Suomessa on hullu käytäntö, kun asetta ei saa valtiolta kotiinsa, kuten Sveitsissä. Rajoillamme alkaa olla hälyttävä tilanne, kun 10000 muun maan kansalaista tunkeutuu joka vuosi tänne. Kustannukset ovat valtavat ja tavallinen reserviläinen alkaa jo pelätä kotikaupunkinsa puolesta. Mistä näitä tulijoita riittää, eivätkö poliitikot ymmärrä tilanteen vakavuutta?
Oma kotikaupunkini on Helsingin tapaan jo vihertynyt pilalle, mutta johonkin pitäisi saada reservaatti kantasuomalaisille, jota puolustetaan viimeiseen mieheen.
Koska kiväärit jaetaan kaikille reserviläisille?
51
648
Vastaukset
- Ei_Sotahulluille
Ei sinulle ja muillekaan viinaan meneville suomalaisille uskalla voiveitseä terävämpää asetta jakaa!
Ihan hyvä käytäntö nyt!- Haisevitulle
No sinut toivottavasti tapetaan ensimäisten joukossa...halal menetelmällä.
Haisevitulle kirjoitti:
No sinut toivottavasti tapetaan ensimäisten joukossa...halal menetelmällä.
Perustelut taisivatkin tulla siinä .. miksi ei. ;)
- goyxuv1z
Juuri noin, Suomessa alkoholin kulutus sen verran suuri että parempi kun rynkyt pidetään puolustusvoimien varastoissa, epävakaata ainesta liian paljon.
Tänä vuonna raitis voi olla ensi vuonna jo alkoholisti ja perhe kriisissä, siihen ei uskalla enää rynkkyä kaappiin luovuttaa.
Ai että jos pelottaa maahanmuuttajat niin pitäisi saada rynkky turvaksi, ehkä hieman liioiteltua kyllä Suomessa viranomaiset ovat hyvin tilanteen tasalla ja joissakin asioissa tilanteen edellä, SUPO hoitaa tiedustelun hyvin ja pian vielä paremmin kun uusi siviilitiedustelulaki sorvataan. - Eiihakaikillehyvää
Eiköhän me olla jo tarpeeksi aseistautuneita.Taijamma olla USA:n jälkeen seuraavaksi aseistautuneita.
- Näkkileipää.varastoon
Ei niitä suomaalaisille jaeta, entisiäkin yhä kiihkeämmin kerätään pois. Muille on jo jaettu. Lainaus vuodosta muualta:
"Todennäköisesti olet hyvinkin oikeassa, ettei ala Kantasuomalaisten toimesta puhdistussota, eli Suomen Sisällissota II..
Nyt kannattanee olla erityisen varuillaan, sillä MATUT ovat alkaneet liikehtiä viime päivinä siihen malliin, että jotain todellakin voi hyvin pian olla tapahtumassa!
Edellisen lisäksi kun tiedossa on, että Suomen Valtion toimesta noille MATUille on jaettu ainakin Niinisalon varuskunnasta TÄYSI ARMEIJAVARUSTUS (rynnäkkö- ja konekivääreineen), niin kannattaa KANTASUOMALAISENKIN nyt varautua raskaimman vaihtoehdon kautta!"
Oulussahan jo pari vuotta sitten nähtiin matujen jakelevan "pitkiä aseita" toisilleen Tuiran kaupunginosassa. Rikosilmoitus on tiettävästi tehty, mutta se ei johtanut mihinkään paitsi mahdollisesti vielä tiukempaan salaamiseen.- empäusko
Oisko tuosta haittaa jos toisiansa harventavat muonanvahvuudesta?
- PyssytPaukkuuVai
Onko tämä aseiden jako ulkomaalaisille totta vai keksittyä?Ei tällaista saa valehdella jos asialla ei ole todenperää koska se saa ihmiset hermostumaan turhaan kun ei tiedä kenen puolella he aseet saatuaan olisivat.
Miksi heille olisi jaettu aseet kysyn koska tuollainen on todella hermostuttavaa edes lukea.
Perusteluja asian tiimoilta olisikin hyvä saada varsinkin kurjoittajalta. - untakovain
PyssytPaukkuuVai kirjoitti:
Onko tämä aseiden jako ulkomaalaisille totta vai keksittyä?Ei tällaista saa valehdella jos asialla ei ole todenperää koska se saa ihmiset hermostumaan turhaan kun ei tiedä kenen puolella he aseet saatuaan olisivat.
Miksi heille olisi jaettu aseet kysyn koska tuollainen on todella hermostuttavaa edes lukea.
Perusteluja asian tiimoilta olisikin hyvä saada varsinkin kurjoittajalta.Höpöhöpö,siinä tapauksessa aseen saavat käsiinsä jos suorittavat asevelvollisuutensa.Muutoin siviili saa hankittua aseen suoritettua saman rumban kuin Suomalaiset ja pointtina vielä että poliisiviranomainen sen myöntää (sen aseen osto/kantoluvan) poislukien ne kuuluisat tuntemattomaltamieheltä ostetut aseet.
- Poliisilaitos
Voisiko reserviläisten rynnäkkökiväärit olla hajasijoitettuna jokaisen kunnan poliisilaitoksilla???:)
- 4-6
Mitä hyötyä tästäkään olisi?
- eitarvitsemiettiä
Niillä on jo sijoitus paikat olemassa josta ne tarpeen tullen saa jakoon.
- Börjesson
Mulla vanha torrakko, nato kaliperiä
- HerääSuomenKansa
Suomen omaa kansaansa ja sen mielipiteitä halveksiva eliittimme ei varmasti anna lupaa aseistaa kansaa! Sen verran itsesuojeluvaistoa noilla hyväkkäillä on...
Joten kyllä kansan pitää itse aseistaa itsensä ja ottaa vallan myös takaisin itselleen, kuten oikeassa demokratiassa eli KANSANvallassa kuuluukin tehdä.- Sven-Dufva
??? Ookkonna Tampereelta? Pihaan jos tulevat ja kerkiän kaapille, niin :)
- Trumptykki
Sveitsin malli sopisi hyvin myös Suomelle. Asevelvollisuuden suorittaneet saavat säilyttää rynnäkkökivääriä kotona. Mutta niiden jotka saavat aseen kotiin, niiden täytyy käydä kertaamassa joka vuosi ja vuosittain terveystarkastuksessa.
Näin toimitaan jos päättäjät ajattelevat tämän maan etua.- sittenkyllä
Aseeseen liitettynä alkolukko.
- gxbuyw
Ei mikään terveystarkastus auta eikä alkolukko, aina voi aloittaa huumeiden käytön tai hillittömän ryyppäämisen ja rikkoa alkolukot.
Kyllä aseen kaapissaan säilyttävän tulisi olla täysin varma tapaus mutta milläpä tällainen varmistetaan.
Jotkut päättäjät haluaisivat jopa metsästäjien aseet koota yhteen varastoon josta ne luovutettaisin omistajalle sitten kun he haluavat metsästämään lähteä.
Olisishan se aikamoinen rumba asevarastoilla kun syksyisin jahdin alettua aseita noudettaisiin ja aseen paluust varastoon ei olisi tietoa, jotkut metsästää useita vuorokausia peräkkäin ja voivat lopettaa yöllä.
Monet asuvat kaukana asutustaajamista/kaupungeista, pienissä kylissä ei ole edes poliisi-asemaa joten syrjäseuduista ajettava ensin jopa 100 kilometriä yhteen suuntaan jotta voisi kuitata aseensa käyttöön ja sitten 100 tai enemmän kilometrejä takaisin jahtimaille, mahdoton ajatus. - HaulikollaNyy
Mielenkiintoinen ajatus, jos sieltä saisi vuokralle kiväärin! Ei tarvitsisi käydä lupaprosessia läpi ja voisi kokeilla erilaisia aseita helpommin!
- Bullshit_
"Mutta niiden jotka saavat aseen kotiin, niiden täytyy käydä kertaamassa joka vuosi ja vuosittain terveystarkastuksessa."
Mieletön lasku yhteiskunnalle siitä että lupia ja terveyttä pitää syynätä joka vuosi.
Joku maksaa aina laskun ja se en halua olla minä! Tämä maa on mutenkin maailman koviten verottava maa ja lisää menoaukkoja keksitään päivittäin.
- Kkzldkdld
Tiistaina jaetaan!
Klo 9 ilmaisia ämpäreitä tokmannilta
Klo 10 ilmaisia possupiikkejä terveyskeskuksesta
Klo 11 ilmaisia rynkkyjä kaupungintalolta
Oliko lisäkysymyksiä vielä?
Ps. Klo 12 jälkeen alkaa alkossa alennusmyynnit! - Volksturm-luokkaa
Miten Suomalaiset nyt olisivat huonompaa ainesta kuin sveitsiläiset? Voihan tietenkin näin olla, en tunne yhtäkään sveitsiläistä. Koko varustuksen säilyttäminen kotona säästäisi aikaa vähintäänkin monta tuntia jos ei vuorokausia homman käynnistyksessä. Toisaalta kotoa menisi neliömetri tilaa varusteille mistä pitäisi saada vuokratuloa valtiolta.
- cvgyww
Ei Suomalaiset ole sen huonompaa ainesta kuin Sveitsiläiset mutta Suomalaiset on paljon juopompia, perheriitoja syntyy kun äijät juopottelee tai jos muija käy vieraissa niin äijä vetää vitutukseen kunnon kännit ja sitten kun loppuu keskustelutaidot niin otetaan aseet avuksi, näin se valitettavasti liian usein menee ja siitä olemme maineemme saaneet joten paras kun pysyt on armeijan varastoissa.
Sitä paitsi, kaikkein tehokkainta on kun viitsimme pitää oman fyysisen kuntomme hyvänä ja harjoitamme sotilaan taitoja siinä määrin mitä siviilissä niitä voi harjoittaa eli tärkeää on pitää suunnistustaito, hiihtotaito ja yleensä maastossa liikkumisen taito, nämä seikat on jo yksistään tärkeämpiä kuin se että rynkky pitäisi olla kaapissa valmiina.
Jos haluaa sitä rynkkyä "käpistellä" niin kannattaa liittyä oman paikkakunnan reserviläisiin ja siten pääsee mukaan toimintaan ja ampumatoimintahan se on monelle mieluista puuhaa, ei tarvitse omaa asetta, reserviläisaseita voi saada lainaan ampumaradalla kunhan itse maksaa patruunat.
Itse en ymmärrä näitä jotka haluaisi sen armeijan rynkyn kaappiinsa, mikä seikka mahtaa olla tärkeä siinä että rynkky olisi kaapissa??
- AlikHyvönen
Olen helsinkiläinen, "vihreästi" ajatteleva, ja armeijan käynyt.
Milloin minulle se rynnäkkökivääri lähetetään kotiin?
Huom: postiluukusta ei taida mahtua. Lähettäkää mieluummin asiamiespostikonttoriin.- Meanwhile_in_Finland
I'm sorry but we don't serve crazy people!
- huitf44
Nyt reserviläisliitto on ehdottanut että reserviläiset saisivat aseen kotiinsa.
Huh..kuinkahan monta rynkkyä tulisi varastetuksi?
Reserviläisistä saataisiin 600 000 sotilaan aseistettu joukko pikaisesti suojaamaan jotain paikallista kohdetta. Hyvä idea!
Tällaiseen paikallisen kohteen suojaamiseen kelpaisi hyvin yli viisikymppinenkin armeijan käynyt reserviläinen mutta on myös sellainen mahdollisuus jos res.liiton ehdotus ei mene läpi että reserviläiset suojaa kohteen käyttäen omaa asettaan, ei puoliautomaattiase ole kovinkaan paljon huonompi vaihtoehto kohteen suojaamiseen, monella reserviläisellä on mm. tarkkoja pitkän matkan ammuntaan soveltuvia kivääreitä ja hyvillä tähtäinlaitteilla varustettuja puoliautomaattikivääreitä.- Piste_
Ja ne koteihin jaetut aseet kerätään hyvin vikkelästi kaikilta pois kun ensimmäinen juoppo lähtee räiskimään niillä julkiselle paikalle tai ase laukeaa viinanhöyryisessä saunaillassa kun sitä kavereille puolipäissään saunankuistilla esitellään.
- nilkuttavasivari
Minua pasifistia ampui puolisokea hirvimies kiväärillä polveen yhtenä syksynä sienireissulla. Voisinko saada minäkin rynkyn turvakseni kotiin vaikka olenkin sivari kun ei tästä hirvimiehestä tiijä mitä se seuraavaksi aikoo.
- muutakoroimimaan
Sivarit ei saa nykyisen tiedonvälityksen aikaan oikeutta aseenkantolupaan (merkintä poliisin tiedostossa) joten tyytykää pajupiiskaan.
- 17-5
muutakoroimimaan kirjoitti:
Sivarit ei saa nykyisen tiedonvälityksen aikaan oikeutta aseenkantolupaan (merkintä poliisin tiedostossa) joten tyytykää pajupiiskaan.
Hah hah haa!
Otapas ne lääkärin määräämät lääkkeesi ja mene nukkumaan.
- reserviläinen.vuod.1991
Jos aseita jaetaan kotiin säilytettäväksi niin mielestäni ensiksi niille reserviläisille jotka aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa ja etenkin ampumatoiminnassa, heillä jo omat puoliautomaattiaseet ja voi olla myös metsästysaseita niin siellä joukossa menee turvallisesti myös puolustusvoimien asekin ja he ovat jo toiminnallaan näyttäneet että ovat vastuullisia aseen/aseiden omistajia ja kelpaavat ottamaan puolustusvoimien aseen haltuunsa.
Uusille, tuleville jäsenille täytyisi asettaa 2-3 vuoden aktiivinen reserviläistoiminta ennen kuin voitaisiin harkita aseen luovuttamista omaan kaappiin.
Mahdollisille aseiden haltijoille tulisi myös suorittaa säännöllinen käynti kerran pari terveyskeskuksessa huume-ja päihdetesteissä?? ..ja jos ilmenee että on käyttänyt huumeita tai verestä saatavat näytteet viittaavat runsaaseen alkoholin käyttöön niin ilmoitus lähtisi eteenpäin asiasta.- 20-12
Ja aseen luvuttanut valtion virkamies menee aina kiven sisään kun tapahtuu vahinko/onnettomuus/tarkoituksellinen ampuminen kotiin luovutetulla aseella.
Tämä pakottaa aseen luovutuksesta päättäviä virkamiehiä huolellisuuteen. - Ei-Jatkoon
Aseita katoaisi, varastettaisin ja tuhoutuisi tasaiseen tahtiin ympäri vuoden.
Suomessa tapahtuu noin 3300 asuntopaloa vuodessa ja niissä tuhoutuisi useita aseita joka vuosi. Asuntomurtoja tehdään noin 2 700 vuodessa jne...
Hyvin pian olisi tilanne jossa kymmenittäin sotilaskäyttöön tarkoitettuja aseita olisi tuhoutunut, kadoksissa tai rikollisten käsissä.
- reserviläinen.vuod.1991
Kyllähän tuollainen intin aseiden luovuttaminen yksityishenkilöille vaatii todella kovan selvittämisen, asiaa puitava varmaan joka kantilta, esim. Sveitsistä saa varmaan osviittaa kuinka homma sujuu.
Ongelmahan on se että jos niitä lian helläkätisesti jaetaan niin tulee ryntäys reserviläisjärjestöihin ja juuri sillä verukkeella saadaan ase kaappiin vaikka ei varsinaista kovaa maanpuolustustahtoa olisikaan.
Siksi pitää olla järjestelmä kuka saa aseen ja millä edellytyksillä, se että liittyy reserviläisjärjestöön ja käy kerran ampumaradalla ei mielestäni saisi olla edellytys aseen saannille, kyllä taustalla täytyy olla pitempi aikainen aktiivisuus maanpuolustustyössä ja nimenomaan vaikkapa ampumaharrastuksessa ja lisäksi voisi systeemissä olla ns. suosittelijat joita tulisi olla 2-3 reserviläistä joiden mielipidettä kysyttäisiin ja nämä kyseiset suosittelijat olisivat niitä joiden kanssa aseen mahdollinen hallussapitäjä on käynyt jo pidempään ampumaradalla ja harrastanut ammuntaa joko omalla aseella tai järjestön tarjoamalla aseella ja joskus on mahdollisuus harrastaa ammuntaa kaverin aseella, tietenkin aseen omistaja/lainaaja mukana radalla.
Näiden suosittelijoiden puoltava lausunto ei saisi tietenkään olla itsestään selvyys aseen saannille vaan päätös koostuu laajemmasta syynistä.- Näin_Se_Menisi
Aseita haluaa koteihin pääasiassa ne jotka laittaisivat aseen öisin tyynyn alle, saunoisivat aseen kanssa ja istuisivat ase sylissä sohvalla katsomassa jääkiekkoa.
Kenelläkään muulla täysjärkisella ei ole tarvetta rynnäkkökiväärille kotioloissa. - Res1986
Näinpä juuri. Koivuhalolla saa paljon vähemmän vahinkoa aikaiseksi, edes tarkoituksella.
- aseaatu
Pillunkateus on sielun home. Asekateus se vasta peripieru onkin. Kun ei osata käyttää asetta, pelätään, ja aletaan kadehtia. Seuraamus molemmilla on että aletaan palstalla haukkua juopoksi ja naistenhakkajaksi. Siis pillun ja aseen kateita riittää, eli mulkkuja, jotka eivät tee kummallakaan mitään, mutta selittelevät ja narisevat. pysykää vaan uuninpankolla oikeiden miesten ja naisten hommista erossa. Munat pois ja homoille tarjoilijoiksi.
- Hankkikaa_Elämä
Osoitit juuri että et ole aseen luovutus/kantolupa kelpoinen!
- reserviläinen.vuod.1991
Ei pelkkä ase riittäisi, myös sopivat varusteet on tärkeitä mutta suurella osalla varmaan sopivia varusteita onkin.
Ukrainan kriisissä näki kuinka kirjavaa oli puolustajien varustus, puolustajissa oli todennäköisesti yli viisikymppisiäkin.
Kohteiden suojaamiseen käytettävät reserviläiset joilla ei ole sodanajan sijoitusta on hyvä idea, näin jää nuorempaa ja tehokkaampaa sotilasta enemmän sinne missä heitä tarvitaan.- Loputon-Kierre
Näen vihollisia kaikkialla!
Kaupan kassajonossa ja öisin sängyn alla.
- onednje
Pitää muistaa että nykyään ei edes siviili-aseille eli metsästys-ja ampumaurheilu aseille myönnetä kantolupia, se on hallussapitolupa eli tarkoittaa käytännössä sitä että asetta ei voi eikä saa kantaa mukanaan muutoin kuin että on esim. menossa ampumaradalle, metsästämään tai tulossa sieltä pois tai on viemässä asetta huoltoon tms. syy joka on aselain hyväksymä.
- NähtyOn
Ei se estä kiillottamasta rynkkyä sohvalla ja ruokapöydässä päivittäin.
- sinnevaan
Asekateelisille uuninpankkopojille on koiraslotan paikkoja ruumiinpesutehtävissä.
- Kunhan_ajattelin
Kurkkaapa siinne piippuun samalla kun rassaat asettasi.
Päästään sinustakin kätevästi eroon. - Uuninpankkopojat
Uuninpankkopojat jatkavat sukua sillä aikaa kun "tosimiehet" ovat sotimassa.
- Vesipyssyt
Sen verran on armeijallakin ymmärrystä että aseita ei anneta ihan kaikille. Reserviläisissä on normaalikansalaisten lisäksi monenlaista kahjoa. Se tästä vielä puuttuisi että sotahullut kouhot saisivat aseet kotiinsa. Poliisiltahan he eivät aselupia saa kun niitä annetaan vain vastuullisille henkilöille.
- pjugyub
Monella reserviläisellä jo oma reserviläisase eli puoliautomaattinen kivääri kotonaan ja voi lisäksi olla järeitä metsästyskivääreitä, haulikoita sekä tarkkuuskivääreitä jotka soveltuvat pitkän matkan tarkkuusammuntaan eli aseita on jo omasta takaa kaapissa joten kyllä siellä yksi rynnäkkökivääri mukana menisi mutta on tietysti vaara että ko. ase joutuu varkaiden käsiin.
Vakavasti reserviläisharrastuksessa mukana oleva ei todellakaan ole mikään sotahullu kouho, hyvin äkkiä ns. sotahullut kouhot putoavat harrasteen parista pois kun innostus lakkaa.
Moni reserviläinen harrastaa myös metsästystä joten ampumaharrastus tuo kaksi kärpästä kerralla, taidon ampua tarkasti metsästystilanteessa ja samalla myös reserviläisen ampumataito kohenee tai pysyy hyvänä ajatellen maanpuolustusta.
- Sotahullut
Olisi parempi jos kiväärit olisivat valmiina jokaisen kunnan poliisilaitoksella, etteivät hulamaiset suomalaiset tekisi kotioloissa vahinkoja näillä aseilla???;)
- Keksitään-Turhuuksia
Tarpeetonta pelleilyä!
- 6rdrdr
"..jokaisen kunnan poliisilaitoksella"
Hyvä idea mutta kun ei läheskään jokaisessa kunnassa enää ole poliisiasemaa, lähin poliisiasema voi olla sadankin kilometrin päässä tai vieläkin kauempana.
Tuo on vähän samanlainen idea kun aikoinaan joku esitti että aseet metsästäjiltä ja ammunnanharrastajilta laitetaan paikkakuntien ampumaradoille varastoihin?!?!
Olisihan se hupaisaa kun pienten maaseutukuntien ampumaradoille aseet varastoitaisiin laudasta tehtyihin varastoihin ja ovessa riippulukko jonka saa yhdellä kirveen tai lapion iskulla rikki tai sisälle pääsisi purkamalla muutaman seinälaudan pois.
Jos taas ajatellaan murtovarmojen varastojen rakentamista niin kalliiksi tulisi ja rikollisilla olisi hyvät apajat kytätä kun joku aseenomistaja menisi varastolle asettaan hakemaan niin helppo rikollisjengin olisi tyhjentää koko varasto aseista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2261573- 991418
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1681210Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori361175Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_186896- 50886
Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks8815- 64806
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric248766- 45750