        Miksei yksikään poliitikko puuttunut matujen rasistisiin viharikoksiin?

        Saati sitten vihapuheeseen?

        Miksei Suomen ja suomalaisten oma hallitus, oma poliisi, omat virkamiehet suojele suomalaisia?


      • Anonyymi
        SuomalaisiaSuojeltava kirjoitti:

        Ei niin lasketakkaan.

        Suojaväri suojelee seuraamuksilta?

        Mutta kysymys kuuluukin MIKSEI tuolloin punavihervasurisuvakit marssineet rasistisia viharikoksia vastaan?

        Miksei yksikään poliitikko puuttunut matujen rasistisiin viharikoksiin?

        Saati sitten vihapuheeseen?

        Miksei Suomen ja suomalaisten oma hallitus, oma poliisi, omat virkamiehet suojele suomalaisia?

        jos rasismi niin olla viharikos

        supo tutkia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos rasismi niin olla viharikos

        supo tutkia

        taas persu murhasi?


    • Rasismi-tappo-murha

      Missä on rasistinen murha tehty? Kajaanin Otanmäessä oli yksi siihen verrattava kyllä jos sitä "älykääpä" aloittaja tarkoittaa?

      Helsingissä ei ole rasistista murhaa VIELÄ tapahtunut tai edes tappoja mutta pahoinpitelyjä, ja raiskauksia on ollut useita ja nekin monet Suomen syntyperäisiä kohtaan "rasistisia" omalla tavallaan, vaikka asiat toisin halutaan ilmaista niin tutkinnassa kuin muutenkin.

      Tamperelaisen aikuisen ja kiimaisen naisen tapaus saattoi olla myös tarkasti ottaen rasistinen näiden mulattien toimesta tehty!

      Pahoinpitely joka johti viikon jälkeen ei ollut murha eikä edes tappo, ottakaa selvää niiden eroista! Pian ennen avautumistanne asioista joista ette tiedä!

      • AvaaSilmäs

        Jos suvakki opettelisi lukemaan ja ymmärtämään lukemaansa eikä vain vaahtoamaan, näkisi ja ehkä myös ymmärtäisi vastauksen kysymykseensä.

        Rauhotuppa ja hengitä syvään.


      • Hyvin_selkeät_erot

        Suvakki = suvaitseva, siis pakolaismyönteinen, kansan varoilla kaiken maailman hyväksikäyttäjien vaatimuksiin myöntyvä, kuin löysä huora jos on nainen, runkkari esim. matun kullin imijä jos on "mies"!

        "Rasisti" = Siis oikeammin isänmaallinen, Suomen itsenäisen ja vapaan rauhanomaisen rinnakkaiselon kannattaja!


      • Anonyymi

        Kauhajoen kouluampuja Matti Saari oli Otanmäjestä...

        liittyykö asiaan...

        onhan tuo alue jo muutenkin salaliittoteorioissa mainittu....?


    • viha-kaajolaisia-kohtaan
    • VitutusSuvakkius

      Mut, mut... eihä.. eihän mustalaiset voi olla rasisteja... eihän..??

      • Anonyymi

        Ne jos mitkä on. Huvikseen pahoinpitelee viattomia ihmisiä.


    • JapanilParempiaIhmisinä

      Osaako kukaan veikata mitä tehdään Japanissa matuille, jotka raiskaavat sikäläisen naisen tai lapsen?

      • Anonyymi

        Hirteen ? Etelävaltioissa ww2 jälkeen myös mustat lynkattiin ja usein vielä nuotio alle.


    • Anonyymi

      Nyt taas tuo Rainer Jari Henry Koivisto on vapaalla.

    • Anonyymi00018

    • Anonyymi00020

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      379
      889
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    4. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      180
      660
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      625
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      604
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      590
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe