Haluan päästä kaidalle tielle

Haluan kaidalle tielle, Jumalan lapseksi. Haluan vanhurskaana saada siirtyä ajasta ikuisuuteen. Mitä minun tulee tehdä, että pääsen uskomaan Jeesuksen vapahtajani ja syntieni sovittajanani? Haluan saada sellaisen uskon, että kukaan ei pääse sanomaan, että ”olet väärässä ja/tai kuolleessa uskossa.

Miten pääsen Jumalan lapseksi, uskomaan iloon ja vapauteen saakka? Miten elää oikeassa uskossa? Mistä saan ravinnon uskooni?
16145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä sinun tulee tehdä? Näin kysyi myös Filippin kaupungin vanginvartija Paavalilta ja Siilaalta.

Vastaus on, älä edes yritä tehdä mitään, koska et pelastu vaikka teksit mitä. Kuuntele sen sijaan minkä neuvon Filippin vanginvartija sai.

Ap. t. 16:27 Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.

Ap. t. 16:28 Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."

Ap. t. 16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ap. t. 16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"

***) Ap. t. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Ap. t. 16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.

Äänestä

Uskoa ei todellakaan saa tekemällä. Ja jos vääriä oppeja kuuntelee. niin niista tulee sellainen usko joka luottaa johonkin muuhun, kun minun pulestani ristiin naulittuun Jeesukseen Kristukseen joka kalliilla uhrillaan sovitti kaikki minun syntini, - ja nousi yläs kuolleista.

Kuulo joka tulee Jumalan sanan kautta rakentuu yksin Kristukseen, joka on minun syntini sovittanut ja minun ansaitsemani kuolemanrangastuksen kärsinyt minun puolestani.

Äänestä

Room. 10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

Room. 10:9 Sillä jos sinä
- tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
- ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
- niin sinä pelastut;

Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Room. 10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."

Room. 10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Room. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Room. 10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

Room. 10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

Room. 10:16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"

Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Äänestä

Taidat olla sama kaveri, joka pari tuntia myöhemmin höpiset itsemurhasta konstina päästä ajasta ikuisuuteen ja oikein palstan asiasta aukaisit. Ajasta ikuisuuteen...niinpä niin.

Äänestä

föm föm, misääs sinulla on matoja?

Äänestä

Olen keskustelun avaaja, en ole kirjoittanut jossain toisaalla itsemurhasta. Ymmärrän kyllä, että minun täytyy, tai siis saan uskoni kautta kuolettaa itseni, tehdä itseni tyhjäksi, että Jeesus mahtuu sisälle sydämeeni.

Ei ole aikeita siis oman käden kautta poistua ajasta, mutta haluan saada elävän uskon, elää uskossa. Uusi ihminen ei tietääkseni edes ajattele muuta kuolemaa kuin oman lihansa kuolettamista? Kuolemaa ei ole, ihmisen sielu elää iankaikkisesti, Hänen luonaan, tai sitten siellä mihin ei Jeesukseen uskovan tie vie.

Ymmärränkö oikein?

Äänestä
  • Ymmärrän kirjoituksestasi että olet hyvällä tiellä. Hakeudu Esikoislestadiolaisten seuroihin ja etsi sieltä henkilö kenen puoleen käännyt. Huomaat että se kannatti. Taivaan Isän siunausta matkaasi.

    Äänestä

Lue raamattua ja rukoile.
Hakeudu uskovien yhteyteen ja tällä tarkoitan muita uskovaisia kuin esim. lestadiolaisia. Vaikka vapaakirkkoon ta baptistiseurakuntaan.
Käy uskovien kasteella.
Todista uskoon tulostasi joillekin.
Näillä pääset alkuun.

Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

Äänestä

Ja sanoudu kaikesta vääryydestä ja synnistä irti.
Koet uudestisyntymisen sillä hetkellä kun pyydät Jeesusta henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi.

Äänestä
  • Voi voi, mitä omanvanhurskauden ohjeita täällä jakelet!
    Se on hirveää teko oppia ja väärää vanhurskautta!

    "Teet niin ja näin, niin Jumala sinut hyväksyy."

    Äänestä

Huh!
Kun luin tämän ketjun, niin tuli kiitollinen mieli. Siitä, että Jumala on minut valinnut ja synnyttänyt lapsekseen.
Sen tunteen vaikutti nuo vastaukset ja ehkä osittain avaus, joka vaikuttaa teeskentelyltä.
Jos kuitenkin aloittaja on tosissaan, niin annan neuvon; mieti; haluatko oikeasti taivaaseen? Miksi? Millä ehdoilla?
Joo, tiedän, tyhmiä juttuja. Totuus on kuitenkin se, että on syytä laskea kulutusta, ennen kuin alkaa rakentamaan tornia.
Laitahan viestiä, kun olet miettinyt. Sitten johdatetaan eteenpäin.

Äänestä

Bussi n:o se ja se vie Kaitaistentielle.

Äänestä
  • Sieltä saat avun

    Äänestä

Siinä on meillä todistaja, ei tiedä vielä millä ehdoilla taivaaseen pääsee. Neuvoo etsijää miettimään ensin itse tien ja sitten lupaa johdattaa. Minne olet avauksen tehnyttä kysyjää viemässä, kun et itsekään vielä tunne tietä taivaaseen!?

Äänestä

Kysy Jumalalta, älä ihmisiltä. Jos haluat olla Hänen niin anna itsesi Hänelle. Lue koko Jumalan Sana eli Raamattu. Ja tee hyvää niin kuin Hän tekee.

Äänestä
  • Omilta mielikuvituksiltaan ei varmasti kannata kysellä. Ja itsensä Jumalaksi tekeminen on ihmisen virheistä raskain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhurskaaksi_haluan kirjoitti:

Haluan kaidalle tielle, Jumalan lapseksi. Haluan vanhurskaana saada siirtyä ajasta ikuisuuteen. Mitä minun tulee tehdä, että pääsen uskomaan Jeesuksen vapahtajani ja syntieni sovittajanani? Haluan saada sellaisen uskon, että kukaan ei pääse sanomaan, että ”olet väärässä ja/tai kuolleessa uskossa.

Miten pääsen Jumalan lapseksi, uskomaan iloon ja vapauteen saakka? Miten elää oikeassa uskossa? Mistä saan ravinnon uskooni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu