salaliitto

Valtakunnan tason politiikka on peilikuva kuntatasonkin politiikanteon nykytilanteesta, salaliittoja ja kähmintää. Timo Soini porukoineen saa vielä aikaan pahaa jälkeä ellei heidän touhuiluunsa puututa. Yksittäiset henkilöt kulkevat sopimassa asioita milloin missäkin, eikä kukaan oikein tiedä mitä ja missä on sovittu. Esimerkkinä Soinin Briteissä käynti tai Naton koneiden harjoittelu alkukesästä itärajan tuntumassa Suomen maaperällä. Täytyy sanoa, että Paavo Väyrynen ja Matti Vanhanen taitavat olla ihan oikeassa.
750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tällaisen päätelmän voi tehdä myös USA:n varapääministerin Alexsander Vershabowin lausunnosta. Suomi ja Ruotsi "saavat" osallistua mahdolliseen Itämeren konfliktiin. Suomi saa siis luvan osallistua Naton kanssa sotaan Venäjää vastaan. Varapääministeri antoi Suomelle lupauksen, te saatte osallistua. Elämme todella huolestuttavia aikoja. Onko joku käynyt kerjäämässä pääsyä mukaan. Mihin katosi Suomesta rauhanomainen rinnakkaiselo.

Äänestä
  • Kyllä monikin kerjää verta nenästään. Etunenässä menevät kulissientakaiset ja eteiset natokiihkoilijat, edusmiehenään perussuomalainen ministeri.

    Äänestä

Kunhan nuo uhoajat saisivat vain itse nenilleen, mutta ei Soinin porukka sinne sotimaan lähtisi. Suomen nuoret miehet he ovat luvanneet uhrata Natolle.

Äänestä

Taaskin uutisoidaan lisää. Suomi SALAA mukana alasammutun malesialaiskoneen tutkinnoissa. Suomen maaperällä on tehty ohjuskokeita. Kuinka tällainen voi olla mahdollista.

Äänestä

Ei siinä Suomen lantakasassa voi kävellä,
kun nostat toisen nilkkaasi uponneen jalan
niin toinen jalka painuu lantaan polveaan myöten
ja muutaman askeleen päästä olet siellä kaulaasi myöten.
Hyvä ystävä, älä valita.
Muuta muualle koska kukaan Suomessa ei ota
kenenkään valituksia tosissaan.

Äänestä

Kyllä poistot pelaa lapualla, on hyvä todiste salaliitoista ja jymmyytyksestä, kaikki pitää olla salaista ja juania.

Äänestä
  • Kaikki matuihin viittaava poltetaan foorumilta, lapuahan on tässä touhussa vasta kehitysasteella eikä tajua miten mailmalla on uusi katse touhuun -valitettavasti, mutta eiköhän se sieltä selviä nämä kiemurat -kunhan vähän aikaa menee, niinkuin lappajärvellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämäräpuuhia kirjoitti:

Valtakunnan tason politiikka on peilikuva kuntatasonkin politiikanteon nykytilanteesta, salaliittoja ja kähmintää. Timo Soini porukoineen saa vielä aikaan pahaa jälkeä ellei heidän touhuiluunsa puututa. Yksittäiset henkilöt kulkevat sopimassa asioita milloin missäkin, eikä kukaan oikein tiedä mitä ja missä on sovittu. Esimerkkinä Soinin Briteissä käynti tai Naton koneiden harjoittelu alkukesästä itärajan tuntumassa Suomen maaperällä. Täytyy sanoa, että Paavo Väyrynen ja Matti Vanhanen taitavat olla ihan oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu