Pieni ote tämän päivän Hesarista, jossa kirjoitus ratikoista yleisesti:
"Yhdysvalloissa raitiovaunuliikenne on alkanut toden teolla levitä uusiin kaupunkeihin 2000-luvulla, muun muassa Los Angelesiin. Päätös on tyypillisesti tullut kansanäänestyksen kautta. Sitten on perustettu ylimääräinen vero linjojen pystyttämiseen. Monissa maissa on kerätty työnantajamaksuja, erityisveroja, joilla ratikkalinjat on hankittu.
”Ranskassa on enää korkeintaan pari suurta kaupunkia, joissa ei ole raitiovaunuja”, Laaksonen sanoo. Myös uusissa EU-maissa trendi näkyy.
Nyt raitiovaunu ehkä edustaakin länsimaista kaupunki-ihannetta!
RAITIOVAUNU ON ihmisten mielestä jotenkin iloinen asia, sympaattinen kulkupeli, vähän kuin kaupungin koristus. Tutkimusten mukaan raitiovaunu lisää joukkoliikenteen käyttöä enemmän kuin bussi. On helpompi vaihtaa oma auto ratikkaan kuin bussiin.
Raitiovaunun status on korkeampi kuin bussin. Mistä siinä on kyse? Miksi ratikka on houkuttelevampi? Syitä on varmaan monia.
Ensinnäkin raitiovaunujen tulo on aina kaupungissa iso hanke. Niin iso, että samalla kaikki muukin kohenee sen ympärillä, Laaksonen sanoo. Raitiovaunu jopa nostaa asuntojen arvoa reitin varrella."
OMA MIELIPIDE:
Näin on, kuten yllä sanotaan. Ratikka tekee kaupungista paljon kaupunkimaisemman. Miettikää, kuinka paljon ankeampi Helsinkikin olisi, jos siellä ei olisi ratikkaa. Se ei olisi sama Helsinki, kuin mitä se nyt on.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta, ratikkakaupungit o ain ratikkakaupunkeja ja kaikki muu on böndeä.
No mutta sehän on hienoa. Ostetaan vain yksi ratikkavaunu, ja se lisääntyy itsekseen jolloin saadaan monta ratikkaa Tampereellekin.