Jimi Karttusen kuolinsyy pidetään salassa

Valvira: "Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä."
Tämä on ehdottoman tärkeätä pysyäkin ikuiset ajat salassa, koska "peli poikki" miekkarin poliitikot, pressat, ministerit voisivat joutua naurunalaisiksi. Mikä kiusllisinta tämä äärioikeiston tekemä rasistinen murha voisi epämiellyttävällä tavalla vesittyä.
2472893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 247

Vanhimmat

Salassa pidettäviä ovat kyllä, niin kuin kaikki potilasasiakirjat mutta syytetyn tuomio riippuu suoraan siitä mihin oletettu uhri kuoli. Oikeuden päätös on julkinen joten sitä kautta myös kuolinsyy tulee tietoon.

Äänestä
  • ehkä tulee vain epämääräinen seloste? istunto suljetuin ovin niin kuin nykyään on tapana

    Äänestä

  • Potilastiedot ovat salassapidettäviä ja hyvä niin.
    Jos syyttäjä vaatii syytettä kuolemantuottamuksesta nänen täytyy toimittaa kuolemansyyn todenneelta lääkäriltä todistus ja tällöin kuolemansyy muuttuu julkiseksi.

    Teemu Rupskof on mahdollisesti sössinyt tutkinnan valehtelemalla syytetylle että poliisilla on video jossa pahoinpitely voidaan todeta. Kaikki on siis ilmassa ja tutkinnanjohtajakin saattaa vaihtua.

    Joka tapauksessa. ikävä juttu. Jimi oli varmaan ongelmineen kuitenkin ihan ok jäbä vaikka vitsailikin juutalaisten uuniin laittamisesta.

    Äänestä

  • hakkarainen.aito kirjoitti:

    Potilastiedot ovat salassapidettäviä ja hyvä niin.
    Jos syyttäjä vaatii syytettä kuolemantuottamuksesta nänen täytyy toimittaa kuolemansyyn todenneelta lääkäriltä todistus ja tällöin kuolemansyy muuttuu julkiseksi.

    Teemu Rupskof on mahdollisesti sössinyt tutkinnan valehtelemalla syytetylle että poliisilla on video jossa pahoinpitely voidaan todeta. Kaikki on siis ilmassa ja tutkinnanjohtajakin saattaa vaihtua.

    Joka tapauksessa. ikävä juttu. Jimi oli varmaan ongelmineen kuitenkin ihan ok jäbä vaikka vitsailikin juutalaisten uuniin laittamisesta.

    Mites, jos SVL jäsen vitsailee irakilaisten kuohitsemisesta.

    Äänestä

  • Kuohitseminen on perusteltua jos ihmiset raiskaavat. Ihan lääketieteellisestikin.

    Äänestä

Niinpä, tuskin voidaa syyttää tai tuomita törkeästä kuolemantuottamuksesta ellei kuolinsyyllä ole syy-yhteyttä pahoipitelyyn tai kaatumiseen pahoinpitelyn seurauksena.

Äänestä
  • No edes syytettä ei pystytä nostamaan kuolemantuottamuksesta. Syyte tulee vain pahoinpitelystä, jos siitäkään kun asianomistaja on vainaa.

    Potkaisijan vastuu loppui siihen, kun lääkäri kotiutti potilaan.

    Sen jälkeen meni yli vuorokausi, ennenkuin uhri kuoli...vaikea arvioida, mihin kuoli. NOT.

    Äänestä

  • suomen.laki.kertoo kirjoitti:

    No edes syytettä ei pystytä nostamaan kuolemantuottamuksesta. Syyte tulee vain pahoinpitelystä, jos siitäkään kun asianomistaja on vainaa.

    Potkaisijan vastuu loppui siihen, kun lääkäri kotiutti potilaan.

    Sen jälkeen meni yli vuorokausi, ennenkuin uhri kuoli...vaikea arvioida, mihin kuoli. NOT.

    Jesse Torniaista, 26, epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Onko palstan päivystävä suvakki samaa mieltä piriä käyttäneen marttyyrinsä kanssa tästä?

    “jutkut uuniin!!! ainut paikka missä niillä ei tuu kylmä…”

    Äänestä

  • AiheellinenKysymys kirjoitti:

    Onko palstan päivystävä suvakki samaa mieltä piriä käyttäneen marttyyrinsä kanssa tästä?

    “jutkut uuniin!!! ainut paikka missä niillä ei tuu kylmä…”

    Rajat kiinni -ryhmän jäsenistöstä löytyvät esimerkiksi Olli Immosen, Juha Mäenpään ja perussuomalaisten kansanedustajien Juho Eerolan ja Teuvo Hakkaraisen nimet. Yksikään heistä ei taatusti tuollaiseen ryhmään vapaaehtoisesti kuulu, johon lipsahtelee vahingossa joka päivä rasistista materiaalia. Ei ainakaan niin ikään jäsenlistalta löytyvä Vieremän kunnanvaltuutettu Jarmo Kyyrö, joka on kunnallispolitikoinnin ohella paikallisjohtaja Soldiers of Odin -järjestössä – joka on myös harvinaisen väärin ymmärretty porukka.

    Odinin sotureita luullaan väkivaltaiseksi natsijärjestöksi ihan vain siksi, että sen perustaja ja koko järjestön nimissä julkisuudessa puhuva Mika Ranta on väkivaltarikoksista tuomittu kansallissosialisti ja että useilla paikallisilla Odin-johtajilla on väkivaltarikostaustaa.

    Kun Soldiers of Odin ilmoittaa edellyttävänsä uskonnonvapauden lakkauttamista, ei se tietenkään tarkoita kirjaimellisesti sitä, vaan se on vertauskuva kunniallisten ihmisten rauhallisille kävelylenkeille. Totta sellaista tulee jokaisen kannattaa ja tukea. Demokratian vastustaja on se, joka ei niin tee. Myöskään se, että järjestö kertoo ottavansa suvakit tähtäimeensä, kun takaisin maksun aika koittaa ei tarkoita mitään väkivaltaisuuksia, koska totta kai tällainen järjestö takaisin maksun ajan koittaessa vain katselee pedofiilejä ja raiskareita tuimasti etäältä.

    Äänestä

  • unohdit, ettei täällä ole eikä ole koskaan ollut muita muttaneitejä kuin sinä saatanan pirinisti.

    Äänestä

  • Jostainsyystä kirjoitti:

    unohdit, ettei täällä ole eikä ole koskaan ollut muita muttaneitejä kuin sinä saatanan pirinisti.

    Muttaneiti on näköjään vetänyt liikaa piriä, kun väittää muita itsekseen.

    Äänestä

  • Kappas_vain kirjoitti:

    täällä ei edelleenkään ole muita muttaneitejä kuin sinä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Muttaneiti on edelleen ihan sekaisin, kun se ei hallitse edes persoonapronomineja.

    Äänestä

  • Kappas_vain kirjoitti:

    Muttaneiti on edelleen ihan sekaisin, kun se ei hallitse edes persoonapronomineja.

    Ai siksikö kirjoitat itsestäsi kolmannessa persoonassa?

    Äänestä

  • kappas_vaan kirjoitti:

    Miksi ihmeessä esität itsellesi kysymyksiä yleisellä keskustelupalstalla, muttaneiti?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Oletpas sinä muttaneiti innokas puhumaan itseksesi.

    Äänestä

  • kappas_vaan kirjoitti:

    Oletpas sinä muttaneiti innokas puhumaan itseksesi.

    Niinhän sinä olet. Hyvä, että kykenet jo tunnistamaan ongelmasi. Ehkäpä osaat jonain päivänä hakea ammattiapua persoonallisuushäiriöösi.

    Äänestä

  • Jep__jep kirjoitti:

    Niinhän sinä olet. Hyvä, että kykenet jo tunnistamaan ongelmasi. Ehkäpä osaat jonain päivänä hakea ammattiapua persoonallisuushäiriöösi.

    Onko sinulla sellainenkin?

    Äänestä

  • kappas_vaan kirjoitti:

    Onko sinulla sellainenkin?

    Muttaneiti ei vieläkään hallitse persoonapronomineja.

    Äänestä

  • Kappas_vain kirjoitti:

    Muttaneiti ei vieläkään hallitse persoonapronomineja.

    Muttaneiti tekee tunnustuksia kolmannessa persoonassa.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Jesse Torniaista, 26, epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Tornainen jää kakkoseksi Rami Ahmad pahoinpitely määrien kanssa 10-0

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäilty mies pääsee vapaaksi tutkintavankeudesta. Helsingin käräjäoikeus päätti asiasta keskiviikkona.

    Vuonna 1990 syntynyt epäilty oli vaatinut vapauttamistaan tutkintavankeudesta. Hän on ollut vangittuna neljä viikkoa pakenemisvaaran vuoksi.

    Käräjäoikeuden mukaan pakenemisvaara on edelleen olemassa. Siksi oikeus määräsi miehen matkustuskieltoon.

    Hänen on pysyttävä pääkaupunkiseudulla, oltava yöaikaan tietyssä osoitteessa ja ilmoittauduttava säännöllisesti Itä-Uudenmaan pääpoliisiasemalla Vantaalla.

    Vapauttamisesta huolimatta miestä epäillään yhä samoista rikoksista kuin aiemminkin.

    SUOMEN vastarintaliikkeen aktiivijäsen Jesse Eppu Oskari Torniainen vangittiin Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta todennäköisin syin epäiltynä keskiviikkona 21. syyskuuta.

    Tuolloin mies kiisti syyllistyneensä pahoinpitelyyn Asema-aukion tapauksessa. Asema-aukion pahoinpitely kuitenkin tallentui kaupungin valvontakameraan – ja epäilty vangittiin 21.9.2016.

    ASEMA-AUKION väkivallanteko tapahtui 10. syyskuuta.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    Tämä kyllä viittaisi vahvasti siihen, että sen narkomaanin kuolinsyy ei olekaan se, minkä vuoksi tuo natsi aikoinaan vangittiin. Näyttää siltä, että tämäkin suvakkien keissi on kuivumassa kokoon.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    Suomessa on ennenkin päästetty tappajia vapaaksi ennen oikeudenkäyntiä. Narkomaanista höpöttäminen on vainajan häpäisyä.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Et tykkää narkomaani-sanan käytöstä, sillä piri-Jimin tausta on pahasti ristiriidassa sen marttyyrilegendan kanssa, jota äärivasemmisto on yrittänyt rakentaa.

    Äänestä

  • Äärivasemmiston ja sitä komppaavan valhemedian pyhimysmäiseksi marttyyriksi nostamalla Jimi Karttusella on runsas, huumeidentäyteinen rikosrekisteri. Seuraavat tiedot on kerätty Suomen käräjäoikeuksien ja syyttäjävirastojen julkisista asiakirjoista. Kaikki langetetut tuomiot ja rangaistusmääräykset ovat lainvoimaisia.

    Luetteloon on merkitty rikosnimike, tekoaika ja tapauksesta laaditun asiakirjan diaarinumero. Mahdollisia vireillä olevia, syyttämättä jätettyjä, hylättyjä tai muista syistä keskeneräisiä tapauksia ei ole mainittu.

    Näpistys 10.5.2010 (R 10/5992)
    Vahingonteko 22.4.2012 (R 13/5611), Vahingonteko 22.4.2012 (R 13/5611), * * * * Vahingonteko 22.4.2012 (R 13/5611)
    Näpistys 25.2.2012 (R 11/1395), Näpistys 28.2.2012 (R 12/1192)
    Näpistys 13.7.2013 (RV/11639/13) 1, 2
    Huumausaineen käyttörikos 24.8.2013 (RV/6832/13), Näpistys 24.8.2013 (RV/6832/13)
    Näpistys 20.1.2014 (RV/1092/14) 1, 2
    Lievä vahingonteko 28.3.2014 (R 14/1178)
    Näpistys 19.7.2014 (RV/12462/14)
    Näpistys 6.9.2014 (RV/15722/14) 1, 2
    Näpistys 27.9.2014 (RV/9464/14)
    Näpistys 17.10.2014 (R 15/453), Näpistys 22.8.2014 (R 15/453), Näpistys 16.10.2014 (R 15/453), Varkaus 22.10.2014 (R 15/453), Varkaus 31.10.2014 (R 15/453)
    Näpistys 17.10.2014 (RV/18461/14) 1, 2
    Näpistys 16.12.2014 (RV/22033/14) 1, 2
    Näpistys 20.1.2015 (RV/1033/15) 1, 2
    Näpistys 21.3.2015 (RV/4518/15) 1, 2
    Näpistys 23.3.2015 (R 15/1730)
    Näpistys 11.5.2016 (RV/3459/16)
    Huumausaineen käyttörikos 1.6.2016 (RV/4164/16)
    Näpistys 21.7.2016 (RV/11619/16) 1, 2
    Näpistys 21.7.2016 (RV/11631/16) 1, 2

    Lisäksi Karttusella on yksipuolinen velkomustuomio maksamattomasta pikavipistä. Karttunen on tuomittu maksamaan yli 400 euron edestä saatavia Vivus Oy:lle. Hänen julkiset verotietonsa kertovat paljon hänen elämäntavoistaan.

    Karttusen omaisuusrikoksissa nousee esille selvä trendi. Yleensä mies on yrittänyt varastaa alkoholipitoisia juomia sekä pikkupurtavaa, mutta toisinaan mukaan on myös tarttunut arvokkaampaa omaisuutta.

    27.9. 2014 Karttunen laittoi reppuunsa 324,05 euron arvosta tuotteita ja poistui liikkeestä maksamatta.

    21.5. 2015 Karttunen otti Helsingin Anttilan hyllystä 36,98 euron arvosta CD-levyjä, laittoi levyt reppuunsa ja poistui liikkeestä maksamatta tuotteita. Tapaus oli yli kymmenes omaisuusrikos vuoden sisään.

    21.7. 2016 Karttunen otti Forumin Stadiumista kahdet aurinkolasit yhteisarvoltaan 31,80 euroa ja poistui maksamatta.

    Lisäksi Karttunen on tuomittu kahdesta varkaudesta. Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan omaisuusrikos on varkaus, jos anastetun omaisuuden arvo on yli 500 euroa.

    Vahingonteot ja lievät vahingonteot ovat kohdistuneet Pohjola Vakuutus Oy:n ja VR:n omaisuuteen. Karttunen muun muassa tärveli VR:n lähijunan ikkunan maaliskuussa 2014, mistä hänet tuomittiin sakkoihin ja maksamaan vahingonkorvauksia.

    Karttunen on jäänyt kaksi kertaa kiinni huumausaineiden hallussapidosta ja käytöstä. Elokuussa 2013 Karttunen otettiin kiinni näpistyksen vuoksi, ja henkilöntarkastuksen yhteydessä taskuista löytyi kannabiksen jäämiä. Karttunen kertoi polttaneensa aiemmin päivällä 1 gramman marihuanasätkän, jonka hän oli ostanut tuntemattomalta henkilöltä.

    Rangaistusvaatimuksen mukaan Karttusen huumeidenkäyttö on jatkuvaa eikä hän halua hoitoa.

    Kesällä 2016 Karttunen jäi jälleen kerran kiinni. Hänen hallustaan löytyi injektioneula, jolla hän oli omien sanojensa mukaan piikittänyt subutexia hetkeä aikaisemmin. Karttusen hallusta löytyi myös yhdeksän kappaletta alpratsolaamipillereitä. Karttusella ei ollut reseptiä lääkkeisiin, eikä hän halunnut hakeutua tarjottuun hoitoon.

  • asiaasepuhui kirjoitti:

    Äärivasemmiston ja sitä komppaavan valhemedian pyhimysmäiseksi marttyyriksi nostamalla Jimi Karttusella on runsas, huumeidentäyteinen rikosrekisteri. Seuraavat tiedot on kerätty Suomen käräjäoikeuksien ja syyttäjävirastojen julkisista asiakirjoista. Kaikki langetetut tuomiot ja rangaistusmääräykset ovat lainvoimaisia.

    No mutta sehän on kiva että Karttunen puhui asiaa vaikka ei aina ihan selvinpäin ollutkaan. Ja tietenkin SVL:n vastustaminen on asiaa, siitähän me kaikki olemme aina olleet samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Suomessa on ennenkin päästetty tappajia vapaaksi ennen oikeudenkäyntiä. Narkomaanista höpöttäminen on vainajan häpäisyä.

    Miten narkomaanin kutsuminen narkomaaniksi on vainajan häpäisyä? Totuushan se on, ja totuus on myös se, että 14 vuoden yhtämittainen, päivittäinen huumeiden ja muiden päihteiden, seka lääkkeiden väärinkäyttö aiheutti narkomaanin kuoleman, joko suoranaisesti tai välillisesti.

    Totuus on myös se, että yli-innokas (mulkku) tutkinnanjohtaja on syyllistynyt Torniaisen kohdalla (suvakkihuoramedian painostuksesta) virka-aseman väärinkäyttöön ja vapaudenriistoon.

    Äänestä

  • asiaasepuhui kirjoitti:

    No mutta sehän on kiva että Karttunen puhui asiaa vaikka ei aina ihan selvinpäin ollutkaan. Ja tietenkin SVL:n vastustaminen on asiaa, siitähän me kaikki olemme aina olleet samaa mieltä kanssasi.

    Sehän on toki yleisessä tiedossa, että te punikit suhtaudutte myötämielisesti rikollisuuteen. Ilmankos nostittekin juuri juutalaisten joukkomurhaamista kannattaneen piri-Jimin ideologianne marttyyriksi.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Sehän on toki yleisessä tiedossa että tappo tallentui kameralle. Turha Torniaisen puolesta on kitistä.

    Äänestä

mitä???
tuleeko Suomessakin tapahtumaan järjestetty oikeudenkäynti tietyn poliittisen suunnan varmistamiseksi?

Eikö viimeksi näin tehty Rydin kohdalla ... ja sitä syvästi rehellinen Suomen kansa on katunut vuosikymmenet ja etsinyt lohdutusta omalletunnolleen....
siksikö Suomesta on tullut niin niin niin tunnollinen, että kaikki asiat pitää tehdä siten, ettei kukaan ulkomaalainen pääse syyttämään Suomea mistään?

Äänestä

Vapautetaanko pidätetty

Äänestä
  • On vapautettu jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • e.taida.saada.syytettä kirjoitti:

    On vapautettu jo aikoja sitten.

    Jos tuo on tieto, sillä täytyy olla lähde.

    Äänestä

  • eitarvikeksiä kirjoitti:

    Jos tuo on tieto, sillä täytyy olla lähde.

    En jaksa sulle kaivaa uutista. Kaiva itse googelilla. Mutta vapautettu on, siis ei ole PIDÄTETTYNÄ.

    Äänestä

  • hgjhgfkhg kirjoitti:

    En jaksa sulle kaivaa uutista. Kaiva itse googelilla. Mutta vapautettu on, siis ei ole PIDÄTETTYNÄ.

    Mutta eihän sitä oikeudenkäyntiäkään vielä ole ollut?

    Äänestä

  • hyvänmielenkatupartio kirjoitti:

    Mutta eihän sitä oikeudenkäyntiäkään vielä ole ollut?

    Ei ole myöskään rikosta tapahtunut joka oikeuttaisi useiden kuukausien pidätettynä pitämisen. Siinä joutuu todennäköisesti valtio lopulta maksamaan suuret korvaukset kun kaveri on ollut kopissa useita kuukausia tai jopa yli vuoden ja oikeus toteaa että Jimi kuolikin huumeiden yliannostukseen eikä yhteyttä potkuun ollut. Haluatko sinä muka lahjoittaa muutaman sataa tuhatta euroa valtion kassasta tälle SVL miehelle jota selvästi inhoat?

    Äänestä

  • 321a5s6d1 kirjoitti:

    Taitaa olla natsipojulle tuomio tulossa kun on vieläkin telkien takana.

    Äänestä

Eiköhän MV julista oikeuden päätöksen heti kun se tulee. Isä voi vielä hakea sairaalasta korvausta, että poika oli kotiutettu liian aikaisin, jos kuolinsyy ei olekaan pahoinpitely.

Äänestä
  • Johan se on murhaksi päätetty ympäri lehdistöä. Mitäpäs siihen enää oikeudenistuntoa tarvitsee vaivata.

    Äänestä

  • lääkärin virhe

    Äänestä

Sitten koko Suomi marssille väkivaltaa vastaan, on sen tekijä kuka ja minkä värinen tahansa.

Äänestä
  • kyseinen huumehörhö on ollut ITSELLEEN VÄKIVALTAINEN, kuten muutkin hörhöhuumesyrjäytyneetidiootit, pitäisikö häh... muita jotenkin kiinnostaa häh.

    Äänestä

Mutta eikö pahoinpitelijä voi vuotaa tietoja niin paljon kuin itse haluaa, ei kai häntä mikään salassapito sido.

Äänestä

"Valvira: "Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä."

Tuo siis on maan tapa, ei koske nimenomaan tai yksinomaan Jimi Karttusta.

"Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain mukaan tietoa kuolemansyystä saa antaa vain tietyille tiedon saantiin oikeutetuille viranomaisille (esim. tuomioistuimelle tai Valviralle) ja sille, jonka hakemuksesta tai suostumuksella kuolemansyyn selvittämiseksi tarpeellinen toimenpide on suoritettu sekä vainajan lähiomaiselle tai muulle läheiselle sekä tietyissä tapauksissa vakuutus- ja eläkelaitoksille" http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/kuolemansyyn_selvittaminen

Äänestä
  • Eikö tuomittu muka saa tietää kuolemansyytä? Sittenhän voidaan syyttää ihan mistä vammasta vaan...

    Äänestä

  • eiymmärrä kirjoitti:

    Eikö tuomittu muka saa tietää kuolemansyytä? Sittenhän voidaan syyttää ihan mistä vammasta vaan...

    Varmasti saa, mutta yleisölle sitä ei kerrota.

    Äänestä

Veikkaanpa että jonkinlainen pahoinpitelysyyte tästä tulee, mutta kuolemantuottamusta ei, koska aikaväli niin pitkä tapahtumilla, ettei syy-yhteyttä varmaksi sanoa kukaan. Koska aivoverenvuoto tullut vasta 6 päivän kuluttua, niin kyseessä enemmänkin rakenteellinen heikkous, tai muu syy. Mutta mitäpä näitä etukäteen miettimään, antaa oikeuden tehdä ratkaisu aikanaan. Mutta veikkaanpa että iltalööppilehdet eivät mahdollisesta syyttämättäjättämispäätöksestä hiisku mitään, vaan kansalle jätetään tahallaan nykyinen mielikuva, että kyseessä oli rasistinen murha. Eikä tämä vaikuta poliitikkojen päätöksiin mitenkään, ajojahti kantasuomalaisia kohtaan kiihtyy, se on jo valmiiksi paperin kulmaan merkitty.

Äänestä
  • Ei pidä unohtaa:LAKI ON NIIN KUIN SE LUETAAN.

    Äänestä

No sehän on varmaa että hoitovirheestä ei ole varmasti kysymys kuten ei koskaan kun päästivät kotiin ja kuoli myöhemmin. Alkoholista tai muista aineista veressä tai käytön jäljista ei kukaan tule hiiskumaan ikinä sanaakaan. En puolusta mitenkään tätä natsia, mutta mittasuhteet alkaa olemaan aivan käsittämättömät ja ei enää enempää voi hakemalla hakea syyllistä kuin tässä tapauksessa on tehty.

Äänestä

Natsi potkaisi Jimiä rintaa jonka seurauksena Jimi kaatui ja löi päänsä asfalttiin. Natsi aiheutti siten aivovamman Jimi pojalle, johon hän sitten lopulta kuoli.

Äänestä
  • eiköhän tällä jimipojalla ole ollut aivovamma jo montavuotta, kaikesta mömmöjen käytöstä, ei muuten olisi halunnut polttaa kaikkia juutalaisia, ja tappaa kelan virkailijoita. jonkunlaisia harhoja on ainakin ollut havaittavissa moisen natsin päässä.

    Äänestä

  • suvakkionnatsi kirjoitti:

    eiköhän tällä jimipojalla ole ollut aivovamma jo montavuotta, kaikesta mömmöjen käytöstä, ei muuten olisi halunnut polttaa kaikkia juutalaisia, ja tappaa kelan virkailijoita. jonkunlaisia harhoja on ainakin ollut havaittavissa moisen natsin päässä.

    Natsi oli se joka potkaisi rintaan ja aiheutti kuoleman.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Natsi oli se joka potkaisi rintaan ja aiheutti kuoleman.

    sitähän ei ole vielä kyetty näyttämään toteen, että narkin kuolema olisi aiheutunut nimenomaan natsin potkusta.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Natsi oli se joka potkaisi rintaan ja aiheutti kuoleman.

    eikö ne juuri ole NATSEJA sanan varsinaisessa merkityksessä, ne jotka poltti ja haluavat polttaa kaikki juutalaiset, mitä mieltä olet.....

    Äänestä

  • suvakkionvitsi kirjoitti:

    Kyllähän ne olivat, mutta nämä SVL:n uusnatsit ovat myös natseja. Sen he ovat itsekin sanoneet.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Kyllähän ne olivat, mutta nämä SVL:n uusnatsit ovat myös natseja. Sen he ovat itsekin sanoneet.

    mutta mites tämä jimipoika, hän juuri kirjoitti usein toivovansa esim.kaikkien juutalaisten polttoa, eikö hän olekkin silloin natsi. ja väkivaltainenkin hän oli kun uhkaili esim. kelan virkailijaa tapolla. ei poika minusta kyllä ole oikein idoli ja marttyyri ainesta. mitä mieltä olet.

    Jesse Torniaista ei ainakaan voi pitää idolina eikä marttyyrina, mutta tappajan näköinen mies hän kyllä on. Häntä epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Jesse Torniaista ei ainakaan voi pitää idolina eikä marttyyrina, mutta tappajan näköinen mies hän kyllä on. Häntä epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Onko palstan päivystävä suvakki samaa mieltä piri-Jimin kanssa siitä, että juutalaisiin pitää kohdistaa uusi holokausti?

    Äänestä

  • Peli_poikki kirjoitti:

    Vai meni sulla peli poikki. Otan osaa. Ilmankos kyselet tyhmiä.

    Äänestä

  • PELIMIE5 kirjoitti:

    Vai meni sulla peli poikki. Otan osaa. Ilmankos kyselet tyhmiä.

    et taaskaan kyennyt vastaamaan kysymykseen, muttaneiti.

    Äänestä

  • Jostain_syystä kirjoitti:

    et taaskaan kyennyt vastaamaan kysymykseen, muttaneiti.

    Poliisin mukaan pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Äänestä

  • vastaus- kirjoitti:

    kysymys ei koskenut SVL:n hemmon vapauttamista, vaan sitä, oletko samaa mieltä piri-Jimin kanssa siitä, että juutalaiset kuuluu tappaa.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    typeriin kysymyksiin joilla yritetään kammeta keskustelu sivuraiteille kuuluu vastata juuri näin: tiukalla asialla. Kukaan tolkun ihminen ei ole sitä mieltä että juutalaiset kuuluisi tappaa.

    saman viestin spämmääminen joka paikkaan ei ole tiukkaa asiaa, vaan typerää trollausta, jolla yrität siirtää huomion pois vähän turhan kiusallisista tosiasioista; piri-Jimi oli agressiivinen narkomaani ja rasistinen hullu. Hiukankin erilaisemmissa olosuhteissa tyyppi itse asiassa olisi saattanut olla hyvää pataa sen uusnatsin kanssa.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Kyllähän ne olivat, mutta nämä SVL:n uusnatsit ovat myös natseja. Sen he ovat itsekin sanoneet.

    Tuskin nämä natsit mitenkään loukkaannu siitä kun viljelet natsisanaa. Eihän rasistisanakaan rasisteja nolot vaan ovat ylpeitä.

    Äänestä

  • Thisisrape kirjoitti:

    Tuskin nämä natsit mitenkään loukkaannu siitä kun viljelet natsisanaa. Eihän rasistisanakaan rasisteja nolot vaan ovat ylpeitä.

    Kun natsi syyllistyy keskellä Helsinkiä törkeään väkivaltaan, perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho pitää sitä ”yksilötasolla valitettavana”. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juho Eerola kuvaili natsiväkivaltaa ”ikäväksi sattumukseksi”.

    Törkeä poliittinen väkivalta ei ole koskaan ”ikävä sattumus”. Kun lepakko yölennollaan törmää tuulivoimalan potkuriin, se on ikävä sattumus.

    Meidän pääministerimme Juha Sipilä kirjoittaa blogiinsa: ”Viime viikkoina on tapahtunut väkivallantekoja, jotka huolestuttavat laajalti ihmisiä ja heikentävät turvallisuudentunnettamme. Poliisi tutkii sekä Helsingin Asema-aukion että Kajaanin Otanmäen tapausta.”

    Nämä molemmat väkivallanteot ovat tuomittavia ja syylliset saavat aikanaan rangaistuksensa, mutta niiden rinnastaminen tällä tavalla on mieletöntä. Pääministerin Sipilän mukaan suomalaisten turvallisuudentunnetta järkyttää kaksi äärijärjestöä: natsit ja turvapaikanhakijat.

    Pääministeri on kertonut julkisuudessa, että tätä hän ei ole tarkoittanut, mutta tätä hän kyllä tuli tarkoittaneeksi.

    Pienelle maalle tyypillisesti Suomessa haetaan aina keskitietä, koska se kuulostaa turvalliselta. Keskitietä haetaan myös sieltä, missä sitä ei ole. Ihmisoikeuksien kannattajien ja vastustajien välillä ei ole keskitietä eikä sovitteluratkaisua. Joko ihmisoikeuksia kunnioitetaan tai sitten ei. Ei-tie vie meidät helvettiin.

    Johtavat suomalaiset poliitikot tietävät, että muukalaiskammo on maassamme vahva poliittinen voima. Muukalaiskammoiset äänestävät eikä heidän tunteitaan saa tarpeettomasti loukata. Heitä pitää auttaa heidän lähialueillaan eli täällä.

    Äänestä

  • Jari_Tervo kirjoitti:

    turvapaikanhakijoiden joukossa on paljon vaarallista ääriporukkaa, kuten väkivaltarikollisia, islamisteja ja jopa terroristeja. Ongelman olemassaolon kiistäminen voi toki olla helppo ratkaisu Jari Pervon kaltaisille suvakeille, mutta se ei auta seuraavaa matujen rikoksen uhriksi joutuvaa, joka ei välttämättä kykene normaaliin elämään koko loppuelämänsä aikana - jos ylipäätään jää henkiin.

    Äänestä

  • Ikävä_kyllä kirjoitti:

    Ikävä kyllä et nyt onnistunut vaihtamaan puheenaihetta... vaikka kovasti yrititkin.

    Äänestä

Sukulaismies sai jatkosodassa luodin ylävartaloonsa ja tuotiin kotipaikkakunnalle sotilassairaalaan toipumaan. Toipuminen näytti aluksi hyvältä, mutta puolen vuoden kuluttua vointi yllättäen heikkeni ja hän kuoli kun elimistö petti.

Kuolinsyynä olemme kyllä pitäneet vastapuolelta tullutta luotia, emmekä ole lähteneet syyttelemään häntä, lääkäreitä tai sotilassairaalaa.

Äänestä
  • Voi myös olla että potkulla ja kuolemalla ei ollut mitään yhteyttä. Media vain sai näyttämään että yhteys olisi. Entä jos kuolema johtui yliannaostuksesta?

    Äänestä

  • NarkkaritYleensä kirjoitti:

    Voi myös olla että potkulla ja kuolemalla ei ollut mitään yhteyttä. Media vain sai näyttämään että yhteys olisi. Entä jos kuolema johtui yliannaostuksesta?

    Nyt kaikki kynnelle kykenevät kilvan potkimaan oletettuja narkkaraita. Yleinen mielipide kun näyttää olevan potkijan puolella. Ainoastaan Suomessa tietenkin.
    Jos tämä projekti onnistuu, niin seuraavaksi voidaan ruveta potkimaan vaikka vanhuksia tai työttömiä.

    Äänestä

  • niin tai esim kivittämään naisia ja katkomaan erimielisten kauloja, räjäyttelemään paikkoja ,salakavalasti ajelemaan lasten ja vanhusten päälle kuormaautolla samalla kun huutaa rauhanuskon tunnaria ym ym ym , nimittäin jos tämä suvakkien suuri projekti nyt onnistuu nimittäin.

    Äänestä

Mitä sitä enää pitää vatvoa. Toinen rautoihin, toinen lautoihin. Jos oikeus toteaa, että syy olikin joku muu, raudoitettu vapautuu, saa vielä korvauksia valtiolta. (vrt. auer)
Näin se vain "oikeusvaltio" Suomessa menee.
Jos vapautuu, siitä voi päätellä miten meni, iltapskat kyllä kertovat sen.

Äänestä
  • Suomella ei ole mitään tekemistä oikeusvaltioiden kanssa. Poliisi tekee syyllisen tilauksesta.

    Äänestä

  • Omakohtainen kirjoitti:

    Suomella ei ole mitään tekemistä oikeusvaltioiden kanssa. Poliisi tekee syyllisen tilauksesta.

    Suomi on täydellinen esimerkki poliisivaltiosta. Hauskaa on kun suvakkihuorat ja idioottipäättäjät "kummastelevat" venäjän "propakandakoneistoa" ja oma toiminta lehdistön- ja sananvapautta kohtaan on kuin pohjoiskoreassa.

    Ehkäpä YLEn sydäntä lähellä on narkomaanit, niitähän siellä tuntuu työskentelevän suojatyöpaikoissaan.

    Äänestä

Voisimpa lyödä vetoa, että tässä tapauksessa tapahtuu toinenkin murha, nimittäin oikeusmurha. Nyt kun on saatu edes jonkinlainen syy-yhteys siihen että joku maahanmuuttoa vastustava taho on syyllistynyt rikokseen tullaan sen eteen tekemään kaikki, että murha syntyy vaikka väkisin.
Tilanne on suora kopio Romanian vallankaappauksesta, jossa tarvittiin ruumiita ja niitähän löytyi ruumishuoneelta, sitten vaan sepittämään sopiva tarina että teoille saadaan oikeutus.
Voi vittu mitä meninkiä suomen halllitus nykyään ajaa, keinoja kaihtamatta tämä pyövelihallitus ajaa agendaansa.

Äänestä

Kuolinsyyksi kirjataan rasistinen vihapuhe.

Äänestä
  • tämä oli paras ehdotus

    Äänestä

  • Sanoit niin kuin asia ON

    Äänestä

  • Sehän selkeyttäisi suomalaiseen oikeudenkäytön uuden vihapuheulottuvuuden. Aivan kuin Stalinin laissa - kun syyllinen on tiedossa niin rikoskin löydetään.

    Äänestä

  • hyvinkätevää kirjoitti:

    Sehän selkeyttäisi suomalaiseen oikeudenkäytön uuden vihapuheulottuvuuden. Aivan kuin Stalinin laissa - kun syyllinen on tiedossa niin rikoskin löydetään.

    Lukikohan tappaja-Jesse Halla-ahon aivopieruja? Jesse Torniaista, 26, epäillään Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta kuolemantuottamuksesta.

    Epäillyllä on tunnollaan lukuisia pahoinpitelyitä, joissa on tyypillisesti lyöty ja potkittu maassa makaavaa uhria. Usein uhrilla on ollut vastassa miesylivoima.

    Osa uhreista on kantasuomalaisia, mutta ainakin kahdessa tapauksessa ulkomaalaistaustainen yksin liikkeellä ollut henkilö kohtasi epäonnekseen Torniaisen seurueen.

    Äänestä

  • sylttytehdas kirjoitti:

    Miksi sinä, muttaneiti, spämmäät tätä samaa tekstinpätkää joka paikkaan? Onko sinulla taas dementian oireita?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Miksi sinä, muttaneiti, spämmäät tätä samaa tekstinpätkää joka paikkaan? Onko sinulla taas dementian oireita?

    Miksi rupeat yhtäkkiä horisemaan jostain ihmeen muttaneidistä? Mikä se on? Onko sinulta taas argumentit loppuneet?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Miksi sinä, muttaneiti, spämmäät tätä samaa tekstinpätkää joka paikkaan? Onko sinulla taas dementian oireita?

    Muttaneidin persoonallisuus on taas ihan hukassa ja hajallaan, kun se ei tiedä, kuka itse on ja siksi lainailee toisten nimimerkkejä.

    Äänestä

  • Kappas_vain kirjoitti:

    Muttaneidin persoonallisuus on taas ihan hukassa ja hajallaan, kun se ei tiedä, kuka itse on ja siksi lainailee toisten nimimerkkejä.

    sinä olet se ainoa oikea muttaneiti, ollut aina. Ja kieltämättä hukassa kuin natsipojan aivot.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    ei täällä onneksi ole mitään muuta muttaneitiä kuin sinä, vaikka oletkin aina niin sekaisin, ettet edes tiedä, kuka itse olet.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    ei täällä onneksi ole mitään muuta muttaneitiä kuin sinä, vaikka oletkin aina niin sekaisin, ettet edes tiedä, kuka itse olet.

    täällä ei edelleenkään ole muita muttaneitejä kuin sinä, eikä ole koskaan ollutkaan. Miksi muuuten et käytä omaa nimimerkkiäsi? Tämä ei sovi sinulle, sinulla kun ei ole tosiasioista hajuakaan.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    täällä ei edelleenkään ole muita muttaneitejä kuin sinä, eikä ole koskaan ollutkaan. Miksi muuuten et käytä omaa nimimerkkiäsi? Tämä ei sovi sinulle, sinulla kun ei ole tosiasioista hajuakaan.

    olen käyttänyt tätä nimimerkkiä jo pitkään. Sinulla, muttaneiti, on jostain syystä kova tarve lainailla nimimerkkejäni, kun et jostain syystä kehtaa enää esiintyä omillasi, vaikka sinulla niitä riittää vaikka muille jaettavaksi, kun olet tuollainen persoonahäiriöinen hörhö.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    olen käyttänyt tätä nimimerkkiä jo pitkään. Sinulla, muttaneiti, on jostain syystä kova tarve lainailla nimimerkkejäni, kun et jostain syystä kehtaa enää esiintyä omillasi, vaikka sinulla niitä riittää vaikka muille jaettavaksi, kun olet tuollainen persoonahäiriöinen hörhö.

    minäkin olen käyttänyt tätä nimimerkkiä jo pitkään. Niin kuin montaa muutakin, joita niin mielelläsi lainailet. Miksi et kehtaa esiintyä omillasi?

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    minäkin olen käyttänyt tätä nimimerkkiä jo pitkään. Niin kuin montaa muutakin, joita niin mielelläsi lainailet. Miksi et kehtaa esiintyä omillasi?

    olen toki tietoinen siitä, että sinä olet jo pitkään lainaillut minun ja muiden palstalaisten nimimerkkejä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    olen toki tietoinen siitä, että sinä olet jo pitkään lainaillut minun ja muiden palstalaisten nimimerkkejä.

    Niinhän sinä olet. Kerro jotain uuta.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    Niinhän sinä olet. Kerro jotain uuta.

    Ironista; muttaneiti syyttää muita nimimerkkien lainailusta esiintyen "totuuskomissio"-nikillä, joka on varastettu toiselta kirjoittajalta.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Ironista; muttaneiti syyttää muita nimimerkkien lainailusta esiintyen "totuuskomissio"-nikillä, joka on varastettu toiselta kirjoittajalta.

    Niin, silläkin olet tosiaan esiintynyt. Kyllä sinut silti muttaneidiksi tunnistaa.

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Niin, sinä tulet aina olemaan muttaneiti, vaikka yrität vaihdella jatkuvasti nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Niin, sinä tulet aina olemaan muttaneiti, vaikka yrität vaihdella jatkuvasti nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi.

    Yritätkö vielä opetella persoonapronominit vai onnistuuko se sukupuolenvaihdos helpommin?

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Yritätkö vielä opetella persoonapronominit vai onnistuuko se sukupuolenvaihdos helpommin?

    En tiedä, onko persoonapronominien opettelusta sinulle enää mitään hyötyä, muttis, kun olet niin tyhmä, ettet vielä tähän päivään mennessä ole niitä oppinut.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    En tiedä, onko persoonapronominien opettelusta sinulle enää mitään hyötyä, muttis, kun olet niin tyhmä, ettet vielä tähän päivään mennessä ole niitä oppinut.

    sinullahan niiden kanssa on vaikeuksia ollut, muttaneiti.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sinullahan niiden kanssa on vaikeuksia ollut, muttaneiti.

    sinulla näyttää olevan vaikeuksia jopa oman itsesi tunnistamisessa, muttaneiti.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sinulla näyttää olevan vaikeuksia jopa oman itsesi tunnistamisessa, muttaneiti.

    sinulla on taas vaikeuksia persoonapronominien kanssa, muttaneiti. Tai ehkä et tosiaan tunnista enää itseäsi. Meneehän sinulla toisaalta tappajat ja uhritkin iloisesti sekaisin.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sinulla on taas vaikeuksia persoonapronominien kanssa, muttaneiti. Tai ehkä et tosiaan tunnista enää itseäsi. Meneehän sinulla toisaalta tappajat ja uhritkin iloisesti sekaisin.

    näytät olevan taas mielipuuhasi parissa, muttaneiti, eli projisoimassa itseäsi minuun. Ilmankos esiinnytkin taas nimimerkilläni.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    näytät olevan taas mielipuuhasi parissa, muttaneiti, eli projisoimassa itseäsi minuun. Ilmankos esiinnytkin taas nimimerkilläni.

    tämä on minun nimimerkkini, vaikka muttaneiti harhaisesti kuvitteleekin, että kaikki nimimerkit kuuluvat hänelle.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    tämä on minun nimimerkkini, vaikka muttaneiti harhaisesti kuvitteleekin, että kaikki nimimerkit kuuluvat hänelle.

    sinä, muttaneiti, voisit viimein valottaa muillekin, miksi pipiin päähäsi on iskostunut kuvitelma, että kaikki nimimerkit kuuluisivat sinulle?

    Äänestä

Natist puoleustelvat tappaajaa.

Äänestä
  • Ei kannata provosoida. Voi tulla seurauksia.

    Äänestä

  • Surkusurku kirjoitti:

    Ei kannata provosoida. Voi tulla seurauksia.

    Ei pidä provosoitua kun provosoidaan. Voi tulla seurauksia.

    Äänestä

  • nimimerkki latvalahot senverran latvalaho ettei edes osaa oikeinkirjoitusta..... nyt takaisin peruskoulun penkille....hopi hopi ......

    Äänestä

Tuosta syy-yhteydestä vielä.. Voiko alkuunpaneva tekijä syyllistää??? Eli kun natsi potkaisi huumehörhöä, joka joutui sairaalaan, ja kotiutui sieltä, ja tämän tapahtuman takia häntä vitutti normaalia enemmän, ja tapahtumaketju johti normaalia suurempaan huumeannokseen, jonka seurauksena huumehörhö kuoli. Eli natsi oli syyllinen koska tapahtumaketjun alkuunpaneva tekijä. Muutoinhan huumehörhö olisi ottanut vain normaaleja annoksia, ja korkeintaan korahdellut huonovointisena aamuisin, mutta heräillyt sitten uuteen päivään.

Tarkoitan tällä vain sitä, että mistäs minäkään voin koskaan tietää, etten ole jonkun kuoleman alkuunpaneva tekijä. Jokuhan voi ryypätä itsensä hengiltä, jos vaikka masentuu siitä, että pokasin juuri sen naisen, minkä hänen piti pokata.

Äänestä
  • LOUKKAA KUOLLUTTA IHMISTÄ.VAINAJAN HÄPÄISY! Ilmoitan tesitäkin poliisille. Ette kontrolloi ollenkaan näitä keskusteluja. PERÄSTÄ KUULUU!

    Äänestä

  • Jiminlähiomainen kirjoitti:

    LOUKKAA KUOLLUTTA IHMISTÄ.VAINAJAN HÄPÄISY! Ilmoitan tesitäkin poliisille. Ette kontrolloi ollenkaan näitä keskusteluja. PERÄSTÄ KUULUU!

    jos leikkiin lähtee on leikki kestettävä, nostamalla kyseinen huumenuori kaikkien vähäväkisten suvakkien idoliksi, on kai aika selvää että tulee julki sellaistakin tietoa mikä ei välttämättä ole marttyyrin imagolle sopivaa. valheella kuitenkin on aina lyhyet jäljet. ikävä tapaus jokatapauksessa.

    Äänestä

  • suvakkionkiero kirjoitti:

    Nyt sinä pojuseni sekoitat asioita. Kukaan ei ole väittänyt Jesseä pyhimykseksi. Vaikka se olisi millainen lurjus, on sen tappaminen väärin. SVL-Jesseä et oikein millään pysty puolustelemaan. Vaikka kuinka tekisi mieli.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Nyt sinä pojuseni sekoitat asioita. Kukaan ei ole väittänyt Jesseä pyhimykseksi. Vaikka se olisi millainen lurjus, on sen tappaminen väärin. SVL-Jesseä et oikein millään pysty puolustelemaan. Vaikka kuinka tekisi mieli.

    tappaminen on aina väärin, mutta myös asioiden vääristely ja suoranainen valehtelu on väärin. jokainen, hiukan normaali älyä omaava ihminen, ymmärtää kyllä että ikävässä tapauksessa ei ollut kyse mistään poliittisesta murhasta. ennemminkin kahden hönön uhittelusta joka sai ikävän lopun. ja kuolinsyykään ei ole vielä selvinnyt . suvakkien murhaajaksi haukkuma nuorimies ei myöskään ole mikään pyhimys, mutta minusta hänen mustamaalaamisensa moisella raivolla suvakkien asian edistämiseksi on myös väärin.

    Niin, on se tosiaan kumma että Jimiä mustamaalataan. Mitähän asiaa kierot natsit sillä luulee edistävänsä.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Niin, on se tosiaan kumma että Jimiä mustamaalataan. Mitähän asiaa kierot natsit sillä luulee edistävänsä.

    eihän se, että tyypin elämästä tuodaan esille faktoja, ole mitään mustamaalaamista, vaikka ne olisivatkin ristiriidassa sen marttyyrilegendan kanssa, jota kommunistit yrittävät tuosta pirinististä rakentaa.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    vaikka ne olisivat faktojakin, niillä ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa. Vaikka se olisi ollut kaikkien narkkarien isä, ei mikään oikeuta sen tappamista. Etenkin kun kaikki tietää hyvin ettei se natsi-Jesse sitä sen takia potkaissut että se on narkkari.

    niillä on paljonkin merkitystä itse asian kannalta. Ensinnäkin Jimin huumetausta on merkittävä jo sen takia, että - kuten erikoislääkäritkin ovat todenneet - hän on siksi voinut saada kohtalokkaan vammansa jostain muualta. Toiseksi, niistä käy ilmi, millaisessa mielentilassa Jimi mahdollisesti oli liikkeellä tuona päivänä. Kolmanneksi, ne osoittavat, että suvakkien propaganda Jimistä jonain kilttinä kukkaislapsena on pelkkää valhetta.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    niillä on paljonkin merkitystä itse asian kannalta. Ensinnäkin Jimin huumetausta on merkittävä jo sen takia, että - kuten erikoislääkäritkin ovat todenneet - hän on siksi voinut saada kohtalokkaan vammansa jostain muualta. Toiseksi, niistä käy ilmi, millaisessa mielentilassa Jimi mahdollisesti oli liikkeellä tuona päivänä. Kolmanneksi, ne osoittavat, että suvakkien propaganda Jimistä jonain kilttinä kukkaislapsena on pelkkää valhetta.

    Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäilty mies pääsee vapaaksi tutkintavankeudesta. Helsingin käräjäoikeus päätti asiasta keskiviikkona.

    Vuonna 1990 syntynyt epäilty oli vaatinut vapauttamistaan tutkintavankeudesta. Hän on ollut vangittuna neljä viikkoa pakenemisvaaran vuoksi.

    Käräjäoikeuden mukaan pakenemisvaara on edelleen olemassa. Siksi oikeus määräsi miehen matkustuskieltoon.

    Hänen on pysyttävä pääkaupunkiseudulla, oltava yöaikaan tietyssä osoitteessa ja ilmoittauduttava säännöllisesti Itä-Uudenmaan pääpoliisiasemalla Vantaalla.

    Vapauttamisesta huolimatta miestä epäillään yhä samoista rikoksista kuin aiemminkin.

    SUOMEN vastarintaliikkeen aktiivijäsen Jesse Eppu Oskari Torniainen vangittiin Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta todennäköisin syin epäiltynä keskiviikkona 21. syyskuuta.

    Tuolloin mies kiisti syyllistyneensä pahoinpitelyyn Asema-aukion tapauksessa. Jesse Torniainen kuitenkin pahoinpiteli Jimin Helsingin Asema-aukiolla 10. syyskuuta. Asema-aukion pahoinpitely tallentui kaupungin valvontakameraan – ja epäilty Jesse Torniainen vangittiin 21.9.2016.

    näyttää siltä, että suvakkien keissi on murenemassa. Piri-Jimi taisi kuolla omia aikojaan omiin huumehöyryisiin sekoiluihinsa, eikä SVL:n kanssa tapahtuneella välikohtauksella ollut osuutta asiaan.

    pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Aggressiivinen amfetamiinin käyttäjä haastoi voiman tunnossaan riitaa ja onnistui provosoimaan uusnatsia. Ikävää, mutta varsin tavanomaista narkkarien kohellusta.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    poliittinen murha ei ole kovin tavanomainen asia Suomessa.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    poliittinen murha ei ole kovin tavanomainen asia Suomessa.

    tästä tapauksesta ei edelleenkään saa poliittista murhaa tekemälläkään.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    tästä tapauksesta ei edelleenkään saa poliittista murhaa tekemälläkään.

    kuolemantuottamus se nyt ainakin oli.

    Äänestä

Huumehörhö oli 5 vuorokautta sairaalassa ikä saanut huumeita. Toleranssi heikkeni ja entinen normaaliannos johti yliannokseen. Tämä on se tavallinen tarina.

Äänestä
  • Tavallinen mv-tarina vai?

    Äänestä

  • MustamaalauksenVimma kirjoitti:

    Tavallinen mv-tarina vai?

    se oli sen Jimin tarina.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    se oli sen Jimin tarina.

    sillä ei vain ole rahtuakaan uskottavuutta. Koska mv-paska.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sillä ei vain ole rahtuakaan uskottavuutta. Koska mv-paska.

    kyllä sillä on. Siksihän se teitä narkkipunikkeja niin kovasti ärsyttääkin.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    kyllä sillä on. Siksihän se teitä narkkipunikkeja niin kovasti ärsyttääkin.

    mv-paska on Magneettimedian ohella epäluotettavin epämedia mitä maastamme löytyy.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    mv-paska on Magneettimedian ohella epäluotettavin epämedia mitä maastamme löytyy.

    kyllä se on paljon luotettavampi kuin esim. Uuninpankkoperäkammarinpojan aivopierut.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    kyllä se on paljon luotettavampi kuin esim. Uuninpankkoperäkammarinpojan aivopierut.

    tuo oli sellainen aivopieru josta Niljake Jänistikin olisi kateellinen.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    tuo oli sellainen aivopieru josta Niljake Jänistikin olisi kateellinen.

    Niljake Jänistikin on siis uusin sivupersoonasi. Sinä kun tunnetusti kadehdit minun ja muiden palstalaisten älykkyyttä niin paljon, että lainailet jatkuvasti meidän nimimerkkejä.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    Niljake Jänistikin on siis uusin sivupersoonasi. Sinä kun tunnetusti kadehdit minun ja muiden palstalaisten älykkyyttä niin paljon, että lainailet jatkuvasti meidän nimimerkkejä.

    sinun älyssäsi ei totisesti ole hurraamista, jos et tiedä kuka on se MV-lehden ylläpitäjä, joka asuu Barcelonassa ja jonka nimestä Niljake Jänistikin on väännetty.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sinun älyssäsi ei totisesti ole hurraamista, jos et tiedä kuka on se MV-lehden ylläpitäjä, joka asuu Barcelonassa ja jonka nimestä Niljake Jänistikin on väännetty.

    tiedän kyllä, että sinulla on tapana keksiä näitä nimiväännöksiä ihmisistä, joiden älykkyyttä kadehdit, ja sitten projisoit heihin omia vikojasi.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    tiedän kyllä, että sinulla on tapana keksiä näitä nimiväännöksiä ihmisistä, joiden älykkyyttä kadehdit, ja sitten projisoit heihin omia vikojasi.

    sen elintasopakolaisen älykkyyttä ei voi kadehtia. Sitä ei ole.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sen elintasopakolaisen älykkyyttä ei voi kadehtia. Sitä ei ole.

    tämäpä kummallista; aiemmin olet väittänyt, ettei elintasopakolaisia ole olemassa, mutta nyt olet alkanut käyttämään po. termiä itsekin. Tuntemattomia ovat muttaneidin mielenterveysongelmien riivaamat tiet.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    tämäpä kummallista; aiemmin olet väittänyt, ettei elintasopakolaisia ole olemassa, mutta nyt olet alkanut käyttämään po. termiä itsekin. Tuntemattomia ovat muttaneidin mielenterveysongelmien riivaamat tiet.

    Janitskin on ensimmäinen ihminen johon tuo halventava termi sopii.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    Janitskin on ensimmäinen ihminen johon tuo halventava termi sopii.

    olisi ihan kiva kuulla perustelut väitteellesi.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    olisi ihan kiva kuulla perustelut väitteellesi.

    asiahan on itsestään selvä, jos vain vaivaudut miettimään sitä.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    asiahan on itsestään selvä, jos vain vaivaudut miettimään sitä.

    sinulla ei taaskaan ole minkäänlaisia faktuaalisia perusteluja aivopierujesi tueksi, muttaneiti.

    Äänestä

  • Eli_siis kirjoitti:

    sinulla ei taaskaan ole minkäänlaisia faktuaalisia perusteluja aivopierujesi tueksi, muttaneiti.

    Sinulle on turha esittää perusteluja, kun teeskentelet, ettet ymmärrä niitä. Tai voihan se olla että olet oikeasti niin tyhmä kuin miltä Jesse Torniainen näyttää.

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Sinä ikinä esitä minkäänlaisia perusteluja, koska sinulla ei yksinkertaisesti ole perusteluja typerille mielipiteillesi.

    Minä en juurikaan mielipiteitä täällä ole esittänyt. Pelkkiä faktoja vain. Poliisin mukaan pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Minä en juurikaan mielipiteitä täällä ole esittänyt. Pelkkiä faktoja vain. Poliisin mukaan pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Sinähän täällä nimenomaan esität omia hölmöjä mielipiteitäsi ja vajaamielisiä tulkintojasi uusnatsin yksipuolisesta hyökkäyksestä, vaikka tuostakin sitaatista käy selvästi ilmi, että narkkari oli itse mennyt haastamaan riitaa SVL:n kanssa.

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Sinähän täällä nimenomaan esität omia hölmöjä mielipiteitäsi ja vajaamielisiä tulkintojasi uusnatsin yksipuolisesta hyökkäyksestä, vaikka tuostakin sitaatista käy selvästi ilmi, että narkkari oli itse mennyt haastamaan riitaa SVL:n kanssa.

    Kadulle räkiminen on heikko puolustus tapolle.

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Kadulle räkiminen on heikko puolustus tapolle.

    Mistä sinä nyt tapon tähän vedit, kun vielä ei ole varmaa, oliko Asema-aukion väikohtauksella osaa sen narkin kuolemaan?

    Äänestä

  • ettei_totuus_unohtuisi kirjoitti:

    Mistä sinä nyt tapon tähän vedit, kun vielä ei ole varmaa, oliko Asema-aukion väikohtauksella osaa sen narkin kuolemaan?

    Tapaus on tallentunut kameralle joten eiköhän se ole selvä juttu.

    Äänestä

Sen verran voinen oikeuskäytännöstä kertoa, ettei Suomen laissa ainakaan vielä ole salaista pykälää, jota ei lueta ääneen, mutta sen perusteella annetaan tuomio pykälän rikkomisesta. Avoimuus on siis kohtalainen ja vastaaja saa nähtäväkseen ja kuultavakseen kaiken todistusaineiston, mitä häntä vastaan esitetään.

Että tappelun vastapuoli on kuollut, ei vielä kerro sitä, mihin hän kuoli. Jos tämmöistä todistetta (patologin kuolinsyylausunto tms.) ei oikeudessa kaikille osapuolille esitetä, silloin ei voi myöskään syyttää kuolemantuottamuksesta. Pahoinpitelysyytteeseen riittänee silminäkijätodistajat ja lääkärin lausunto. Sehän ei ole asianomistajarikos.

Iltapäivälehdille tulee ehkä kalliiksi, jos "murhaajaksi" leimattu ei olekaan aiheuttanut uhrin kuolemaa. Ovat ainakin menneet pahasti ohi julistamistaan periaatteista.
Toisaalta, iltapäivälehtien runsas julkisuus kelvannee tuomion keventämisperusteeksi, jos syyte nostetaan ja osoittautuu aiheelliseksi. Näin on ainakin muutaman kerran viime aikoina tehty.

Äänestä
  • Isot korvaukset kunnianloukkauksesta tiedossa. Ehkä ylittää Esko Ahon saamat kipurahat.

    Äänestä

  • Vedä käteen hönö.

    Äänestä

  • Oikeus ja lähiomaiset - me- saamme kyllä tiedon mihin Jimi kuoli mutta luuletteko tosiaan, että hiiskumme sanakaan teille- (k)ammottavat turvat?

    Äänestä

  • Katrimerikarttunen kirjoitti:

    Oikeus ja lähiomaiset - me- saamme kyllä tiedon mihin Jimi kuoli mutta luuletteko tosiaan, että hiiskumme sanakaan teille- (k)ammottavat turvat?

    Kuolinsyynkin osalta asia tullee jossain määrin esille, kun syyttäjä tekee esim. syyttämättäjättämispäätöksen tai syyttää vain pahoinpitelystä. Näin ihan riippumatta siitä, mitä omaiset asiasta haluavat kertoa.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Niin, sehän jää nähtäväksi että tuleeko siitä kuolemantuottamus vai peräti poliittinen murha.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    Niin, sehän jää nähtäväksi että tuleeko siitä kuolemantuottamus vai peräti poliittinen murha.

    Eihän siitä edelleenkään saa väännettyä murhaa, vaikka kuinka vänkyttäisi, vaan kyse oli lievimmillään hätävarjelun liioittelusta ja korkeintaan kuolemantuottamuksesta.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Eihän siitä edelleenkään saa väännettyä murhaa, vaikka kuinka vänkyttäisi, vaan kyse oli lievimmillään hätävarjelun liioittelusta ja korkeintaan kuolemantuottamuksesta.

    Hätävarjelun liioittelua? Kun mies sylkäisee katuu, toinen juoksee sen kiinni ja potkaisee rintaan? Kyllä oli vaarallinen räkäklimppi. Hui kauhistus.

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Hätävarjelun liioittelua? Kun mies sylkäisee katuu, toinen juoksee sen kiinni ja potkaisee rintaan? Kyllä oli vaarallinen räkäklimppi. Hui kauhistus.

    oletkohan nyt ihan asioiden tasalla. mitä kuvittelet hyötyväsi asian vääristelystä. mielipiteesi kertoo älykkyytesi, valitettavasti.

    Äänestä

  • suvakkiontyhmä kirjoitti:

    oletkohan nyt ihan asioiden tasalla. mitä kuvittelet hyötyväsi asian vääristelystä. mielipiteesi kertoo älykkyytesi, valitettavasti.

    Mistä mielipiteistä horiset? Kerroin vain tosiasiat.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Mistä mielipiteistä horiset? Kerroin vain tosiasiat.

    Ethän sinä kertonut muuta kuin harhaanjohtavia puolitotuuksia.

    Äänestä

  • Peli_poikki kirjoitti:

    Ethän sinä kertonut muuta kuin harhaanjohtavia puolitotuuksia.

    mies sylkäisee katuu, toinen juoksee sen kiinni ja potkaisee rintaan. Siinä oli koko totuus eikä mitään muuta kuin totuus.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    mies sylkäisee katuu, toinen juoksee sen kiinni ja potkaisee rintaan. Siinä oli koko totuus eikä mitään muuta kuin totuus.

    siinä tilanteessa tapahtui jotain muutakin, kuten itsekin varmasti jollain tasolla tiedostat.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    siinä tilanteessa tapahtui jotain muutakin, kuten itsekin varmasti jollain tasolla tiedostat.

    pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Agressiivinen narkkari meni haastamaan riitaa uusnatsien kanssa. Hyvä, että tunnustat viimein itsekin, ettei kyseessä ollut mikään viaton sivullinen.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Agressiivinen narkkari meni haastamaan riitaa uusnatsien kanssa. Hyvä, että tunnustat viimein itsekin, ettei kyseessä ollut mikään viaton sivullinen.

    hän oli nimenomaan viaton sivullinen, mutta sikäli hän toimi väärin, ettei niille uusnatseille pitäisi sanoa mitään. Pitäisi vain ilmoittaa poliisille että täällä ne riekkuu. Korjatkaa paska pois.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    hän oli nimenomaan viaton sivullinen, mutta sikäli hän toimi väärin, ettei niille uusnatseille pitäisi sanoa mitään. Pitäisi vain ilmoittaa poliisille että täällä ne riekkuu. Korjatkaa paska pois.

    siinä vaiheessa, kun piri-Jimi meni haastamaan riitaa niiden natsien kanssa, se muuttui viattomasta sivullisesta tappelun aktiiviseksi osapuoleksi.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    siinä vaiheessa, kun piri-Jimi meni haastamaan riitaa niiden natsien kanssa, se muuttui viattomasta sivullisesta tappelun aktiiviseksi osapuoleksi.

    se sylkäisi maahan ja käveli pois. Ei siitä saa "tappelun aktiivista osapuolta" mitenkään.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    se sylkäisi maahan ja käveli pois. Ei siitä saa "tappelun aktiivista osapuolta" mitenkään.

    tämänkertainen väitteesi on nyt pahasti ristiriidassa jopa niiden lehtiartikkelien kanssa, joita olet tänne ahkerasti spämmännyt.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    tämänkertainen väitteesi on nyt pahasti ristiriidassa jopa niiden lehtiartikkelien kanssa, joita olet tänne ahkerasti spämmännyt.

    kameran kuvien kanssa se ei ole ristiriidassa.

    Äänestä

Oli miten oli ja sanottiin mitä sanottiin, kyseessä 0li vahinko kuoleman osalta vaikkakin tahallinen, harkitsemattoman kova potku. Ilmeisesti syljeksijä oli todella törkeä käytökseltään.

Äänestä
  • Se sylkäisi maahan. Jesse on kyllä törkeästi käyttäytyvä, mutta niinhän kaikki SVL:n natsit ovat.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Se sylkäisi maahan. Jesse on kyllä törkeästi käyttäytyvä, mutta niinhän kaikki SVL:n natsit ovat.

    ahaa, Jesse oli siis myös natsi. No nyt ymmärrän. Jesse oli siis kilpailevasta ryhmittymästä. "Poliisit, siat, natsien kätyrit" piip, piip...

    Äänestä

  • Sehän sitten automaattisesti oikeuttakin pahoinpitelyn ?! Pitäis räjäyttää tämä Suoli24:n kasaan ihan jo tuolla perusteella. Paljon törkeämpää palstaa ei Suomesta löydy.

    Äänestä

  • sikaurpo kirjoitti:

    ahaa, Jesse oli siis myös natsi. No nyt ymmärrän. Jesse oli siis kilpailevasta ryhmittymästä. "Poliisit, siat, natsien kätyrit" piip, piip...

    Kai kaikille on jo selvää, että SVL on ruotsalaisen natsijärjestön suomalainen etäispesäke.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Kai kaikille on jo selvää, että SVL on ruotsalaisen natsijärjestön suomalainen etäispesäke.

    ai tämä nisti jesse kuului siis siihen ruotsalais porukkaan, oliko ehkä ruotsinkielinen jopa. aika outoa, ne natsit ei ole kyllä uhanneet juutalaisten poltolla ,mutta ehkä jesse olikin joku johtohahmo kyseisessä järjestössä ja vasta opettamassa muita natsinistejä tavoille.

    Äänestä

  • tottatoinenpuoli kirjoitti:

    ai tämä nisti jesse kuului siis siihen ruotsalais porukkaan, oliko ehkä ruotsinkielinen jopa. aika outoa, ne natsit ei ole kyllä uhanneet juutalaisten poltolla ,mutta ehkä jesse olikin joku johtohahmo kyseisessä järjestössä ja vasta opettamassa muita natsinistejä tavoille.

    Niin, sitä en tiedä oliko Jesse myös nisti. SVL:n jäsen se oli.

    Äänestä

Kai se nyt oikeudenkäynnissä täytyy esittää, ruumminavauspöytäkirja ja kuolisyy, sillä luulisi olevan oleellista vaikutusta tuomioon. Voidaan julistaa salaiseksi oikeudessa, eikä siis anneta tietoja julkisuuteen, mutta oikeudessa kai se on esitettävä, miten muuten voidaan antaa oikea tuomio?

Toki ikävää on se että spekulaatiot ei lopu koskaan, jos jätetään patologin raportti salaiseksi.

Äänestä
  • Loppuvat oikeuden päätöksen jälkeen.

    Äänestä

Ei sillä ole mitään merkitystä. Asia ratkeaa kun syyttäjä lukee syytteen. Eli. Tuleeko syyte pahoipitelystä vai taposta.

Äänestä

Aivoverenvuotoa on vaikea havaita paljaalla silmällä ja ei sitä heikompi aines huomaa vaikka patologi sen heille kertoisi.

Jessen päivät. Ja kakkuhan nautitaan Riihimäellä. Jesse istahtaa nyt ja vetää pari kertaa henkeä, sitten pyllistää ja yskäisee. Kyllä se siitä.

Äänestä

No totta helvetissä ne on salaisia, kuvitteleeko vajakit että heillä olisi jotain oikeuksia saada yksityisen henkilön tietoja viranomaisilta ? Pellet perkele, sittenhän jokainen vähäläntä tupauuno vois kysellä jokaisen sairaustietojakin ja muuta mukavaa. Pitäis teidänkin terveystiedot ja rikosrekisterit olla ihan tällä Sonta24-palstalla esillä. Onko teidän idiotismille asetettu joku yläraja ?

Äänestä
  • hihhihiihih.... notottajumalautaon on ihan huuuulllu kuin pullosta tullu......hihhihhihiiii......toisaalta parasta huvia tavallisen ihmisen kahvitaukoon....hihhih

    Äänestä

Eihän nyt hyvänen aika totuutta voi päästää enää julkisuuteen , kun vauhkot poliitikot media-agitaattoreidensa masinoimalla kansankiihotuksella saivat 15 000 yksinkertaista keppihevospelleä räyhäämään kaduille julkisesti, niin että uutiset tästä levisivät AL-Jazeeran kautta jopa arabimaihin.

Nyt keppihevosepellet odottavat hyvillä mielin uutta, vielä massiivisempaa maturyntäystä Suomeen.

Äänestä
  • tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee vähemmän kuin viime vuonna. Hyvä jos kolmasosaa siitä. Mistähän rasistit nyt sitten vauhkoavat kun ei enää tule turvapaikanhakijoita? Ja se raiskausaaltokin rajoittui niihin kuubalaisiin koripalloilijoihin...

    Äänestä

  • Nyt alkaa noiden 20 000 pellen perheenyhdistämisohjelmat. Sitten alkaa sikiäminen.
    Hetkessä meillä on 500 000 muslimia elätettävinä.
    Taloutemme ei ole niin vahva kuin Ruotsin vaan yhteiskuntamme romahtaa ja alkaa sisällissota.

    Äänestä

  • Sisällissota alkaa. Se on väistämätön tosiasia ja sitä kohti kuljetaan. Kukaan vaan ei tohdi sanoa ettei Sipilällä ole vaatteita. Vielä nyt voisi painaa jarrua, mutta suut on tukittu lain ja laintulkinnan avulla (kiihotus kansanryhmää vastaan).

    Pakolaiseksi tässä joutuu itse lähtemään.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee vähemmän kuin viime vuonna. Hyvä jos kolmasosaa siitä. Mistähän rasistit nyt sitten vauhkoavat kun ei enää tule turvapaikanhakijoita? Ja se raiskausaaltokin rajoittui niihin kuubalaisiin koripalloilijoihin...

    "tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee vähemmän kuin viime vuonna. Hyvä jos kolmasosaa siitä. Mistähän rasistit nyt sitten vauhkoavat kun ei enää tule turvapaikanhakijoita?"

    ---Ja mikähän saa sinut olettamaan että muuttoaalto oli nyt sitten siinä? Se ei paljoa paina vaikka tälle vuodelle hakijamäärät jäisivat alle viiten tuhanteen päähän , kun tässä on kysymyksessä nyt muuttoliike joka on käynnissä tämän pakolaiskriisin yhteydessä.

    Mikäli Euroopan Unionin ulkorajat eivät pidä lainkaan, kuten nyt on nähty ja tämä nykyinen turvapaikkasysteemi pidetään näin voimassa ,tulee muuttoliike jatkumaan Euroopaan tasaisena virtana niin kauan kunnes vastaanottajamaat tukehtuvat tähän mahdottomuuteen . Sille ei voi kukaan mitään näillä lääkkeillä mitä meidän poliitikoillamme on näköjään nyt käytettävissään.

    En käsitä mistä rasisteista puhut kun tässä nyt haetaan fokukseen vain sitä että tämä tulee vähän liian kalliiksi velkaisille Euroopan valtioille ja meille velkojen takaajille mikäli KAIKKI maahanmuutto ohjautuu turvapaikkasysteemin kautta , kuten se nyt käytännössä tapahtuu. En näe tässä nykysysteemissä juuri mitään järkeä kun katsotaan jo pelkästään sitä kuinka paljon nämä turhat turvapaikanhakemiset kuormittavat koko järjestelmää.

    Olisi jo korkea aika meidänkin hölmöläisten päättäjien EU:n tasolla ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa pikku hiljaa ohjailla tavallinen siirtolaisuus ja muuttoliike oikeisiin uomiinsa ja ehdottomasti pois tästä kanavasta joka on tarkoitettu niille jotka ovat oikeasti vainottuja kotimaassaan. Niitä ei ole miljoonia , eikä kymmeniä miljoonia , vaikka kuinka sinisilmäinen näin haluaisikin uskoa.

    Mikäli Euroopassa tarvitaan työvoimaa niin eiköhän oikeat kanavat löydy sen suuntaiselle muuttoliikkeelle että tätä turvapaikkasysteemiä ei tarvitse kuormittaa tällä tavalla sirtolaisilla.

    Äänestä

  • eurokansalainen kirjoitti:

    Rauhoitu nyt hyvä höppänä. :D

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee vähemmän kuin viime vuonna. Hyvä jos kolmasosaa siitä. Mistähän rasistit nyt sitten vauhkoavat kun ei enää tule turvapaikanhakijoita? Ja se raiskausaaltokin rajoittui niihin kuubalaisiin koripalloilijoihin...

    voi hyvänen aika sentään, jospa nyt lukisit hieman uutisia, muitakin kuin matutusmediaa, avaisit silmäsi ihan rohkeasti vaan ja tunnustaisit tosiasiat. se että leikkii humaania ja suvaitsevaista ihmistä oman kotimaansa, ja kovalla työllä saavutetun hyvinvoinnin kustannuksella, ei tee kenestäkään yhtään sen arvostetumpaa. varsinkin kun sen humaaniuden ja suvaitsevaisuuden maksattaa muilla.

    Äänestä

  • suvakkionahne kirjoitti:

    Juu, on luettu uutiset. Turvapaikanhakijoiden määrä on palaamassa normaalille tasolle.

    Äänestä

  • SiistiPuolueetonReilu kirjoitti:

    Juu, on luettu uutiset. Turvapaikanhakijoiden määrä on palaamassa normaalille tasolle.

    mikä on normaali taso nuoria,löllykkäpylly, elämysmatkailija poikia. oikein oksettaa tämä suvakkien saivartelu täällä. katso uutisia missä lapset kuolee nälkään sillä aikaa kun te täällä hyysäätte sotilaskarkuri hylkiöitä. lisää niille kaikkea, vai mitä.

    Äänestä

  • oksettavaa kirjoitti:

    Hyvä otsikko sulla. Oksettava oli vuodatuksesikin. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    Hyvä otsikko sulla. Oksettava oli vuodatuksesikin. Ei jatkoon.

    Totuus sattuu, eteenkin suvakkeihin.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Totuus sattuu, eteenkin suvakkeihin.

    teihinkö se sitten sattuu vain taakse? :D

    Äänestä

Miksi tästä narkomaanista on tehty marttyyri ja runopoika.
Jos kaikista muistakin övereihin kuolleista nisteistä nostettaisiin samanlainen media kohu.Ei muita uutisia mahtuisikaan ilta-satuihin.

Äänestä
  • Totta, siksipä juuri nistirassejen kuolemista ei tehdä numeroa!

    Äänestä

  • Parempiniin kirjoitti:

    Totta, siksipä juuri nistirassejen kuolemista ei tehdä numeroa!

    no tämä juutalaisten polttoa kannattanut rasse on saanut tosipaljon palstatilaa, ja innoittanut muutaman muun hörhön mekkaloimaan muiden, kunnon ihmisten kiusaksi hyi..

    Äänestä

  • suvakkionnatsi kirjoitti:

    no tämä juutalaisten polttoa kannattanut rasse on saanut tosipaljon palstatilaa, ja innoittanut muutaman muun hörhön mekkaloimaan muiden, kunnon ihmisten kiusaksi hyi..

    Vai on se SVL-Jesse juutalaistenkin polttoa kannattanut. No ei mikään ihme. SVL on sen ruotsalaisen natsijärjestön suomalainen etäispesäke.

    Äänestä

  • SairaatVajakkiLuuserit kirjoitti:

    Vai on se SVL-Jesse juutalaistenkin polttoa kannattanut. No ei mikään ihme. SVL on sen ruotsalaisen natsijärjestön suomalainen etäispesäke.

    Oliko se piri-Jimi salaa SVL:n jäsen? Se selittääkin paljon...

    Äänestä

  • Jahaass kirjoitti:

    Oliko se piri-Jimi salaa SVL:n jäsen? Se selittääkin paljon...

    Etkö sinä raukka osaa lukea? Jesse. Ei Jimi eikä Jeesus vaan se natsi-Jesse.

    Äänestä

  • järki-ihminen kirjoitti:

    Etkö sinä raukka osaa lukea? Jesse. Ei Jimi eikä Jeesus vaan se natsi-Jesse.

    kyse taas omasta sekopäisyydestäsi. Ainoa tähän välikohtaukseen liittyvä henkilö, jonka tiedetään vaatineen juutalaisten tappamista, on piripää Jimi Karttunen.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    kyse taas omasta sekopäisyydestäsi. Ainoa tähän välikohtaukseen liittyvä henkilö, jonka tiedetään vaatineen juutalaisten tappamista, on piripää Jimi Karttunen.

    ainoa natsi josta täällä on puhuttu, on tappaja-Jesse.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    ainoa natsi josta täällä on puhuttu, on tappaja-Jesse.

    piri-Jimin juutalaisvastaiset kirjoitukset haiskahtavat kyllä melko natsistisilta. Vai oliko se, Li Anderssonia mukaillakseni, parempaa antisemitismiä?

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    piri-Jimin juutalaisvastaiset kirjoitukset haiskahtavat kyllä melko natsistisilta. Vai oliko se, Li Anderssonia mukaillakseni, parempaa antisemitismiä?

    Suomen vastarintaliike on avoimesti kansallissosialistinen. Se on siis natsiporukka. Kysyttävää?

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    Suomen vastarintaliike on avoimesti kansallissosialistinen. Se on siis natsiporukka. Kysyttävää?

    se, että SVL on natsiporukka, ei selitä sitä, miksi piri-Jimi kirjoitti netissä juutalaisvastaista propagandaa. Miksi et uskalla kommentoida sitä millään tavalla, muttaneiti?

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    se, että SVL on natsiporukka, ei selitä sitä, miksi piri-Jimi kirjoitti netissä juutalaisvastaista propagandaa. Miksi et uskalla kommentoida sitä millään tavalla, muttaneiti?

    se ei liity asiaan millään tavalla, muttaneiti. Ei vaikka olisikin totta, mitä epäilen. Eiköhän tämä ole vain natseille tyypillistä ruumiinhäpäisyä, josta MautonVenäläinen on kuuluisa.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    se ei liity asiaan millään tavalla, muttaneiti. Ei vaikka olisikin totta, mitä epäilen. Eiköhän tämä ole vain natseille tyypillistä ruumiinhäpäisyä, josta MautonVenäläinen on kuuluisa.

    kyllä se liittyy, muttaneiti. Koska sinä ja kaltaisesi äärivasemmistopellet yritätte rakentaa piri-Jimista jotain marttyyrilegendaa, on hyvä tuoda esille faktoja, jotka osoittavat propagandanne valheelliseksi.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    kyllä se liittyy, muttaneiti. Koska sinä ja kaltaisesi äärivasemmistopellet yritätte rakentaa piri-Jimista jotain marttyyrilegendaa, on hyvä tuoda esille faktoja, jotka osoittavat propagandanne valheelliseksi.

    pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Poliisi ei ole puhunut mitään uhrin mahdollisesta päihteiden käytöstä joskus villissä nuoruudessaan. Eihän poliisilla yleensäkään ole tapana kälättää joutavuuksia jotka eivät tutkittavaan asiaan mitenkään liity. Sellaista harrastaa vain sellaiset ruumiinhäpäisijät kuin Sairaat VajakkiLuuserit ja muut MielisairaatVajakit.

    tyypilliseen tapaan suomalaisvihamielinen media ja sitä komppaava äärivasemmisto on julistamassa tapausta loppuunkäsitellyksi, vaikka vielä ei ole julkaistu edes ruumiinavausraporttia. Viikkoa myöhemmin menehtynyt Jimi oli nimittäin kovien huumeiden käyttäjä ja on voinut siksi saada vammansa muualta kuten kompuroimalla piripäissään portaissa tai putoamalla parvekkeelta. Mikäli tapaus todellla liittyy Asema-aukion mielenosoitukseen, on sitä pidettävä onnettomana sattumana. Ihmisen tappaminen on väärin, mutta tässä tapauksessa ei ole merkkejä tarkoituksellisuudesta, vaan ehkä hätävarjelun liiottelusta tai kuolemantuottamuksesta, jossa aggressiivinen narkomaani haastoi voiman tunnossaan riitaa, josta uusnatsi provosoitui ja potkaisi takaisin, minkä yhteydessä hän ilmeisesti löi kohtalokkasti päänsä. Huumetaustasta kertoo myös se, että Jimi poistui episodin jälkeen välittömästi paikalta eikä jäänyt odottamaan poliiseja.

    Nämä taustat eivät silti estä äärivasemmistoa leipomasta piri-Jimistä jotain 2010-luvun anti-HorstWesseliä. Jälkikommunistiset hyväkkäät saivat nyt toisen mahdollisuuden, kun Helsingin Itäkeskuksen mielenosoituksessa 10.9.2016 somalinaisen väite pahoinpitelystä paljastuikin valheeksi. Toki äärivasemmiston kyyniset marttyyrien luojat olisivat varmaan toivoneet, että jonkun narkomaanin sijaan "uhri" olisi ollut musta, mutta tässäkin "sivullisessa ohikulkijassa" riittää paljon hyödynnettävää. Näin aineiden parissa viihtyneen elämäntaitelijan turhasta elämästä tuli vihdoin hyödyllinen, kun hän teki epäselvällä kuolemallaan viimeisen palveluksen äärivasemmistolle, joka saa nyt moraaliposeeraavasti vuodattaa krokotiilin kyyneleitä saavikaupalla.

    Äärivasemmiston jo nyt marttyyriksi nostaman Pyhimys-Jimin elämäntapa ja taustat eivät kuitenkaan tee hänestä kovin ihanteellista ihmistä, jonka todistavat monet hänen läheisten ystävien lausunnot Facebookissa ja internetin keskustelufoorumeissa. Ylilauta-foorumilla Jimin vanha koulukaveri kirjoittaa edesmenneestä pyhimyksestä näin:

    "Jimi oli nisti ja sekakäyttäjä jostain 15-vuotiaasta lähtien. Yläasteen loppupuolilta lähtien yhteisten kaverien kautta tuli törmättyä säännöllisesti lähes viikottain enkä kertaakaan ole nähnyt Jimiä selvinpäin. En puhu mistään tissuttelusta tai pilvenpoltosta vaan aivan tavallinen näky oli Jimi lumihangessa/ojassa/pusikossa raajat levällään hengähtämässä arkipäivänä kello neljältä iltapäivällä. Välillä noustiin ylös heilumaan toisten naamoille silmät lautasina aiheuttamaan säpinää kunnes vartin päästä oli todennäköisesti pitkällään toisessa pusikossa. Näin ilta kului eteenpäin kunnes joko
    A. kamat loppui ja lähti hakemaan lisää, yleensä tiet erkani siinä vaiheessa iltaa
    B. sammui lopullisesti
    C. poliisi tuli hakemaan
    En ikinä ollut varsinaisesti Jimin ystävä mutta samoissa porukoissa pyörineenä näin monet monituiset kerrat kun hän ärtyi jostain pienestä ja kävi käsiksi muihin nistin äkkipikaisuudella. Myös useammat painiottelut poliisien kanssa olen todistanut. Yleensä paikalla oli aina vanhoja kavereita rauhottelemassa tilannetta ja pyytelemästä Jimin puolesta anteeksi ja tilanne selvisi sillä. Voin helposti kuvitella kuinka tämä "keskustelu" uusnatsien kanssa on mennyt enkä yllättyisi yhtään jos se oli Jimi joka suutuksissaan törkkäisi toista tai muuten aloitti fyysisen kontaktin.
    Minulla ei ole mitään sympatiaa näille vastarintajätkille enkä tiedä heidän organisaatiosta kansallissosialismin perusteita enempää mutta Jimi ei ollut mikään "päiväkodissa työskennellyt rauhaa rakastava kansainvälinen poika". Jimi oli äkkipikäinen huonosti käyttäytyvä nisti ilman itsekontrollia. En tiedä onko hyvien tapojen tai boordin sääntöjen mukaista Jimin yhä pystyssä olevaa facebook-sivua linkittää (voin sen kyllä tehdä jos täällä sellainen on tapana) mutta sieltä näkyy ihan julkiseksi asetettuja päivityksiä kuinka esimerkiksi puhelinmyyntiyrityksestä on saatu potkut ensimmäisellä viikolla koska tuli aineissa töihin tai kuinka asumistuki käytettiin taas kaljaan. Jimin poistuminen ei ole suuri menetys yhteiskunnalle."

    Kun natsi syyllistyy keskellä Helsinkiä törkeään väkivaltaan, perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho pitää sitä ”yksilötasolla valitettavana”. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juho Eerola kuvaili natsiväkivaltaa ”ikäväksi sattumukseksi”. Valtakunnan vajakit tuntuvat nyt oikein kilpailevan sillä että kuka onnistuisi kauimmas touudesta menevän rikoksen vähättelyn keksaisemaan.

    Äänestä

  • ikävä_totuus kirjoitti:

    unohdat taas erään oleellisen seikan; sitä vapaaksi päästettyä uusnatsia EPÄILLÄÄN rikoksesta. Syyllisyyttä ei ole kyetty vielä osoittamaan.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    unohdat taas erään oleellisen seikan; sitä vapaaksi päästettyä uusnatsia EPÄILLÄÄN rikoksesta. Syyllisyyttä ei ole kyetty vielä osoittamaan.

    valvontakameran kuvaama video ei paljon epäselväksi jätä.

    Äänestä

Karttusen obduktio pääsi juuri Guinnessin ennätystenkirjaan maailman pisimpään kestäneenä ruumiinavauksena...

Tuloksia odotellessa voi käydä peukkuttamassa Palefacen "emme suostu pelkäämään" -videota, jossa pallinaama ja Arhinmäen Paavo esiintyvät suomalaisen vanhuksen teurastaneen jihadistin kanssa:
https://www.youtube.com/watch?v=-0lht7PZLac

Äänestä
  • 2:57, 3:10 ja 3:38 Paavo Arhinmäki, vasemmistoliiton poliitikko
    3:19 Teivo Teivainen, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori
    3:23 Suvi Auvinen, anarkismi-aktivisti
    3:32 Riku Rantala, YLE:n toimittaja
    3:37 Suldaan Said Ahmed, vasemmistoliiton poliitikko
    3:41 Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, taposta epäilty jihadisti-islamisti

    https://www.youtube.com/watch?v=-0lht7PZLac

    Äänestä

RÄKÄ! PLÖTS! PRÖÖÖT!!!

Äänestä

"Keskiviikkoillan tv-uutisissa 5. lokakuuta annettiin virheellistä tietoa Helsingin Asema-aukiolla miehen kuoleman johtaneesta pahoinpitelystä. Pahoinpitely tapahtui Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmauksen yhteydessä syyskuussa.

Jutussa miehen väitettiin kuolleen uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen jäsenen potkusta. Miestä vasta epäillään pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Epäilty on vangittu ja poliisi jatkaa tutkintaa.

Jutussa käsiteltiin ääriliikkeiden toiminnasta käytyä eduskuntakeskustelua."

http://yle.fi/uutiset/3-9218818

Äänestä
  • On tainnut raportit valmistua ja Yle yrittää aloitella hienovaraista damage controllia...

    Äänestä

  • Joku tietää enemmän ja tieto on vuotanut...

    Äänestä

Loppujen lopuksi löytyy aina joku, joka epäilee juutalaislääkäreiden tappaneen antisemiitin.

Äänestä

Onko se poliittinen "murhaaja" vielä häkissä? Kyllä varmaan selventävää tietoa kuolemansyyn tutkinnasta on jo tullut, mutta poliittinen agenda estää asioiden etenemisen.

Sopiva murhaaja on nyt tiedossa. Mistä väännetään uskottavat todisteet.

Äänestä

Todisteet on selvät, mutta vielä pitäisi löytää se murha.

Äänestä

Kuolinsyy on selvillä mutta se ei sovi agendaan.

Äänestä

"Koska oikeuslääketieteelliseen kuolemansyyn selvittämiseen sisältyy ruumiinavauksen lisäksi usein lisätutkimuksia, voi kuolemansyynselvityksen lopullisten tulosten valmistuminen kestää useita kuukausia. Lisäksi asiakirjojen valmistuminen riippuu suuresti tapauksen tutkimisesta vastaavan oikeuslääkärin työmäärästä. Oikeuslääkäreitä on Suomessa vähän tutkittavien tapausten määrään verrattuna, mikä valitettavasti saattaa ajoittain aiheuttaa viiveitä. Yleensä asiakirjojen valmistuminen kestää noin 3-6 kk, joskus pidempään."

https://www.thl.fi/fi/palvelut-ja-asiointi/valtion-sosiaali-ja-terveydenhuollon-erityispalvelut/oikeuslaakinta/omaiselle-ja-laheiselle/usein-kysyttya

Voi siis mennä vielä monta kuukautta aikaa.

Äänestä
  • Älä huora valehtele.
    Kuolinsyy on jo selvillä tämä suoraan asianomaisilta kuultua.

    Mutta kun ei sovi agendaan niin salataan.

    Äänestä

  • 6uyyuyuu kirjoitti:

    Älä huora valehtele.
    Kuolinsyy on jo selvillä tämä suoraan asianomaisilta kuultua.

    Mutta kun ei sovi agendaan niin salataan.

    Älähän huora kiehu yli äyräittesi. Tässä mitään agendaa ole kuin mv-paskalla ja SVL:n lortoilla.

    Äänestä

  • älähupsuttele kirjoitti:

    Älähän huora kiehu yli äyräittesi. Tässä mitään agendaa ole kuin mv-paskalla ja SVL:n lortoilla.

    Aika korni väite. Ovatko nämä suvakkilortot oikeasti näin tyhmiä, vai onko tuo pelkkää poliittista peliä, jolla yritetään sumuttaa tietämättömiä?

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Aika korni väite. Ovatko nämä suvakkilortot oikeasti näin tyhmiä, vai onko tuo pelkkää poliittista peliä, jolla yritetään sumuttaa tietämättömiä?

    Poliisin mukaan pahoinpitelyn uhri oli pysähtynyt Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksen eteen ja tilanteessa oli käyty mahdollisesti jotain sanailua. Uhri oli sylkäissyt maahan ja jatkanut matkaansa.

    Yksi mielenosoittajista oli lähtenyt juoksemaan noin kymmenen metrin päästä miestä kohti ja potkaissut tätä rintaan. Kyseessä oli ollut lentopotku. Uhri oli kaatunut maahan ja lyönyt päänsä.

    Vuonna 1988 syntynyt mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin. Poliisi epäilee, että kuolema johtui Asema-aukion pahoinpitelystä.

    Tässä oli se mitä asiasta tiedetään. Muu on spekulaatiota.

    Äänestä

  • havaintoja kirjoitti:

    Piri-Jimi menehtyi viikko sen jälkeen, kun oli haastanut riitaa uusnatsien kanssa. Kaikki muu on tosiaankin pelkkää spekulaatiota. Jostain syystä tämä ei ole estänyt teitä äärivasemmistopellejä julistamasta tapausta jopa suoranaiseksi poliittiseksi murhaksi, vaikka vielä ei ole julkistettu edes ruumiinavausraporttia.

    Kamera kuvasi tapahtumat. Juttu on selvä.

    Äänestä

Ne ovat salaisia, mutta kaikki tietää jo että natsi tappoi.

Olemme kyllä korkeasti koulutettuja, kun meillä on noin 5 miljoonaa patologia tässä maassa.

Äänestä
  • Maksa-arvot ja verikoe tylyttänyt jotakin muuta kuin runopoikaa ja lääkärit tahdo vihoja niskoilleen.

    Äänestä

"Marssinko turhaan jälleen" ,kysyy niittinaama punikki Punavuoresta

Äänestä

Kutsutaanko asema-aukiota nykyisin Torniaisen aukioiksi? Kuulostaa kyllä aika natsilta.

Äänestä

Sakkorangaistus ei muuta.

Äänestä

Suomessa on muissakin tapauksissa tämä salailumentaliteetti, esim. raiskauksien paperit suljetaan piiloon mukamas uhrin vuoksi. Kattia kanssa siinä jos missä suojellaan rikoksen tekijää. Tässäkin Torniaisen tapauksessa näkyy merkit vääryyteen. Miksi lääkärit lähettivät potilaan pois mikäli hänellä todettiin "aivovamma" silloin hoitava lääkärikin pitäisi haastaa oikeuteen, he ovat tehneet hoitovirhearvion. Mikäli tämä uhri kuoli huumeiden yliannokseen, sekin pitäisi tuoda esille!!

Äänestä

On tuosta jo sen verran kulunut aikaa, että kuolinsyy on jo varmuudella todettu ja Torniainen on VAPAA! Potku EI AIHEUTTANUT JIMI KARTTUSEN KUOLEMAA!

Eli missä viipyy median oikaisu? Torniainen uutisoitiin härskisti tappajaksi täysin sumeilematta! Eli KOVAT KORVAUKSET ON JESSELLE TULOSSA!

Suomen perustuslain mukaan LAKI ON KAIKILLE SAMA!

Äänestä
  • Media ei ole vastuussa Karttusen kuolemasta, mutta Torniaisen syyllisyys ei ole vielä toteen näytetty.

    Äänestä

  • Jokos Jesse on alkanut peräreikänsä rasvailun, vai meinaako ottaa linnassa kuivaan kakkoseen.

    Äänestä

Onks kuolinsyytä näkyny? Aha. No, lycka till.

Äänestä

"Milloin kuolintodistus ja muut kuolinsyyasiakirjat valmistuvat?

Koska oikeuslääketieteelliseen kuolemansyyn selvittämiseen sisältyy ruumiinavauksen lisäksi usein lisätutkimuksia, voi kuolemansyynselvityksen lopullisten tulosten valmistuminen kestää useita kuukausia. Lisäksi asiakirjojen valmistuminen riippuu suuresti tapauksen tutkimisesta vastaavan oikeuslääkärin työmäärästä. Oikeuslääkäreitä on Suomessa vähän tutkittavien tapausten määrään verrattuna, mikä valitettavasti saattaa ajoittain aiheuttaa viiveitä. Yleensä asiakirjojen valmistuminen kestää noin 3-6 kk, joskus pidempään.

Poliisi toimittaa omaisille jäljennökset kuolintodistuksesta sekä lausunnon kuolemansystä ja kuolemanluokasta. Kaikki kuolemansyynselvityksessä laadittavat asiakirjat ovat salassa pidettäviä."

https://www.thl.fi/fi/palvelut-ja-asiointi/valtion-sosiaali-ja-terveydenhuollon-erityispalvelut/oikeuslaakinta/omaiselle-ja-laheiselle/usein-kysyttya

Normaalisti menee siis 3 - 6 kk, joskus pidempäänkin ennen kuin kuolinsyyntutkimus on valmis. Vielä ei siis kannata panikoida.

Äänestä

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä on kuulemma juttu, jonka mukaan Karttunen poistui sairaalasta ilman lääkärin lupaa.

Äänestä
  • Tuo päästäisi terveydenhoidosta vastaavat pälkähästä. Samalla se jättäisi kuolinsyyn potkaisijalle.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Tuo päästäisi terveydenhoidosta vastaavat pälkähästä. Samalla se jättäisi kuolinsyyn potkaisijalle.

    Voi Torniaista. Lanka palaa jo.

    Äänestä

  • totuuskomissio kirjoitti:

    Voi Torniaista. Lanka palaa jo.

    Lanka sammui. Jesse on kohta vapaa mutta agressiivinen narkomaanikaverisi ei palaa
    takaisin uhkaamaan väkivallalla enää ketään eikä koskaan.

    Äänestä

Se tarkottaa nyt sitten sitä, että Jessen kannattaa pitää turpansa kiinni tai tulee vielä pidempi kakku.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nilkku kirjoitti:

Valvira: "Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä."
Tämä on ehdottoman tärkeätä pysyäkin ikuiset ajat salassa, koska "peli poikki" miekkarin poliitikot, pressat, ministerit voisivat joutua naurunalaisiksi. Mikä kiusllisinta tämä äärioikeiston tekemä rasistinen murha voisi epämiellyttävällä tavalla vesittyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu