Li Andersson peloissaan

Maanantaina se sitten iskee päin pläsiä, vasurit kielletään ja loppuu Lin vihapuheet.
http://yle.fi/uutiset/3-9189699
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Kokoomuksen Orpo väkivaltaisten äärijärjestöjen toiminta tulee kieltää lailla".

Kokoomushan on Suomen sosiaalirasistisin äärijärjestö, se kiellettäköön ensimmäisenä.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rasismi
"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai _biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella_ perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.
Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatus jonkin rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta".

Äänestä

osaan kirjoittaa myös oikealla kädellä.

Äänestä
  • Ymmärsit taas väärin.

    Äänestä

  • nninhän minä annan ymmärtämättömän ymmärtää.

    Äänestä

Kyllä Sipilä on taas väärässä. Hiljainen enemmistö ei melskaa kaduilla, vaan toivoo pääsevänsä vaikuttamaan vaalien kautta.

Sipilä hävetköön.

Äänestä
  • Sipilä erotkoon!
    Läskinaama joomies ja orpo pikkunatsi myös...
    Jallitksen "pippeli poikki" sananvapauden leikkaavat nysäkullit!

    Äänestä

Siis tuon marssin järjestäjänä oli takku ja jokainen voi hakea tietoa siitä että tuo järjestö nimenomaan kapinoi järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Eli hallitusta kusetettiin nyt olan takaa. Ainoa fiksu oli Soini.

Äänestä

Kumma ettei näitä vasureita viedä suoraan vankilaan niillä on aina naamio naamalla vaikka semmoinen laki on olemassa.....

Äänestä

Voi tuota suomalaisten ymmärtömättömyyttä kun eivät tajua mitä tämän kaiken takana on, Pikkuhiljaa rupeaa suomalailla silmät aukeamaan, toivottavasti ei ole sillion liiaan myöhäistä-Se että vasemmisto käyttää lehtitietojen mukaan narkkarin kuolemaa hyväkseen, on alapuolella kaiken arvostelun. On pelottavaa, että ihmiset eivät pysty enää ajattelemaan omilla aivoillaan. Luultavasti jytkyä pukkaa jälleen ihn protestimielessä.

Äänestä

Ihmeen pitkään kestää se tieto mihin se kuoli ilmeisesti piti ensin järjestää karnevaalit todella noloa,jos syy onkin joku muu ku tappelu.........

Äänestä

Kyllä kuolinsyyn syy-yhteys potkuun on todennäköisesti selvillä. Jos syy-yhteys olisi olemassa, olisi se kiljuen uutisoitu, vaikka asiakirjat ovatkin salassapidettäviä. Jos syy-yhteyttä ei voida näyttää olevan olemassa, on helppo vedota salassapitosäännöksiin, ja antaa tilanteen rauhoittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo.on.aikakin kirjoitti:

Maanantaina se sitten iskee päin pläsiä, vasurit kielletään ja loppuu Lin vihapuheet.
http://yle.fi/uutiset/3-9189699

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu