Peli poikki! - Rikotaan hiljaisuus

Senaatintori täyttyy ihanista ihmisistä. Kansakunnalla on vielä toivoa, kun niin valtava enemmistö on suvaitsevaisia. Rasisteja ei näy missään. Minneköhän he ovat luikkineet piiloon?
Linkki suoraan lähetykseen: http://yle.fi/uutiset/3-9188499
27124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Hanki lasit
Luikkineet piiloon? Tuollaisesta massapsykoosissa olevasta laumasta löytyy vaarmasti niitä, että jos menis näytille, niin kauan räittääs ja pönttööltääs, että kerran läppäisis korvatillikan, niin suvakki-sekakäyttäjä vajoaas tantereeseen kuin Italialainen jalkapalloilija 16 alueen sisällä.

Äänestä

Luikkijoista puheenollen
Sipilällä pupu pöksyyn Emme suostu pelkäämään -mielenosoituksessa – pakeni paikalta!
Kansalainen kutsui Sipilää petturiksi, jolloin Sipilä pakeni turvamiestensä kanssa paikalta.
24.09.2016 14:04 iltasanomat

Äänestä
Aloittaja

Fasisteja nyt ei vain ollut ja meitä on varmaan enemmän leijonien kultajuhlassa. Meillä on unelma-sinfoniaorkesterin esittämä Finlandia oli aivan huikaisevan upea päätös tärkeälle tapahtumalle.

Näin mahtavaa tilaisuutta ei ole ennen Suomessa ollut.

Nyt vain odotellaan lakimuutoksia joilla kielletään fasististen tunnusten käyttö ja tietenkin itse ryhmät.
Sanoma on taottu jokaisen päähän, peli poikki - hiljaisuus on rikottu! 📢 📢 📢

Äänestä
  • Sanoma on taottu jokaisen päähän???????????
    No Ilkka ja valtamedia on sitä yrittänyt epätoivoisesti takoa, mutta isänmaalliset ja älykkäät eivät alistu aivopesuun ja kaikille taviksille suosittelen MV-lehteä, ettei "totuus" ole unelma vaan karu realistinen todellisuus.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ILKKA-MATU-SANOMAT kirjoitti:

    Sanoma on taottu jokaisen päähän???????????
    No Ilkka ja valtamedia on sitä yrittänyt epätoivoisesti takoa, mutta isänmaalliset ja älykkäät eivät alistu aivopesuun ja kaikille taviksille suosittelen MV-lehteä, ettei "totuus" ole unelma vaan karu realistinen todellisuus.

    Sinäkin olet asiasta tietoinen, mutta jos haluat uskoa mv:n propagandaan, niin se on oma vahinkosi.
    Fasistiset järjestöt tullaan kieltämään, sitä ei muutaman rasistin vastalauseet hidasta.

    Suomi ei voi pelastaa koko maailmaa, emmekä liioin takoa järkeä tyhmään päähän, vaikka kuinka haluaisi olla isämmaallinen. Jos teillä olisi järkeä kuten väität, niin saisitte asiaanne ajetuksi, mutta ei ole kauhalla annettu, niin menettelytavat ovat täysin väärät.

    Oletko koskaan miettinyt, että miksi kaikki huippumenestyjät muusikoista tiedemiehiin ovat suvaitsevaisia?

    Jos taas katsotaan millaista väkeä ovat leijonakoruja kantavat resupekat joiden täytyy pitää tilaisuutensa puistoissa siksi, että he eivät pääse mihinkään tilaan edes rahalla, niin sieltä ei menestyjiä löydy.

    Onneksi näitä luusereita on minimaalisen vähän, mikä näkyi miekkareiden osanottajamäärissä, rajat kiinni ryhmä kiinnosti pariakymmentä ja meitä oli n. tuhat kertaa enemmän.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista, jos annan tähän omat selitykset joka kohtiin, oletan, että teet sitten asiallisen vastauksen vielä takisin. On vain tullut se käsitys, että et tahdo nähdä kuin yhden "totuuden"

    1"Sinäkin olet asiasta tietoinen, mutta jos haluat uskoa mv:n propagandaan, niin se on oma vahinkosi. "
    On hyvä, että joku pystyy antamaan vaihtoehtoista näkemystä, on eri asia mitä uskoo, mutta jos olet myös sen ajan kasvatteja, että neukku-uutiset oli myönteisesti kirjoitettu, kuten ongelman tiedostit omasta vastauksesta eri keskustelussa.
    "nuorissa_on_tulevaisuus 24.9.2016 18:55 UUSI
    Ongelma ei ole järin uusi, koska sodan jälkeen koululaitos ja Yleisradio pakotettiin syöttämään Neuvostoliiton propagandaa, eikä omasta lähihistoriastamme saanut puhua mitään, ei varsinkaan sodasta.
    Niinpä meille kasvoi useampikin aivopesty sukupolvi joka uskoi sosialismin ihanuuteen ja kyseli sotaveteraaneilta, että mitäs menitte sinne?"

    Nykyään harvat elossa olevat veteraanit sanovat, miksi mentiin, kun vieraan maan valloittajat kävelevät maahan ilman vastarintaa.

    2 Fasistiset järjestöt tullaan kieltämään, sitä ei muutaman rasistin vastalauseet hidasta.
    - Varmasti halutaan kieltää, eri asia miten se käytännössä toteutuu, pyydetäänkö minuakin ilmoittautumaan poliisille vääristä mielipiteistä. Kyllä siinä nauru repees, kun päivystävä konstaapeli kyselis, että mitä V sä täällä teet, toikko pullaa.

    3 Suomi ei voi pelastaa koko maailmaa, emmekä liioin takoa järkeä tyhmään päähän, vaikka kuinka haluaisi olla isämmaallinen.
    Jos teillä olisi järkeä kuten väität, niin saisitte asiaanne ajetuksi, mutta ei ole kauhalla annettu, niin menettelytavat ovat täysin väärät.

    -Tärkeintä on antaa oikeaa tietoa, ei alistuta suvakkien painostukseen ja vihapuheseen, saada oikeat kansanedustajat jne.. mutta onko sitten jo liian myöhäistä?

    4 Oletko koskaan miettinyt, että miksi kaikki huippumenestyjät muusikoista tiedemiehiin ovat suvaitsevaisia?
    - Kuka se keksikään dynamiitin, ei kaikki suvaitsevaisia ole, mutta kukaan ei ole islamisti

    5. Jos taas katsotaan millaista väkeä ovat leijonakoruja kantavat resupekat joiden täytyy pitää tilaisuutensa puistoissa siksi,
    että he eivät pääse mihinkään tilaan edes rahalla, niin sieltä ei menestyjiä löydy.
    - Jos on niin, että isänmaallisuuteen ei ole keksitty rahastus-sampoa kuten matuiluun.

    6. Onneksi näitä luusereita on minimaalisen vähän, mikä näkyi miekkareiden osanottajamäärissä, rajat kiinni ryhmä kiinnosti pariakymmentä ja meitä oli n. tuhat kertaa enemmän.
    - Tuohon ei voi muuta todeta, että suvakkimielenosoitukseen antoi ilmaista mainosta kaikki valtamediat, jos sen mainosmäärän olisi joutunut omasta pussista kaivamaan, eipä olis pari milliä riittäny.

    Sama kuin se sekakäyttäjän valitettava menehtyminen sai uskomattoman mediahuomion, mutta sitten on Arto Mikkonen, suomalainen sankarivainaja, jonka muslimit teloittivat Otanmäellä 11.9. New Yorkin WTC-iskun vuosipäivänä

    IL: Valtamediaan pettyneiden puheenvuoro
    Sosiaalisessa mediassa joukkotiedotusvälineitä on arvosteltu yksipuolisesta uutisoinnista ja suoranaisesta valehtelusta. Neljä henkilöä kertoo Iltalehdelle, miksi luottamus valtamediaan on niin heikkoa. LUKEKAA TUOSTA
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092322363848_uu.shtml
    Nyt puhuvat "valtamediaan" pettyneet: "Emme ole alamaisia, joita pitää valistaa"

    http://mvlehti.net/2016/09/24/il-valtamediaan-pettyneiden-puheenvuoro/
    ja siellä on kommenttiosio aina auki!

    Äänestä

mitäs me loput n. 4,5 miljoonaan asukasta joilta EI ole kysytty mitään varsinkin täällä maakunnissa asuvat joihin on noita maahantunkeutuoiden leirejä perustettu ilman asukkaiden lupaa?
ONKO OIKEIN.
ps. miksi jotain syytetään taposta ennen kuin ko. narkkarin kuolemansyyntutkinta on valmis??????????????????
sipiläkin voi kysyä sukulaitensa mielipiteitä onko raiskaus sallittu jos tohtii.

Äänestä

tällälailla

Pohjanmaan poliisi: Lähtökohtaisesti raiskauksista ei tiedoteta

22.09.2016 17:41 (Päivitetty: 22.09.2016 21:06)

Poliisi tiedotti tammikuussa 2016, että ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäiltyinä on noussut. Poliisihallituksen mukaan ulkomaalainen oli viime vuonna epäiltynä 217 raiskaustapauksessa. Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan poliisi ei lähtökohtaisesti tiedota yksittäisistä raiskaustapauksista.

– Poliisi tiedottaa raiskaustapauksista erittäin harvoin. Ne ovat salassa pidettävää tietoa, joten niistä tiedotetaan poikkeustapauksissa. Tällä suojellaan muun muassa uhria, Appel selvittää.

Appel viittaa vielä esitutkintalakiin ja esitutkinnasta tiedottamiseen.

– Jos esitutkinnasta on asian yhteiskunnallisen merkityksen, sen herättämän yleisen mielenkiinnon, rikoksen selvittämisen, rikoksesta epäillyn tavoittamisen, uuden rikoksen estämisen tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämisen vuoksi tarpeen tiedottaa, tiedottaminen on tehtävä niin, että ketään ei aiheettomasti saateta epäilyksenalaiseksi, Appel kertaa.

Hän muistuttaa, että henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi

Poliisiuutiset 22.09.2016 17:41 (Päivitetty: 22.09.2016 21:06)

Poliisi tiedotti tammikuussa 2016, että ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäiltyinä on noussut. Poliisihallituksen mukaan ulkomaalainen oli viime vuonna epäiltynä 217 raiskaustapauksessa. Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan poliisi ei lähtökohtaisesti tiedota yksittäisistä raiskaustapauksista.

Äänestä

Muutos on tapahtunut ja Suomi on palaamassa sivistysvaltioiden joukkoon, tästä eteenpäin rasismin poisjuuriminen on vain lainsäädäntötekniikkaa. Poliisi hoitaa kyllä hommansa kun sillä on siihen valtuudet. Riehukaa puupäät nyt hetki vielä täällä keskustelupalstoilla sillä nekin puhdistetaan.

Äänestä
  • Liittyy seinäjokeen, miten?

    Kamalaa muuten kuvitella ajatusrikosten määritteleminen rikokseksi.
    Muistuttaa kyllä enemmän neuvostoliittoa kuin mitään muuta.

    Oikein "puhdistetaan". :D

    Äänestä

  • Te arvoisa sateenkaari pari voitte riehua miten paljon huvittaa toistenne kanssa, onneksi te ette lisäänny biologisella tavalla, vaan aivopesun kautta.
    Rasismin poistuminen suomalaisesta on yhtä helppoa kuin islamin poistuminen terroristeista

    Äänestä

  • Saatte tehdä mitä lystäätte, mutta siltikin 90 prosenttia kansasta on teitä suvakki ääliöitä ja matuja vastaan. Onneksi, ette voi toisten aivoja tappaa ajattelemasta vaikka teillä itellään onkin kuolleet aivot.

    Äänestä

  • Ja+vajakkeja/rajakkeja+taisi+tosipaikassa+olla+se+15.+Joiista+1+vietiin+bilepirssillä+putkaan.+Miten+tuosta+sat+90%+kansasta+vai+tarkoitatko+että+liki+90+-prosenttia+jäi+julistamaan+sanomaa?

    Äänestä

  • älykkönä kirjoitti:

    Ja+vajakkeja/rajakkeja+taisi+tosipaikassa+olla+se+15.+Joiista+1+vietiin+bilepirssillä+putkaan.+Miten+tuosta+sat+90%+kansasta+vai+tarkoitatko+että+liki+90+-prosenttia+jäi+julistamaan+sanomaa?

    Niin joo kun en mä muistanutkaan, et suvakki ääliön kanssa kirjoittelen, kelle ei mee mikään kaaliin vaikka rautalangasta vääntäs, kun ei kankikaan auta.

    Äänestä

  • Eli toisin sanoen olette perustamassa uutta Neuvostoliittoa,jossa ihminen ei saa ajatella omilla aivoillaan eikä sanoa mielipidettään. Lisäksi kyttääjiä joka puolella jotka kyttäävät toisia. Ei ei kuulkaa,taidatte nyt olla häviäjien puolella. Tulee vielä aika kun ihmiset heräävät tähän paskaan.

    Äänestä

Aloittaja

Katsoitte varmaan kymmenen uutiset? Lakimuutoksen yksityiskohdista tiedotetaan maanantaina.
Miekkarilla ja "miekkarilla" on eroa, toisia kuunnellaan ja toisia

Äänestä
  • Ihanaaaa!

    Odotellaan tätä ilouutista maanantaina!

    Toisia päin syljetään ja häiritään kokoontumisia? Oikein!

    Äänestä

  • Koitas ny notti vastata tonne ylemmäs vai eikö sivistyny keskustelu kiinosta suvakkia, kun on vain yksi totuus?

    Äänestä

  • Missä ne yksityiskohdat?

    Oliko taas Risikon populismista kyse?

    Äänestä

Hallitus antaa suoraan tuen TAKKU -järjestölle joka on vandalisoinut pitkin suomea jatkuvasti. TURUN bussivarikon palokin oli näiden kivojen pikku vassarisuvakkien aikaansaannos.

Eli jos tämmöiset ääripäät saadaan pois maailmankartalta niin hyvä.

Valitettavasti kun ei saada. Ajatusta ei voi sammuttaa oli laki mikä hyvänsä.

Minä esimerkiksi en rupea yhtäkkiä rajat auki suvakiksi jos kansallismieliset liikkeet kielletään. Päin vastoin. Todennäköisesti periaatteen takia aktivoidun huomattavasti enemmän.

Outoa kuinka jotku vajakit länkyttävät rasismista jos vaatii holtittoman maahanmuuttopolitiikan kiristämistä. Nuoria miehiä tulee suomeen kymmenen turvallisen maan kauta ja minkäs muun kuin elintason perässä. Tätä minä vastustan ja myöskin islamisaatiota. Olen kirkkoon kuulumaton ateisti ja myöskin kaikki tekopyhä kristinuskoonkin liittyvä on kuvottavaa. Sekulaari yhteiskunta olisi ainoa ratkaisu rauhan saavuttamiseksi.

Mutta valitettavasti tuntuis suurin osa ihmisistä olevan aivopestyjä vajakkeja joten se lienee täysin mahdonton ajatus.

Äänestä

Senaatintori+täyttyy+ihanista+ihmisistä.+Kansakunnalla+on+vielä+toivoa,+kun+niin+valtava+enemmistö+tai+no+0.3%+suomalaisista+haluaa+tappaa+poliisit.+Siis+mitä+hittoa+nuo+punikkivirhervassarit+taas+touhuaa?Kansanmurhaa+poliiseista+aloittaen?http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001268611.html

Äänestä

Jos näistä "ihanista ihmisistä" ottaa pois mamut ja ne, joiden toimeentulo on näistä mamuista kiinni niin montako jää jäljelle - ei kovinkaan montaa...............

Äänestä
  • Ehkä kuitenkin reippaasti enemmän kuin se 15-1 mitkä olivat rajakkien vaaliteltalla

    Äänestä

onneksi enemmistö kuitenkin tietää että tämän haittamaahanmuuton on loputtava ja loiset palautettava. vihreät ja vasemmisto ei onneksi ole suomessa enemmistönä

Äänestä
  • Enemmistö.....buahahhaa onko se ne tosipersut vaiko tosisisulaiset. Katositte kun kusi lumeen

    Äänestä

  • susisisu kirjoitti:

    Enemmistö.....buahahhaa onko se ne tosipersut vaiko tosisisulaiset. Katositte kun kusi lumeen

    Enemmistö suomalaisista on tolkun ihmisiä, eikä tollasia aivottomia kanoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

Senaatintori täyttyy ihanista ihmisistä. Kansakunnalla on vielä toivoa, kun niin valtava enemmistö on suvaitsevaisia. Rasisteja ei näy missään. Minneköhän he ovat luikkineet piiloon?
Linkki suoraan lähetykseen: http://yle.fi/uutiset/3-9188499

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu