Näin täytyy todeta, kun lukee tällä palstalla v 2009 julkaistun ylistysjulkaisun sitä, että Armoitettu IPUmesenaatti Pesonen on ollut paikallisradiossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/8501288/pesonen-tayden-tunnin-radiossa-26-9-
On enemmän kuin törkeää lukijoiden pilkkaa julkaista tällaista itsekeskeistä paztkaa ja pilkata siten lukijoiden älykkyyttä:
"Oli ilahduttava sattuma että kuuntelin Järviradiota lauantaina puolenpäivän jälkeen. Antti Pesonen oli kanavalla tunnin mittaisessa haastattelussa, jossa käytiin huolella läpi vaalirahoitusskandaalia ja Suomen poliittisen järjestelmän alennustilaa.
Rahoituskorruption yhteydet kansan tahdon vastaiseen politiikkaan nousivat laajasti esille. Paljon puhuttiin arvovalinnoista: siitä minne määrärahat kohdennetaan valtion ja kuntien budjeteissa. Käsiteltiin myös syitä siihen, miksi rahat eivät riitä peruspalveluihin eivätkä riittäneet edes nousukaudella.
Ohjelman jälkipuoliskolla kuuntelijat saivat esittää kysymyksiä Pesoselle. Puhelin soi jatkuvasti. Puolentusinaa puhelua ehdittiin ottaa. Kaikki soittajat olivat hyvin huolissaan maan tilasta ja pitkään jatkuneesta väärästä yhteiskuntakehityksen suunnasta. Vaalirahoitussotku on selvästi aktivoinut ihmisiä ottamaan kantaa muihinkin asioihin. Vuosien patoutumat alkavat purkautua. Kuuntelijoiden kommentit olivat tasokkaita eikä yhtään vastaväittäjää ollut.
En usko että soittajien joukossa olisi ollut yhtäkään ipulaista. Sen verran pystyy sanomaan korvakuulolta että porukka vaikutti ulkopuolisilta."
Persoona vaihtuu kirjoituksen puolessa välissä kuuntelijasta studiossa olleeseen kiireiseen toimittajaan tai Pesoseen itseensä, mutta voiko olla mahdollista, että järviradion toimittaja erottaisi IPUlaisten puheäänet normaalisoittajien puheäänistä ?
IPU saa mielessäni uuden merkityksen Itsekeskeisyyden pullistumana.
Vain EU:ta kannattava voi julkaista tällaista?
4
111
Vastaukset
- Pesosen.läpimurot
daDAA kannattaisiko jo pyytää järviradoilta uusinta tuosta kaikkien aikojen lähetyksestä? Niin kauan se on jo täällä s24 palstalla pysynyt päällimmäisenä puheenaiheena.
Olisi kiva kuulla tuollainen hitti! - imelän.pistävä.tuoks
Täytyy kyllä olla jotain täysin umpisakeaa plorotusta korvien väli täynnä, jos moisia itsekehuja postaava kuvittelee luotsaavansa jonkun nanokerhon tuolla tyylillä jonkinlaiseksi edustajaksi edes takahikiän kuntaan. Tuohonhan se taisi kunnallinenkin edustamien tyssätä vai kuinka?
Tahallistahan tuon täytyy olla, siis eu.n myyrä, vai voisiko Pesonen olla vaan niin kertakaikkisen tyhmä ja itserakas? Ei kai nyt sentään, olisiko vähän kuin Keisarin uudet vaatteet, tyylin menoa.. - niinpä.niinpä.niin
Uskomatonta jos ei tunne tapausta...
- kuuntelis.kasetilta
Narsistinen narrina saa jo loppua, muuten heitän mereen koko toosan ja ilmiannan järviradioin kumouksellisesta kiihotuksesta suoraa eu tuomioistuimeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360