luin tänään täältä että jotkut väittävät uskovansa maan olevan littana ja että meitä ympyröi lasikupu mihin ilmeisesti kadonnut malesialais kone törmäs! hah nauroin ihan mielipuolista naurua. koirani katsoi mua iha ihmeissää sellasella ilmeellä et aloin nauramaan entistä enemmän ja tuli kusta housuun kun nauroin niin perkeleesti :D täytyy myöntää et toi oli parasta trollausta pitkiin aikoihin ja ilmeisesti lössi meni viel siihe ellei koko ketju oo trollin tekemä?
flath earth!
itsekkitrollaanvälil
1075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kannattaa eläytyä tosissaan ja uppoutua aiheeseen vaikkapa youtuben kautta.
Itse olen "uskossa" jo kolmatta päivää. Aamupäivällä katsoin aurinkoa ja mietin, kuinka se kiertääkin kiekon muotoisen Maan päällä eikä olekaan niin iso kuin paha illuminaatti on saanut meidät valheillaan uskomaan. Kävelin ulkona ja muistin vielä yhden oppimani asian; minuun ei vaikuta mikään mystinen gravitaatio vaan ympärillä olevan kaasujen seoksen (ilman) pienen tiheyden vuoksi pysyn Maan pinnalla enkä leiju kuin tyhjiössä.
tässä olet ilmeisesti oikeassa. tiiviimpi aina valuu alas kunnes on lepotilassa eli tiiviimmän aineen päällä.
Gravitaatiota ei ole olemassakaan. Tervetuloa mukaan. Ajat muuttuu. Teslalta terveisiä.
Tuliko paskooki?
Taas youtube ja FE-teoriat kera sipsien ja colan
Upea Maa!
https://sputniknews.com/photo/20161008/1045862595/sky-storms-photography.html
Kiitos linkistä, upeita kuvia!
Pyydän kiinnittämää huomion etusivun komeaan kuvaan jossa auringonsäteet läpäisevät pilviä.
Näyttääkö siltä että valonlähde olisi 150 000 000 kilometrin päässä niinkuin väitetään? Eivätkö silloin säteet olisi yhdensuuntaisia?
Nyt näyttää siltä että Aurinko olisikin paljon lähempänä?!
Lasikuputeoria on valetta, koska se on paradigma elikka lahtokohta sellaiselle ajatukselle, ettei omalta Maalautaseltamme paase ollenkaan pois uudelle Maalautaselle, silla lasikupu estaa sen. Alkaa uskoko Dome Earth tyyppeja, ne ovat vaarallista porukkaa, joka haluaa valheellaan pitaa meita vankeina omalla Maalautasellamme, vaikka myontavatkin, etta maailmamme on Maalautanen. Dome Earth on natsistinen ajatus.
Vain Math Powerlandilla ja minulla ja eraalla australialaisella YouTube videoiden tekijalla on oikea paradigma, ettei lasikupua ole, ja muut ovat valehtelijoita.
Olet henkisesti sairas ihminen.
Uusin kirjani
https://www.scribd.com/document/326939970/Addendum-to-Columbus-and-Gospel-Country-Micronation-New-Edition-930-Pages-Aarre-Lehtonen-s-Book-of-Complaint-to-European-Court-of-Human-Rights-in-St